Jukka Vieno: Ruttopuiston rakastavaiset

Tammikuussa Bloggariklubi vietti kustantamoklubi-iltaa, jossa itse odotin eniten Jukka Vienon haastattelua. Ai miksikö? Siksi, että Reader, why did I marry him? -blogin Omppu Martinin julkaisema runohaaste on saanut minut innostumaan runoista ja Jukka Vienolta on ilmestynyt uusi runokirja Ruttopuiston rakastavaiset (WSOY, 2017). Kustantamoklubilla saimme haastateltujen kirjailijoiden uutuuskirjat mukaamme, joten kiitos tästä ihanasta runokirjasta lähtee kustantajalle.

Ruttopuiston rakastavaiset sisältää runoja rakkaudesta ja kuolemasta, eläinkunnan ja kasvien ihmeellisestä maailmasta, kaupungista ja maaseudusta, planeetoista ja avaruudesta sekä yhteiskunnallisesta menosta. Kirja on oikea kunnon mahtiteos. Runoissa kaivataan, rakastetaan, haaveillaan, istutaan laiturin nokassa ja luetaan, nähdään unia, pohditaan. Lista on loputon ja niin on runojen määräkin. Jos oikein laskin, niin 165 runoa ja sivuja lähemmäs 250.

Se, mistä pidin Vienon runoissa, on rujo kauneus. Runot alkavat usein todella kauniilla sanoilla, jatkuen yhtäkkisesti jollakin yllättävällä. Runon lopussa kuitenkin ikään kuin palataan alkuun, mutta hieman haikeammin tai kenties ihmettelevin sanoin tai joskus jopa karkeasti todeten, kuinka asian laita on. Vienon runoissa on usein myös piilotettua huumoria, joka nostattaa suupielet ylöspäin. Pidän tällaisesta älyllisestä sanoilla leikkimisestä.

Pidin myös Vienon tavasta kuvata luonnon ihmeitä. Kuvaukset ovat niin hienoja, että näkymät voi nähdä omin silmin. Yksi kokonainen luku on omistettu lumiaiheisille runoille. Näiden lyhyiden runojen joukossa on myös yksi hyvin yllättävä lumiaiheinen runo. En kuitenkaan kerro enempää, jos joku vaikka haluaa itse keksiä, mistä runosta on kyse. Rakkausrunoissa kaivataan ajasta iäisyyteen siirtynyttä rakasta. Nähdään näkyjä ja jopa tunnetaan rakastetun läheisyys. Välillä minulle iski päälle surumielisyys lukiessani näitä säkeitä. Kauniita runoja, mutta haikeita.

Osa kirjan runoista on usean sivun mittaisia runoja. Voisi jopa puhua pienistä kertomuksista. Runot ovat kuitenkin helposti lähestyttäviä ja niistä löytyy monia tasoja. Mielestäni Vienon runoja on myös luettava ajan kanssa ja hitaasti. Itse saatoin käyttää esimerkiksi Omppu Martinin ohjetta lukea yksi runo aamulla. Tällä tavoin saatoin makustella runoa mielessäni työpäivän ajan, jonka jälkeen olikin hyvä lukea seuraava runo.

Jukka Vieno kertoi kustantamoklubilla, kuinka runo tulee hänelle näkynä tai tunteena. Runot eivät ole valmistuneet kertakirjoittamalla, vaan niitä on pitänyt hioa useaan otteeseen. Kirjan runoajatelmia hänellä on ollut olemassa jo vuosilta 2009-2010 lähtien. Runot on kirjoitettu suurella sydämellä, eivätkä isotkaan teemat ole olleet Vienon ulottumattomissa. Lari Mäkelä, joka haastatteli Vienoa kustantamoklubilla, sanoi, että Vieno olisi Helsinki-runoilija. Helsinki -kuvaukset ovat kyllä osuvia ja hienoja, mutta kirjassa on todella paljon muutakin. Helsinki-runoissa ei ole käytetty Helsingin slangia, koska Vieno tuntee slangin itselleen vieraaksi tavaksi kirjoittaa, eikä hän ole syntyperäinen helsinkiläinenkään.

Jukka Vienon Ruttopuiston rakastavaiset on Stockan kulman (WSOY, 2010) sisarteos ja runotrilogian toinen teos. Siis tätä on tulossa hamassa tulevaisuudessa lisää. Minä tykkään tästä ja pakkohan tuo trilogian ensimmäinenkin teos on lukea. Ja jos runot vähänkään kiinnostaa, niin tähän kirjaan kannattaa tarttua. Hienoa nykyrunoutta Suomesta.

Ikävystymisen autuudesta

Vetelehtimisen taito iän mukana

kehittyy huomaamatta ja vähitellen

jalostuu siten että lopulta voit

mitenkään erityisesti yrittämättä,

mikäli haluat, nauttia

ikävystymisen autuudesta

Lainattu Jukka Vienon runoteoksesta Ruttopuiston rakastavaiset.

Kustantamoklubilla tapahtui

Viime viikolla Bloggariklubi järjesti kustantamoklubi-illan WSOY:n ja Tammen tiloissa. Minä tietysti lähdin innolla mukaan, koska paikalla oli kolme kirjailijavierasta. On aina ilo kuunnella ja nähdä kirjailijoita ilmielävänä. Kirjailijavieraat olivat Ari Räty, Mikko Kalajoki ja Jukka Vieno.

