Mikko Kalajoki: Miesmuisti

Käykö teille ikinä niin, että teitä alkaa naurattaa julkisella paikalla ja olette yksin? Minulle käy, ja nyt kävi aika useasti. Minulla oli työmatkalukemisena Mikko Kalajoen Miesmuisti (WSOY, 2017), joka jaksoi naurattaa pähkähulluudellaan. Junassa istuessani suupieleni nousivat tuon tuostakin ylöspäin ja tunsin, kuinka minuun saatettiin katsoa hieman oudoksuen. Yritin kaikin keinoin kuitenkin olla nauramatta ääneen, vaikka vaikeaa se välillä olikin. Olin tammikuussa Bloggariklubin järjestämässä kustantamoillassa, jossa yhtenä kirjailijavieraana oli Mikko Kalajoki. Mielenkiintoisen illan päätteeksi saimme kirjailijavieraiden uutukaiskirjat kotiin viemisiksi, joten kiitos Mikko Kalajoen Miesmuistista lähtee kustantajalle.

Miesmuisti kertoo neljääkymmentä ikävuotta lähestyvästä Arto Tiensuusta, jonka arkeen kuuluvat vaimo, kaksi alle kouluikäistä lasta sekä remontin alla oleva rintamamiestalo. Aika tyypillistä, mutta pakkaa sekoittaa myös Arton kaistapäinen pomo, joka sattuu olemaan miehen lapsuudenystävä. Lisäksi Arton katseet ja ajatukset alkavat yhä useammin liikkua lastentarhan parikymppisessä hottiksessa. Samaan aikaan Arton nuoruudenrakastettu on ilmestynyt kuin huomaamatta miehen tielle. Mihin hävisivät kaksikymmentä vuotta miehen elämästä, ja kuinka kaikki tuntuu olevan nykyään niin hankalaa ja hermoja raastavaa? Miksi aika ei riitä kaikkeen? Ja mikä on patti, jonka Arto löytää vasemmasta kiveksestään? Kipeä se ainakin on.

Mikko Kalajoen Miesmuistissa liikutaan nykypäivässä ja välillä sukelletaan Arton nuoruusvuosiin 1980-luvulle, kun kaikki oli vielä toisin ja maailma odotti valloitustaan. Kirjasta löytyy myös wikipediamaisia tietoiskuja esimerkiksi rintamamiestaloista ja juoksemisesta. Kirja on hyvin rakennettu pakkaus. Ainakin huomattavasti paremmin kuin rintamamiestalo, jota Arto remontoi. Vaikka nykypäivästä syöksytään välillä 80-luvulle, ei se tee kirjasta sekavaa, vaan antaa lukijalle laajemman kuvan siitä, millainen mies Arto Tiensuu on. Lisäksi se toi ainakin itselleni, 80-luvun nuorelle, muistoja kultaisesta nuoruudesta tai ei se kyllä tainnut niin kultainen kuitenkaan olla, mutta isot hiukset oli ja olkatoppaukset joka tapauksessa. Oli miten oli, mutta Iron Maiden ja Kiss olivat kovia bändejä ja ovat sitä tietysti edelleenkin. Mutta Limahlia en olisi muistanut ilman Miesmuistia.

Miesmuisti on helposti luettava ja mukaansatempaava kirja. Keski-ikäisen miehen elämä vaikuttaa olevan vaikeaa ja se jaksaa naurattaa tällaista keski-ikäistä naista. Kirja on kaikessa koomisuudessaan kuvaus keski-ikäistymisestä, isyydestä ja avioliitosta. Kirjan päähenkilö joutuu tekemään ratkaisuja, jotka eivät mene aivan putkeen ja kirjan loppupuolella mielestäni mentiinkin jo hieman yli laitojen tai ehkä ei niin hiemankaan. Oikeasti ei kellään voi mennä ihan tuolla tavalla elämässä vai voiko? Kaikkea ei voi paljastaa, mutta kirjassa riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteitakin. Ja vaikka kirjan loppu olikin ihan jotain muuta kuin odotin, pidin kirjasta todella paljon.

