Ihan kypsä

Nyt ei auta edes kymmeneen laskeminen. Tiedättekö, kun ihminen haluaisi joskus ihan omaa rauhaa? Ihan vain omia ajatuksia, eikä mitään muuta. Tänään ajattelin olevani onnentyttö ja saavani tällaisen hetken tai itse asiassa useamman tunnin. Mitä vielä. Aina asiat eivät mene niin kuin haluaisi.

Meille tuli tänään kylpyhuoneeseen uudet kalusteet. Eilinen ilta meni kylpyhuonetta tyhjentäessä. Miten ihmisellä voi ollakin niin kauheasti kaikkea tarpeetonta? Iso muovikassillinen lensi roskiin. Tänään sitten harmittelin, miksen tajunnut pelastaa aurinkorasvoja ja viedä niitä työkaverilleni, joka on huomenna lähdössä Thaimaahan. Päätin vain, että koska aurinko ei ole enää ikinä kesäisin paistanut, lähtevät rasvat kaatopaikalle. Aika monta muutakin juttua sinne muovikassiin lähti.

Nyt tarina lähti sivupoluille eli takaisin asiaan. Remonttimiehet olivat tulleet aamusta. Miehen, joka täällä asuu, kanssa olimme sopineet, että lähden töistä aikaisemmin, jotta hän pääsee iltapäivällä lähtemään Helsinkiin magneettikuvauksiin. Eihän remppamiehiä ja kissaa voi jättää keskenään. Avoimet ovet ja kissa ulkona tai jotain muuta vastaavaa tapahtuisi kuitenkin.

Kotiin tullessani olin iloinen, kun huomasin, että remppamiehet olivat juuri ehtineet lähteä. Tiedossa monta tuntia ihan omissa oloissa. Seurana vain herra Karvajalka. Otsaa alkoi jo jomottaa, kun mies ei meinannut häipyä. Esitteli tohkeissaan kylpyhuonetta. Minua ärsytti, vaikka olisi pitänyt olla iloinen uudesta kylppärikalustuksesta. Aloin saman tien asetella purkkeja ja purnukoita hyllyille ja kaappiin. Peilikaappi on matalampi kuin entinen. Ylähyllylle, jossa on pistoke, ei mahdu sähköhammasharja, eikä hyllyä saa irrotettua. Ärsytys kasvoi.

Lopulta mies tajusi lähteä ja pääsin jatkamaan työskentelyäni. Seuraava ärsytys. Vanhassa peilikaapissa ja koko kylpyhuoneessa miehelle oli riittänyt yksi lokero peilikaapista. Nyt oli tunkenut tavaroitaan kahdelle eri hyllylle. Superärsyttävää. Mihin minä sitten saan mahdutettua kaikki tarpeelliset purnukkani ja muut tykötarpeet? Onneksi puhdistusaineet löytyivät nopeasti, niin sain pestyä meikit kasvoiltani. Ärsyttävää. Uusi matalampi peilikaappi oli kuitenkin kiinnitetty samoihin yläreikiin, missä aiempi kaappi oli. Nyt tällainen lyhytkasvuinen ihminen näkee peilistä suurin piirtein otsansa ja hikisesti silmät.

Entä sitten peltikaappi? Siis sellainen kaappi, johon olen tunkenut pyykinpesuaineet ja likapyykit. Mitä ihmettä? Kaapin syvyys oli puolet entisestään. Miten kenenkään likavaatteet mahtuvat noin pieneen kaappiin? Likavaatekori ei ole ratkaisu, koska se ei yksinkertaisesti mahdu kylpyhuoneeseen. Apinan raivolla sulloin kaapin korit täyteen pyykkejä ja täytin samalla pesukoneen. Huoh. Nyt saisin levähtää.

Yritin kutsua kissaa seurakseni makuuhuoneeseen. Päätin mennä pötköttelemään ja lukea yhden kirjan loppuun. Pienet päiväunetkin olisivat paikallaan. Kissa ei seurannut minua. Kirjan luin loppuun, mutta sitten en kuitenkaan malttanut ottaa päiväunia. Nousin sängystä ja aloin surfata netissä. Ai niin. Vessassakin kävin. Kerhohuoneen vessassa. Wc-pöntölle ei kuulemma saa tänään istua. Niin ja laitoin pyykit kuivumaan. Jostain oli vuotanut kunnon vesinoro lattialle.

Sitten soi puhelin. Mies soittaa iloisena, että on kotimatkalla. Mitä ihmettä (tekisi mieli kirjoittaa ihan ruma sana)? Nyt jo. Missä on rauha ja lokoisat olot? Ei auttanut itku markkinoilla. Lähdin kissan kanssa ulkoilemaan ja sillä välin mies olikin jo kotiutunut. Hyvästi rauha. Hirveä pölötys. Ärsytys kasvoi entisestään.

Kissan mennessä kylpyhuoneeseen, katsahdin söpöläisen perään. Siellä se istua köllötti uuden wc-pöntön päällä. Herra Karvajalan vesimukihan on aina ollut kylpyhuoneen lavuaarin reunalla. Wc-pöntön vesisäiliön päältä on voinut laittaa etutassut lavuaarin reunalle ja nauttia raikkaasta juomasta. Nyt on uusi design, eikä vesisäiliö ole kissaystävällisimpiä. Hankala viisto muotoilu. Nostin kissan lavuaariin mitään ajattelematta. Herra Karvajalka innostui ajatuksesta ja alkoi pyöriä lavuaarissa häntä pystyssä. Sitten kuului ääni ja toinenkin. Voihan kettu! Mies, joka täällä asuu, on joskus ostanut meille sellaisen automaattisen saippuannostelijan, joka on mielestäni aivan turha kapistus. Siinä se kapistus spruittaili kissan hännän päälle sitruunantuoksuista saippuaa!

Kissa hyppää lavuaarista lattialle ja alkaa nuolla häntäänsä ennen kuin ehdin kieltää. Ei tarvinnut kauan nuolla. Kissa sai hirvittävän sätkyn saippuan mausta ja kukapa ei olisi saanut. Vauhtiennätys tuli, kun kirmaisi sängyn alle. Sitten alkoi maanittelu. Herra Karvajalka ei vain enää luottanut minuun. Epäluotettava tyyppi olen, koska tuolla tavoin saippuaa spruittailen.

Lopulta saimme kissan kiinni. Yritin kostutetulla pyyhkeellä pestä kissan häntää. Saippua vaahtosi ja vaahtosi. Kissa oli aivan hätää kärsimässä. En tiedä, kuinka hyvin onnistuin saippuan pesemään pois, mutta ainakin kissan häntä oli ja on märkä ja onnettoman näköinen. Onneton on kissakin. Arvatkaa olenko kypsä koko kylpyhuoneen uuteen kalustukseen? Nyt pitäisi vielä lähteä kerhohuoneella käymään. Sen jälkeen voikin testata uuden suihkun. Tippuukohan se iso lautasen näköinen suihkuvempele päähäni?

Jotkut päivät eivät vain ole tarkoitettu minulle. Tämä taisi olla yksi niistä. Toivottavasti teillä on ollut hyvä päivä.