Sitkeä sissi

Tänään on ollut lämpimänkostea ilma. Sisätiloissa on ollut hieman tuskaisaa ja odottelinkin, että Herra Karvajalka heräisi pitkiltä päiväuniltaan, jotta pääsisimme ulkoilemaan. Lopulta kissa heräsikin, joten olin heti valmiina. Vakiovarustuksina punaiset, reilusti yli kymmenen vuotta vanhat Adidaksen verkkarit ja vihreä, kuvioitu Elloksen huppari päällä sekä punaiset Hai-saappaat jaloissa. Komeuden kruunasi tietysti ulkoilulaukun hihna rinnan yli aseteltuna (laukun sisältö: kirja, hyttysmyrkky, huulirasva, nenäliinoja, kurkkupastilleja ja känny). Ei muuta kuin matkaan.

Herra Karvajalka säntäsikin nopeasti juoksuun nähdessään pihatiellä lentelevän puunlehden. Olihan se napattava ensin tassuihin. Matkan jatkuessa kissa jäi istumaan parkkipaikalle. Yritin innostaa herraa eteenpäin, mutta ei oikein kiinnostanut. Meinasin jo ottaa kissataksin (ihminen kantaa kissaa ulkona) käyttöön, mutta ei tarvinnut. Kissa näki jotain parkkipaikkaa reunustavan pensasaidan luona, joten ryntäsimme sinne.

Ihmettelin, mitä pensaissa oli. Yritin tiirailla, näkyykö toisella puolella siili vai olisiko siellä kenties jokin pikkulintu. Sitten huomasin sen, minkä Herra Karvajalka oli nähnyt jo monen metrin päästä. Pensasaidan juurella oli pienoinen hiiri. Ja nyt alkaa kertomuksen julma osuus, joten herkät lukijat voivat sulkea silmänsä. Päätin, etten estä kissaa saalistamasta. Herra Karvajalka ei ole koko kesänä saanut hiiren hiirtä tai ehkä yhden, mutta hyvin vähän siihen nähden mitä normaalisti. Kertooko tämä jotain siitä, että on huono hiirivuosi, koska uutisissa mainittiin, että ainakin myyräkanta on tänä vuonna alhainen? Sitä paitsi eläinlääkäri on sanonut, ettei kissaa saa estää saalistamasta, vaikka kulkisi fleksissä, koska saalistus tekee hyvää kissan psyykelle.

Takaisin asiaan. Kissa lähestyi hiirtä, eikä hiiri ollut moksiskaan. Ehdin jo miettiä, oliko hiiri sairas, koska antoi kissan lähestyä. Kissan naamataulu oli noin kymmenen sentin päässä hiiren naamasta. Vasta siinä vaiheessa, kun kissa oli nostamassa tassuaan, hiiri havahtui ja oli aikeissa karata paikalta. Ei onnistunut. Herra Karvajalka tiesi mitä teki. Hiiren nappaus ja kohti kotia. Olisitte nähneet, kuinka rinta rottingilla kissa oli. Häntä pystyssä ja kissan kokokin näytti tuplaantuneen. Näin ne oikeat hiirikissat toimivat.

Juoksimme kotiterassillemme. Ehdin nähdä, kuinka kissa tiputti hiiren maahan juuri ennen terassia. Hiiri olikin ovela ja vikkelä kintuistaan. Terassillamme on painekyllästettyjä terassilaattoja. Hiiri syöksyi terassilaatan alle ja sinnehän kissa ei mahdu. Alkoi hirvittävä touhuaminen kissan puolelta. Tassuja yritettiin työntää terassilaatan alle, mutta eiväthän ne sinne mahdu. Olin käynyt terassiovella huutelemassa miestä, joka täällä asuu. Hänen tullessa paikalle ihmettelemään, mikä on hätänä, kerroin, että hiiri karkasi laattojen alle.

Pitäähän se hiiri kissalle saada. Mies alkoi irrottaa yhtä terassilaattaa, mutta koska on ollut sateinen kesä, oli laatta sen verran turvoksissa, ettei noussut tuosta vain ylös. Herra Karvajalka oli tietysti apuna, minkä kerkesi, koska hiiri oli saatava kiinni. Mies päätti, että tehdään sitten vaikeimman kautta ja hän siirtää uloimman terassilaatan päällä olevaa paksua ja korkeaa puupölkkyä, joka on itse asiassa Herra Karvajalan tiirauspaikka. Pölkyn siirron jälkeen terassilaatta ylös ja siellä se hiiri vilisti.

Kissa oli heti valmiina sotaan, mutta hiiri ei luovuttanut helpolla. Hiiri syöksyi vastakkaiseen terassinurkkaan kaasugrillin alle ja kissa tietysti perässä. Onneksi miehellä, joka täällä asuu, oli verkkarit jaloissa, koska muuten olisi ollut varmasti fleksin aiheuttama palovamma pohkeessa. Kolina oli kova ja totesimme kissalle, että hiiri meni jo laatan alle piiloon. Saimme kissan pois grillin alta. Mies siirsi grillin ja nosti taas ylös terassilaatan tai oikeastaan kaksi. Hiiri oli jälleen näkyvillä ja kissa heti perässä.

Lopulta hiiri pääsi livahtamaan terssin ja talon ulkoseinän välisestä pienestä kolosta terassiaidan toiselle puolelle marjapensaiden alle. Vedin kissan pois terassilta ja sanoin, että hiiri on nyt lähtenyt. Mitä vielä. Herra Karvajalka tiesi, että marjapensaiden alta voi vielä yrittää, eikä hiiri arvannutkaan, että valkoinen vaara vaani mustaviinimarjapensaan toisella puolella. Hiiri tuli esiin pensaan alta ja kissa oli valmiina. Tassuissa oli vihdoin ja viimein.

Ajattelin, että se oli nyt sitten tässä, kun hiiri makasi nurmikolla ja kissa oli itseensä tyytyväisen näköinen. Ei kuitenkaan nuolaista ennen kuin tipahtaa. Hiiri nousi jaloilleen ja livisti verkkoaidan alta naapurin puolelle. Kissa tietysti perässä toista kautta, vaikka kielsin ja vedin fleksistä. Seuraavassa hetkessä näin hiiren ryntäävän naapurin puolelta meidän puolella olevien pallotuijien alle piiloon. Sain myös napattua kissan ja näytettyä, että tuonne se hiiri meni.

Kissa sai jälleen vainun hiirestä. Pallotuijat saivat kyytiä molemmin puolin, kuten muutama köynnöskrassikin, mutta hiirtä ei kiinni saatu. Loppujen lopuksi kissa oli saanut itsensä täysin solmuun pallotuijan oksiin. Fleksin lukko oli napannut tuijan oksista kiinni. Kissan ulkoilupuku eli valjaat kiristivät ja kissa vain hinkui hiiren perään. Irrottaessani fleksin lukkoa, mikä ei ollut mikään täysin helppo tehtävä, sanoi mies, joka täällä asuu, että nyt hiiri meni metsämansikoiden luona. Sain lopulta kissan irrotettua kokonaan fleksistä. Kissa taas tuijien sekaan ja toiselta puolelta ulos. Tässä vaiheessa mies nappasi kissan ja totesi, että ulkoilupuku oli mennyt kaikessa melskeessä aivan pois paikoiltaan. Veimme kissan sisälle ja laitoimme ulkoilupuvun uudestaan päälle ja totesimme, että hiiri meni. Oli varsinaisen sitkeä sissi, joka ei luovuttanut.

