21.1.2022

Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön

 

Tammikuun lukupiirissä puitiin Laura Lähteenmäen Ikkunat yöhön -kirjaa (WSOY, 2014). Ensimmäisenä lukupiirin Elsi halusi kertoa, kuinka hänelle ensimmäistä kertaa elämässään tulee vastaan kirja, jonka yksi henkilö on Elsi. Täytyy sanoa, että itsekin hätkähdin, kun nimen kirjasta luin. 

Elsi on kaupungissa varttunut tytönheitukka, joka hetken huumassa ihastuu Einoon. Ei mene pitkään, kun Elsi huomaa odottavansa lasta. Naimisiin sitä on mentävä. Kaikki menee suhteellisen hienosti siihen asti, kunnes perheen on muutettava Einon kotitilalle Niittyyn, keskelle ei mitään. Elsi odottaa kolmatta lasta, eikä mikään tunnu miltään. Uudessa kodissa ei ole edes klosettia, eikä anopin silmien alla ole aina helppo olla, vaikka ei anoppi sinänsä paha ihminen ole. Pienen poikalapsen synnyttyä Elsi syöksyy täydelliseen pimeyteen. Kukaan ei ymmärrä, mikä häntä vaivaa. Asiat etenevät todella huonoon suuntaan. 

Elsin toinen tytär Asta ottaa aikanaan kotitilan valtaansa. Asta on oman tiensä kulkija. Hänestä on puhuttu kylällä kaiken maailman asioita. Ilkeitä, mutta Asta osaa myös olla ilkeä. Hyvinkin ilkeä. Astalla on kuitenkin heikko kohta. Hänen poikansa Roope on hänelle kaikki kaikessa. Mustia pilviä alkaa nousta Astan taivaalle, kun Roope tuo tyttöystävänsä Teresan näytille Niittyyn. Mikä ihmeen hempukka tyttö kuvittelee olevansa? 

Kirjan henkilöhahmot ovat pääosin naisia. Erilaisia naisia. Yhteisiä naisille on kuitenkin ilottomuus ja jonkinlainen surumielisyys. Elsi kadottaa elämänilonsa täysin. Asta ei halua olla kenenkään muun kuin Roopen kanssa tekemisissä. Astan sisko Arja puolestaan ei näe mitään muuta kuin tutkimustyönsä. Kaikki muu on epäoleellista. Arjan tyttäret Hanna ja Riikka ovat myös oma lukunsa. Hanna on suorittaja, joka haluaa kaiken menevän paremmin kuin hyvin. Riikka puolestaan kirjoittaa runoja, joita kukaan ei ymmärrä, jos niitä nyt kukaan edes lukee. Riikka kiukuttelee, koska hänen tekstejään ei ymmärretä. Kirjassa esiintyvä Birgitta pidettiin hyvin piilossa. Salaperäinen vanhus, jolla on kuitenkin loppupeleissä iso osuus tarinassa. 

Lukupiirissä keskusteltiin, kuinka kirjassa pidettiin koko ajan mielenkiintoa yllä. Kirjan tarinaa tai kirjan henkilötarinoita oli mukava lukea. Vaikka henkilöt olivat ilottomia ja rosoisia, tällainen tuo tarinaan varmasti enemmän ilmaisuvoimaa. Ei kukaan jaksa lukea pelkää siirappimaista tarinaa. Lähteenmäki on osannut tuoda kirjaan myös paljon aiheita, jotka ovat tuoneet ainakin joillekin lukupiiriläisille elävästi mieleen erilaisia oman elämän tapahtumia. 

Kirjassa käsitellään hienolla tavalla aiheita, joista ei aina olla puhuttu tai ei edes tiedetty olevan olemassakaan. Synnytyksen jälkeinen masennus ei ole millään muotoa ollut ihmisten tietoisuudessa 1950-luvulla. Aikaa on pitänyt kulua vuosikymmeniä, jotta asiasta on alettu puhua sen oikealla nimellä. Elsin tapauksessa esimerkiksi vain ihmeteltiin, miksi ihana poikalapsi ei tuo iloa äidin elämään. Kuviteltiin vain, että Elsi on väsynyt. Astan sukupuolisesta suuntautumisesta kirjan tarinassa vihjailtiin paljon. Lukupiiriläiset miettivät, oliko Roope eräänlainen todistus Astalta, että hän on tavallinen nainen. 

Kysyin lukupiirissä, onko kukaan lukenut aikaisemmin Laura Lähteenmäen kirjoja. Ei ollut. Itsekin vakuuttelin, etten ole minäkään. Aloin kuitenkin googlettaa Laura Lähteenmäkeä, niin huomasin, että Sitten alkaa sade -kirjan kannet näyttivät tutuilta. Jestas! Olinhan minä lukenut Lähteenmäkeä ja pitänytkin hienosta kirjasta. Postauskin kirjasta löytyi. Lukupiirissä puhuimme siitä, kuinka tuntui, että Hannan mies oli aina menossa. Aivan kuin hänellä olisi ollut avioliiton ulkopuolinen suhde. Tätä asiaa pyöriteltyämme puhuimme, jos Lähteenmäki kirjoittaisi kirjan, jossa käsiteltäisiin avioliiton ulkopuolista suhdetta ja kenties avioeroa. Sitten alkaa sade -kirjassa käsitellään myös avioeroa. Lähteenmäki oli siis selvästi aavistellut, että tällaisia keskusteluja voidaan joskus käydä. 😃

Laura Lähteenmäen Ikkunat yöhön on kirja, joka kannattaa lukea, jos pitää sukutarinoista ja perheiden sisäisten ongelmien mysteereistä. 

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 4- (asteikko 1-5).




6 kommenttia:

  1. Kiitos kirjan esittelystä. Tätä en ole lukenut. Lukupiirissä meillä oli Lähteenmäen Korkea aika ja itse luin sitten myöhemmin kirjan Sitten alkoi sade. Hyvä kirjailija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä kirjailija. Itse en ole lukenut Korkeaa aikaa. Täytyy lukea jossain vaiheessa, kun aika antaa myöten.

      Poista
  2. Minulle ei oikein avautunut tuo Sitten alkoi sade, en oikein tykännyt. Mutta kaikki kirjat eivät ole kaikkia varten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kirjat eivät ole missään tapauksessa kaikkia varten. Mielestäni on hyvä, että kirjat avaavat keskusteluja. Oli meilläkin lukupiirissä yksi, jolle Ikkunat yöhön ei avautunut.

      Poista
  3. Minä sitten tykkään Lähteenmäen kirjoista. Tarinat ovat ihania ja henkilöhahmoissa on särmää.
    Minusta paras on ollut Sitten tuli sade.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut kuin kaksi Lähteenmäen kirjaa ja niistä on ehdottomasti suosikkini Sitten tuli sade. Lähteenmäen henkilöhahmot ovat kyllä herkullisen rosoisia.

      Poista