Pakollinen tauko

Kävi sitten niin, että neljä päivää tuli vietettyä hiljaiseloa blogin ja lähes kaiken muunkin somettamisen suhteen. Tai no, edellisestä postauksesta on pidempi aika, mutta ei olisi, jos asiat olisivat menneet entiseen malliin. Mitä sitten tapahtui? Modeemi sanoi kotona poks, paks ja puks ja lopetti toimintansa. Ei se nyt aivan noin mennyt, mutta meni kuitenkin.

Perjantaina avasin illalla kotona koneen ja ihmettelin, miksi sähköposti ei toimi. Siis Outlook. Jotain herjaili. Suljin ohjelman ja katsahdin modeemiin. Okei. Vain alimman valon pitäisi vilkkua ja nyt vilkkui yksi toinenkin valo. Onneksi olen toiminnan nainen. Piuhat irti seinästä ja pieni odotus ja piuhat takaisin seinään. Johan pitäisi lähteä toimimaan. Joo, ei lähtenyt. Sen sijaan kaikki muut valot lakkasivat palamasta, paitsi virtavalo. Uusintayritys. Piuhat irti. Ei tulosta. Kone kiinni. Modeemin resetointi. Kone auki. Modeemin resetointi. Pimpelipompeli. Vain virtavalo palaa.

Tiedättekö sen tunteen, kun hiki alkaa puskea otsalohkosta? Voihan kehveli kahveli. Päätin soittaa ystävälleni Elisalle. Siis sille moderaattorille. Viiden minuutin jonottelun jälkeen pääsin asiakaspalveluun läpi. Selitin tilanteen, ja arvasin, mitä minulle sanottaisiin. Kuulostaa tekniseltä vialta, yhdistän sinut tekniseen tukeen. Taukomusiikki alkoi rahista. Nestorin häitä ei tanssittu useampaan kertaan. Onneksi samaan aikaa tuli televisiosta Emmerdale. Pysyin hyvin mukana kylän tapahtumissa jonotellessani tekniselle puolelle.

Välillä jonottelumusiikki loppui tyystin. Paransin ryhtiäni ja olin aikeissa alkaa selittää, mitä on tapahtunut. Ei tarvinnut. Se oli vain huijausta. Vasta reilun puolen tunnin kuluttua tekninen puoli vastasi. Ystävällinen naishenkilö kyseli, olenko irrottanut piuhat, sulkenut koneen, resetoinut ja niin poispäin. Kaikkihan minä olin jo ehtinyt tehdä ja useampaan otteeseen. Jos nyt kuitenkin vielä kerran yrittäisimme resetointia. Joo, ei auttanut. Tämän jälkeen minulle todettiin, että niin, onhan tuolla modeemilla jo ikääkin. Sehän on ollut teillä jo vuodesta 2011 lähtien. Nainen kuulosti todella epäuskoiselta. Minä kuuntelin sujuvasti. Jaa, mikäs ikä se nyt sitten on? Tänä vuonna tulisi täyteen vasta seitsemän vuotta.

Myönsin naiselle, että modeemi on käyttäytynyt hieman omituisesti lähiaikoina, ja olenkin ajatellut, onko laite tullut tiensä päähän. Näin ajatteli Elisan nainenkin, ja tarkasti vielä, että heidän päässään kaikki on kunnossa. No, mitä keinoksi? Nainen kauppasi uuden modeemin. En jaksanut miettiä asiaa yhtään sen enempää, vaan sanoin, että laittakaa postiin. Sain tietysti kuulla jälkikäteen, että hullun kallis laite ja minulla olisi ollut kaapit täynnä modeemeja, olisit saanut minulta tilalle uuden. Myönnän, että tilanne oli sellainen, että halusin helpon ratkaisun. Sitä paitsi laitteen saatuani voisin taas pirauttaa Elisalle, jos homma ei pelittäisi.

Tuli siis pakollinen tauko nettielämään, koska en jaksa kännykällä kauheasti somettaa, enkä viitsinyt käyttää kännykkää kannettavan koneen mobiilitukiasemana. Lähinnä Instagramia tulee selailtua kännykällä, mutta siihen se sitten jääkin. Mitä ihminen sitten tekee, kun on netitön? Rauhoittuu, nukkuu päiväunet, lukee, tekee palapeliä, menee teatteriin. Kummasti tekemistä kuitenkin löytyy, ja välillä elämä ilman somea on ihan kivaa.

Tänään sitten tulikin tekstiviesti, että modeemipaketti olisi noudettavissa Postista. Mitä sitten olen tehnyt tämän illan. Hikikarpaloita meinasi taas puskea, kun aloin viritellä piuhoja, mutta onneksi kaikki meni kertaheitolla oikein ja taas päästiin netin ihmeelliseen maailmaan.

Miten siellä, pystyttekö elämään sometonta elämää vai pitääkö koko ajan olla jokin laite käden ulottuvilla?