3.1.2021

Vesitornin vuosi 2020

 

Tämänkin postauksen olisi voinut tehdä jo joulukuussa, mutta jäi tekemättä. Siitä huolimatta läväytetään nyt esiin viime vuoden kuvat Keravan vanhasta vesitornista, koska tämähän alkaa muodostua perinteeksi. 

Olen kuvannut kuvat kännykkäkameralla, enkä ole pahemmin muokkauksia tehnyt. Hieman ehkä reunoja leikellyt. Olen pyrkinyt kuvaamaan vesitornin aina kuukauden ensimmäisenä päivänä iltakuuden aikaan. Tosin välillä kuvaaminen on unohtunut. Joka tapauksessa kuvat on aina otettu kuukauden alkupäivinä. 

Pitemmittä puheitta, annetaan vesitornin kertoa vuodestaan.


Tammikuu


Helmikuu


Maaliskuu


Huhtikuu


Toukokuu


Kesäkuu


Heinäkuu


Elokuu


Syyskuu


Lokakuu


Marraskuu


Joulukuu


Vertaillessa edellisten vuoden kuviin, en voi käsittää, kuinka pimeitä tammi-, marras- ja joulukuu olivat viime vuonna. Joko kännykän kamera vetelee viimeisiään tai vuosi kärsi alakulosta, kuten moni muukin kauheana koronavuonna. Heinäkuun ja syyskuun kuvat ovat taivasväreiltään hyvin samanlaiset. Usein syyskuussa on ollut hyvin kaunista, mutta viime vuonna syyskuu alkoi harmaissa merkeissä. Suosikkini kuvista on elokuu. Kerrankin kunnon valkoisia pilviä sinisellä pohjalla. 

Olen muissakin blogeissa nähnyt näitä kuva kuukaudessa otoksia. Tosin he ovat esitelleet kuukauden kuvan joka kuukausi, eikä näin kuin minä, että koko vuosi räväytetään kerralla esille. Näitä tällaisia postauksia on joka tapauksessa mukava katsella ja lukea. Yleensä näistä näkee vuodenkulun erittäin hyvin. 

Pidätkö sinä tällaisista kuvapostauksista?

Edellisten vuosien kuvakoosteet löytyvät täältä: 

Vesitornin vuosi 2019

Vesitornin vuosi 2018

Vesitornin vuosi 2017





10 kommenttia:

  1. Onpa kiva kuvasarja. On jännä, miten erilaiselta jokin paikka näyttää eri vuodenaikoina. Millä paikkakunnalla tämä vesitorni on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvassa on Keravan vanha vesitorni, joka on vielä käytössä uuden rinnalla.

      Poista
  2. Hieno kuvasarja! Huhtikuun kuvassa on kaunis ilta-auringon valo. Minunkin mielestäni marras-joulukuu olivat todella pimeitä kuukausia, en muista juuri auringonvaloa nähneeni. Omassa kuvasarjassani on jäljellä vielä tammikuun kuva, sitten voin tehdä vuosikoosteen (aloitin hieman hassusti helmikuussa ko. haasteen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhtikuun kuvassa vesitorni on tosiaan kullattu auringonsäteillä. :)

      Odotan mielenkiinnolla tammikuun kuvaasi. Näitä kuvasarjoja on mukava seurata.

      Poista
  3. Tykkään! Kiva katsoa miten valot ja ympäristö muuttuu. Ja autoa ei ole vaihdettu vuoden aikana 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autoa ei ole vaihdettu vuoden aikana, mutta nyt kyseinen naapuri muutti pois. Mielenkiinnolla odotan, muuttaako asuntoon asukas, joka valtaa kyseisen parkkipaikan vai pysyykö paikka tyhjänä. :D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Voisi näissä enemmänkin luontoa näkyä, mutta näkyyhän tuossa vuodenaikojen valoisuus aika tavalla. Järkyttävän pimeää oli tammikuu ja loppusvuosi.

      Poista
  5. Tosi kiva postausidea! Näitä on mukava katsoa ja vuoden kiertoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on lisäksi yksinkertainen toteuttaa. Laittaa vaikka kalenterimuistutuksen, niin muistaa kuvata. :)

      Poista