Voitte vain arvata, ettei ulkoilusta tullut tämän jälkeen mitään, vaikka kissataksi kissan vei vesitornille asti. Pieni kierros ja äkkiä kotiin, koska hiiri hiirulainen on jossain kodin lähettyvillä.

Kissa karkuteillä

Minulla on tapana soittaa äidilleni sunnuntaisin, kuten tein tänäänkin. Emme olleet ehtineet pitkään jutella, kun aloin ihmetellä, miksi Herra Karvajalka alkoi mouruta. Ääni koveni ja koveni, joten menin katsomaan, mikä oli hätänä. Mies, joka täällä asuu, oli terassilla, mutta ihmettelin, miksi kissa pitää noin kovaa ääntä tuollaisesta jokapäiväisestä asiasta. Raotin terassin ovea ja sanoin miehelle, että kissa mouruaa. Mies vastasi, että seinänaapurimme yläpuolella asuvan perheen kissa oli hypännyt ikkunasta. Siksi siis Herra Karvajalka oli hurjana.

Mies ja seinänaapurin rouva yrittivät pyydystää karkurikissaa, mutta kissa vaikutti olevan vikkelä tassuistaan. Lopetin puhelun äidin kanssa ja päätin mennä avuksi. Laitoin Herra Karvajalalle ulkoilupuvun eli valjaat päälle ja kiinnitin fleksin valjaisiin. Ajattelin, että tällä tavoin saamme kissan houkuteltua paikalle. Herra Karvajalka lähti heti hurjana kissana terassille, eikä aikaakaan, kun karkurikissa yritti hyökätä katajan alta kissamme kimppuun. Ei onnistunut. Vain valkoinen karvavana jäi nurmikkoa koristamaan, kun Herra Karvajalka oli valmiina antamaan karkulaiselle köniin.

Ei ollut siis hyvä idea ottaa Herra Karvajalkaa ulos. Sain kissan takaisin sisälle ja lukitsin oven, koska herralla tuntui olevan sellaiset voimat päällä, että menisi pienimmästäkin raosta ulos. Seurasin ikkunasta, kun mies, joka täällä asuu, ja naapurinrouva menivät kissan perässä pitkin pihaa. Karkurikissan omistajat eivät olleet kotona, joten pienen karkulaisen kiinniottaminen vaikutti olevan todella hankalaa.

Kun mies tuli sisälle, sanoin, että menen rapun kautta ulos ja yritän etsiä kissaa. Mies lähti mukaani ja pian joukkoon liittyi naapurinrouva. Karkulainen meni pitkin taloyhtiömme pihapiiriä. Hirvitti ajatella, jos lähtisi juoksemaan vilkasliikenteiselle kadulle talon toisella puolella. Yritin houkutella karkulaista Gourmet-herkulla ja hieman karkulainen ruoasta kiinnostuikin, mutta sitten taas mentiin. Alkoi olla todella epätoivoinen tunne.

Kissa porhalsi pitkin lasten leikkikenttää. Välillä syöksyttiin pensaiden kätköihin ja käytiinpä kääntymässä viereisellä vesitornin tontillakin. Karkulainen selvästi nautti vapaudestaan. Yritti välillä nappailla ohi mennessään hyönteisiä. Kaikki aistit olivat hyvin valppaina. Karkulainen on vielä nuori kissa. Mielestäni alle vuoden ikäinen. Olen jo pitkään ajatellut, milloin kissa hyppää avoimesta ikkunasta, koska nuorukaisen jokapäiväinen huvi on ollut keikkua ikkunoissa ja hieman ikkunoiden ulkopuolellakin. Voitte vain arvata, ettei Herra Karvajalka ole hyväksynyt moista riekkumista ollenkaan. Hänen talo. Hän oli täällä ensin. Karkulaiskissa on siis periaatteessa sisäkissa. Muutaman kerran kissa on tuotu ulos ilman valjaita, mutta tarkan valvonnan alaisena.

Kissajahti jatkui ja tuli tunne, ettemme saa kissaa kiinni, mutta sitten karkulainen teki virheen. Hän porhalsi suoraan rappumme tuulikaappiin, koska ulko-ovi oli auki. Äkkiä ovi kiinni ja kissa oli tuulikaapin suojassa. Hirvittävä hätä tuli nuorukaiselle. Melkein jo hellyin ja avasin oven, mutta en kuitenkaan. Sitten minulle iski ongelma, kuinka saisimme kissan tuulikaapista. Olin lukinnut terassin ovemme ja sisälle pääsisimme vain rapun oven kautta. Aloin ihmetellä, missä mies oli, koska häntä ei näkynyt missään. Menin katsomaan terassillemme, niin siellähän se mies istui tuijottamassa televisiota. Koska formulat! Oli siis kesken kissapyydystyksen lähtenyt seuraamaan formuloita.

Sanoin miehelle, että päästää minut sisälle terassiovesta, niin haen Herra Karvajalan vanhan, muovisen kuljetuskopin. Yritetään saada kissa siihen loukutettua. Haettuani varastosta kuljetuskopin, mies tuli mukaani ja meni tuulikaappiin. Tuulikaapissa alkoi sähinä ja tohina. Karkurikissa oli eri mieltä kuljetuskoppaan joutumisesta, mutta mies piti pintansa. Kissa saatiin lopulta kiinni.

Seuraavaksi iski ongelma, mihin kissa laitetaan. Meille sitä ei oikein voinut ottaa, koska Herra Karvajalka nostaisi metelin. Seinänaapurimme lupasi ottaa kopin terassillensa. Karkurikissa yritti työntää kapeita tassujaan kuljetuskopin verkko-oven rei’istä, mutta ei auttanut. Kiikissä oli ja taas minua säälitti. Toinen yrittää päästä kaikin keinoin pois vankilasta, mutta ei pääse.

Naapurimme yritti tavoittaa kissan omistajaperhettä, mutta puhelinnumero oli salainen tai tietoja ei ainakaan hakupalvelusta löytynyt. Nyt sitten jännitämme, milloin perhe palaa, jotta kissa saataisiin takaisin kotiinsa. Ehdotinkin, että soitetaan jossain vaiheessa huoltoyhtiöön, jotta tulisivat avaamaan asunnon oven ja sulkisivat ikkunat. Saataisiin samalla karkurikissa kotiinsa. Kova nälkä ja jano pienokaisella tuntui jo olevan. Kuivamuona ja neste kelpasivat kissalle todella hyvin.

Olipahan taas selkkausta, mutta tällaiset sattumukset tekevät elämästä mielenkiintoisen. Onko sinulle tapahtunut tänään mitään erikoista? 

Valokuvat ovat Herra Karvajalasta, koska en ehtinyt nappaamaan karkurikissasta kuvaa sen kirmatessa vapaana. Kuljetuskopasta en viitsi kuvaa ottaa.

Ja juuri, kun olin julkaisemassa postausta, karkulaisen perhe kotiutui ja kissa pääsi kotiinsa. Olivat onnellisia, kun kissa palasi ehjin nahoin karkumatkalta.

Vauhtimimmi

Nyt pitkästä aikaa ihan jotain muuta kuin teatteria tai kirjoja. Olin Herra Karvajalan kanssa ulkoilemassa. Taloyhtiön parkkipaikalle ajoi auto, josta nousi mies. Sen verran katsoin, että tutun näköinen mies, mutta ei kuitenkaan minun henkilökohtainen tuttu. Samassa autosta alkoi kuulua kiljuntaa. Mies sanoi rauhallisesti, että olen tässä, odota hetki. Tässä vaiheessa Herra Karvajalka päätti, ettei voisi vähempää kiinnostaa. Kissa lähti laskeutumaan rinnettä alas ja minä perässä.

Seuraavaksi kuulin parkkipaikalta pienen tytön selitystä ja puheen porinaa. En kiinnittänyt asiaan enempää huomiota, vaan keskityin kissaan. Kuulin, kuinka tyttö huusi miehelle, että hän menee hiekkalaatikolle. Jossain vaiheessa näin sivusilmällä tytön leikkivän hiekkalaatikolla. Herra Karvajalka puolestaan keskittyi rinteessä hiirijahtiin ja minä selasin Facebookia, koska ulkoilukirja jäi kotiin.

Hetken kuluttua mies huusi parkkipaikalta hieman huolestuneena, missä sinä olet, hei mihin hävisit. Takaani kuului tytön ääni ja vastaus: ”Olen täällä!” Tyttö kipusi rinnettä pitkin kohti minua ja Herra Karvajalkaa. Kissa ei tietysti tykännyt tunkeilijasta, vaan kipusi ylemmäs ja minä yritin rauhoittaa kissaa, että nyt ihan rauhallisesti, annetaan tytön silittää sinua. Tyttö kipusi perässämme ja kysyi, kuinka ihmeessä olemme päässeet sinne ylös. En oikein edes osannut vastata mitään, koska normihommaa meille kiipeilijöille. Kysyin tytöltä, haluaako silittää kissaa. Tietenkin halusi, mutta sanoi, että kädet ovat hiekassa (fiksu tyttö!). Neuvoin, kuinka käsiä yhteen taputtelemalla hiekat saattaisivat irrota, kuten irtosivatkin. Tämän jälkeen tyttö silitti Herra Karvajalkaa, joka alistui kohtaloonsa ja oli nätisti. Neuvoin tyttöä, kuinka pääsee parhaiten takaisin parkkipaikalle miehen luokse. Vielä piti esitellä vaaleanpunaiset bling bling kumpparit (minäkin tahdon sellaiset), jonka jälkeen raporttia antamaan miehelle.

Jatkoimme kissan kanssa ulkoilua. Ihana ilma ja kissakin näytti nauttivan pitkästä aikaa ulkoilmasta. Sitten näin, että tyttö kipusi taas rinnettä ylös. Kysyin, haluaako hän vielä silittää kissaa. Ei kuulemma halunnut, vaan etsi kakulleen tikkua ja pyysi tulemaan katsomaan kakkua. Herra Karvajalka ei ollut samaa mieltä. Hän päätti, että nyt riitti ja tämä herra lähtee kotiin. Mitä teki tyttö? Lähti seuraamaan meitä. Selitin tytölle, että menemme nyt kissan kanssa kotiimme. Tyttö vastasi, että minäkin tulen teille. Sanoin, että et kai sinä nyt voi tulla meille, koska saatatte kohta lähteä. Mies oli koko ajan parkkipaikalla lataamassa akkua toisesta autosta toiseen. Tyttö ei kuitenkaan tyytynyt sanomiisini, vaan alkoi inttää janoaan. Kysyin, joisiko hän lasin vettä. ”Joo”, hän vastasi.

Pääsimme terassillemme. Parkkipaikalta näkyy terassillemme, joten oletin miehen näkevän, että tyttö seurasi minua ja Herra Karvajalkaa. Mies, joka täällä asuu, avasi terassin oven. Sanoin hänelle, tuotko tytölle lasin vettä. Tyttö meinasi koko ajan tunkea sisään. Pyysin odottamaan terassillamme. Vesi tuli juotua ja sanoin, että nyt sinun täytyy varmasti mennä takaisin. Mitä vielä. Pissahätä. Enhän minä nyt voi tyrkätä pientä, alle kouluikäistä tyttöä pois, jos pissattaa. Sanoin, että hyvä on, tule käymään pissalla. Sanoin, että kengät täytyy ottaa pois. Ennen kuin huomasinkaan, oli tyttö riisunut takin, pipon ja collegetakin. Oho. Ei tässä näin pitänyt todellakaan käydä.

Ohjasin tytön vessaan ja menin itse mukaan, jos tyttö tarvitsisi apua. Mitä tekee Herra Karvajalka? Tunkee mukaan kylpyhuoneeseen ja maukuu selvästi mustasukkaisena. Meillä ei ole lähipiirissä tämän ikäisiä pikkulapsia ja kissan kokemukset pikkulapsista ovat syntyneet vain tilanteissa, joissa joku lapsi on ulkoilutustilanteessa halunnut silittää kissaa. Tyttö hoiti tarpeensa, jonka jälkeen sanoin, että nyt puetaan ja mennään ulos. Kysyin myös, onko mies hänen isänsä. Ei kuulemma ollut, vaan pappa. Tyttö ei ollut halukas lähtemään minnekään. Oli kylmä ja palelsi ja kenties kissan lukuisat lelutkin kiinnostivat tyttöä. Olin kuitenkin tiukkana ja sanoin, että nyt puetaan, että sinua saatetaan jo etsiä.

Puin tytölle collegetakin ja ulkovaatteet. Sanoin, että lähdemme vielä kissankin kanssa ulos. Ohjatessani tytön ulos asunnostamme pappa jo tyttöä kaipasikin. Tyttö ei kauheasti pappaa kuunnellut. Selitti vain, että hän kävi tädin luona pissalla. Pappa totesi siihen, että olisithan sinä voinut mennä mummillekin. Mummi on käsittääkseni isomummi, joka asuu samassa rapussa kuin me. Tyttö vain totesi viileästi, että halusi mennä tädin luokse. Pappa sanoi tytölle, että nyt mennään. Vastaus oli, ettei mennä, koska täti tulee katsomaan kakkua.

Lähdin sitten tytön perään ja kerroin miehelle, että tyttö kävi juomassa lasin vettä ja pissalla. Mies totesi siihen, että hirvittävä papan juoksuttaja ja olisi voinut mennä mummin luoksekin pissalle. Kuitenkin myös kiitti lämpimästi, kun olin huolehtinut työstä. Eipä tuossa nyt kauheasti vaivaa ollut, mutta kun nykyään heti miettii, epäileekö joku jotain kamalaa. Olisi tietysti pitänyt yrittää ohjata tyttö heti pappansa luokse, mutta kun se on hieman hankalaa, kun samaan aikaan yrität sooloilla kissan kanssa. 

