16.7.2017

Kissa karkuteillä

Minulla on tapana soittaa äidilleni sunnuntaisin, kuten tein tänäänkin. Emme olleet ehtineet pitkään jutella, kun aloin ihmetellä, miksi Herra Karvajalka alkoi mouruta. Ääni koveni ja koveni, joten menin katsomaan, mikä oli hätänä. Mies, joka täällä asuu, oli terassilla, mutta ihmettelin, miksi kissa pitää noin kovaa ääntä tuollaisesta jokapäiväisestä asiasta. Raotin terassin ovea ja sanoin miehelle, että kissa mouruaa. Mies vastasi, että seinänaapurimme yläpuolella asuvan perheen kissa oli hypännyt ikkunasta. Siksi siis Herra Karvajalka oli hurjana.

Mies ja seinänaapurin rouva yrittivät pyydystää karkurikissaa, mutta kissa vaikutti olevan vikkelä tassuistaan. Lopetin puhelun äidin kanssa ja päätin mennä avuksi. Laitoin Herra Karvajalalle ulkoilupuvun eli valjaat päälle ja kiinnitin fleksin valjaisiin. Ajattelin, että tällä tavoin saamme kissan houkuteltua paikalle. Herra Karvajalka lähti heti hurjana kissana terassille, eikä aikaakaan, kun karkurikissa yritti hyökätä katajan alta kissamme kimppuun. Ei onnistunut. Vain valkoinen karvavana jäi nurmikkoa koristamaan, kun Herra Karvajalka oli valmiina antamaan karkulaiselle köniin.


Ei ollut siis hyvä idea ottaa Herra Karvajalkaa ulos. Sain kissan takaisin sisälle ja lukitsin oven, koska herralla tuntui olevan sellaiset voimat päällä, että menisi pienimmästäkin raosta ulos. Seurasin ikkunasta, kun mies, joka täällä asuu, ja naapurinrouva menivät kissan perässä pitkin pihaa. Karkurikissan omistajat eivät olleet kotona, joten pienen karkulaisen kiinniottaminen vaikutti olevan todella hankalaa.

Kun mies tuli sisälle, sanoin, että menen rapun kautta ulos ja yritän etsiä kissaa. Mies lähti mukaani ja pian joukkoon liittyi naapurinrouva. Karkulainen meni pitkin taloyhtiömme pihapiiriä. Hirvitti ajatella, jos lähtisi juoksemaan vilkasliikenteiselle kadulle talon toisella puolella. Yritin houkutella karkulaista Gourmet-herkulla ja hieman karkulainen ruoasta kiinnostuikin, mutta sitten taas mentiin. Alkoi olla todella epätoivoinen tunne.


Kissa porhalsi pitkin lasten leikkikenttää. Välillä syöksyttiin pensaiden kätköihin ja käytiinpä kääntymässä viereisellä vesitornin tontillakin. Karkulainen selvästi nautti vapaudestaan. Yritti välillä nappailla ohi mennessään hyönteisiä. Kaikki aistit olivat hyvin valppaina. Karkulainen on vielä nuori kissa. Mielestäni alle vuoden ikäinen. Olen jo pitkään ajatellut, milloin kissa hyppää avoimesta ikkunasta, koska nuorukaisen jokapäiväinen huvi on ollut keikkua ikkunoissa ja hieman ikkunoiden ulkopuolellakin. Voitte vain arvata, ettei Herra Karvajalka ole hyväksynyt moista riekkumista ollenkaan. Hänen talo. Hän oli täällä ensin. Karkulaiskissa on siis periaatteessa sisäkissa. Muutaman kerran kissa on tuotu ulos ilman valjaita, mutta tarkan valvonnan alaisena.

Kissajahti jatkui ja tuli tunne, ettemme saa kissaa kiinni, mutta sitten karkulainen teki virheen. Hän porhalsi suoraan rappumme tuulikaappiin, koska ulko-ovi oli auki. Äkkiä ovi kiinni ja kissa oli tuulikaapin suojassa. Hirvittävä hätä tuli nuorukaiselle. Melkein jo hellyin ja avasin oven, mutta en kuitenkaan. Sitten minulle iski ongelma, kuinka saisimme kissan tuulikaapista. Olin lukinnut terassin ovemme ja sisälle pääsisimme vain rapun oven kautta. Aloin ihmetellä, missä mies oli, koska häntä ei näkynyt missään. Menin katsomaan terassillemme, niin siellähän se mies istui tuijottamassa televisiota. Koska formulat! Oli siis kesken kissapyydystyksen lähtenyt seuraamaan formuloita.


Sanoin miehelle, että päästää minut sisälle terassiovesta, niin haen Herra Karvajalan vanhan, muovisen kuljetuskopin. Yritetään saada kissa siihen loukutettua. Haettuani varastosta kuljetuskopin, mies tuli mukaani ja meni tuulikaappiin. Tuulikaapissa alkoi sähinä ja tohina. Karkurikissa oli eri mieltä kuljetuskoppaan joutumisesta, mutta mies piti pintansa. Kissa saatiin lopulta kiinni.