Kustantamoklubilla WSOY:n kirjallinen tuottaja Lari Mäkelä haastatteli Mikko Kalajokea. Hän kertoi Miesmuistin tekstin olevan sujuvaa ja vuolassanaista, kuten Kalajoen puhekin. Kalajoki itse totesi, että se, mikä näyttää sujuvalta, sitä on treenattu ja hiottu paljon. En tiedä, mutta hyvin on treenattu ja hiottu. Sen huomaa, kun lukee kirjaa. Aamulehti on kirjoittanut kirjan olevan tanakkaa äijäproosaa. Kirjailijaa itseään tämä hymyilyttää, koska kirjassa otetaan kantaa mieheksi kasvamiseen ja miehisyyden ristipaineisiin. Kalajoki itse pitää äijyyttä myös herkkyytenä. Kalajoki kertoi myös, että kirjasta leikattiin paljon pois 80-luvun takaumia, joka tuotti kirjailijalle melkoista tuskaa. Toisaalta hän uskalsi luottaa kustantajaan, ja lopputuloksena syntyikin kirja, joka on ainakin kirjallisen tuottaja Mäkelän mukaan vuoden kiinnostavin kirja. Lukijan on vaikea tähän vielä tässä vaiheessa vuotta sanoa mitään, mutta ehdottomasti kirja kiipeää allekirjoittaneen lukijan listoilla kärkipaikoille. 

Mikko Kalajoen Miesmuisti kannattaa pitää muistissa. uskon, että tästä kirjasta kuullaan vielä enemmänkin. Kirja kannattaa myös lukea, jos pitää hulvattomasta menosta ja äkkiputoamisista.

Kustantamoklubilla tapahtui

Viime viikolla Bloggariklubi järjesti kustantamoklubi-illan WSOY:n ja Tammen tiloissa. Minä tietysti lähdin innolla mukaan, koska paikalla oli kolme kirjailijavierasta. On aina ilo kuunnella ja nähdä kirjailijoita ilmielävänä. Kirjailijavieraat olivat Ari Räty, Mikko Kalajoki ja Jukka Vieno.

Paikalla oli myös Ylen kulttuuritoimitus kameroineen kaikkineen. En edes aluksi ymmärtänyt koko asiaa, mitä kuvasivat. Taisi piiloblondius iskeä. Sitten kun asia minulle valkeni kaikessa karmeudessaan, että kuvaavat kulttuuriuutisia, aloin pohtia, miltä näytän. Miksi pitääkin heti ajatella ulkonäköä? Pari päivää asiaa mietin, kunnes ehdin jo unohtaa koko asia. Tiistai-illalla äitini soitti ja hihkui innoissaan, että olin ollut televisiossa ja moneen kertaan oli näytetty ja niin poispäin. Ensimmäinen kysymys oli, miltä näytin? Kuulemma ihan hyvältä. Puhelun lopetettuamme huomasin, että ystäväni oli laittanut minulle ja eräälle toiselle ystävälleni keskusteluviestin. Oli bongannut minut uutisista, kuten oli tämä toinenkin ystävä. Kerroin, etten ollut nähnyt lähetystä, enkä haluaisikaan nähdä, vaikka Areenasta löytyisi. Kommentit kuuluivat, että hyvältä näytit punaisessa puserossa ja Lapponia-korut päällä ja fressin näköinenkin vielä ja nyt menet katsomaan sen videon. Joo, en mennyt. Pelottavaa tuollainen. Siis minähän en tietysti sanonut sanaakaan mihinkään haastatteluun, mutta siitä huolimatta tuollainen on pelottavaa. Ei minusta ainakaan tubettajaa tule.

