Anita Amirrezvani: Kukkien verellä kirjottu

Postaukset laahaavat pahasti jäljessä. En tiedä, mihin kaikki aika hupenee. Lukupiiripostauksia on kolme jonossa, mutta aloitan viimeisimmästä. Luimme Anita Amirrezvanin Kukkien verellä kirjottu (WSOY, 2008), joka sekin oli minulla kesken siinä vaiheessa, kun lukupiiriämme pidimme. Onneksi keskustelut käydään Facebookissa, niin niihin on helppo palata jälkikäteen.

Eletään 1620-luvun Persiassa, jossa nuori maalaistyttö elää auvoista elämää isänsä ja äitinsä kanssa. Tyttö on vanhempiensa silmäterä, mutta silti tulevaisuudessa häämöttää häät. Onhan tyttö jo sen ikäinen, että naimisiin on mentävä. Isän kuolema muuttaa kaiken. Myötäjäisiin ei ole varaa, joten tyttö ja hänen äitinsä elämä suistuu raiteiltaan. Kaikesta on pulaa. Äidin ja tyttären on matkustettava autiomaan poikki kauas Isfahanin kaupunkiin. Kaupunkiin, jollaisesta tyttö ei voinut ikinä kuvitella olemassakaan. Tytön setä Gostaham ottaa tytön ja äidin kotiinsa asumaan, vaikka vaimo Gordiyeh ei ajatuksesta pidäkään.

Setä on šaahin mattomestari. Tämä kiehtoo tyttöä, koska hän rakastaa mattoja. On hän itsekin yhden maton kutonut. Vaikka äitiä ja tytärtä pidetään palveluskunnan veroisena, ei se estä tyttöä kiipeämästä Gostahamin suosioon. Tyttö oppii sedältään mattotaiteen salaisuudet. Hän haluaa auttaa setäänsä kutomalla mattoja, mutta on jotain muuta, josta äiti ja tytär tienaavat paremmin. Tyttö naitetaan rikkaalle miehelle kolmen kuukauden pituiseen sigheh-liittoon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tyttö on miehen petikaveri niin kauan, kunnes mies kyllästyy tyttöön. Elämä ei ole kuitenkaan pelkkää ruusuilla tanssimista, joten ongelmia on tiedossa. Mitä tapahtuu, kun tyttö kieltäytyy uusimasta sigheh-liittoaan?

Lukupiiriläisten mielipiteet kirjasta vaihtelivat. Kirjan tarinaa pidettiin mahtavan hienona kuvauksena aivan erilaisesta maailmasta kuin omamme. Tarina koukutti ja sitä odotti, milloin ehtisi jatkamaan kirjan lukemista. Pidettiin myös siitä, kuinka kirjassa on vahvan tytön kasvutarina naiseksi. Toisaalta joitakin lukupiiriläisiä hieman ärsytti koko kirja. Sen sijaan käsitöiden kuvaamisesta taisivat kaikki pitää.

Sigheh-liitto herätti närästystä lukupiirissä. Selvää prostituutiota ja kaksinaismoraalin kukintaa. Kuinka pelottavalta tytöstä mahtoikaan tuntua, kun hän joutui ensimmäistä kertaa miehensä luokse. Tällaiset liitot ovat edelleen hengissä, ja niitä kuulemma harrastetaan etenkin pyhiinvaellusmatkoilla. Kaikkea sitä oppii, kun vanhaksi elää. Tällainen on kyllä hyvin kaukana siitä maailmasta, missä itse elän. Tosin en voi kieltää sitä, etteikö Suomessakin prostituutio eläisi.

Keskustelua herätti myös se, kuinka erilaiselta, mutta niin samanlaiselta 1600-luvun islamilaisuus vaikutti nykypäivään verrattuna. Kukaan lukupiiriläisistä ei tunne islamilaisuutta keskivertosuomalaista paremmin. Hunnutetut naiset ovat edelleen nykypäivää ja naisen asema suomalaisen silmin katsottuna on alempiarvoinen kuin miehen. Miehellä on oikeus ottaa useampi vaimo ja naisen on vain hyväksyttävä tämä tosiasia. Toisaalta kirjan tarina antoi virkistävän modernin kuvan islamilaisen naisen elämästä 1600-luvulla. Välillä tuli jopa mieleen, että nykyinen islamilaisuus on vanhoillisempaa.

Kirjassa on monenlaisia kohtaloita. Oli hieno lukea, kuinka joku onnistuu muuttamaan itsestään selvää tulevaisuutta. Se ei varmasti ole ollut mikään helppo tehtävä 1600-luvun Persiassa. Pohjoismaiseen hyvinvointiturvaverkkoon tottuneille saattaa olla käsittämätöntä, kuinka ihmiseltä viedään kaikki. Toisaalta on muistettava se, että nykyisin Suomessakin on todella räikeitä eroja ihmisten hyvinvoinnin välillä. Itse myönnän tiputtaneeni kyyneliä, kun luin, että vähävaraisten perheiden lapset toivovat joululahjaksi hygieniatuotteita. Ei tällaista pitäisi olla hyvinvointivaltiossa.

Kirjassa kuvataan paljon mattokäsityötä. Mallien piirtämistä, värittämistä ja lankojen valintaa. Kerrotaan myös lankojen värjäämisestä ja värien kirjosta. Mattojen kutominen on taidelaji, josta lukija saa paljon tietoa. Nautin myös siitä, kuinka paljon kirjassa kerrottiin ruoista. Mehukkaat taatelit maistuivat lähes joka ruoassa ja voitte arvata, että minun oli pakko kirjata kauppalistalle tuoreet taatelit. Itse pidin erikoisena sitä, kuinka kirjassa kuvattiin viiniä, johon sekoitettiin maitoa. Miltäköhän sellainen sekoitus mahtaa maistua? Lisäksi ihmettelin, kuinka muslimit juovat viiniä, mutta kirjan loppusivuilta löytyi siihenkin selitys. Ainakin 1600-luvun Persiassa väkijuomien juominen oli hyvin yleistä.

Tytön äiti kertoo kirjassa paljon tarinoita. Minua hieman häiritsi monen sivun kursiivit tarinat. Häiritsi sillä tavoin, että kursiivia tekstiä on vaikea lukea. Toisaalta tarinoista tulivat mieleen salaperäiset Tuhannen ja yhden yön tarinat.

Englanninkielinen alkuteos The Blood of Flowers on ilmestynyt vuonna 2007. Kirjan on suomentanut Hanna Tarkka.

Anita Amirrezvanin Kukkien verellä kirjottu kirja kannattaa ehdottomasti lukea, jos pitää vieraista kulttuureista ja nauttii käsityötaiteesta.

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 3,5 (asteikko 1-5).