Koska blogi on elänyt melkoista hiljaiseloa alkuvuoden ajan elämän nurjan puolen takia, päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja yrittää kirjoittaa kesän kohokohdista eli kulttuuririennoista. Kaikkihan sen tietävät, että tänään oli eduskuntatalon edustalla kulttuurialan mielenilmaus. Itse en tällaisiin osallistu, mutta tähän olisin voinut osallistua, jos ei olisi ollut työpäivä. Korona-aika on tuonut melkoisia mullistuksia kulttuurialan työntekijöille ja yleisölle, joka kulttuuria käyttää. Itse voin rehellisesti myöntää, että henkinen hyvinvointini olisi ollut paljon paremmissa kantimissa, jos olisin välillä saanut käydä joissakin kulttuuririennoissa. Nyt on kuitenkin kesä 2021 ja aion elää sen. Nimittäin niin, että kulttuuri ei tule olemaan sivuosassa.
Taide- ja museokeskus Sinkka Keravalla on ollut yksi koronakärsijöistä. Museo on ollut yleisöltä suljettuna kuukausikaupalla. Ainoastaan päiväkotien pienryhmät ovat saaneet käydä tutustumassa museon antimiin. Itse makasin pari viikkoa sitten perjantai-illalla lamaantuneena sohvalla ja mietin, että jotain on tehtävä ennen kuin sohva imaisee minut syövereihinsä. Menin Sinkan sivuille ja ilokseni totesin, että Sinkkaan pääsee, kunhan tekee ennakkovarauksen vierailustaan. Nyt tämäkin on historiaa ja Sinkkaan voi kävellä aukioloaikojen puitteissa. Tosin Sinkan sivuilla mainitaan, että museo voi rajoittaa kävijämäärää, jos meinaa tulla liian ahdasta. Asiakasturvallisuus ennen kaikkea.
Sinkassa on parhaillaan Sininen planeetta -näyttely, joka esittelee etenkin Kimmo Kaivannon (1932-2012) töitä, mutta mukana ovat myös Lilli Haapalan, Laura Könösen, Antti Laitisen, Maija Närhisen ja Kim Somervuoren teoksia. Teoksilla on vahva yhteys ekologiseen maailmaan. Ilmastonmuutos on tosiasia, joka näkyy myös näissä teoksissa. Annetaan kuitenkin teoskuvien puhua puolestaan.
Kimmo Kaivanto: Ketju, Chain (1971), lasikuitu |
Kimmo Kaivanto: Vihreällä niityllä, On A Green
Meadow (1967), öljy kankaalle |
Kimmo Kaivanto: Asetelma, Still Life (1973), sekatekniikka |
Kimmo Kaivanto: Duetto, Duet (1997), serigrafia |
Kimmo Kaivanto: Kun meri kuolee II, When The Sea Dies II
(1973), öljy kankaalle |
Kimmo Kaivanto: Optimistinen virhe, Optimistic Mistake (1974), öljy kankaalle |
Antti Laitinen: It’s My Island II (2007), pigmenttivedos,
Diasec |
Laura Könönen: Puraisu, Bite (2019), maalattu
dioriitti |
Osa Lilli Haapalan teosta: Tutkimusmatkoja (paikkoihin joita ei ole), Explorations (to Places That Don’t Exist) (2020), video- ja esineinstallaatio |
Antti Laitinen puolestaan on rakentanut oman saarensa, jolla
hän on matkannut myös Thames-jokea pitkin. Tosin performanssi päätyi kesken, koska
poliisi puuttui asiaan. Laura Könösen omenateoksessa on jotain hyvin karua ja
kaunista. Jokainen voi miettiä, mitä tämä merkitsee. Pidin todella paljon myös
Lilli Haapalan video- ja esineinstallaatiosta. Häkellyttävä. Kaunis ja jollain
tavoin hyvin erilainen. Maija Närhisen teosta en kuvannut, mutta kyseessä on hämmästyttävä
teos, joka on kooltaan valtava, mutta se, mistä teos on tehty, on uskomaton.
Närhinen on leikannut karttojen jokia, jotka skannattiin ja tulostettiin
arkistokelpoisilla pigmenttiväreillä. Kim Somervuoren teos Life Is A Huge
Sketch (2020) on niin ikään suurikokoinen. Teoksesta tulee mieleen
sarjakuva tai koko elämän kirjo.
Sinkan Sininen planeetta -näyttely jatkuu 26.9.2021 saakka eli vielä ehtii hyvin tutustumaan upeaan näyttelykokonaisuuteen. Itse voin myöntää, että näyttelyssä käyminen oli voimaannuttava. Henkinen olotila nousi kohisten. Kulttuuri on ihan parasta.
Eläköön kulttuurikesä 2021!
Kulttuuri on kyllä parasta. Odotan joka kesäistä Naivistien Iittala-näyttelyä. Kesäteatteriesityksiin on joka kesä päästävä. Mielellään nauramaan maha kippurassa tai kuuntelemaan musikaalia.
VastaaPoistaAurinkoisen kesäistä viikonloppua :)
Kulttuuri on ihan parasta! Naivistit Iittalassa -näyttely on kuulunut myös minun kesiini jo monena kesänä. Huomenna menen katsomaan kesäteatteriesitystä ja pariin muuhunkin esitykseen on jo liput varattu.
PoistaKiitos samoin sinulle aurinkoista viikonloppua!