12.3.2017

Mikko Kalajoki: Miesmuisti

Käykö teille ikinä niin, että teitä alkaa naurattaa julkisella paikalla ja olette yksin? Minulle käy, ja nyt kävi aika useasti. Minulla oli työmatkalukemisena Mikko Kalajoen Miesmuisti (WSOY, 2017), joka jaksoi naurattaa pähkähulluudellaan. Junassa istuessani suupieleni nousivat tuon tuostakin ylöspäin ja tunsin, kuinka minuun saatettiin katsoa hieman oudoksuen. Yritin kaikin keinoin kuitenkin olla nauramatta ääneen, vaikka vaikeaa se välillä olikin. Olin tammikuussa Bloggariklubin järjestämässä kustantamoillassa, jossa yhtenä kirjailijavieraana oli Mikko Kalajoki. Mielenkiintoisen illan päätteeksi saimme kirjailijavieraiden uutukaiskirjat kotiin viemisiksi, joten kiitos Mikko Kalajoen Miesmuistista lähtee kustantajalle.

Miesmuisti kertoo neljääkymmentä ikävuotta lähestyvästä Arto Tiensuusta, jonka arkeen kuuluvat vaimo, kaksi alle kouluikäistä lasta sekä remontin alla oleva rintamamiestalo. Aika tyypillistä, mutta pakkaa sekoittaa myös Arton kaistapäinen pomo, joka sattuu olemaan miehen lapsuudenystävä. Lisäksi Arton katseet ja ajatukset alkavat yhä useammin liikkua lastentarhan parikymppisessä hottiksessa. Samaan aikaan Arton nuoruudenrakastettu on ilmestynyt kuin huomaamatta miehen tielle. Mihin hävisivät kaksikymmentä vuotta miehen elämästä, ja kuinka kaikki tuntuu olevan nykyään niin hankalaa ja hermoja raastavaa? Miksi aika ei riitä kaikkeen? Ja mikä on patti, jonka Arto löytää vasemmasta kiveksestään? Kipeä se ainakin on.

Mikko Kalajoen Miesmuistissa liikutaan nykypäivässä ja välillä sukelletaan Arton nuoruusvuosiin 1980-luvulle, kun kaikki oli vielä toisin ja maailma odotti valloitustaan. Kirjasta löytyy myös wikipediamaisia tietoiskuja esimerkiksi rintamamiestaloista ja juoksemisesta. Kirja on hyvin rakennettu pakkaus. Ainakin huomattavasti paremmin kuin rintamamiestalo, jota Arto remontoi. Vaikka nykypäivästä syöksytään välillä 80-luvulle, ei se tee kirjasta sekavaa, vaan antaa lukijalle laajemman kuvan siitä, millainen mies Arto Tiensuu on. Lisäksi se toi ainakin itselleni, 80-luvun nuorelle, muistoja kultaisesta nuoruudesta tai ei se kyllä tainnut niin kultainen kuitenkaan olla, mutta isot hiukset oli ja olkatoppaukset joka tapauksessa. Oli miten oli, mutta Iron Maiden ja Kiss olivat kovia bändejä ja ovat sitä tietysti edelleenkin. Mutta Limahlia en olisi muistanut ilman Miesmuistia.

Miesmuisti on helposti luettava ja mukaansatempaava kirja. Keski-ikäisen miehen elämä vaikuttaa olevan vaikeaa ja se jaksaa naurattaa tällaista keski-ikäistä naista. Kirja on kaikessa koomisuudessaan kuvaus keski-ikäistymisestä, isyydestä ja avioliitosta. Kirjan päähenkilö joutuu tekemään ratkaisuja, jotka eivät mene aivan putkeen ja kirjan loppupuolella mielestäni mentiinkin jo hieman yli laitojen tai ehkä ei niin hiemankaan. Oikeasti ei kellään voi mennä ihan tuolla tavalla elämässä vai voiko? Kaikkea ei voi paljastaa, mutta kirjassa riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteitakin. Ja vaikka kirjan loppu olikin ihan jotain muuta kuin odotin, pidin kirjasta todella paljon.

Kustantamoklubilla WSOY:n kirjallinen tuottaja Lari Mäkelä haastatteli Mikko Kalajokea. Hän kertoi Miesmuistin tekstin olevan sujuvaa ja vuolassanaista, kuten Kalajoen puhekin. Kalajoki itse totesi, että se, mikä näyttää sujuvalta, sitä on treenattu ja hiottu paljon. En tiedä, mutta hyvin on treenattu ja hiottu. Sen huomaa, kun lukee kirjaa. Aamulehti on kirjoittanut kirjan olevan tanakkaa äijäproosaa. Kirjailijaa itseään tämä hymyilyttää, koska kirjassa otetaan kantaa mieheksi kasvamiseen ja miehisyyden ristipaineisiin. Kalajoki itse pitää äijyyttä myös herkkyytenä. Kalajoki kertoi myös, että kirjasta leikattiin paljon pois 80-luvun takaumia, joka tuotti kirjailijalle melkoista tuskaa. Toisaalta hän uskalsi luottaa kustantajaan, ja lopputuloksena syntyikin kirja, joka on ainakin kirjallisen tuottaja Mäkelän mukaan vuoden kiinnostavin kirja. Lukijan on vaikea tähän vielä tässä vaiheessa vuotta sanoa mitään, mutta ehdottomasti kirja kiipeää allekirjoittaneen lukijan listoilla kärkipaikoille. 

Mikko Kalajoen Miesmuisti kannattaa pitää muistissa. uskon, että tästä kirjasta kuullaan vielä enemmänkin. Kirja kannattaa myös lukea, jos pitää hulvattomasta menosta ja äkkiputoamisista.





2 kommenttia:

  1. Kuulostaa lupaavalta! Minulla on tämä kirja juuri lainassa kirjastosta, joten eipä siinä muuta kuin lukemaan! Näköjään se ei ollut sopivaa junalukemista, kun piti niin pidätellä naurua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pidät lukemastasi. Alan aina epäillä itseäni, voiko joku olla todellakin niin hauska kuin kuvittelen, mutta minua kyllä oikeasti nauratti. :D

      Poista