Oli kyllä melkoinen vauhtimimmi tämän tädin perjantai-illassa. Ja se kakku oli hieno.

Kaksin kotona

Mies, joka täällä asuu, pääsi vihdoin ja viimein leikkaukseen ja on ollut sairaalassa toipumassa eli kaikki on siltä osin kunnossa. Minä sen sijaan olen ollut kotona kissan kanssa kahdestaan. Herra Karvajalka on ollut hieman ihmeissään, missä palvelija on. Eräänä iltana esimerkiksi ulkoa tullessaan kissa ryntäsi suoraan olohuoneeseen. Katsahti sohvaa, jossa mies yleensä röhnöttää, ja todetessaan sohvan olevan tyhjä, katsoi minua hyvin hämmästyneen näköisenä. Eikö se palvelija ole vieläkään ilmaantunut paikalle? Ei taida Herra Karvajalka nyt tietää, ettei palvelijasta ole kotiutuessaankaan useampaan viikkoon kissan hoivaajaksi.

Kuinka meillä kahdella sitten on mennyt, kissalla ja minulla? Aamuisin lähdemme ulkoilulle. Joinakin aamuina ulkoilu kestää lähes kaksi tuntia. Tämän jälkeen syön aamiaisen ja yritän tehdä kotitöitä. Herra Karvajalka painuu yleensä päiväunille siinä vaiheessa, kun tullaan aamu-ulkoiluilta, mutta minun läsnäoloni selvästi häiritsee hänen ylhäisyyttään. Ei meinaa uni tulla millään, koska pitää seurata palvelijattaren tekemisiä tai vaatia palvelijatarta kylmään saunaan istumaan. Vaihtoehtoisesti minun täytyy mennä sohvalle pötköttelemään, jos kissa päättää nukkua päiväunet olohuoneen pöydällä (ihan normimeininkiä tässä taloudessa), koska tämä rauhoittaa kissan mieltä. Lopulta kun kissan silmät täyttyvät unihiekasta, saan hetken omaa rauhaa, kunnes täytyykin lähteä miestä katsomaan sairaalaan. 

Sairaalareissun jälkeen Herra Karvajalka hyökkää eteiseen vaatien jalkahierontaa eli minä hieron jaloillani kissaa ja kissa kehrää tyytyväisenä. Tämän jälkeen kissa voikin lähteä ulos terassialueelle, joten minä voin laittaa kissalle iltaruoan ja istua Emmerdalen ääreen. Emmerdale aiheuttaa kissassa jonkin asteista närästystä. Viimeistään puolenvälin tienoilla minulle tullaan maukumaan kovaäänisesti, että olisi aika lähteä lenkille. Olen yrittänyt pitää pintani ja lähteä ulos vasta ohjelman jälkeen, ettei minun tarvitsisi enää iltamyöhään lähteä päivän kolmannelle kissaulkoilulle. Aika hyvin olen suunnitelmissani onnistunut.

Iltaisin, kun olen halunnut käydä suihkussa, olen ottanut kissan sisälle. Siitä alkaa mahdoton elämä. Kissa huutaa kuin viimeistä päivää. Ikinä ei ole saanut olla ulkona. Olen yrittänyt hoitaa pesutoimenpiteeni nopeasti, mutta sekään ei aina riitä. Muutaman kerran suihkussa ollessani on suihkuverhon ja seinän välistä ilmestynyt valkoinen tassu. Jokin kauhuelokuvamainen fiilis on syöksynyt alitajuntaani, vaikka minua on naurattanutkin hysteerisesti kissan dramatisoinnit. Suihkusta tullessani kissa on tapittanut minua silmät kekäleinä ja mittaillut, millaisen hypyn tekisi. Minun selkääni nimittäin. Onhan tällainen pakolla sisälle ottaminen kostettava roikkumalla palvelijattaren selässä ja huutamalla entistä kovempaan ääneen. Vielä paremmaksi kohtauksen tekee, jos palvelijatar kumartuu kunnolla, niin herra Karvajalka voi teroittaa kyntensä palvelijattaren eli minun takalistooni. Hullua. Onneksi kylpytakkini on paksu, joten kynnet eivät pahemmin tunnu selässäni. Eräänä iltana en vain muistanut, että olin laittanut kylpytakin pesukoneeseen ja minulla oli pelkkä pyyhe. Silloin oli hämäytettävä kissaa, etteivät kynnet uponneet paljaaseen ihooni. Kissa ei tykännyt siitä, että ryntäsin kylpyhuoneesta nopeaa vauhtia pois.

Mitäs muuta? Kissan vatsa meni löysälle toisena päivänä, kun palvelija oli pois kotoa. Huomasin, että uloste oli hieman löysähköä, mutten ajatellut asiaa sen kummemmin. Seuraavana päivänä kissa olikin ehtinyt tehdä temppunsa omia aikojaan katajan alle ja valkoisissa haaremihousuissa oli vauhtiraidat. Voi sen yhden kerran. Herra Karvajalkaahan ei niin vain pestä. Yritin hieman puhdistaa karvoja, mutta sain näpeilleni. No, eihän siinä mitään, mutta aloin tietysti hieman huolestua kissan kunnosta. Toisaalta olin kuullut niin paljon vastaavia tarinoita, kuinka kissa reagoi johonkin muutokseen, että ajattelin tämän johtuvan siitä, koska kissa kuitenkin söi ja joi normaalisti. Hieman oli apeutta aistittavissa, mutta en ehkä itsekään ollut kaikkein parhaimmillani. Vauhtiraidat saatiin lopulta harjattua pois ja kuvittelin tilanteen olevan ohi. Ei kuitenkaan. Seuraavaksi haaremihousuihin tarttui pieni kakkapökäle, johon ei saanut koskea. Oli siinä sitten menoa, kun hieno poika marssii pitkin kulmakuntia kakkapökäle takapuolessa. Onneksi tässä kävi lopulta niin, että kun kissa oli oikein keskittynyt johonkin asiaan ulkona, nappasin pökäleen takakarvoista irti, ja kas kummaa, kissa jopa katsoi minua kiittävän näköisesti.

Viikko ollaan kahdestaan eletty kissan kanssa, mutta tänään asiaan tuli muutos. Palvelija kotiutui sairaalasta. En tiedä, vaistosiko kissa, että mies, joka täällä asuu, oli tulossa kotiin, koska oli ihmeen riehakkaalla tuulella tänään. Ja olisittepa kuulleet ne riemuhuudot, joita kissa päästeli, kun mies vihdoin ja viimein Kela-taksilla kotiin tuli. Tuli vain mieleeni, että taisin olla aika huono yksinhuoltaja.

Onko teidän lemmikit reagoineet äkillisiin muutoksiin, joita perheessänne on tapahtunut?

Hässäkän keskipisteessä

Lähdin Herra Karvajalan kanssa alkuiltaulkoilulle. Suuntana oli tietenkin ryteikön kautta viereisen vesitornin tontille. Vesitorni on tällä hetkellä peruskorjattavana, eikä meillä ole mitään asiaa aitojen sisäpuolelle, koska se on kiellettyä ja jopa vaarallista. Siellähän voi tällä hetkellä olla maassa vaikka mitä terävää. Onneksi tontilla on kuitenkin aitojen ulkopuolella hieman ulkoilutilaa.

Vedin hupparin hupun heti päähäni, kun huomasin, että suuntaamme kohti ryteikköä. En halua edelleenkään öhkömönkiäisiä niskaani. Ohittaessamme työmaa-alueen ulkopuolella olevaa maailman suurinta neliapilaa, huomasin työmaa-alueella liikettä. Yritin olla hiljaa ja selvittää, mistä on kyse. Paikalla oli kolme nuorta. Yksi tyttö ja kaksi poikaa. Aivan kuin olisivat viritelleet jotain ja joku kävi hieman kokeilemassa yhtä työmaakopin ovea. Herra Karvajalka olisi halunnut mennä lähemmäs, mutta en päästänyt. Nuoret istuivat jollain telineellä ja keskustelivat. Laitoin miehelle, joka täällä asuu, viestin ja kysyin pitäisikö soittaa partio paikalle, koska ovat kuitenkin luvattomassa paikassa. Mies ei tietenkään vastannut minulle mitään. Toisaalta siinä vaiheessa olin jo ehtinyt yskiä, joten uskoin nuorten tietävän olemassaolostani.

Lopulta nuoret lähtivät liikenteeseen ja ajattelin mielessäni, että hyvä juttu, kunnes tajusin, että nuoret lähtivät kiipeämään vesitornin kylkeen laitettuja työmaaportaita ylös. Siinä vaiheessa otin puhelimen käteeni ja soitin hätäkeskukseen pyytääkseni poliisit paikalle. Hätäkeskuksen nainen pyysi huutamaan nuorille, että tulisivat alas, mutta nuoret eivät kuulleet tai eivät halunneet kuulla ääntäni. Ja minulla ei ole maailman pienin ääni, kun huudan. Hätäkeskuksesta luvattiin laittaa paikalle pelastushenkilökuntaa. Sen enempää ajattelematta otin kissan kainalooni ja menin odottamaan poliiseja paikalle ja seuraamaan, jos nuoret tulisivat alas.

Odotellessamme poliisipartiota Herra Karvajalka ehti ottaa yhdeltä suloiselta pikkutytöltä silitykset vastaan. Silitysten lomassa kuulin jostain kaukaa hälytysajoneuvojen ääniä. Näin myös, kun vesitornista kapusi kaksi nuorukaista alas. Huusin pojille ja kysyin, mitä tekivät vesitornissa. Ei vastausta. Pojat luikkivat työmaa-alueen perälle ja häipyivät paikalta vähin äänin. Soitin hätäkeskukseen ja kerroin, että tilanne taitaa olla ohi tai ohi ja ohi. Samassa paloauto kurvasi pillit päällä vesitornin edustalle. Hätäkeskuksesta kyseltiin vielä lisätietoja ja pyysivät kertomaan saman palomiehille.

Herra Karvajalka oli aivan järkyttynyt tilanteesta. Yritti juosta karkuun, mutta sain pidettyä aloillaan, kun paloautosta tuli alas mies, jolle viitoin. Titteleistä en tiedä, mutta sanotaan vaikka, että palomestari, koska se kuulostaa hienolta nimitykseltä. Kerroin palomestarille tilanteen ja sanoin, että nuoria oli kolme, mutta en tiedä, montako nuorta ylös kiipesi, koska en nähnyt keskeltä ryteikköä. Kuulin vain kiipeämisäänet. Kaksi nuorta joka tapauksessa tuli alas. Palomestari kyseli lisää ja kartoitti tilannetta. Samalla Herra Karvajalka rimpuili ja yritti riisua valjaitaan päältään. Viimeinen pisara kissalle oli se, kun paikalle kurvasi ambulanssi pillit soiden. Kissa päätti kiivetä pohjettani pitkin ylös. Yritin kädelläni ottaa vastaan, niin seuraavaksi kissa kapusikin kynsiään käyttäen käsivarttani pitkin selkääni. Sen verran ikävältä alkoi tuntua käsivarressa ja selässäni, että sanoin palomestarille vieväni kissan kotiin.

Kotona mies, joka täällä asuu, nukkui sohvalla päiväunia, eikä tiennyt koko hässäkästä mitään. Huudahdin, että tuon kissan, koska nyt on pikku show päällä ja minun täytyy mennä takaisin vesitornille. Vesitornille oli kerääntynyt enemmänkin yleisöä ja toinen ambulanssi. Palomestari totesi, että nyt odotetaan poliisia, joka päättää, kiivetäänkö vesitorniin etsimään kolmatta nuorta vai mitä tehdään. Sanoi, että kyse on joka tapauksessa ilkivallasta. Hieman alkoi nolottaa, että paikalle kurvasi iso pelastustiimi, eikä mitään oikeasti sattunutkaan. Hyvä siis, ettei mitään sattunut, mutta odotin paikalle vain poliiseja.

Poliisit kun saapuivat paikalle, niin tilanne käytiin vielä läpi. Poliisit totesivat, että tutkivat tapausta ilkivallantekona, mutta eivät laittaneet palomiehiä kapuamaan vesitorniin. Luottivat siihen, että paikalla ollut tyttö ei ollut kiivennyt torniin. Kun harmittelin tilannetta, että turhaan tulivat paikalle, poliisisetä sanoi, että tällaisesta täytyy ilmoittaa, koska vesitorniin kiipeäminen lasketaan ilkivallaksi, eikä missään tapauksessa ole sallittua. Palomestari vielä nauroi lähtiessään, että olisivat voineet pelastaa kissan, jos kissa olisi kiivennyt puuhun, mutta eihän Herra Karvajalka puuhun kiivennyt vaan minuun.

Tällainen pieni sunnuntaiepisodi siis tänään. Ja arvatkaa mitä vielä! Tajusin vasta jälkikäteen, että ennen ulkoilulle lähtöä olin katsonut itseäni peilistä ja ajatellut, että onpa likaiset ja lyttänät hiukset. Kymmenen vuotta vanhan, hieman rikkinäisen hupparin lisäksi päälläni olivat punaiset Hai-saappaat ja punaiset Adidas-verkkarit. Olinpa hieno näky ja kerrankin, kun olisi ollut oikein kunnolla pelastusmiehiä paikalla, niin nainen on kuin jostain ladon seinästä irtirevitty piru. 

Kuinkas mallikkaasti teillä on sunnuntai sujunut?

Julmurikissa

Kesähelteillä kissan kanssa ulkoilu on välillä haastavaa ja välillä hieman enemmän haastavaa touhua. Toisinaan jäädään kymmenen metrin päähän kotiterassin varjosta. Toisinaan liikutaan vähän enemmän. Voin vain arvella, kuinka kuuma kissalla on turkissaan. Itsellä on tuskanhiki jo ajatuksesta lähteä seisomaan täysvarusteet päällä tunniksi auringonpaahteeseen. Pakko nimittäin suojautua pitkillä housuilla eli verkkareilla ja hupparilla, jos satutaan menemään jonnekin ryteikköön seisomaan tunniksi. En halua niitä kaiken maailman öhkömöntiäisiä kulkemaan pitkin ihoani tai hiuspohjaani.

