Tammikuussa Bloggariklubi vietti kustantamoklubi-iltaa,
jossa itse odotin eniten Jukka Vienon haastattelua. Ai miksikö? Siksi, että
Reader, why did I marry him? -blogin Omppu Martinin julkaisema runohaaste on
saanut minut innostumaan runoista ja Jukka Vienolta on ilmestynyt uusi
runokirja Ruttopuiston rakastavaiset
(WSOY, 2017). Kustantamoklubilla saimme haastateltujen kirjailijoiden
uutuuskirjat mukaamme, joten kiitos tästä ihanasta runokirjasta lähtee
kustantajalle.
Ruttopuiston
rakastavaiset sisältää runoja rakkaudesta ja kuolemasta, eläinkunnan ja
kasvien ihmeellisestä maailmasta, kaupungista ja maaseudusta, planeetoista ja
avaruudesta sekä yhteiskunnallisesta menosta. Kirja on oikea kunnon mahtiteos.
Runoissa kaivataan, rakastetaan, haaveillaan, istutaan laiturin nokassa ja
luetaan, nähdään unia, pohditaan. Lista on loputon ja niin on runojen määräkin.
Jos oikein laskin, niin 165 runoa ja sivuja lähemmäs 250.
Se, mistä pidin Vienon runoissa, on rujo kauneus. Runot
alkavat usein todella kauniilla sanoilla, jatkuen yhtäkkisesti jollakin yllättävällä.
Runon lopussa kuitenkin ikään kuin palataan alkuun, mutta hieman haikeammin tai
kenties ihmettelevin sanoin tai joskus jopa karkeasti todeten, kuinka asian
laita on. Vienon runoissa on usein myös piilotettua huumoria, joka nostattaa
suupielet ylöspäin. Pidän tällaisesta älyllisestä sanoilla leikkimisestä.
Pidin myös Vienon tavasta kuvata luonnon ihmeitä. Kuvaukset
ovat niin hienoja, että näkymät voi nähdä omin silmin. Yksi kokonainen luku on
omistettu lumiaiheisille runoille. Näiden lyhyiden runojen joukossa on myös
yksi hyvin yllättävä lumiaiheinen runo. En kuitenkaan kerro enempää, jos joku
vaikka haluaa itse keksiä, mistä runosta on kyse. Rakkausrunoissa kaivataan
ajasta iäisyyteen siirtynyttä rakasta. Nähdään näkyjä ja jopa tunnetaan
rakastetun läheisyys. Välillä minulle iski päälle surumielisyys lukiessani
näitä säkeitä. Kauniita runoja, mutta haikeita.
Osa kirjan runoista on usean sivun mittaisia runoja. Voisi
jopa puhua pienistä kertomuksista. Runot ovat kuitenkin helposti lähestyttäviä
ja niistä löytyy monia tasoja. Mielestäni Vienon runoja on myös luettava ajan
kanssa ja hitaasti. Itse saatoin käyttää esimerkiksi Omppu Martinin ohjetta
lukea yksi runo aamulla. Tällä tavoin saatoin makustella runoa mielessäni
työpäivän ajan, jonka jälkeen olikin hyvä lukea seuraava runo.
Jukka Vieno kertoi kustantamoklubilla, kuinka runo tulee
hänelle näkynä tai tunteena. Runot eivät ole valmistuneet kertakirjoittamalla,
vaan niitä on pitänyt hioa useaan otteeseen. Kirjan runoajatelmia hänellä on
ollut olemassa jo vuosilta 2009-2010 lähtien. Runot on kirjoitettu suurella
sydämellä, eivätkä isotkaan teemat ole olleet Vienon ulottumattomissa. Lari
Mäkelä, joka haastatteli Vienoa kustantamoklubilla, sanoi, että Vieno olisi
Helsinki-runoilija. Helsinki -kuvaukset ovat kyllä osuvia ja hienoja, mutta
kirjassa on todella paljon muutakin. Helsinki-runoissa ei ole käytetty
Helsingin slangia, koska Vieno tuntee slangin itselleen vieraaksi tavaksi
kirjoittaa, eikä hän ole syntyperäinen helsinkiläinenkään.
Jukka Vienon Ruttopuiston
rakastavaiset on Stockan kulman
(WSOY, 2010) sisarteos ja runotrilogian toinen teos. Siis tätä on tulossa
hamassa tulevaisuudessa lisää. Minä tykkään tästä ja pakkohan tuo trilogian
ensimmäinenkin teos on lukea. Ja jos runot vähänkään kiinnostaa, niin tähän
kirjaan kannattaa tarttua. Hienoa nykyrunoutta Suomesta.
Ikävystymisen
autuudesta
Vetelehtimisen taito
iän mukana
kehittyy huomaamatta
ja vähitellen
jalostuu siten että
lopulta voit
mitenkään erityisesti
yrittämättä,
mikäli haluat, nauttia
ikävystymisen
autuudesta
Lainattu Jukka Vienon runoteoksesta Ruttopuiston rakastavaiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti