Runohaasteen koonti

Kiitos Reader, why did I marry him? -blogin Omppu Martinille hienosta runohaasteesta. Runohaaste heitettiin kehiin loppiaisena ja aluksi sen piti kestää kesäkuun loppuun saakka. Omppu oli kuitenkin niin innoissaan runojen aikaansaamasta lukuinnosta, että haastetta pidennettiin vuoden loppuun saakka. Tarkoituksena oli lukea suomalaista runoutta, koska onhan kyseessä ollut Suomen juhlavuosi.

Itse kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät kauheasti runoja lue. Siksipä haaste hieman jännitti, mutta mielestäni selvisin kohtalaisesti siihen nähden, etten aiemmin ollut tainnut ikinä lukea kokonaista runokirjaa alusta loppuun saakka. Vaikeinta haasteessa oli se, mitä kirjoittaisin postauksiin. Joudun ehkä vielä hieman harjoituttamaan itseäni tämän suhteen, koska välillä oli vaikea pukea sanoiksi sitä, mitä ajatuksia runot olivat herättäneet. Koin useat runot runoilijan hyvin henkilökohtaisina oman elämän kuvauksina, vaikka näin ei välttämättä ole ollutkaan.

Mitä tarkoittaa sitten kohtalainen määrä? Luin kymmenen eri runokirjaa. Luettuja runoja kirjoista tuli yhteensä 816 kappaletta. Ja koska tykkään leikkiä Excelillä, piti tehdä parit kuvaajat.

Ensimmäisessä kuvaajassa luettujen runojen määrä kuukausitasolla. Nolottaa nollakuukaudet, mutta välillä on näin.

Tästä piti tietysti vielä myös miettiä vuodenaikojen prosentuaaliset osuudet. Talvikuukausiin laskin tammi-, helmi- ja joulukuun, kevääseen maalis-, huhti- ja toukokuun, kesään kesä-, heinä-, ja elokuun sekä syksyyn syys-, loka- ja marraskuun. Talvi on selkeästi minulle suotuisaa runojen lukuaikaa. Kesän valoisuus ja syksyn pimeimmät kuukaudet sen sijaan eivät anna aihetta syventyä runouden rujon kauniisiin sanoihin.

Jotenkin minulla oli sellainen tunne, että runojen lukemiseni keskittyi pääasiassa miesrunoilijoihin. Tästäkin oli tehtävä oma piirakkansa ja yllätys olikin suuri. Puolet ja puolet. Tosin Kirsi Kunnaksen laskin kahteen kertaan, koska häneltä tuli luettua kaksi eri runoteosta.

Mitä runoja sitten tuli luettua. Tässä listaus ja linkit postauksiin.

Kyllikki Villa: Ei eilistä, ei huomista (runoja yhteensä 133 kpl)

Lassi Sinkkonen: Liikkuvat maailmat (runoja yhteensä 62 kpl)

Jukka Vieno: Ruttopuiston rakastavaiset (runoja yhteensä 165 kpl)

Mikko Rimminen: 2 x Rimminen: Jännittävää olisi nähdä lintuja – Sumusta pulppuavat mustat autot (runoja yhteensä 69 kpl

Pentti Saarikoski: Tanssiinkutsu (runoja yhteensä 58 kpl)

Kirsi Kunnas: Kaunis hallayö (runoja yhteensä 55 kpl)

Kirsi Kunnas: Tiitiäisen tuluskukkaro (runoja yhteensä 140 kpl)

Laura Ruohonen & Erika Kallasmaa: Tippukivitapaus (runoja yhteensä 33 kpl)

Outi Mäenpää: Naarassika (runoja yhteensä 48 kpl)

Hannu Mäkelä: Musta on meri (runoja yhteensä 53 kpl) 

Tällaiset haasteet ovat hauskoja, joissa saa vähän haastettua itseään, mutta ei tarvitse kuitenkaan suorittaa haastetta hampaat irvessä.

Hannu Mäkelä: Musta on meri

Runohaaste vetelee viimeisiään ja nyt on viimeisen runokirjan postauksen aika tämän haasteen alla. Toivottavasti kuitenkin jatkan runojen lukemista. Tästä on auennut antoisa tie. Haasteen viimeisin lukemani runokirja on Hannu Mäkelän Musta on meri (Paasilinna, 2013). Tähän halusin tarttua ihan vain sen takia, että Mäkelän Muistan -teokset ovat ilahduttaneet minua suuresti.

Suomalainen mies on Venäjällä Volkonkan kylässä Mustanmeren äärellä. Vierellä on rakas. Runojen kautta mies katselee luontoa, omaa elämäänsä ja rakastettuaan. Runot ovat unenomaisia tulkintoja miehen elämästä ja irrallisuudesta. Mies peilaa myös omaa elämäänsä ystävien ja pois lähteneiden kautta. Tätäkö se on? Ikääntymistä. Ovatko kaikki suunnitelmat vaarassa sortua ja murtua? On kuitenkin rakas. Tärkeä ihminen, jolla on vieras kieli, mutta joka ymmärtää miestä jo pelkästä katseesta. On kuitenkin hetkiä, jolloin suhdekin on vaarassa kaatua. Kuinka kääntää kaikki siten, että matkaa voidaan jatkaa yhdessä tuumin? Elämä on samanaikaisesti raskasta ja rakasta.

