16.7.2019

Laura Manninen: Kaikki anteeksi


Olin alkuvuodesta Bloggariklubilla, jossa Laura Manninen oli kertomassa esikoiskirjastaan Kaikki anteeksi (WSOY, 2018). Kirja ilmestyi jo yli vuosi sitten keväällä. Huomioin jo silloin kirjan saaman mediahuomion, mutta en ajatellut kirjaa sen enempää. Olikin siis hienoa, että kustantaja lähetti Bloggariklubin jälkeen kirjasta pokkariversion, koska kirja alkoi kiinnostaa sen jälkeen, mitä Manninen kirjastaan kertoi. Nyt tulin vihdoin napanneeksi kirjan lukemattomien pinosta. Fyysisesti kevyttä matkalukemista, mutta henkisesti raskasta sisältöä.



Laura on lähes nelikymppinen oman tiensä kulkija. Hän tapaa Mikon, joka on kaikkea sitä, mitä nainen voi mieheltä toivoa. Mikko on kohtelias ja osaa ottaa huomioon muut ihmiset. Mies osaa myös keskustella älykkäästi. Kaiken tämän lisäksi hän on komea. Laura on aivan myytyä naista ja uskaltautuu Mikon kanssa suhteeseen, vaikka Mikolla onkin kolme alaikäistä lasta. Lapset eivät ole ikinä kuuluneet Lauran kiinnostuksen kohteisiin, mutta onhan heidän kanssaan toimeen tultava, jos toisella osapuolella sellaisia on. Suhde etenee nopeasti, eikä aikaakaan, kun Pohjanmaalta kotoisin oleva Mikko muuttaa lapsiensa kanssa Helsinkiin. On avoliiton aika. Nopeasti Mikon ja Lauran suhde muuttuu. Pienillä sanoilla ja teoilla on voimaa. Mikon mieli ailahtelee. Välillä mennään korkealla ja kovaa ja toisinaan taas ryvetään pohjamudissa. Kun Mikko syöksyy alavireisyyteen, saa Laura kärsiä sekä henkisesti että fyysisesti. Onko Lauralla mitään mahdollisuutta selviytyä tällaisessa parisuhteessa?

Huh huh! Nyt oli niin rankka kirja, että kului nenäliina, jos toinenkin. Laura Manninen on kirjoittanut kirjan omakohtaisesta kokemuksesta. Kirjan tarina on kaikessa karmeudessaan rehellinen. Mannisen teksti on niin iholle tulevaa, ettei tällaista voi keksiä. Kaikki anteeksi on kuvaus siitä, millaista onnellisen näköisen pariskunnan elämä voi olla. Kaikki näyttää ulospäin hienolta ja kiiltävältä, mutta sisältä kaikki on rumaa ja mustaa. Yritetään pitää pintapuoli kunnossa, ettei kukaan saa tietää, mitä perheen sisällä tapahtuu. Paljonko tällaista oikeasti on? Uskon, että paljon, mutta siitä ei haluta puhua. Vaikeneminen ei todellakaan ole kultaa.

Bloggariklubilla Manninen kertoi, että on hankalaa pitää kulisseja yllä. Sukulaiset, ystävät ja työkaverit uskovat, että kaikki on hienosti. Kun kaikki lopulta paljastuu, on lähipiirille vaikeaa, kun se ei ole tiennyt vaikeuksista mitään. Manninen myös muistutti sekä suullisesti, että kirjallisesti kirjassaan, että kaiken voi antaa anteeksi, mutta kaikkea ei tarvitse hyväksyä. Parisuhdeväkivallan uhri ei ole yksin, vaikka siltä varmasti tuntuu pahimmilla hetkillä. Yleensä ihmisellä on aina jonkinlainen verkosto, johon täytyy vain osata luottaa ja hakea apua.

Manninen kertoi myös, että parisuhdeväkivaltaan kuuluu häpeä toisesta ja häpeä itsestä, miksi on lähtenyt moiseen suhteeseen. On myös itsesyyttelyä sekä kolmannen osapuolen kysymykset, miksi. Kirjassa kaikesta epätavallisesta tulee tavallista. Kirja on ehdottomasti yhteiskunnallinen teos. Suomessa on vaikenemisen kulttuuri ja tällä kirjalla Manninen on pystynyt hieman rikkomaan sitä. On hyvä, että tällainen asia on nostettu tapetille.

Kaikki anteeksi oli yksi vuoden 2018 suosituimmista äänikirjoista. Myös kirjan elokuvaoikeudet on ostettu. Itselleni tuli ainakin tunne, että vaikka kirjan tarina on kauhea, haluan elokuvan nähdä, kun se joskus valkokankaalle ilmestyy.

Laura Mannisen Kaikki anteeksi on tarina parisuhdeväkivallasta, mutta samalla se on rakkauskertomus. Kirja kannattaa lukea jo sen vuoksi, että silmät aukeaisivat ja näkisivät ympärillämme olevan näkymättömän väkivaltaan.

Kirjalla osallistun myös Oksan hyllyllä -blogin Kirjankansibingoon. Tämän kirjan kansi menee ruutuun ”väh. 5 väriä”. Vihreä, sininen, punainen, purppura ja musta ja löytyyhän tuosta muitakin sävyjä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti