John Williams: Stoner

Se on jännä, kun joku kirja ei ole kiinnostanut yhtään, mutta lopulta kun kirjaan tarttuu, ei sitä malttaisi laskea käsistään. Näin kävi John Williamsin Stonerin (Bazar, 2017) kanssa. Lukupiirissä kirjaa ehdotettiin luettavaksi, joten kirjaan tartuin vain ja ainoastaan lukupiirin takia. Toki kirjasta oli ollut paljon kuhinaa kirjablogeissa, mutta jotenkin en vain ollut päässyt kuhinaan mukaan. Nyt kuitenkin taas kerran sanon, että onneksi on lukupiiri ja lukupiiriläisten erilaiset kirjavalinnat. Stoner on hyvä. Englanninkielinen alkuteos Stoner on ilmestynyt jo vuonna 1965, mutta tällöin kirja ei saanut kovin kummoista vastaanottoa. Vuonna 2006 kirjasta otettiin uusia painoksia, jonka jälkeen kirjan hienous todella huomattiin ja käännöksiä alettiin tehdä. Kirjan ensimmäinen kovakantinen suomenkielinen painos ilmestyi vuonna 2015. Kirjan on suomentanut Ilkka Rekiaro.

William Stoner on maatilan poika, joka saa mahdollisuuden opiskella yliopiston maataloustiedekunnassa. Toiveena on, että perheen ainoa lapsi voisi tuoda tulevaisuudessa maatilalle uusia tuulia, joiden avulla perheen taloudellinen tilanne kohentuisi. Aika nopeasti Stoner huomaa, ettei maataloustiedekunta ole häntä varten. Hän havahtuu kirjallisuuden olemassaoloon ja vaihtaa pääainetta salaa vanhemmiltaan. Kaikki tämä antaa Stonerille uudet lähtökohdat elämälle.

Stonerille avautuu ura yliopistolla opettajana ja tutkijana. Ura yliopistolla ei ole helpoin mahdollinen valinta. Stoner yritetään nujertaa kaikin keinoin, mutta mies ei taivu. Stonerin elämä on pääosin hiljaista. Hänellä on kaksi hyvää ystävää tai yksi, riippuu siitä, kuinka asiaa katsotaan. Stoner avioituu parempiin piireihin, mutta avioliitto on onneton. Avioliitosta syntyy lapsi, jonka kanssa Stoner kuvittelee saaneensa yhteyden, mutta jotain tapahtuu ja Stoner etääntyy tyttärestään. Onnettomasta avioliitostaan huolimatta Stoner löytää rakkauden, avioliiton ulkopuolelta. Rakkaus on ikuista, mutta suhde on katoavainen.

Stoner on hienosti kuvattu kertomus yhden miehen elämästä Yhdysvaltain Keskilännessä 1900-luvun alun ensimmäisillä vuosikymmenillä. Kirja on eleetön ja surumielinen, mutta siinä on samalla jotain hyvin vetoavaa. Kirjan rauhallinen kerronta sopii hieman hiljaisen ja sivuun vetäytyvän Stonerin elämään. Yksi lukupiiriläisistä mainitsi, kuinka häntä viehätti vanhan sivistyksen ja kielen rakkaus. Kirja on myös ajaton ja yleisinhimillinen.

Lukupiirissä keskusteltiin tietenkin pääosin Stonerin elämästä, jonka elämä oli melkoisen surkeaa. Vain joitakin ilon ja onnen välähdyksiä, mutta pääosin melkoisen alakuloista. Toki yliopistoelämä avasi Stonerille uusia mahdollisuuksia ja vapauksia, mutta oma avioliitto oli vankila. Stonerin vaimoa ruodittiin kylmäkiskoiseksi ja vastenmieliseksi. Tehtiin jopa vertauksia Jotunin Huojuvaan taloon ja pohdittiin, oliko vaimossa narsistin vikaa. Eikä työskentely yliopistollakaan aina herkkua ollut. Työkaverin tyrannisointi toi kuitenkin Stonerista esiin itsepäisen jäärän. Mies ei antanut periksi, koska tiesi olevansa oikeassa.

Lukupiiriläiset pitivät kirjailijan taitavuutena sitä, ettei hän tehnyt Stonerin elämästä helppoa. Olisi ollut liian helppo ratkaisu, jos Stoner olisi ottanut avioeron vaimostaan ja nainut naisen, jota oikeasti rakasti. Jos tähän ratkaisuun olisi päädytty, olisi kirjan juoni loppunut alkuunsa. Hienoa, että kirjailija piti jännitettä yllä kirjan loppuun saakka.

John Williamsin Stoneria suosittelen kaikille laadukkaasta kaunokirjallisuudesta pitäville. Hieno kirja, joka jäi mieleen viipyilemään pitkäksi aikaa.

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 4½ (asteikko 1-5).