Perjantailounas keskiviikkona

Meillä on tapana työkavereitten kanssa käydä perjantaisin yhdessä lounaalla paikallisessa Amicassa. Tänään oli varaperjantai, koska huomenna Amica ei tarjoa lounasta. Syy siihen, miksi lounasta ei huomenna tarjoilla, on yksinkertainen: huomenna on juhannusaaton aatto ja työpaikkamme tuotanto on pakkopekkasilla eli eivät saa tulla huomenna töihin. Amica ei siis vaivaudu meille tavallisille konttorirotille ruokaa valmistamaan.

Perjantain tai tässä tapauksessa varaperjantain ruoat ovat aina hieman normaalia parempia. Mikä on sitten parempi, on suhteellinen käsitys, koska usein ruoka on väritöntä ja mautonta ja välillä on jopa ongelmia tietää, syökö kanaa, kalaa vai possua. Tänään kuitenkin suunnistimme lounasravintolaan iloisin mielin ja lappasimme lautaset täyteen ruokaa. Hieman olimme näreissämme siitä, että jälkiruokana oleva raparperipiirakka vaniljakastikkeen kanssa oli loppunut ja jouduimme tyytymään Dominokekseihin. Mielestäni ei ihan reilua.

Pöytään päästyämme aloimme syödä hiljaisuuden vallitessa. Kaikilla taisi olla hirvittävä nälkä aamupäivän aherrusten jälkeen. Miespuolisen työkaverini kännykkä soi muutamaan otteeseen ja kolmannella kerralla herran haarukka jäi puoliväliin matkalla lautaselta kohti suuta. Suusta kuului kirosana, mikä jo sinänsä oli tavatonta meidän hienojen ihmisten pöydässä. Hankinta-alan ihmisethän eivät tunnetusti ikinä manaa piruja seinille. Katsahdimme herraa ja hän kertoi, että muisti juuri luvanneensa tarjota toimittajalle tänään lounaan puolilta päivin. Mielestäni kyllä toimittajan olisi pitänyt tarjota lounas, mutta käyhän se näinkin. Lohduttelimme miespuolista kollegaamme ja sanoimme, että sehän on terveellistä syödä usein ja pienä annoksia ja onhan sinulla vielä puoli tuntia aikaa toiseen lounaaseen. Mies totesi tähän, että hänellä tämä menee vain niin, että suuria annoksia ja usein. Yritimme myös ehdottaa, että herra söisi toisella lounaskierroksella kesäkeittoa tai salaatin. Itse ajatteli kertovansa toimittajalle valkoisen valheen, että hänellä on vatsatauti. Tätä emme kannattaneet, koska valheella on lyhyet jäljet.

Meidän muiden iltapäivä alkoi puuduttavissa merkeissä. Väsytti ylensyöminen, eikä olisi jaksanut tehdä mitään työpaikkaa kannattavaa. Miespuolinen kollegamme marssi jossain vaiheessa takaisin loossiinsa. Kysyimme, kuinka sujui kakkoslounas. Oli kuulemma mennyt ihan hienosti. Samat ruokalajit oli lapannut taas lautaselleen. Emäntä oli kysynyt herralta, etkös sinä jo kerran käynyt syömässä. Oli vastannut siihen, että joo, mutta oli niin hyvää, että päätin tulla uudestaan. Meneehän ne työpäivät siis tuohonkin malliin, että käy pariin kertaan lounaalla.

PS. Johan otti oravan lisääminen tiukille, mutta tässä se nyt on. Tätä saalistimme tänään töitten jälkeen kovasti. Kohta voidaan palata takaisin oravannahkatalouteen.