Lukupiirissä arvottiin kahden kirjan välillä, kumpi
luettaisiin. Voiton vei Maria Jotunin Huojuva
talo (Otava Seven, 2012). Kirja julkaistiin postuumina ensimmäisen kerran
vuonna 1963. Täytyy taas myöntää oma sivistymättömyyteni, etten ollut kirjaa
aiemmin lukenut. Siksipä olinkin hyvin yllättynyt kirjan paksuudesta. Sevenin
pokkaripainoksessa on sivuja peräti 577, eikä fonttikokokaan ole maailman
suurinta.
Huojuva talo
kertoo Lean ja Eeron avioliittohelvetistä. Lea on elänyt onnellisen lapsuuden,
vaikka lapsuutta varjosti äidin katkeruus saamattomasta alkoholistimiehestä,
Lean isästä. Huolimatta siitä, että isällä oli ongelmansa, Lea ymmärsi häntä ja tuli hänen
kanssaan hyvin toimeen. Lean isän kuoltua Lean äiti, Lea ja Lean sisko Toini
jäävät omilleen. Lea jättää opiskeluhaaveet ja lähtee töihin tienatakseen opiskelurahoja pikkusiskolleen Toinille.
Nuori ja viaton,
mistään tietämätön Lea tapaa työpaikkansa kesäjuhlissa Eeron, joka kenties
hieman väkipakolla saa Lean rakastumaan itseensä. Nuoripari menee hetimiten
kihloihin ja pian ollaankin jo naimisissa. Kuherruskuukausi on lyhyt tai ehkä
sitä ei ollut laisinkaan. Lea saa hyvin nopeasti huomata olevansa naimisissa
itsekeskeisen ja narsistisen miehen kanssa. Perheen kasvaessa, kasvaa Lean
mustelmien lukumäärä. Pelko on perheessä alati läsnä. Eero on äkkipikainen,
kitsas, ilkeä. Lea ei kuitenkaan jätä Eeroa, koska tuntee olevansa edelleen
rakastunut Eeroon, eikä hän pysty myöntämään kenellekään, että elämä Eeron
kanssa on kaikkea muuta kuin auvoista.
Nyt täytyy sanoa, että huh huh. Huojuva talo ei päästä lukijaansa helpolla. Lähes kaikki
lukupiiriläiset pitivät kirjasta, vaikka se olikin kauhistuttava ja järkyttävä,
mutta samalla kuitenkin jollain tavalla kiehtova. Välillä iski ahdistus ja piti
puida nyrkkiä. Jotuni on saanut luotua kirjaan tunnelman, jonka voisi sanoa jollain
lailla jopa piinaavan lukijaa. Itse kuvittelin myös, ettei kirjaa saanut julkaista ennen 60-lukua, koska kirjan tarina on erittäin repivä ja paljastava
kuvaus avioliitosta. Wikipedian mukaan Jotuni oli aloittanut kirjan
kirjoittamisen vuonna 1928 ja se valmistui vuonna 1935 Otavan järjestämään
kilpailuun. Koska kirja ei voittanut kilpailua, ei Jotuni antanut lupaa kirjaa
julkaisulle ja niinpä teos jäi makaamaan kustantajan arkistoon.
Kirjan vanhahtava kieli oli viehättävää, kunhan siihen ensin
tottui. Itse löysin kirjasta ainakin yhden sanan, jota en edes ymmärtänyt. En
muista, mikä sana oli kyseessä, mutta lukupiiriystävä ehdotti sanaa
etenkehtainen. Saattoi hyvinkin olla, koska en ymmärrä, mitä kyseinen sana
tarkoittaa tai nyt tiedän, kun hieman googletin. Kirjassa ei ole montaa
henkilöä, ja niistäkin eniten esiin nousevat Lea ja Eero. Lukupiiriläisten
mieltymykset Lean suhteen vaihtelivat. Osalta lukupiiriläisiä Lea sai
sympatiaa, osaa taas ärsytti Lean alistuvuus. Eero sai tietenkin jyrkän tuomion
kaikilta lukupiiriläisiltä. Siitä käytiin keskustelua, oliko Eero narsisti vai
kärsikö hän bipolaarisesta mielialahäiriöstä. Olen nyt tässä postauksessa
käyttänyt narsistista kuvausta Eerosta, joka ei välttämättä ole se oikea. Huojuvassa talossa on paljon kuvauksia
Lean ja Eeron riidoista. Lukupiirissä asiasta oltiin sitä
mieltä, että tässä olisi ollut Jotunilla tiivistämisen varaa. Toisaalta
romaanissa draaman kaari nousi hienolla tavalla, joten lukuisat riidat kuuluivat teokseen.
Maria Jotunin Huojuva
talo on hyvin ajankohtainen tänä päivänäkin. Tarina on kuvaus siitä, millaiseksi
vankilaksi oma koti ja avioliitto saattavat koitua, jos saman katon alla asuu
narsisti. Kirja kannattaa ehdottomasti lukea, koska tarina on taitavasti
kirjoitettu ja Jotunin teksti puree edelleen.
Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 4+ (asteikko 1-5).
Huippuklassikkokirja. Minusta Eero oli pienisieluinen ilkeä ihminen ja väkivaltainen perhettään kohtaan. Valitettavasti sanotaan, että kirja kertoi Jotunin omasta perheestä. Väkivaltakuvaukset olivat liiankin todellisen oloisia. Tänäkin päivänä moni perhe on vastaavanlaisen miehen tai naisen väkivallan kohteena.
VastaaPoistaVoisin lukea uudestaan ja tarkastella aitoja ajankuvauksia ja miljöötä. Ensimmäisellä lukukerralla olin liiankin kauhistunut psyykkisestä ja fyysisestä väkivallasta.
Todellinen klassikko. Keskustelimme lukupiirissä tuosta, että olisi Jotunin oman avioliiton kuvaus ainakin osittain. En yhtään ihmettele asiaa, koska kuvaukset olivat hyvin todentuntuisia.
PoistaToisella lukukerralla saattaisi tosiaan avautua ajankuvaukset paremmin, mutta luulen, että itse ainakin pidän muutaman vuoden väliä. Oli sen verran väkevä kirja.