Se on jännä, kun joku kirja ei ole kiinnostanut yhtään,
mutta lopulta kun kirjaan tarttuu, ei sitä malttaisi laskea käsistään. Näin kävi
John Williamsin Stonerin (Bazar,
2017) kanssa. Lukupiirissä kirjaa ehdotettiin luettavaksi, joten kirjaan
tartuin vain ja ainoastaan lukupiirin takia. Toki kirjasta oli ollut paljon
kuhinaa kirjablogeissa, mutta jotenkin en vain ollut päässyt kuhinaan mukaan.
Nyt kuitenkin taas kerran sanon, että onneksi on lukupiiri ja lukupiiriläisten
erilaiset kirjavalinnat. Stoner on
hyvä. Englanninkielinen alkuteos Stoner
on ilmestynyt jo vuonna 1965, mutta tällöin kirja ei saanut kovin
kummoista vastaanottoa. Vuonna 2006 kirjasta otettiin uusia painoksia, jonka
jälkeen kirjan hienous todella huomattiin ja käännöksiä alettiin tehdä. Kirjan
ensimmäinen kovakantinen suomenkielinen painos ilmestyi vuonna 2015. Kirjan on
suomentanut Ilkka Rekiaro.
William Stoner on maatilan poika, joka saa mahdollisuuden
opiskella yliopiston maataloustiedekunnassa. Toiveena on, että perheen ainoa
lapsi voisi tuoda tulevaisuudessa maatilalle uusia tuulia, joiden avulla
perheen taloudellinen tilanne kohentuisi. Aika nopeasti Stoner huomaa, ettei maataloustiedekunta
ole häntä varten. Hän havahtuu kirjallisuuden olemassaoloon ja vaihtaa
pääainetta salaa vanhemmiltaan. Kaikki tämä antaa Stonerille uudet lähtökohdat
elämälle.
Stonerille avautuu ura yliopistolla opettajana ja tutkijana.
Ura yliopistolla ei ole helpoin mahdollinen valinta. Stoner yritetään nujertaa
kaikin keinoin, mutta mies ei taivu. Stonerin elämä on pääosin hiljaista.
Hänellä on kaksi hyvää ystävää tai yksi, riippuu siitä, kuinka asiaa katsotaan.
Stoner avioituu parempiin piireihin, mutta avioliitto on onneton. Avioliitosta
syntyy lapsi, jonka kanssa Stoner kuvittelee saaneensa yhteyden, mutta jotain
tapahtuu ja Stoner etääntyy tyttärestään. Onnettomasta avioliitostaan
huolimatta Stoner löytää rakkauden, avioliiton ulkopuolelta. Rakkaus on
ikuista, mutta suhde on katoavainen.
Stoner on hienosti
kuvattu kertomus yhden miehen elämästä Yhdysvaltain Keskilännessä 1900-luvun
alun ensimmäisillä vuosikymmenillä. Kirja on eleetön ja surumielinen, mutta
siinä on samalla jotain hyvin vetoavaa. Kirjan rauhallinen kerronta sopii hieman
hiljaisen ja sivuun vetäytyvän Stonerin elämään. Yksi lukupiiriläisistä
mainitsi, kuinka häntä viehätti vanhan sivistyksen ja kielen rakkaus. Kirja on
myös ajaton ja yleisinhimillinen.
Lukupiirissä keskusteltiin tietenkin pääosin Stonerin
elämästä, jonka elämä oli melkoisen surkeaa. Vain joitakin ilon ja onnen
välähdyksiä, mutta pääosin melkoisen alakuloista. Toki yliopistoelämä
avasi Stonerille uusia mahdollisuuksia ja vapauksia, mutta oma avioliitto oli
vankila. Stonerin vaimoa ruodittiin kylmäkiskoiseksi ja vastenmieliseksi.
Tehtiin jopa vertauksia Jotunin Huojuvaan taloon ja pohdittiin, oliko vaimossa narsistin vikaa. Eikä työskentely
yliopistollakaan aina herkkua ollut. Työkaverin tyrannisointi toi kuitenkin
Stonerista esiin itsepäisen jäärän. Mies ei antanut periksi, koska tiesi
olevansa oikeassa.
Lukupiiriläiset pitivät kirjailijan taitavuutena sitä, ettei hän tehnyt Stonerin elämästä helppoa. Olisi ollut liian helppo ratkaisu, jos Stoner
olisi ottanut avioeron vaimostaan ja nainut naisen, jota oikeasti rakasti. Jos
tähän ratkaisuun olisi päädytty, olisi kirjan juoni loppunut alkuunsa. Hienoa,
että kirjailija piti jännitettä yllä kirjan loppuun saakka.
John Williamsin Stoneria
suosittelen kaikille laadukkaasta kaunokirjallisuudesta pitäville. Hieno kirja,
joka jäi mieleen viipyilemään pitkäksi aikaa.
Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 4½ (asteikko 1-5).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti