Teatterissa: Kuolema Venetsiassa

On jäänyt ikävästi keväällä pari teatteripostausta kesken kaikkien muiden kiireiden takia, mutta korjataan vahinkoa nyt kesällä. Kansallisteatterissa sai Suomen kantaesityksensä keväällä Thomas Mannin novelliin perustuvaa näytelmä Kuolema Venetsiassa (Der Tod in Venedig). Tämä piti tietysti nähdä, koska kyseessä on Nobel-palkitun kirjailijan klassikkoteos. Kuinka minulle sitten kävikään? Näytelmän toki näin, mutta kyseessä ei ollutkaan perinteinen vuoropuheisiin perustuva näytelmä, vaan oikeastaan kahden miehen vuoropuhelu monologin omaisesti.

Maineikas kirjailija Gustav von Aschenbach (Jukka Puotila) matkustaa Venetsiaan Lidon saarelle etsimään kadoksissa olevaa inspiraatiota. Hotellissa von Aschenbach kohtaa kauniin puolalaisen teinipojan, johon rakastuu. Kirjailija von Aschenbach seuraa ihastustaan etäältä Venetsian kapeilla kujilla kiihkeän kaipuun hullaannuttamana. Tähän maailman aikaan miesten välinen rakkaus on ollut ehdottomasti kiellettyä, eikä Pride-kulkueista ole ollut tietoakaan. Samaan aikaan näyttämön yhdessä kulmauksessa tuskailee kirjailija Thomas Mann (Jukka-Pekka Palo) tekstinsä kanssa, kuinka kuvata ja kertoa Venetsian tapahtumia ja olla ikään kuin omantunnon ääni.

Jukka Puotila ja Jukka-Pekka Palo

Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri

Jukka Puotila juhlistaa 35-vuotista taiteilijauraansa Kuolema Venetsiassa näytelmässä. Täytyy sanoa, että mies tekee huikean roolityön. Minulle tulee aina Puotilasta mieleen imitaatio. Joskus vuosia sitten kävin katsomassa Puotilan imitointiesitystä ja se on jäänyt vahvasti elämään mieleeni. Tällaisista voimakkaista mielikuvista on vaikea päästä yli, mutta nyt pääsin. Pidin Puotilan heittäytymisestä rooliin, joka sai välillä täysin mielipuolisia vivahteita. Jukka-Pekka Palon roolityö on niin ikään vahvaa ja vaikuttavaa. Nautin siitä, kuinka Palon kasvoilla erottuivat epätoivon ilmeet hänen miettiessään, kuinka jatkaa tarinansa kirjoittamista. Puotilan ja Palon rinnalla näyttämöllä oli kolmaskin henkilö. Sellisti Artturi Aalto pääsi näyttämään taitojaan ja kyllä siinä oli katsojalla ihasteltavaa. Itse laitoin silmät kiinni ja annoin musiikin viedä. Mykistyttävän hienoa.

Jukka Puotila, Jukka-Pekka Palo ja Artturi Aalto

Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri

Michael Baran on ohjannut ja dramatisoinut intensiivisen esityksen, joka vaatii katsojalta paljon. Näytelmässä on kuitenkin hyvin latautunut tunnelma, joten hienosti Baran on onnistunut tältä osin. Näytelmän lavastus on huikea antiikkimaisine tunnelmineen. Keskellä näyttämöä on vesiallas, jota ympäröivät korkeat korinttilaiset pylväät. Mahtavasta lavastuksesta on vastannut Tarja Simone.

Näytelmä ei ehkä ole kaikkein helpoimpia katsottavia, mutta pidin näytelmän unenomaisuudesta ja viipyilevästä otteesta. Näytelmä on myös voimakas, ja itselläni se jäi pitkäksi aikaa pyörimään mieleeni. Itse en ole lukenut Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa novellia, mutta kerrotaan, että teos perustuu Mannin omiin kokemuksiin Lidon lomamatkalta.

Artturi Aalto, Jukka-Pekka Palo ja Jukka Puotila

Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri

Kuolema Venetsiassa sisältää monia aiheita. Homoseksuaalisuus on ilman muuta vahvin teema, mutta teos tuo myös esiin ihmisen vanhenemisen ja rappeutumisen. Näiden ohella tulee esiin luomisen tuska, jonka kirjailija kokee, kun tekstiä on vaikea saada paperille saakka. Monia puhuttelevia aiheita.

Näytelmä kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, jos vakavahenkisempi teatteri kiinnostaa. Uskon, että esitys sopiikin paremmin syystunnelmiin kuin kevään valoon.

Kuolema Venetsiassa sai Suomen kantaesityksensä Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä 5.4.2017.

Rooleissa: Jukka-Pekka Palo ja Jukka Puotila

Muusikko: Artturi Aalto

Ohjaus ja dramatiosointi: Michael Baran

Suomennos: Oili Suominen

Lavastus ja pukusuunnittelu: Tarja Simone

Valo- ja videosuunnittelu: Ville Toikka

Äänisuunnittelu: Kristian Ekholm

Naamioinnin suunnittelu: Jari Kettunen

Näin esityksen medialipulla. Kiitos Kansallisteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.