Tykkään Hannu Mäkelän sanoilla leikittelystä. Kirjan runojen maailmaan on helppo heittäytyä. Kieli on kaunista ja puhuttelevaa. Kirjan runoista on myös löydettävissä tarina. Minulle tuli runoja lukiessa myös vahva tunne siitä, että Mäkelän on kirjoittanut runot omasta itsestään eli jonkinlaista omaelämäkerrallisuutta runoista löytyy myös. Voin tietysti olla täysin väärässäkin, mutta jotenkin Muistan -teokset ovat antaneet viitettä, että tällaisia runoja voisi miehen omasta elämästä löytyä.

Kirjan runot on luokiteltu sarjoihin ja ehkä sarjoittelu antoikin runoille enemmän ryhtiä ja yhtenäisyyttä, vaikka en voi kieltää, etteivätkö runot olisi puhutelleet ilman ryhmittelyäkin. Joka tapauksessa hyvin jäsenneltyjä. Tällaiseen runoteokseen on helppo tarttua sellaisenkin, joka lukee vähemmän runoja.

Hannu Mäkelän Meri on musta kannattaa lukea, jos pitää Mäkelän kirjoitustavasta. Tämä on hieno lukukokemus.

Avaat heti silmät ja katsot minuun,

kysyt pienellä unen raapimalla äänellä,

eikö minun tule lainkaan kylmä,

kun olen siinä hereillä ja mumisen.

Silti jatkan ja kaavin yhä vain kokoon

uuden kasan toivon ja lohdun sanoja,

joita kuitenkaan en millään kielellä

voi koskaan täysin osata.

Ote lainattu Hannu Mäkelän Musta on meri -kirjasta.

Hannu Mäkelän Musta on meri -kirjalla osallistun Reader, why did I marry him -blogin runohaasteeseen. Kirjassa on runoja yhteensä 54, mutta haasteeseen kelpuutan vain 53 runoa, koska kirjan ensimmäinen runo on Mäkelän suomennos Aleksandr Pushkinin runosta. Muistaakseni runohaasteessa oli tarkoitus käsitellä vain suomalaista runoutta.

Outi Mäenpää: Naarassika

Ihan pian on runohaasteen dead line. Täytyy myöntää, että runohaaste vei minua enemmän mukanaan keväällä. Kesä ja syksy ovat olleet lähes runotonta aikaa. Minulla on ollut kirjastosta lainassa kaksi runokirjaa, joiden eräpäiviä olen jatkuvasti siirrellyt. Outi Mäenpään Naarassika (WSOY, 2008) on ollut luettuna jo jonkin aikaa, mutta postaus tekemättä. Ei muka ole ehtinyt. Toinenkin runokirja on edennyt jo epilogiin, joten enköhän siitäkin saa vielä postauksen aikaiseksi ennen vuodenvaihdetta.

Naarassika on runoiksi puettu kertomus miehen ja naisen seurustelusta, joka päättyy avioliiton auvoiseen satamaan ja alkaa virallinen yhteiselämä. Aviomies ja aviovaimo. Rakkauden täydentymä. Yhteisen oman asunnon etsiminen. Ensimmäinen lapsi. Vieläkö rakkaus kantaa? Vähitellen alkavat pienet nyanssit toisessa ärsyttää. Mies saa nukkua enemmän, kun vauva huutaa ja pitää naista hereillä. Riitelyä ja sovittelua. Sovittelua ja riitelyä yhä useammin ja useammin. Auttaako pariterapia? Kaipaus ravistelee, mutta on liian isoja esteitä yli kivuttavaksi. Ei ole muita vaihtoehtoja kuin avioero, vaikka toista rakastaakin, mutta samalla on myös viha.

Outi Mäenpään Naarassika on voimakkaasti latautunut runokirja rakkauden ihanuudesta ja kivusta. Mäenpää huutaa runojen kautta tuskaansa maailmalle. Välillä tuli lukijan ominaisuudessakin hengästynyt olo. Mäenpään runot ovat intohimoa ja kipua täynnä. Runokirja etenee näytelmän kaltaisesti. Ensin on prologi, jonka jälkeen koittaa ensimmäinen näytös, väliaika, toinen näytös ja epilogi. Tällainen on ehkä luontevaa näyttelijän kirjoittamalle tekstille, mutta mielestäni idea toimii loistavasti lukijan näkökulmastakin katsottuna.

Pidin myös kirjan teemasta. Olisin kuvitellut, että runot ovat Mäenpään omasta elämästä kummunneet, mutta ilmeisesti runot ovat täysin kuvitteellinen kertomus kahden ihmisen parisuhteesta. Mäenpää osaa näyttelemisen lisäksi kirjoittaa. Runoihin uppoutui hetkessä. Pidin myös siitä, kuinka runojen avulla kerrottiin tarina eräästä avioliitosta. Täytyy myös myöntää, että vaikka runot olivat tuskaisia, löytyi niistä myös ilkikurisuutta, joka nostatti hymynkareen suupieliin.

Outi Mäenpään Naarassika kannattaa ottaa luettavaksi, jos esimerkiksi itse kipuilee suhteessaan. Näistä runoista voi saada verrokkiaineistoa tai ainakin hieman apua omaan pahaan mieleensä.

Kosketa minua hiljaa

Anna syksyn laskeutua minuun.

Hiljaa.

Anna minulle aikaa.

Vain aikaa.

Katsoa sinuun.

Anna kätesi levätä,

niin ehkä tule viereesi.

Lainattu Outi Mäenpään kirjasta Naarassika. 

Outi Mäenpään Naarassialla osallistun Reader, why did I marry him -blogin runohaasteeseen. Runoja kirjassa on yhteensä 48.

Laura Ruohonen & Erika Kallasmaa: Tippukivitapaus

Kirjoittelin tässä taannoin hauskasta bloggariklubi-illasta, jossa ilakoitiin lastenkutsumaisissa tunnelmissa. Sain tilaisuudesta Laura Ruohosen ja Erika Kallasmaan Tippukivitapauksen (Otava, 2017). Pyysin tilaisuudessa kirjaan omistuskirjoituksen Laura Ruohoselta. En itselleni, vaan eräälle pienelle henkilölle. Myös Seela Sella nimikoi nimmarinsa kirjaan, koska hänhän on Kansallisteatterissa pyörivän Tippukivitapauksen päätäi Väätäinen. Toivottavasti pieni henkilö osaa jonain päivänä arvostaa tällaista kirjaa. Tietenkin käytin tilaisuutta hyväkseni ja luin kirjan ennen kuin pieni henkilö sen omakseen saa.

Tippukivitapauksen runot kumpuavat milloin mistäkin, mutta monessa runossa on jokin eläin mukana. Tukaani halutaan mukaan agaattilinnaan, olmit kalvavat luolassa luita, kameleontille on aivan oma runo, joka sopii myös oivana hammaspesun tärkeyden muistuttajana. Jos on hanskat -runo puolestaan saa aikaan loputtoman lurituksen. Vasta ja vihta menevät mummon ja vaarin keskustelussa vastakkain.

Laura Ruohonen on kirjan runojen takana ja värikäs kuvitus on syntynyt Erika Kallasmaan kynästä. Ruohosen tekstit ovat tuoreita, mutta jollain lailla tuttuja. Voisin uskoa, että lapset nauttivat kuullessaan tällaisia runoja. Ruohonen kertoi bloggariklubilla, että runot syntyivät alun perin omille lapsille, mutta hän alkoi kirjata niitä ylös, jolloin tuli ajatus oikeasta runokirjasta. Ennen Tippukivitapausta Ruohoselta ja Kallasmaalta onkin ilmestynyt Yökyöpelit ja Allakka Pullakka.

Tippukivitapaus on lasten runokuvakirja, mutta sopii vallan mainiosti myös aikuisen ihmisen luettavaksi. Pidin siitä, kuinka runoista tuli mieleen oman lapsuuden rallatukset. Tiedätte sen tunteen, kun jokin juttu jää soimaan päähän. Runot eivät välttämättä ole loppusoinnullisia, mutta niissä on hyvä svengi. Pidin myös runojen tarinoista ja siitä, kuinka erilaisiin maailmoihin runot lukijansa ja kuulijansa vievät. Mukana on myös pari hieman pelottavampaa runoa, mutta uskon, että leikkimällä nämäkin runot vievät lapset mukanaan.

Laura Ruohosen ja Erika Kallasmaan Tippukivitapausta suosittelen lämpimästi lapsiperheisiin. Ihana tapa tuoda suomalaista runoutta lapsien kuultavaksi tai luettavaksi, jos lapset osaavat jo lukea.

Alikulku-ylikulku

Alikulku-ylikulku

tunnelihippaa

ei meitä haittaa

tippasen tippaa

¿onko yllä alla?

¿vai länttä vai itää?

Kuka sitten mitäkin

etelänä pitää.

Lainattu Laura Ruohosen ja Erika Kallasmaan kirjasta Tippukivitapaus.

Ja hei, tämä on runokirja! Tällä voin osallistua Reader, why did I marry him -blogin runohaasteeseen. Runoja kirjassa on yhteensä 33.

Kirsi Kunnas: Tiitiäisen tuluskukkaro

Aiemmin lukemani Kirsi Kunnaksen runot innostivat sen verran paljon, että lainasin kirjastosta Kunnaksen Tiitiäisen tuluskukkaron (WSOY, 2000). Runoja lapsille ja miksei myös lapsenmielisille. Kirjan on kuvittanut Kristiina Louhi. Ajattelin, että kirja sopisi hyvin lukumaratonille luettavaksi hieman kevyempänä vaihtoehtona.

Tiitiäisen tuluskukkarossa käydään läpi aakkoset A:sta Ö:hön. Mukana matkassa on ihastuttavia eläin- ja luontoaiheisia runoja, mutta mahtuu mukaan myös matkarunoja. Ei ole myöskään unohdettu nykyajan ihmeitä ja nettimaailmaa. Voisin uskoa, että aakkosten oppiminen alkaa kiinnostaa lasta, kun kirjaa selailee ja runoja lapselle lukee. Aasi, Bööbötiböö ja Sirkus Circus.

Kirja on tietenkin suunnattu lapsille, mutta itsekin nautin tavattomasti runoista lukiessani kirjaa ihan yksikseni. Runot ovat oivaltavia ja hauskoja. Löytyy loppusointua, lyhyttä ja pitkää runoa. Löysin myös runoja, jotka ajatuksensa puolesta sopivat vallan hyvin myös aikuisten mietittäväksi. Runoista huomaa nopeasti, että Kunnas on varsinainen sanataituri. Riemastuttavaa suomen kielen käyttöä. Uskon, että osa runoista jää lapsen mieleen pyörimään ja kenties pihaleikeissä saattaa kuulla Kunnaksen runonpätkiä. Kirjan runoja voi hyvin käyttää myös lapsen lohdutukseen. Itku saattaa hävitä kuin ihmeen kaupalla, kun kääntää lapsen huomion hauskaan runonpätkään.

Kristiina Louhi on vastannut kirjan ihanan värikkäästä kuvituksesta. Kuvitus sopii mahtavasti kulloiseenkin runoon. Lisäksi joillakin sivuilla seikkailee pieni hännäkäs hahmo, jonka itse ajattelin kirjan maskotiksi, vaikka toisaalta hahmo sopi hyvin kulloisenkin sivun runoon.

Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen tuluskukkaroa suosittelen lämpimästi lapselle, jota kirjaimet alkavat kiinnostaa. Aikuisen avustuksella lapsi saa varmasti kiinni kirjaimista ja kenties oppii lukemisen riemun. Niin, ja kyllä nämä runot sopivat aikuisellekin tuomaan iloa ja riemua arjen keskelle.

Kylvyssä

Oli kerran koira, mustan musta.

Se tahtoi olla valkeampi valkeaa

ja meni vaahtokylpyyn

ja pidätti aivastusta.

kun pelkäsi että saippuasta halkeaa.

Lainattu Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen tuluskukkarosta. 

Tiitiäisen tuluskukkarolla osallistun Reader, why did I marry him -blogin runohaasteeseen. Runoja kirjassa on yhteensä 140.

Kirsi Kunnas: Kaunis hallayö

Runohaaste on ollut tuuliajolla aivan liian pitkään. Eikö kesällä muka tarvitsekaan lukea runoja? Aivan kuin olisin muka lukenut niitä aiemmin ylettömästi. Oikeastihan sain runokipinän Reader, why did I marry him? -blogin Omppu Martinilta, joka haasteen heitti. Nyt on vain tullut tauko runoihin, mutta ehkä otan yhden runokirjan tulevalle lukumaratonille. Kirsi Kunnaksen Kaunis hallayö (WSOY, 1984) on ollut jo aivan liian pitkään lainassa kirjastosta. Olen vain uusinut lainan, koska en ole saanut postausta tehtyä. Olen huono ihminen. Yritän parantaa tapani.

Kaunis hallayö on jaettu kuuteen osaan. Valossa pimeässä -osio sisältää rakkaudentäyteisiä runoja poissaolevasta rakkaasta, jotka on kuvattu luonnonkauneuden kautta. Muutoksia -otsikon alle kätkeytyy runoja erilaisista muutoksista. Heinäteko kääntyy yhtäkkiä syksyyn, levottomuus ja kiire muuttuu hiljaisuudeksi. Löytyy myös runoja, joissa elämän pienet hetket saavat ison merkityksen. On myös siirtymiä, jotka muuttavat kaiken.

Kirsi Kunnaksen runot ovat todella kauniita ja herkkiä. Runoissa on jonkinlaista unenomaisuutta ja taianomaisuutta. Pidän myös siitä, kuinka runoissa on luonto läsnä, ja kuinka Kunnas on kiteyttänyt jonkin ison asian kauniiseen luonnonihmeeseen. Valo ja pimeys ovat monessa runossa mukana. Vaikka runoissa on melankolisuutta, on niissä jotain hyvin paljon lohtua antavaa. Kirjassa oleva otsikointi ohjaa lukijan mukavalla ja pehmeällä tavalla hakemaan runoa, joka sopii lukijan mielialaan.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana tulin ihailleeksi kirjan kantta. Kannen kuvituksen tai päällyksen käsiala on Seppo Syrjän. Oli aivan pakko googlettaa, onko Seppo Syrjällä jotain tekemistä Kunnaksen kanssa. Kyllä. Kirsi Kunnaksen puolison Jaakko Syrjän veli on Seppo Syrjä. Täytyy kyllä sanoa, että taiteellinen suku kaiken kaikkiaan. Eppu Normaalin tarinanhan kaikki tietävät entuudestaan, joten sitä en sen kummemmin edes avaa.

Kirsi Kunnaksen Kauniista hallayöstä tulee levollinen ja rauhallinen olo. Suosittelen runokokoelmaa luettavaksi kiireen keskellä. Hetken pysähdys ja lukija saa aivan uusia ja kauniita ajatuksia mietittäväksi. Kirja sopisi hyvin ainakin minun työpöydälleni arjen pysäyttäjäksi.

Vadelmapensaassa nukkuva tuuli

heräsi ja kuin siili sihisten

tai käärme kihisten

äkkiä luikerteli pakoon.

                                    Minkä

paratiisin marjoja

se vartioi?

                    kuin rosvoileva lintu

sydämeni vieläkin, säikähtänyt.

Lainattu Kirsi Kunnaksen runokokoelmasta Kaunis hallayö.

Kauniilla hallayöllä osallistun Reader, why did I marry him? -blogin runohaasteeseen. Runoja kirjassa on yhteensä 55.