Ari Räty

Mutta mennään lopulta itse asiaan eli kirjailijoihin. Illan ensimmäinen kirjailijavieras oli Ari Räty. Rätyä oli haastattelemassa Tammen viestintäpäällikkö Satu-Maria Rastas. Rädyn esikoisromaani Syyskuun viimeinen (Tammi, 2017) on vastikään ilmestynyt. En ole vielä ehtinyt kirjaa lukea, mutta kirjan takakannessa kirjan kerrotaan olevan intensiivinen ja taidokas kuvaus rikoksesta, sen syistä ja seurauksista. Kirja on tarina yksinäisyydestä, turvattomuudesta ja väkivallasta, mutta kirjasta löytyy myös ystävyyttä ja rakkautta. Räty itse kertoi kirjan henkilöiden eläneen pitkään hänen mukanaan. Henkilöt ovat kirjailijan omasta elämästä ja kokemuksista lainattua ja varastettua. Rädyllä ei ollut kirjalle suunniteltua juonikuviota, vaan juoni ajautui sellaiseksi, mikä lopputulos on. Vaikka kirjassa on kuulemma pahuutta, haluan kirjan ehdottomasti lukea heti, kun ehdin muilta kesken olevilta kirjoilta.

Jukka Vieno

WSOY:n kirjallinen tuottaja Lari Mäkelä toimi illan toisen kirjailijavieraan Jukka Vienon haastattelijana. Tätä haastattelua odotin eniten, koska Vienolta on ilmestynyt tammikuussa runokirja Ruttopuiston rakastavaiset (WSOY, 2017), ja koska runohaaste on meneillään. Vienon uutuusteoksesta kerrotaan takakannessa, että kirja pitää sisällään aikalaiskokemuksen ikuisesta aiheparista: rakkaudesta ja kuolemasta. Kirjasta löytyy myös havaintokuvauksia eläin- ja kasvikunnan ihmeistä, kansakunnan katoavaisuudesta ja pysyvyydestä. Vieno kertoi runoistaan, että hänelle runo tulee näkynä tai tunteena. Runot on kirjoitettu suurella sydämellä ja niitä on hiottu useaan otteeseen. Ja mikä haastattelussa oli parasta? Vieno itse lausui myös pari runoa. Hienoa kuulla kirjailijan tai pitäisikö sanoa runoilijan, itse lausuvan omia runojaan. Sävähdytti. Varmasti myös arvasitte, että olen korkannut Vienon runokirjan.

Mikko Kalajoki

Mäkelä haastatteli myös illan viimeistä kirjailijavierasta Mikko Kalajokea. Kalajoelta ilmestyi tammikuussa Miesmuisti (WSOY, 2017), joka on kirjan takakannen mukaan huumorilla painepesty romaani avioliitosta, isyydestä, remontista, keski-ikäistymisestä, muuntohuumeista, digimarkkinoinnista ja Iron Maidenistä. Kalajoki kertoi kirjan henkilöhahmojen olevan karikatyyreja, mutta varmasti kirjasta löytyy asioita, jotka saattavat hieman kolahtaa lukijalle. Kirjan ei ole kuitenkaan tarkoitus syyllistää naisia, koska kirjan pääosamies, Arto, on nestepää kauniisti muotoiltuna. Kalajoen oli tarkoitus kirjoittaa Miesmuisti siten, että ihmisillä on todella hauskaa kirjaa lukiessa, mutta lopputuloksena syntyikin tasapainoilua synkkyyden ja hauskuuden välillä. Kyllä, tähänkin kirjaan tartun innolla ja toivottavasti mahdollisimman pian.

Oletteko ehtineet vielä lukea mitään näistä kirjauutuuksista?

Loppuhuomautuksena vielä sellainen, että keskiviikkona lounasravintolassa kassarouva kysyi, olinko ollut jonakin iltana televisiossa jossain kirjajutussa. Joo, olin, eikä siitä enempää. 👀