Kulttuurikesä vol.1: Sininen planeetta

 

Koska blogi on elänyt melkoista hiljaiseloa alkuvuoden ajan elämän nurjan puolen takia, päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja yrittää kirjoittaa kesän kohokohdista eli kulttuuririennoista. Kaikkihan sen tietävät, että tänään oli eduskuntatalon edustalla kulttuurialan mielenilmaus. Itse en tällaisiin osallistu, mutta tähän olisin voinut osallistua, jos ei olisi ollut työpäivä. Korona-aika on tuonut melkoisia mullistuksia kulttuurialan työntekijöille ja yleisölle, joka kulttuuria käyttää. Itse voin rehellisesti myöntää, että henkinen hyvinvointini olisi ollut paljon paremmissa kantimissa, jos olisin välillä saanut käydä joissakin kulttuuririennoissa. Nyt on kuitenkin kesä 2021 ja aion elää sen. Nimittäin niin, että kulttuuri ei tule olemaan sivuosassa. 

Taide- ja museokeskus Sinkka Keravalla on ollut yksi koronakärsijöistä. Museo on ollut yleisöltä suljettuna kuukausikaupalla. Ainoastaan päiväkotien pienryhmät ovat saaneet käydä tutustumassa museon antimiin. Itse makasin pari viikkoa sitten perjantai-illalla lamaantuneena sohvalla ja mietin, että jotain on tehtävä ennen kuin sohva imaisee minut syövereihinsä. Menin Sinkan sivuille ja ilokseni totesin, että Sinkkaan pääsee, kunhan tekee ennakkovarauksen vierailustaan. Nyt tämäkin on historiaa ja Sinkkaan voi kävellä aukioloaikojen puitteissa. Tosin Sinkan sivuilla mainitaan, että museo voi rajoittaa kävijämäärää, jos meinaa tulla liian ahdasta. Asiakasturvallisuus ennen kaikkea. 

Sinkassa on parhaillaan Sininen planeetta -näyttely, joka esittelee etenkin Kimmo Kaivannon (1932-2012) töitä, mutta mukana ovat myös Lilli Haapalan, Laura Könösen, Antti Laitisen, Maija Närhisen ja Kim Somervuoren teoksia. Teoksilla on vahva yhteys ekologiseen maailmaan. Ilmastonmuutos on tosiasia, joka näkyy myös näissä teoksissa. Annetaan kuitenkin teoskuvien puhua puolestaan.

 

Kimmo Kaivanto: Ketju, Chain (1971), lasikuitu

Kimmo Kaivanto: Vihreällä niityllä, On A Green Meadow (1967), öljy kankaalle

Kimmo Kaivanto: Asetelma, Still Life (1973), sekatekniikka

Kimmo Kaivanto: Duetto, Duet (1997), serigrafia

Kimmo Kaivanto: Kun meri kuolee II, When The Sea Dies II (1973), öljy kankaalle

Kimmo Kaivanto: Optimistinen virhe, Optimistic Mistake (1974), öljy kankaalle

 

Kimmo Kaivannon teokset ovat ilman muuta osa kulttuurihistoriaamme. Kuinka aikaansa edellä Kaivanto on töissään ollutkaan. Osa töistä oli sellaisia, joiden edessä vain mykistyi. Hyvin koskettavia. Pidin myös siitä, kuinka näyttelyssä esitettiin YLE-arkiston dokumentti Kaivannosta. Aivan koko dokumenttia ei katsottu, koska oli sen verran pitkä. Nyt tietysti harmittaa, koska dokumenttia ei näytä olevan Areenassa.

Antti Laitinen: It’s My Island II (2007), pigmenttivedos, Diasec

Laura Könönen: Puraisu, Bite (2019), maalattu dioriitti

Osa Lilli Haapalan teosta: Tutkimusmatkoja (paikkoihin joita ei ole), Explorations (to Places That Don’t Exist) (2020), video- ja esineinstallaatio

Antti Laitinen puolestaan on rakentanut oman saarensa, jolla hän on matkannut myös Thames-jokea pitkin. Tosin performanssi päätyi kesken, koska poliisi puuttui asiaan. Laura Könösen omenateoksessa on jotain hyvin karua ja kaunista. Jokainen voi miettiä, mitä tämä merkitsee. Pidin todella paljon myös Lilli Haapalan video- ja esineinstallaatiosta. Häkellyttävä. Kaunis ja jollain tavoin hyvin erilainen. Maija Närhisen teosta en kuvannut, mutta kyseessä on hämmästyttävä teos, joka on kooltaan valtava, mutta se, mistä teos on tehty, on uskomaton. Närhinen on leikannut karttojen jokia, jotka skannattiin ja tulostettiin arkistokelpoisilla pigmenttiväreillä. Kim Somervuoren teos Life Is A Huge Sketch (2020) on niin ikään suurikokoinen. Teoksesta tulee mieleen sarjakuva tai koko elämän kirjo. 

Sinkan Sininen planeetta -näyttely jatkuu 26.9.2021 saakka eli vielä ehtii hyvin tutustumaan upeaan näyttelykokonaisuuteen. Itse voin myöntää, että näyttelyssä käyminen oli voimaannuttava. Henkinen olotila nousi kohisten. Kulttuuri on ihan parasta. 

Eläköön kulttuurikesä 2021!