Pentti Saarikoski: Tanssiinkutsu

Pentti Saarikosken runoutta oli lainattava, koska kirjaston runohyllyjen välissä seikkailin. Miksikö Saarikoskea? Ihan vain siksi, että on runohaaste ja siksi, että itse runoilija asui aikanaan pari vuotta kotikaupungissani 1970-luvulla. Isälläni oli tapana viedä äitienpäivänä tai jonain muuna juhlapyhänä koko perhe ulos syömään. Aika usein suuntana oli ravintola, jossa Saarikoski vietti aikaansa. Ravintolasta sai kuulemma kaupungin parhaimmat pihvit. Saarikoski taisi sen sijaan keskittyä enemmän nestemäisiin annoksiin. En nyt tiedä, oliko runoilija ikinä samaan aikaan ravintolassa, kun me siellä vierailimme, mutta jotenkin muistan jotain salaperäistä kuiskintaa äidin ja isän välillä käytävän. Mutta muisteloista itse teokseen. Mitään sen kummempia ajattelematta otin hyllystä Pentti Saarikosken Tanssiinkutsun (Otava, 1980). En edes ajatellut tai oikeastaan en tiennyt, että Tanssiinkutsu on osa Saarikosken Tiarnia-trilogiaa.

Tanssiinkutsussa vieraillaan Ruotsissa Tjörnin saarella, josta Saarikoski onkin ammentanut hienoja tunnelmakuvauksia. Saarikoski asui viimeiset elinvuotensa Ruotsissa, joten voisi sanoa runojen olevan kuvauksia Saarikosken kotiympäristöstä. Toisaalta runoissa on paljon muutakin. On arkisia asioita, mutta on myös raamatullisia viittauksia ja välillä syöksytään kauas menneisyyteen antiikin ajoille asti. Kenties Tjörnin saari on kilvoittanut runoilijaa hyvin monelta laidalta.

Runot ovat kauniita ja täynnä ajatuksia, mutta missään nimessä ne eivät ole helposti ymmärrettävissä olevia. Itse jouduin yleensä lukemaan runon useaan otteeseen, jotta sain siitä jollain lailla kiinni. Ihastuin Saarikosken rikkaaseen kieleen. Kuinka pieneen runoon saadaan mahdutettua isoja asioita taidokkaine sanakäänteineen. Toisaalta jokin aivan lyhyt runo saattaa olla hyvin näppärä, jossa on se jokin jippo.

Tanssiinkutsu on Saarikosken Tiarnia-trilogian toinen osa. Tulipa taas huomattua, etten osaa lukea trilogioita kronologisessa järjestyksessä, vaan aloitan kirjasarjan ihan sattumanvaraisesti sieltä sun täältä. En kyllä usko, että tällä sinänsä oli väliä tällaiselle tavalliselle sunnuntailukijalle, koska runoteos oli loistava ihan yksinäänkin. Hannu Mäkelän Muistan – Otavan aika -kirjassa kerrotaan myös Pentti Saarikoskesta. En voinut olla miettimättä runoja lukiessani, paljonko hänen vaimonsa Mia Berner vaikutti runokokoelman tai oikeastaan koko trilogian syntyyn. Eräässä runossa viitataan jonkun henkilön kriittisyyteen Saarikosken runoja kohtaan. Onko kyseessä vaimo vai kustannustoimittaja vai kenties joku kolmas osapuoli?

Pentti Saarikosken Tanssiinkutsuun kannattaa tarttua, jos haluaa hieman haastaa itseään runojen lukijana. Runot eivät päästä helpolla lukijaansa, mutta toisaalta antavat paljon.

Tyrannit olivat

ihmisiä

jotka riisuivat

ja pukivat

työskentelivät yömyöhään

siirsivät papereita

ja kansalaisia

saapuneen postin laatikosta

lähtevän postin laatikkoon

Katkelma lainattu Pentti Saarikosken Tanssiinkutsu -kirjasta. 

Pentti Saarikosken Tanssiinkutsulla osallistun Reader, why did I marry him? -blogin runohaasteeseen. Runoja kirjassa oli yhteensä 58.

Mikko Rimminen: 2 x Rimminen: Jännittävää olisi nähdä pihalla lintuja – Sumusta pulppuavat mustat autot

Nyt tuli hirviöotsikko, mutta ei voi mitään, koska halusin otsikkoon lukemani runokokoelman molempien kokoelmin nimet. Siis mitä? Voiko vaikeammin asian esittää? Aloitetaan alusta. Helmikuun Kirja vieköön! -illassa yhtenä kirjailijavieraana oli Mikko Rimminen. Tajusin vasta illan aikana, että mieheltä on ilmestynyt runokokoelmia ennen varsinaista läpimurtoromaania Pussikaljaromaania (Teos, 2004). Olihan sitä runohaasteen nimissä siis tartuttava Rimmisen runoihin. Kirjastosta niitä tietysti löytyi ja nappasin mukaani hieman paksumman kirjan, joka kuitenkin oli ohut. Pari muuta hyllystä löytyvää teosta olivat lähinnä vihkosia. Kotona tutkin kirjaa tarkemmin ja tajusin, että samoihin kansiin oli sisällytetty Rimmisen kaksi runokokoelmaa. Tästä siis tulee kirjan nimi 2 x Rimminen: Jännittävää olisi nähdä lintuja – Sumusta pulppuavat mustat autot (Tammi, 2011).

