Janne Nevala: Tietävätkö joutsenet että on sunnuntai

Sain luettavakseni Janne Nevalan neljännen romaanin Tietävätkö joutsenet että on sunnuntai (Rokkimopo Kustannus, 2019), joka julkaistaan itse asiassa tänään 23.5.2019. En yhtään osannut odottaa, millaisen tarinan matkaan pääsisin, joten mieli avoimena aloin kirjaa lukea ja se kannatti. Kirjassa on oikeaa road trip -tuntua.

Jaska on parikymppinen nuorukainen, jonka elämä tuntuu olevan suuntaa vailla. Ei ole opiskelupaikkaa, ei ole työtä, ei ole tyttöystävää. Kaikki nämä painavat mieltä, mutta toisaalta on jotain. Jaska on rumpalina oululaisessa The Dead Sunflowers -yhtyeessä, joka soittaa post-punkia. Bändi on lähdössä etelänkiertueelle. Tosin keikkoja on vain kaksi, mutta bändille sekin on suuri juttu. Bändin muut jäsenet ovat laulaja Roope, basisti Simo sekä kitaristi Vili. Kiertueelle lähtee myös Iina, jonka vastuulle jää bändiroinan myynti. Jaska on menettänyt sydämensä Iinalle, mutta kuinka kertoa se naiselle. Lisäongelmaa tuottaa se, että Vilillä on samansuuntaisia tuntemuksia Iinaa kohtaan. Kuulostaa keikkakiertueelta, jolla tunteet voivat kuumentua.

Kertojanäänenä kirjassa on Jaska. Äänessä kuuluu selkeys, mutta siitä selvästi erottaa, millainen persoona Jaska on. Ujon ja epävarman kuoren alta paljastuu rehti nuori mies. Jaskasta huokuu myös nuoruuden vapaus, vaikka hän tunteekin vastuunsa ja velvollisuutensa. Kirjan tarinasta tuleekin ehdottomasti oma nuoruus mieleen. Aika, jolloin oli vielä niin sanotusti vapaa, vailla minkäänlaisia kahleita tai siteitä mihinkään. Juuri sellainen huikea road trip -fiilis.

Pidin siitä, kuinka Jaskan ja Iinan suhde etenee. Aluksi hieman punastellaan ja änkytetään. Ei tiedetä, minne katsoisi tai mitä sanoisi. Entä jos toinen ei pidäkään minusta? Teenkö itsestäni naurettavan? Ei se ole niin helppoa sanoa toiselle, että tykkään sinusta tai jopa, että rakastan sinua. Sehän on oikeasti todella vaikeaa. Lisäväriä tarinaan tuo Vili, joka tunkee itsensä joka paikkaan. Ärsyttävää, mutta samalla jotenkin huvittavaa.

Kirjan tarina on hyvin todentuntuinen. Pienikin joukko erilaisia ihmisiä samassa tilassa saattaa aiheuttaa huippuhauskoja hetkiä, mutta toisaalta myös painostavaa tunnelmaa. Aika saattaa rientää vauhdilla tai hitaasti madellen. Nevala onkin osannut valita neljä täysin erilaista henkilöä samaan yhtyeeseen. Tällainen luo kiinnostavuutta tarinaan, koska yhtään ei voi arvata, mitä seuraavan mutkan takaa ilmestyy.

Kirjan rakenne on kronologisesti etenevä. Kieli on selkeää ja sitä on helppo lukea. Oli myös kiva, kun keskustelunpätkät oli kirjoitettu puhekielellä. Olisihan se outoa, jos bändin jäsenten suusta olisi tullut kirjakieltä kuulijan korville (tai lukijan silmille). Puheesta löytyi myös Oulun murteen viitteitä. Tällainen viehättää aina.

Kirjan nimessä puhutaan joutsenista. Kirjasta oikeasti löytyy myös tarinaa linnuista. Lintukohtaukset tai -maininnat ovat hienolla tavalla ujutettu tarinaan mukaan. Aluksi asiaa ei välttämättä edes huomaa, mutta kun sen tajuaa, on pakko alkaa käännellä sivuja taaksepäin ja tutkittava, mitä toisaalla linnuista kerrottiin tai mainittiin.

Janne Nevalan Tietävätkö joutsenet että on sunnuntai sopii loistavasti kesälomalukemiseksi kirjan tuoman vapauden tunteen takia.

Lämmin kiitos kustantajalle, jolta sain kirjan luettavakseni.