Paikalla oli myös Ylen kulttuuritoimitus kameroineen kaikkineen. En edes aluksi ymmärtänyt koko asiaa, mitä kuvasivat. Taisi piiloblondius iskeä. Sitten kun asia minulle valkeni kaikessa karmeudessaan, että kuvaavat kulttuuriuutisia, aloin pohtia, miltä näytän. Miksi pitääkin heti ajatella ulkonäköä? Pari päivää asiaa mietin, kunnes ehdin jo unohtaa koko asia. Tiistai-illalla äitini soitti ja hihkui innoissaan, että olin ollut televisiossa ja moneen kertaan oli näytetty ja niin poispäin. Ensimmäinen kysymys oli, miltä näytin? Kuulemma ihan hyvältä. Puhelun lopetettuamme huomasin, että ystäväni oli laittanut minulle ja eräälle toiselle ystävälleni keskusteluviestin. Oli bongannut minut uutisista, kuten oli tämä toinenkin ystävä. Kerroin, etten ollut nähnyt lähetystä, enkä haluaisikaan nähdä, vaikka Areenasta löytyisi. Kommentit kuuluivat, että hyvältä näytit punaisessa puserossa ja Lapponia-korut päällä ja fressin näköinenkin vielä ja nyt menet katsomaan sen videon. Joo, en mennyt. Pelottavaa tuollainen. Siis minähän en tietysti sanonut sanaakaan mihinkään haastatteluun, mutta siitä huolimatta tuollainen on pelottavaa. Ei minusta ainakaan tubettajaa tule.

Ari Räty

Mutta mennään lopulta itse asiaan eli kirjailijoihin. Illan ensimmäinen kirjailijavieras oli Ari Räty. Rätyä oli haastattelemassa Tammen viestintäpäällikkö Satu-Maria Rastas. Rädyn esikoisromaani Syyskuun viimeinen (Tammi, 2017) on vastikään ilmestynyt. En ole vielä ehtinyt kirjaa lukea, mutta kirjan takakannessa kirjan kerrotaan olevan intensiivinen ja taidokas kuvaus rikoksesta, sen syistä ja seurauksista. Kirja on tarina yksinäisyydestä, turvattomuudesta ja väkivallasta, mutta kirjasta löytyy myös ystävyyttä ja rakkautta. Räty itse kertoi kirjan henkilöiden eläneen pitkään hänen mukanaan. Henkilöt ovat kirjailijan omasta elämästä ja kokemuksista lainattua ja varastettua. Rädyllä ei ollut kirjalle suunniteltua juonikuviota, vaan juoni ajautui sellaiseksi, mikä lopputulos on. Vaikka kirjassa on kuulemma pahuutta, haluan kirjan ehdottomasti lukea heti, kun ehdin muilta kesken olevilta kirjoilta.

Jukka Vieno

WSOY:n kirjallinen tuottaja Lari Mäkelä toimi illan toisen kirjailijavieraan Jukka Vienon haastattelijana. Tätä haastattelua odotin eniten, koska Vienolta on ilmestynyt tammikuussa runokirja Ruttopuiston rakastavaiset (WSOY, 2017), ja koska runohaaste on meneillään. Vienon uutuusteoksesta kerrotaan takakannessa, että kirja pitää sisällään aikalaiskokemuksen ikuisesta aiheparista: rakkaudesta ja kuolemasta. Kirjasta löytyy myös havaintokuvauksia eläin- ja kasvikunnan ihmeistä, kansakunnan katoavaisuudesta ja pysyvyydestä. Vieno kertoi runoistaan, että hänelle runo tulee näkynä tai tunteena. Runot on kirjoitettu suurella sydämellä ja niitä on hiottu useaan otteeseen. Ja mikä haastattelussa oli parasta? Vieno itse lausui myös pari runoa. Hienoa kuulla kirjailijan tai pitäisikö sanoa runoilijan, itse lausuvan omia runojaan. Sävähdytti. Varmasti myös arvasitte, että olen korkannut Vienon runokirjan.

Mikko Kalajoki

Mäkelä haastatteli myös illan viimeistä kirjailijavierasta Mikko Kalajokea. Kalajoelta ilmestyi tammikuussa Miesmuisti (WSOY, 2017), joka on kirjan takakannen mukaan huumorilla painepesty romaani avioliitosta, isyydestä, remontista, keski-ikäistymisestä, muuntohuumeista, digimarkkinoinnista ja Iron Maidenistä. Kalajoki kertoi kirjan henkilöhahmojen olevan karikatyyreja, mutta varmasti kirjasta löytyy asioita, jotka saattavat hieman kolahtaa lukijalle. Kirjan ei ole kuitenkaan tarkoitus syyllistää naisia, koska kirjan pääosamies, Arto, on nestepää kauniisti muotoiltuna. Kalajoen oli tarkoitus kirjoittaa Miesmuisti siten, että ihmisillä on todella hauskaa kirjaa lukiessa, mutta lopputuloksena syntyikin tasapainoilua synkkyyden ja hauskuuden välillä. Kyllä, tähänkin kirjaan tartun innolla ja toivottavasti mahdollisimman pian.

Oletteko ehtineet vielä lukea mitään näistä kirjauutuuksista?

Loppuhuomautuksena vielä sellainen, että keskiviikkona lounasravintolassa kassarouva kysyi, olinko ollut jonakin iltana televisiossa jossain kirjajutussa. Joo, olin, eikä siitä enempää. 👀