Runokokoelma alkaa Rimmisen kokoelmalla Jännittävää olisi nähdä lintuja (2000). Kokoelman runot on lajiteltu viiden otsikon alle. Yhteistä runoille on sanoilla leikittely. Aluksi lähdetään liikkeelle unettomista öistä, joissa alakerran naapurissa tippakaan ei tapa ja verhon takaa voi löytyä pimeyttä tai satavaa lunta. Kun uni on vihdoin tullut ja on saatu levättyä, voidaan siirtyä miettimään jotain muuta ja päädytään merelle. Ollaan matkalla tai oikeastaan matka on matkalla. Ei kuitenkaan päästä lähellekään perille. Käydään hieman toriostoksilla ja haistellaan kalanhajuista valoa. Lopulta päädytään jälleen yön pimeyteen ja kulkemaan ikkunoiden taakse perheiden valoon. Mutta kyllä se aurinkokin paistaa.

Sumusta pulppuavat mustat autot (2003) on selkeästi erilainen kuin kirjan ensimmäinen puolisko. Vaikka sanoilla leikittely jatkuu, on jälkimmäisen kokoelman runot mielestäni lähempänä pieniä tarinoita. Se, mikä näissä runoissa on hauskaa ja lukijaa kenties harhauttavaakin, on runojen nimet. Minulla meni hetki jos toinenkin, kun ihmettelin, kuinka runojen otsikot olivat vaihtaneet paikkaansa ja meinasin jopa lähteä kirjastoon tarkastamaan asiaa alkuperäisestä runokokoelmasta. En kuitenkaan mennyt. Tässä toisessa osassa runot on tosiaan nimetty siten, että runon nimi on seuraavan runon alku. Kuitenkin runo, joka on nimetty seuraavan runon alulla, sisältää otsikon iskulauseen jollain lailla. Hämmentävän hienoa sanoilla taiteilua.

Rimmisen runokokoelma vaatii lukijalta aikaa pysähtyä ja miettiä lukemaansa. Runot eivät välttämättä avaudu helposti, mutta niissä on jotain hyvin rauhoittavaa. Eräänä iltana tulin jostain iltariennosta ja kävin tapani mukaan ylikierroksilla. Hieman jo pelotti aikainen aamuherätys, koska unesta ei ollut tietoakaan. Otin 2 x Rimmisen käteeni ja luin pari runoa. Runot eivät olleet nukuttavia, mutta rauhoittavia olivat. Ei aikaakaan, kun ylikierrokset olivat tipotiessään ja minä olin valmis unten maille.

Mikko Rimmisen runokokoelmaa 2 x Rimminen suosittelen kaikille, jotka ovat pitäneet Rimmisen romaanien sanataituruudesta. Näissä runoissa sanoilla taiteillaan oikein kunnolla.

Minä viittasin kintaalla

ja kaikki tulivat kuulemaan

mitä asiaa minulla oli

Lainattu Mikko Rimmisen runokokoelmasta 2 x Rimminen: Jännittävää olisi nähdä lintuja – Sumusta pulppuavat mustat autot.

2 x Rimmisellä osallistun Reader, why did I marry him? -blogin runohaasteeseen. Runoja kirjassa oli yhteensä 69.

Jukka Vieno: Ruttopuiston rakastavaiset

Tammikuussa Bloggariklubi vietti kustantamoklubi-iltaa, jossa itse odotin eniten Jukka Vienon haastattelua. Ai miksikö? Siksi, että Reader, why did I marry him? -blogin Omppu Martinin julkaisema runohaaste on saanut minut innostumaan runoista ja Jukka Vienolta on ilmestynyt uusi runokirja Ruttopuiston rakastavaiset (WSOY, 2017). Kustantamoklubilla saimme haastateltujen kirjailijoiden uutuuskirjat mukaamme, joten kiitos tästä ihanasta runokirjasta lähtee kustantajalle.

Ruttopuiston rakastavaiset sisältää runoja rakkaudesta ja kuolemasta, eläinkunnan ja kasvien ihmeellisestä maailmasta, kaupungista ja maaseudusta, planeetoista ja avaruudesta sekä yhteiskunnallisesta menosta. Kirja on oikea kunnon mahtiteos. Runoissa kaivataan, rakastetaan, haaveillaan, istutaan laiturin nokassa ja luetaan, nähdään unia, pohditaan. Lista on loputon ja niin on runojen määräkin. Jos oikein laskin, niin 165 runoa ja sivuja lähemmäs 250.

Se, mistä pidin Vienon runoissa, on rujo kauneus. Runot alkavat usein todella kauniilla sanoilla, jatkuen yhtäkkisesti jollakin yllättävällä. Runon lopussa kuitenkin ikään kuin palataan alkuun, mutta hieman haikeammin tai kenties ihmettelevin sanoin tai joskus jopa karkeasti todeten, kuinka asian laita on. Vienon runoissa on usein myös piilotettua huumoria, joka nostattaa suupielet ylöspäin. Pidän tällaisesta älyllisestä sanoilla leikkimisestä.