Oli taas yksi tällainen alkuilta, kun lähdimme Herra Karvajalan kanssa tallustelemaan. Kauan ei tallusteltu, kun kissa huomasi jotain. Rynnimme yhden matalan aidan yli. Tai minä menin yli ja kissa ali. Herra Karvajalka otti heti metsästysasennon. Meni hetki ja kissa hyökkäsi. Seurasin tapahtumaa ja ajattelin, ettei hyökkäys onnistunut, mutta mitä vielä. Alkoi kuulua piipitystä. Kissa työnsi päänsä heinien sekaan ja hetken kuluttua nosti päänsä takaisin ylös. Suussa roikkui hiiri. Juoksu kotiterassille oli valmiina alkamaan.

Terassin nurmialueelle päästyämme kissa tiputti hiiren maahan. Hiiri lähti piipittäen juoksemaan karkuun. Sanoin Herra Karvajalalle, että nyt kannattaa katsoa, ettei hiiri karkaa. Ja karkasihan se. Tuijan alle piiloutui suurelta valkoiselta vaaralta. Mitä tekee Herra Karvajalka? Esittää ensin välinpitämätöntä. Seuraavassa hetkessä jo ihmettelee, minne pieni karvakaveri hävisi. Ei aikaakaan, kun kissa syöksyi tuijan juurten uumeniin. Ajattelin, että peli oli menetetty ja hiiri voitti tällä erää. Väärässä olin. Aikansa tuijan alla säädettyään kissa palasi hiiri suussa terassinurmelle.

Voi hiiripoloista! Herra Karvajalka antoi taas hiiren maistaa vapauden makua, mutta vain hetkeksi. Hiiri juoksi ja piipitti ja yhtäkkiä kissan tassu jo hiiren kumoon keikisti. Taas kissa esitti lepäävänsä hetken ja hiiri yritti pinkoa karkuun. Aloin olla jo hieman vihainen ja pyysin kissaa lopettamaan hiiren kärsimykset. Hiiri juoksi terassiaidan alle. Sanoin kissalle, että nyt se sitten livisti. ”Ja pah!” tuumasi kissa ja meni terassin sisäpuolelle odottamaan uutta elävää leluaan. Kauan ei tarvinnut odottaa.

Kissa heitteli hiirtä. Ressukka-hiiri oli edelleen elossa. Sitten kissa kävi makaamaan nurmikolle. Ihmettelin, minne hiiri joutui ja kysyin asiaa Herra Karvajalalta. Kissa katsoo minua viattomasti ja ihmettelevin silmin. Ei hän vain tiedä. Yhtäkkiä kissa kavahti ja nousi ylös. Mitä ihmettä? Makasinko minä hiiren päällä? Oh hoh! Sellaistahan ei satu juuri koskaan leikkihiirten kanssa.

Taas päästettiin hiiri vapaaksi. Hiiri juoksi daalioiden sekaan ja kissa perässä. Rukoilin ja pyysin, ettei kissa tuhoaisi miehen, joka täällä asuu, kukkaistutuksia. Onneksi ei näiden suhteen vahinkoja sattunut. Jos olisi sattunut, olisimme molemmat saaneet kuulla kunniamme. Lopulta kissa päätti lopettaa leikin lyhyeen. Lähestulkoon elävä hiiri päätettiin syödä. Hiiri hävisi kolmena kappaleena kissan suuhun. Tämän jälkeen kissa oli itseensä tyytyväisen näköinen ja halusi takaisin samoille hiiriapajille. Toista hiirtä ei kissa onnistunut nappaamaan, vaikka läheltä piti -tilanteita oli muutama.

Tämä tarina on tosi ja julma. En oikeasti voi olla miettimättä kissan julmuutta, mutta jos toinen saaliin saa, niin pakko on antaa viedä kissan leikki loppuun saakka. En kauheasti pidä siitä, että kissa syö saaliinsa, mutta en henno enää siinä vaiheessa ottaa saalista kissalta, kun kissa on saalistaan taistellut aikansa. Täytyy vain huolehtia, että madotukset ovat ajan tasalla.

On Herra Karvajalassa muitakin julmuuden merkkejä. Olen parina arkiaamuna nauttinut aamiaisen terassin viileydessä. Naapurissa asuva eläkkeellä oleva mies lähtee usein aamutuimaan liikkeelle. Vaihdamme hyvät huomenet. Myös Herra Karvajalka yleensä huutaa sanansa väliin, mutta kahtena aamuna se on myös noussut takajaloilleen ja ottanut etutassuillaan terassilla olevasta tähystystolpasta kiinni. Tolpasta kiinni pitäen herra Karvajalka on ottanut kynnet esiin ja liikkunut villin ja hurjan näköisenä tolpan ympärillä. Naapuri totesikin, että kissa yrittää pelotella häntä. Itse koin julmuuden merkit tänään, kun yritin salaa väsätä lounaaksi tonnikalasalaattia, kun kissa nukkui päiväuniaan. Tonnikalapurkki oli avattu jo aiemmin ja kissa oli saanut osuutensa herkustaan. Olin siirtänyt tonnikalan muovirasiaan, jonka avasin äänettömästi. Aloin asetella tonnikalapaloja salaattilautasen päälle, niin mitä tapahtuu? Kyllä! Siinä se Herra Karvajalka oli työntämässä naamaansa salaattilautaselleni. Ei auttanut muu kuin ottaa kissalle oma lautanen ja antaa taas osuus kalasta kissalle. Ja kuten arvata saattaa, omaan salaattiannokseeni jäi tonnikalaa hyvin vähän. Mitä opin tästä? Varaa kaappiin useampi purkki tonnikalaa.

Kuinka julmia teidän kissat ovat vai ovatko vain kauniita ja söpöjä karvakasoja?

Oravateatteri

Lupasin pari viikkoa sitten laittaa tassut uudestaan näppäimistölle ja kertoa teille yhden oravatarinan. Nyt sen sitten vihdoin ja viimein kerron teille.

Meidän terassin edustalla on iso kataja, jonka juurelle fleksini juuri ja juuri yltää. Jos oikein pinnistän, pääsen jopa hieman kiipeämään katajan runkoa pitkin, vaikka se onkin hankalaa ja piikikästä touhua. Eräänä päivänä katajassa alkoi pyöriä orava, joka tuli aina vain takaisin, vaikka kuinka yritin sitä siepata. Sinnikäs tyyppi täytyy myöntää. Henkilökunta ihmetteli asiaa. Palvelijatar epäili, että katajassa olisi oravan pesä, mutta palvelija kielsi asian olevan niin.

Meni muutama päivä. Palvelijatar hoiti aamuvelvollisuuksiaan sisällä. Laittoi minulle esimerkiksi aamiaista ja raikasta vettä saataville. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että vesikupista, joka on ruokakuppini vieressä, ja johon päivittäin vesi vaihdetaan, en ole ikinä juonut. Minulla on muut juomakipot. Mutta takaisin asiaan. Palvelijatar teki siis aamuaskareitaan ja minä olin ulkona fleksin päässä. Yhtäkkiä palvelijatar ryntäsi terassille. Nosti hirvittävän metelin siitä, että olin terassipöydällä ja orava oli terassin yläparrulla. Suunnittelin juuri kiipeämistä yläparrulle, mutta palvelijatar esti minua ja orava säkätti. Harmi, koska olisin saanut ehkä tuoretta lihaa aamiaiseksi.

Meni taas muutama päivä ja palvelijatar tuli kotiin. Ilmeisesti sieltä, minne joka arkiaamu lähtee. Palvelijatar pysähtyi keskelle pihatietä katsomaan. Hetken kuluttua käveli terassille ja sanoi, että orava tuli katajasta ja sillä oli jotain suussaan. Olipa hölmöä! Sitähän me olimme jo tovin palvelijan kanssa seuranneet. Palvelija sitten kertoi palvelijattarelle, että orava on mennyt ainakin viisi tai kuusi kertaa. Siirtää poikasiaan pesästä toiseen. Siis siellä katajassa toden tottakin oli oravalla pesä. Minä olin aivan innoissani koko showsta. Harmitti vain, että orava päätti vaihtaa majapaikkaa. Enhän minä olisi muuta kuin vähän halunnut tutkia pesää tarkemmin.

Orava tuli vielä kertaalleen takaisin pesälleen. Ilmeisesti pesä oli jo tyhjä, mutta varmuuden vuoksi tutki vielä ympäristön tosi tarkasti. Minä ja henkilökuntani olimme terassilla ihmettelemässä edessämme olevaa esitystä. Itse asiassa minä olisin mennyt lähemmäs, mutta minua ei päästetty katajan alle. Mutta ei siinä vielä kaikki. Yhtäkkiä orava hyppäsi katajasta luumupuuhun, josta vuorostaan terassin yläparrulle. Terassin yläparrulta orava lähti rohkeasti tulemaan terassin seinää pitkin alaspäin trioamme kohti säkättäen samalla syytöksiä niskaamme. Olisittepa nähneet viiksikarvani. Oli kyllä sellainen tilanne, että olisin halunnut tehdä lähempää tuttavuutta.

Henkilökunta jutteli keskenään jotain sellaista, että orava on luultavasti lähtenyt karkuun vesitornin remonttia. Uusi pesä löytyi sitten terassikatajastamme, joka ei sekään jostain syystä oravaa lopulta tyydyttänyt, koska pentueensa pois kantoi. Palvelija kertoi, että oravilla on varapesiä ja vaihtavat paikkoja, jos vaara uhkaa. Liekö sitten totta ja mikä vaara sitä oravapesuetta katajassa olisi uhannut? Ihan vähän vain olisin tutkinut pesää.

Onko teillä ollut kohtaamisia oravien kanssa? Minulla on oikeastaan päivittäin. Tänäänkin iltaulkoilulla yksi pieni orava häiritsi keskittymistäni muihin luonnon ihmeisiin. Meni sen verran korkealla, etten saanut leikittyä kurren kanssa. Aamu-ulkoilulla puolestamme törmäsimme palvelijattaren kanssa kuolleeseen linnunpoikaseen. Sellaiseen, jolla ei ollut minkäänlaista höyhenpukua päällään. Palvelijatar oli aivan järkyttynyt. Minä puolestani olisin halunnut hieman tassuilla kosketella ja haistella, mutten muka saanut koskea. Kummallista sekin.

Herra Karvajalan kesäkuulumisia

Päätinpä minäkin, Herra Karvajalka, välillä laittaa tassuni näppäimistölle ja kertoa hieman kesäkuulumisia. Siis sellainen juttu, että nyt on mennyt koko kesän hiirestyssuunnitelmat uusiksi. Asuinlinnani viereinen vesitornin tontti on ollut mitä loistavinta hiirestysmaastoa. Olenkin jo aikoja sitten vallannut tontin yksityiseen käyttööni. Kaksi viikkoa sitten maanantaina alkoi kuitenkin tapahtua kummia. Heti aamusta vesitornin tontilta alkoi kuulua meteliä ja melskettä. Hieman hirvitti aamu-ulkoiluakaan suorittaa. Mitä ihmettä valtaamallani tontilla oikein tapahtui? Henkilökunta puhui jotain vanhan vesitornin kunnostustöistä.

Yhden päivän jaksoin hieman pelätä, mutta sitten uteliaisuuteni voitti pelkoni. Tai enhän minä oikeasti pelännyt, mutta hieman arvelutti, kuinka henkilökunta suhtautuu melskeeseen. Täytyyhän kissan hoitaa kesän hiirestysasiat, joten olihan sinne valtaamalleni tontille vain mentävä. Henkilökunta jotain jupisi, ettei tontille saisi mennä koko kesänä, mutta eihän sellainen minua koske. 

Mitä täällä tapahtuu?

Vähitellen aloimme tutkia, mitä kaikkea tontilla tapahtuu. Ensin joku oli ennen melskettä käynyt niittämässä kaikki viidakkoheinät kumoon. Palvelijatar sanoi, että toivottavasti myös punkit saivat kyytiä, mutta tuskinpa. Seuraavaksi tontille raahattiin kaksi parakkia ja hirvittävät kasat mielenkiintoisen näköisiä teräsputkia ja kaikkea muuta tutkimisen arvoista tavaraa. Lisäksi ehkä maailman isoimman neliapilankin löysin. Taitaa olla sellainen juttu, että koko kesä on onnellisia tapahtumia tulvillaan.

Maailman isoin neliapila

Jossain vaiheessa tontille tulla tupsahti kolmaskin parakki. Sitä ihmetellessäni huomasin, että toinen aikaisemmin tuoduista parakeista oli kaatanut rakkaan halipuuni! Raakalemaista vandalismia. En voi antaa anteeksi tuollaista käytöstä. Nyt täytyy yrittää puskea kaatunutta halipuuta, vaikka se ei ole läheskään yhtä ihanaa kuin pystyssä olevan puun puskeminen ja halaaminen.

Mitä minun halipuulleni on tehty?

Koska minä olen tontin jo aikoja sitten vallannut, haluan tutkia, mitä ihmettä tontilla tapahtuu. Jotain ihmeen telineitä ovat pystyttäneet jo kaksi viikkoa vesitornin ympärille. Nyt telineet ylettyvät jo lähes vesitornin katolle. Olisi varmasi mahtavat näkymät. Palvelijatar ei millään usko, että voimme aivan hyvin mennä tutkimaan tapahtuma-aluetta lähempää. Palvelijan kanssa olemme onneksi tehneet tutkimusretkiä ihan lähietäisyydelle myöhäisiltaulkoilulla, kun tontilla riehuvat työläiset ovat häipyneet mataliin majoihinsa. On muuten todella mielenkiintoisia juttuja. Yhden tai kaksi kertaa palvelijatar on suostunut hieman lähemmäksi tutkimaan. Voi veljet, kyllä voisin tutkia niitä putkikasoja päivät pitkät ja välillä käydä parakkien alla vaikka nukkumassa. Toisaalta siellä on myös kivan näköisiä lavakasoja. Niiltä olisi kiva seurata työläisten touhuja ja välillä hieman antaa käskyjä.

