Kesäillan rauhallisuutta tai sitten ihan jotain muuta

Herra Karvajalka on ollut melkoisen innoton ulkoilija tänä keväänä. Nyt on kuitenkin kesä, joten ulkoilut ovat alkaneet kiinnostaa herraa aivan entiseen tapaan. Sinänsä tämä on tarkoittanut kevään aikana myös sitä, että itse olen saanut luettua normaalia vähemmän. Kissaulkoilulla yksi paras osuus on lukeminen, koska kissaulkoilulla ei kiirehditä, vaan edetään hitaasti tai istuskellaan vain yhdessä paikassa luonnon menoa seuraten.

Torstai-illalla lähdin herra Karvajalan kanssa ulkoilemaan joskus puoli yhdeksän aikaan illalla. Mukavasti etenimme vesitornin tontin vihreyteen. Minä kuljin kumisaappaissa ja hupparin huppu silmillä, koska hyttyset hyökkäilivät kimppuumme. Supervaatetuksella yritän myös estää punkkien puraisut.

Kauhean pusikon läpi astelimme kohti parempia paikkoja. Yhtäkkiä maasta, aivan jalkani vierestä syöksyi jokin lentoon. Kissa oli nopea. En ehtinyt nähdä kuin valkoisen tornadon, kun kissa hyppäsi pusikkoon. Linnut aloittivat varoitushuudot. Kissa oli pitkään paikallaan, ja ehdin jo miettiä, saiko tassuihinsa lintupoloisen. Onneksi ei kuitenkaan ja pääsimme jopa jatkamaan matkaamme.

Olimme juuri asettuneet hyvään kyttäyspaikkaan, kun yläkerran naapurin mies tuli koiransa kanssa lenkiltä. Koira on sekarotuinen. Iso ja kauniin punaruskea pitkä turkki. Herra Karvajalka on nyt päättänyt, että koirasta tulee hänen ystävänsä. Joka kerta, kun koiraan törmäämme, kissa aloittaa mouruamisen. Näin tapahtui myös torstai-illalla. Koira innostuu kissasta aivan yhtä paljon ja haluaa tehdä lähempää tuttavuutta. Olemme yrittäneet ottaa pieniä askeleita ja mies aina varoittaa koiraa, että voi tulla kuonoon, jos liian lähelle yrittää. Mitä vielä! Herra Karvajalka vain astelee lähemmäs ja lähemmäs koiraa. Antaa koiran haistella itseään. Myös takapuoltaan. Samalla kissa haistelee koiraa. Koira innostuu, mutta Herra Karvajalka ei ole moksiskaan. Ei myöskään esittele piikkitassuaan.

Kun mies ja koira lähtivät kotiin, jäimme kissan kanssa parkkipaikalle pyörimään. Valkoisella turkilla oli jokin musta pilkku. Katsoin tarkemmin. Punkki! Äkkiä punkki irti kissan karvoista ja ilmoitus punkkiliveen punkkihavainnosta. Niitä ilmoituksia onkin saanut joka päivä tehtailla. Jossain vaiheessa kissa istahti siten, että laittoi häntänsä minun saappaani päälle. Varotoimenpide, koska aiemmin päivällä olin vahingossa astunut herran hännälle, kun oli äänettömästi tullut taakseni. Seuraavaksi Herra Karvajalka huomasi asfaltilla jotain mielenkiintoista. Tuhatjalkainen! Minä inhoan, mutta kissaa ötökkä tuntui kiehtovan. Onneksi ei ottanut proteiinivälipalaksi.

Aloin jo suunnitella kotiin menoa, niin kissa syöksyi parkkipaikan ja vesitornin tontin pensasaidan viereen. Linnut huusivat hätähuutoa. Kissa meinasi mennä pensasaidan läpi. Sanoin, että seis, seis. Siellä voi olla kettu tai toinen kissa. Kissa lähtikin parempaa reittiä pensasaidan toiselle puolelle. Bingo! Siellä oli harmaa kissa. Siitäkös Herra Karvajalka innostui. Nyt alkoi kunnon mouruamisshow. Koiralle mouruttiin nätisti ja pienesti. Vieraalle kissalle hyvin kovaäänisesti. Missä oli vieraan kissan ulkoilupuku ja kissan ulkoiluttaja? Tuhmat kissat liikkuvat ulkona ilman palvelusväkeä ja ulkoilupukua.

Senhän sitten tietää, että kun tällainen tilanne tulee päälle, Herra Karvajalka ei anna periksi. Kello alkoi lähennellä puoli kymmentä. Mietin, kuinka saan kissan kotiin. Enää en voi soittaa miehellekään, että tule pelastamaan meidät pulasta. Itse on selviydyttävä kaiken maailman ongelmista, joita tuntuu syntyvän jatkuvasti. Herra Karvajalan mourutessa vieras kissa otti coolisti, eikä sanonut sanaakaan. Tuijotti vain meitä kuin joitain ulkoavaruudesta ilmestyneitä tyyppejä. Herra Karvajalka yritti vetää itsensä harmaan kissan luo. Selvästi aikeena oli reviiritaisto. En kuitenkaan antanut periksi.

Jollain keinoin sain Herra Karvajalan takaisin parkkipaikan puolelle. Siellä yritin ottaa kissan syliini, niin meinasin saada kynsitassusta. Lisäksi kissa päästi ilmaan syvän tuohtumuksensa kyseisestä teosta. Häntä ei kuljetella kuin sylivauvaa, kun tilanne on päällä. Siinä sitä oltiin parkkiksella ja käytiin valtataistelua. Lopulta sain kissan jotenkin raahattua kotiin. Herra Karvajalka ei kuitenkaan suostunut tulemaan sisälle, koska tunkeilijakissa saattaisi koska tahansa ilmaantua paikalle.

Iltamyöhäisellä sain kissan sisälle. Onneksi vierasta kissaa ei ollut näkynyt mailla halmeilla, mutta ei se sitä tarkoittanut, että tilanne olisi ohi. Herra Karvajalan piti toimia ikkunavahtina ja kytätä, koska vaara lähestyy. Seuraava yö olikin hyvin rauhaton. Heräilin monta kertaa, enkä saanut uudestaan unen päästä kiinni. Lisäksi kissa kävi tasaisin väliajoin huutamassa sänkyni vieressä mielipiteensä illan tapahtumista. 

Sellaista menoa täällä. Ei ehkä aivan kamalan rauhallista, mutta näillä mennään eteenpäin.