Pidin myös Vienon tavasta kuvata luonnon ihmeitä. Kuvaukset ovat niin hienoja, että näkymät voi nähdä omin silmin. Yksi kokonainen luku on omistettu lumiaiheisille runoille. Näiden lyhyiden runojen joukossa on myös yksi hyvin yllättävä lumiaiheinen runo. En kuitenkaan kerro enempää, jos joku vaikka haluaa itse keksiä, mistä runosta on kyse. Rakkausrunoissa kaivataan ajasta iäisyyteen siirtynyttä rakasta. Nähdään näkyjä ja jopa tunnetaan rakastetun läheisyys. Välillä minulle iski päälle surumielisyys lukiessani näitä säkeitä. Kauniita runoja, mutta haikeita.

Osa kirjan runoista on usean sivun mittaisia runoja. Voisi jopa puhua pienistä kertomuksista. Runot ovat kuitenkin helposti lähestyttäviä ja niistä löytyy monia tasoja. Mielestäni Vienon runoja on myös luettava ajan kanssa ja hitaasti. Itse saatoin käyttää esimerkiksi Omppu Martinin ohjetta lukea yksi runo aamulla. Tällä tavoin saatoin makustella runoa mielessäni työpäivän ajan, jonka jälkeen olikin hyvä lukea seuraava runo.

Jukka Vieno kertoi kustantamoklubilla, kuinka runo tulee hänelle näkynä tai tunteena. Runot eivät ole valmistuneet kertakirjoittamalla, vaan niitä on pitänyt hioa useaan otteeseen. Kirjan runoajatelmia hänellä on ollut olemassa jo vuosilta 2009-2010 lähtien. Runot on kirjoitettu suurella sydämellä, eivätkä isotkaan teemat ole olleet Vienon ulottumattomissa. Lari Mäkelä, joka haastatteli Vienoa kustantamoklubilla, sanoi, että Vieno olisi Helsinki-runoilija. Helsinki -kuvaukset ovat kyllä osuvia ja hienoja, mutta kirjassa on todella paljon muutakin. Helsinki-runoissa ei ole käytetty Helsingin slangia, koska Vieno tuntee slangin itselleen vieraaksi tavaksi kirjoittaa, eikä hän ole syntyperäinen helsinkiläinenkään.

Jukka Vienon Ruttopuiston rakastavaiset on Stockan kulman (WSOY, 2010) sisarteos ja runotrilogian toinen teos. Siis tätä on tulossa hamassa tulevaisuudessa lisää. Minä tykkään tästä ja pakkohan tuo trilogian ensimmäinenkin teos on lukea. Ja jos runot vähänkään kiinnostaa, niin tähän kirjaan kannattaa tarttua. Hienoa nykyrunoutta Suomesta.

Ikävystymisen autuudesta

Vetelehtimisen taito iän mukana

kehittyy huomaamatta ja vähitellen

jalostuu siten että lopulta voit

mitenkään erityisesti yrittämättä,

mikäli haluat, nauttia

ikävystymisen autuudesta

Lainattu Jukka Vienon runoteoksesta Ruttopuiston rakastavaiset.

Lassi Sinkkonen: Liikkuvat maailmat

Toinen runokirja tammikuussa! Runohaastehan alkoi osaltani loistavasti. Lassi Sinkkosen (1937-1976) Liikkuvat maailmat (Like, 2006) osui käteeni kirjaston runohyllyltä ja valinta oli siinä. Sinkkosen Solveigin laulu on yksi suosikeistani, joten miksen siis lukisi Sinkkosen runojakin. Liikkuvat maailmat on kokoelma, johon on valittu Sinkkosen parhaimpia runoja. Kirjassa on myös aiemmin julkaisemattomia runoja.

Liikkuvat maailmat on jaoteltu osiin siten, että jokaisella luvulla on oma nimikkorunonsa. Aamuisin sisältää runoja aamuhetkistä, itsetutkiskelusta ja omasta rakkaasta. Sinä, tiiliseinän vieressä on katsaus Kallion katujen pieliin ja rakennuksiin. Yhdeksi suosikiksi nousi tästä kategoriasta Karhupuisto. Suoranaisia rakkausrunoja puolestaan tulvii Maria. Huoneessa tuoksuvat omenat vievät lukijan sen sijaan maailmalle. Suomalaisuuden ytimeen päästään luvussa Maani ja minä. Runoista löytyy myös sodan mukana tuomaa kuolemaa luvun Balladi valkoisesta pääskystä alta. Lisää sota-aiheita tarjoaa Teräksiset tähkät. Liikkuvat maailmat teeman alle tuodut runot voisin kuvitella olleen Sinkkoselle henkilökohtaisimpia runoja hänestä itsestään ja hänen elämästään. Elämän sekavuudesta kertovat Kynä -luvun alla olevat runot. Välissämme sisältää omasta perheestä tai omalle perheelle kirjoitetut runot. Kirjan lopusta löytyy erittäin henkilökohtainen kirjoitus vuodelta 1968, jossa Sinkkonen punnitsee maailmaa ja sitä, millaisen maailman hän haluaisi pojalleen tarjota.

Lassi Sinkkosen runoista pursuaa henkilökohtaisuus ja luovan ihmisen tuska. Runoista löytyy myös ilkikurisuutta. Pidin myös siitä, kuinka Sinkkonen oli tuonut runoihinsa suomalaisuuden. Osa runoista on ollut hyvin ajallensa tyypillisiä, mutta osa runoista on mielestäni edelleen hyvässä iskussa. Voisi sanoa, että kuolemattomia. Runoista voisi myös päätellä sen, että Sinkkonen on ollut herkkä mies. Kokoelmasta löytyy kauneutta, mutta myös rujoutta. Kaikkinensa hieno kokoelma. Nyt tekisi mieli penkoa kirjaston runohyllyä lisää, ja katsoa, löytyykö Sinkkosen runoja hyllystä enemmänkin.

Runokokoelman kanssa on ilmestynyt samaan aikaan Liikkuvat maailmat -cd, johon Lassi Sinkkosen poika Karl Sinkkonen on säveltänyt kokoelman runoja. Laulusolisteina cd:llä taituroivat Matti Saloranta, Roni Martin, Upi Heikkinen ja Timo Päivänsalo. Lisäksi Antti Reini lukee levyllä Sinkkosen runoja.

Lassi Sinkkosen Liikkuvat maailmat kannattaa lukea, jos olet pitänyt Sinkkosen romaaneista. Kokoelma sisältää 62 runoa, jotka eivät jätä lukijaa kylmäksi.

Huolella valmennettu elämä

Huolella

valmennetun elämän

voi jättää elämättä

ja istua tuleen

pesemään liekkejä 

Lainattu Lassi Sinkkosen runokokoelmasta Liikkuvat maailmat.

Kyllikki Villa: Ei eilistä, ei huomista – Runoja vuosilta 1964—2004

Otin taas haasteen vastaan. Reader, why did I marry him? -blogin Omppu Martin heitti blogissaan runohaasteen ajalle 6.1.—30.6.2017. Tarkoituksena on lukea itsenäisyytemme aikana julkaistuja suomalaisten runoilijoiden runoja. Minä kuulun juuri siihen joukkoon, joka ei kauheasti runoja lue. Toki luen joskus, mutta tämän haasteen aikana aion lukea huomattavasti enemmän.

Kirjastoonhan sitä sitten oli ensitöikseen mentävä ja runohyllyä tuijottamaan. Ensimmäiseksi osui käteen Ismo Alangon paksu teos Alangon lyriikoista. Olin kahden vaiheilla, mutta jätin kirjan hyllyyn, koska en ollut aivan varma, saisiko haasteeseen ottaa tällaisia teoksia. Aikani kirjoja selailtuani käteeni osui Kyllikki Villan Ei eilistä, ei huomista – Runoja vuosilta 1964—2004 (Like, 2005). Osa kirjan runoista on ollut aiemmin julkaisemattomia ja osa kokoelmista Ei, ei matkavakuutusta minulle (1976) ja Pitelen kiinni hetkestä kuin kädestä (1978).

Ei eilistä, ei huomista runot on jaettu seitsemän eri teeman mukaiseen lukuun. Huimaavan hetken omistamme kaiken on selkeästi teemaltaan rakkauspainotteinen. Kauniita, unenomaisia välähdyksiä kahden ihmisen rakkaudesta ja kaipuusta. Luopumisen teemoja käsitellään luvussa Sinäkö lähdit vai minä. Rakkaus on kuihtunut ja ero tullut. Kipuilua, yksinäisyyttä ja jopa vihaa löytyy näistä runoista. Kyllikki Villan runoteos ei tietenkään olisi mitään ilman matkoja ja niiden mukanaan tuomia tunnelmia maailman laidoilta. Näille runoteoksessa on omistettu yksi luku. Runoteoksessa on myös elämää, vastuuta ja velvollisuutta laajemmalti pohdiskelevaa runoutta luvun On vain uimataito alla. Äitiyden olemus on otettu runoteoksessa myös huomioon. Millaista on äidin ja lapsen välinen suhde sekä millaista on oman äidin ja itsensä välinen suhde. Asiat voivat kääntyä nurinniskoin, kun äitiyttä ajattelee eri näkökulmista. Matkakelloni viisarit sisältää runoja eroista ja lähdöistä, mutta myös vanhenemisesta. Kirjan viimeinen luku kokoaa kirjan hienoksi kokonaisuudeksi rakkaus- ja vanhenemisteemoillaan.

Olin iloinen, että tulin valinneeksi Kyllikki Villan runoteoksen ensimmäiseksi haastekirjaksi. Kyllikki Villa (1923—2010) oli maailmanmatkaaja, kirjailija ja suomentaja. Hänen runoissaan näkyy maailmanmatkaajan katse. Runot ovat moniselitteisiä ja kauniita. Muutaman rivin runo saattaa sisältää ainekset laajemmalle ajattelulle. Minullahan oli tarkoitus lukea yksi runo aamuisin, mutta ainakin Villan runot veivät mennessään. Huomasin avaavani kirjaa joka kerta, kun makuuhuoneessa kävin ja sängyn päälle istuin.

Kyllikki Villan Ei eilistä, ei huomista -runoteokseen kannattaa tarttua, jos tykkää lukea runoja. 133 runon kokoelmasta löytyy varmasti jokaiselle jotakin pohdittavaa.

Aamuvarhaisesta

yksin

hiljaisuudessa

käytän valkenevia tunteja

Se on kuin omistaisi talon

Lainattu Kyllikki Villan runoteoksesta Ei eilistä, ei huomista.