Se on täällä taas! Uusin Pasilan Myrkky -dekkarisarjan kirja Aribo (Bazar, 2022) ja kirjailijahan on tietysti Kale Puonti. Kyseessä on oikeasti raikas tuulahdus erilaisiin dekkarisarjoihin. Jotain kertonee sekin, että sain kirjan perjantaina ja sunnuntaiaamupäivään mennessä olin jo ehtinyt ahmia sen. Kerrottakoon sekin, että minä en ole mikään supernopea lukija. Luultavasti ihan keskiverto.
Nigerialaisen rikollisjärjestön jäseniä on lähetetty Tukholmasta Helsinkiin, koska Ruotsin maaperällä on alkanut olla liian kuumat paikat. Aribo on vastoin tahtoaan Helsingissä, Pohjolan peräreiässä. Udo sen sijaan viihtyy Suomessa. Hänellä on suomalainen tyttöystävä ja hän tuntee olevansa suurempikin pomo, kun saa määrätä, kuinka toimitaan. Ja toimintahan on huume- ja ihmiskauppaa. Tasaisin väliajoin Ruotsista tulee muutamia nigerialaisia naisia sisuksissaan huumeita. Helsingissä naiset joutuvat maksamaan kulunsa rikollisjärjestölle myymällä itseään. Miehet sen sijaan hoitelevat huumekaupan puolen.
Pekko Aallon äiti on lähettänyt huikeita summia rahaa ihanalle amerikkalaisupseerille, jonka hän on tavannut Facebookissa. Mies osaa luritella kauneimmat rakkauden salat. Pekolla soi hälytyskellot välittömästi, kun hän kuulee äitinsä suuresta rakkaudesta. Pekko tietää, että äiti on monen muun naisen ohella joutunut romanssihuijauksen uhriksi. Näissäkin tapauksissa takana on usein nigerialaiset. Pekko Aalto ei kuitenkaan halua jättää asiaa pelkästään poliisin käsiin. Hän on valmis toimimaan myös itse, jotta äiti saisi rahansa takaisin.
Nigerialaisille ongelmia alkaa syntyä, kun yksi naisista tulee vahingossa tappaneeksi venäläisen asiakkaan. Udon ja Aribon tehtäväksi jää piilottaa ruumis. Tämäkään ei suju suunnitelmien mukaan. Ruumis löydetään hyvin nopeasti ja poliisi aloittaa työnsä. Huumeryhmän rikosylikonstaapeli Pesonen käyttäytyy tällä kertaa hyvin säntillisesti. Hän toimii annettujen ohjeiden mukaisesti, vaikka muutaman kerran onkin hieman loivennettava annettujen määräysten ja asetusten kulmia. Muutenhan asiat eivät ikinä etenisi loppupisteeseen.
Nyt täytyy sanoa, että Pasilan Myrkyn dekkarit paranevat kerta kerralta. Pidän Puontin tavasta viedä tarinaa eteenpäin. Lyhyitä lukuja, joissa otsikkona on kulloinenkin tapahtumapaikka. Käydään tapahtumapaikan asiat läpi kiertelemättä ja kaartelematta. Kerrotaan tosiasiat ja mennään eteenpäin. Tämä ei kuitenkaan millään tavoin heikennä lukunautintoa. Kirjan tapahtumat etenevät koko ajan kohti lopullista päämäärää.
Kirjan henkilöhahmot ovat hienosti rakennettuja. Jollain tavoin koin sympatiaa Ariboa ja nigerialaisia naisia kohtaan. He ovat lähteneet kotimaastaan paremman tulevaisuuden toiveessa. Eivät he ole ikinä voineet ymmärtää, millaiseen tilanteeseen he lopulta joutuvat. Elämä Pohjolassa onkin kylmempää ja raaempaa kuin kotona. Pidän myös siitä, kuinka Puonti antaa kirjoissaan hyville henkilöille toiveikkuutta tulevaisuudesta, vaikka he olisivat hieman lipsuneet kaidalta polulta.
Puontin dekkareissa on hyvää myös se, että väkivallalla ei mässäillä. Toki kirjoissa on väkivaltaa, mutta nekin käydään läpi siten, ettei lukijaa ala liikaa ahdistaa. Kerrotaan tapahtumien kulku ja jatketaan tarinaa. Pidän myös huumorista, jota Puonti jakaa kirjoissaan. Meinasin tikahtua nauruun, kun kirjaa lukiessa tuli vastaan boomer. Tätä sanaa ei varmasti kukaan suomalainen enää voi olla tietämättä. Tosin myönnän, että itse olen sen verran boomer, että en edes tajunnut tuollaisen sanan olemassaoloa ja merkitystä ennen kuin valtion ykkösnainen sen esitti. Puontin dekkarit ovat siis kaikessa suhteessa hyvin tässä päivässä kiinni olevia.
Kale Puontin Ariboa ei kannata ohittaa. etenkään, jos olet lukenut sarjan aiemmat osat ja vaikket olisikaan kannattaa tähän kirjasarjaan tarttua. Odotan jo malttamattomasti tammikuuta 2023, jolloin Pasilan Myrkyn seuraava dekkari ilmestyy.
Pasilan Myrkyn aiemmat kirjapostaukset löytyvät täältä:
Lämmin kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