Seuraavaksi iski ongelma, mihin kissa laitetaan. Meille sitä ei oikein voinut ottaa, koska Herra Karvajalka nostaisi metelin. Seinänaapurimme lupasi ottaa kopin terassillensa. Karkurikissa yritti työntää kapeita tassujaan kuljetuskopin verkko-oven rei’istä, mutta ei auttanut. Kiikissä oli ja taas minua säälitti. Toinen yrittää päästä kaikin keinoin pois vankilasta, mutta ei pääse.


Naapurimme yritti tavoittaa kissan omistajaperhettä, mutta puhelinnumero oli salainen tai tietoja ei ainakaan hakupalvelusta löytynyt. Nyt sitten jännitämme, milloin perhe palaa, jotta kissa saataisiin takaisin kotiinsa. Ehdotinkin, että soitetaan jossain vaiheessa huoltoyhtiöön, jotta tulisivat avaamaan asunnon oven ja sulkisivat ikkunat. Saataisiin samalla karkurikissa kotiinsa. Kova nälkä ja jano pienokaisella tuntui jo olevan. Kuivamuona ja neste kelpasivat kissalle todella hyvin.

Olipahan taas selkkausta, mutta tällaiset sattumukset tekevät elämästä mielenkiintoisen. Onko sinulle tapahtunut tänään mitään erikoista? 

Valokuvat ovat Herra Karvajalasta, koska en ehtinyt nappaamaan karkurikissasta kuvaa sen kirmatessa vapaana. Kuljetuskopasta en viitsi kuvaa ottaa.

Ja juuri, kun olin julkaisemassa postausta, karkulaisen perhe kotiutui ja kissa pääsi kotiinsa. Olivat onnellisia, kun kissa palasi ehjin nahoin karkumatkalta.



8 kommenttia:

  1. Olipa jännitystarina; sinä osaat kyllä kirjoittaa ja kuvata (ihanat kuvat)!

    Sä olisit Karvajalka vaan vähän opettanut pennulle tapoja vai mitä? - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palvelijatar kiittää. Kuvauskohde on vain vaikea. Ei halua näyttää naamaansa kuvissa. :D

      Olisin vetänyt kakaraa oikein kunnolla lättyyn. Minun tontilleni ei tulla hillumaan. -Herra Karvajalka

      Poista
  2. Olipa muikea tarina ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ei meillä muuta, mutta tarhakäärme luikerteli mansikkamaalta pois, kun menimme sinne. En tiedä maistuivatko mansikat, vai mansikoita popsivat etanat ja myyrät. Aika laihalta näytti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kamala! Olisi jäänyt minulta mansikat poimimatta, vaikka olikin jo luikertelemassa pois. Kaikki käärmeet kuuluvat inhokkiluokkaan yksi.

      Poista
  3. Hienoa kun saitte karkulaisen kotiin! Meidän asuin alueella on ainakin yksi vapaasti ulkoileva kissa. Sapettaa niin vietävästi omistajien tyhmyys ja tämä kissa käy vielä ainakin kerran pari kesässä merkkaamassa meidän terassikalusteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan saatiin. Minua ärsyttää se, että oma kissa on hermorauniona, kun joutuu koko ajan kyttäämään, hyppääkö vieras kissa ikkunasta hänen reviirilleen. Sunnuntain jälkeen kissa on edelleen riekkunut ikkunalaudalla, mutta kuulin, että yksi naapuri olisi käynyt sanomassa heille, että katsoisivat, ettei kissa enää pääsisi hyppäämään. Kaikin puolin tosi vaarallista touhua.

      Poista
  4. Luin tätä jännityskertomusta sydän pamppaillen ja nauroin eräässä kohden vedet silmissä, nimittäin Formulat. Meillä on joskus nälkäkin ajoitettu huoltoasemalle, jotta mies on nähnyt Formuloiden lähdön, en kestä. No mutta tärkeimpään, onneksi saitte kissan kiinni. Muistan meinaan kun asuin Ruoholahdessa ja kisuni tippui parvekkeelta, mikä hätä, paniikki ja metsästys. Huh olipahan huima juttu.

    Kivaa viikonloppua ja ymmärrän kyllä niin teidän Herra Karvajalkaa, ettei moinen peli vetele, hän on talon kuningas. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin hieman nauratti, etä eräs henkilö oli lähtenyt kesken kissan pyydystämisen formuloiden ääreen. Uskomatonta, mutta täällä on aivan sama kuin teilläkin. Kaikki päivän jutut aikataulutetaan formuloiden mukaan. :)
      Kivaa viikonloppua myös sinulle <3

      Poista