Mutta arvatkaas mitä! Eräänä päivänä olivat vetäneet jonkin kummallisen näköisen keltaisen jutun parakeilta pitkälle kauas pois. Se on pelottava tai siis ei minun mielestäni, mutta henkilökunta taitaa sitä jollain tavalla pelätä. Sanovat, että kyseessä on sähkökaapeliputki, jonka sisällä menee jokin kaapeli, jonka ovat yhdistäneet aika pitkällä olevaan sähkökaappiin. Kaikkea kanssa. Suojelen henkilökuntaani, enkä aio ylittää putkea.

Rakennusvalvoja

Mutta yhtenä päivänä oli jännää ainakin palvelijattaren mielestä. Olin palvelijattaren kanssa ulkoilemassa. Alkuiltaulkoilu oli hieman myöhässä, koska halusin nukkua kunnon pitkät päiväunet. Menimme taas tapamme mukaan parakkien taakse katselemaan, jos vaikka hiiriä näkyisi. Olen minä muutaman nähnytkin, mutta vielä en ole tassuihini paistia saanut. Mutta takaisin siihen jännään juttuun. Olimme olleet reilun tunnin ulkona, kun vesitornilta alkoi kuulua puhetta. Aluksi emme kiinnittäneet puheisiin huomiota ja meinasin jo lähteä rinnettä alas tutkimaan parempia hiirimaastoja, mutta palvelijatar esti minua. Palvelijatar alkoi epäillä rikollista toimintaa. On luultavasti ahminut liikaa dekkareita. Sitten alkoi kuulua selkeitä huudahduksia kuten, että ei v***u tää on korkeella ja mua pelottaa. Minua eivät tuollaiset pelkurit kiinnosta, mutta palvelijatar otti käyttöönsä kissataksin ja nappasi minut syliinsä. Kiirehti pusikon läpi asuinlinnamme parkkialueelle ja kääntyi katsomaan vesitornia. Kaksi nuorta miestä oli päättänyt kiivetä telineitä pitkin taivaisiin. Siis onhan niitä helppo kiivetä, kun on portaat ja kaikki. Kyllä minäkin kiipeäisin, mutta minua ei päästetä sinne kiipeilemään. Kun kissataksi tuli asuinlinnaamme, otti palvelijatar puhelimen ja soitti jonnekin pikaisen puhelun. Jotain selitti, että hätäkeskuksesta lopetettiin puhelu nopeasti ja lupasivat laittaa partion asialle. En nyt oikein ymmärrä tuollaista vouhkaamista, jos nuoret miehet haluavat kiivetä kolmenkymmenenyhdeksän metrin korkeuteen niin siinähän kiipeävät. Odotan mielenkiinnolla, koska seuraavat urheat kiipeilijät tulevat paikalle, jos vaikka ottaisivat minut mukaansa korkeuksiin.

39 metriä korkeutta

Sitä tarina ei kerro, ehtivätkö nuorukaiset häipyä ennen partion paikalle tulemista. Miehet tulivat jossain vaiheessa alas. Metelistä päätellen hyppivät hetkisen putkikasojen päällä. Metelin loppuessa henkilökunta huomasi, kuinka miehet kiipesivät aidan yli ja lähtivät. Niin, siis se työmaa-aluehan on tietysti aidattu, vaikka aluksi aidoitus ei kattanutkaan koko työmaa-aluetta. Lisäaitauksen jälkeenkin minulla oli tiedossa yksi salapaikka, jossa ei ollut aitaa estämässä kulkuani, mutta jostain syystä nuorukaisten tempauksen jälkeen sekin aukko on suljettu.

Mitä teidän kesäänne kuuluu? Minulla on myös yksi oravatarina, mutta kerron siitä myöhemmin. Tänä aamuna muuten olivat käpytikan poikaset lähteneet pesästään. Ainakin neljä sopivankokoista suupalaa pyöri ulkoilualueellamme. Yhtä hieman yritin saalistaa, mutta lintu kiipesi koko ajan vain korkeammalle ja palvelijatar esti minun menoani.

Vielä kun halipuuni oli pystyssä.

Palvelijatar pyysi vielä kertomaan, että huomenna paljastuu synttäriarvonnan voittajat. 

Sadonkorjuuaika

Lähden joka ilta töiden jälkeen herra Karvajalan kanssa ulkoilemaan, jos ei ole mitään muuta menoa. Kissaa ei tunnu haittaavan, onko kesä vai talvi. Aina on lenkille päästävä. Talvella lenkkeilyt saattavat olla hieman lyhyempiä, mutta kesäaikaan tunti on vähimmäismäärä, mitä ulkona yhdessä olemme. Yleensä tuntikin on hyvin venyvä käsite ainakin herra Karvajalan mielestä. Myös lenkkeily on suhteellinen käsite. Joskus mennään ja liikutaan koko ajan, väillä taas kökötetään tunti samassa paikassa maailman menoa ihmetellen.

Onpas muuten hullu ilme!

Tiistai-illalla olimme taas liikenteessä. Herra Karvajalalla on oma halipuu, jota täytyy joka päivä halailla, pureskella ja nuolla. Halipuulla vierähtää usein tovi jos toinenkin. Tiistaina puun halailut ja pusuttelut oli jo suoritettu. Kissa istui maassa ja minä seisoskelin vieressä. Yhtäkkiä herra Karvajalka ampaisi kohti vesitornia ympäröivää aitaa. Ehdin nähdä heinikossa jotain mustaa. Kissa oli tässä vaiheessa jo ehtinyt hyökätä mustan kimppuun. Kissan paikalleen jähmettymisestä ajattelin, ettei saalista tullut. Väärässä kuitenkin olin. Herra Karvajalka hieman kokeili tassuillaan ja laittoi päänsä heinikkoon. Nostettuaan päänsä heinikosta kissa olikin jo juoksemassa ylväänä kohti kotiterassia. Vasta terassillamme näin, että herra Karvajalalla oli suussaan pieni hiiri tai päästäinen. Otusta heiteltiin ilmaan pari kertaa, kunnes oli välipalan aika. Koska kissa mustan otuksen veti napaansa, päättelin, että kyseessä oli hiiri.

Hiiripaikan äärellä

Hiiripaistiaterian jälkeen kissa halusi sisälle. Syömään. Olihan saalistamisesta tullut kova nälkä pienelle pojalle. Ruoan jälkeen lähdimme jatkamaan keskeytynyttä ulkoiluamme. Määränpäänä oli hiirimesta. Kun ulkoilutuntimme alkoi täyttyä, aloin vähitellen liikahdella levottomasti. Kotona odotti sata kotihommaa. Herra Karvajalka sen sijaan tuijotti intensiivisesti hiirenkoloa. Hänen kuninkaallisella korkeudellaan ei ollut kiire minnekään. Juuri kun olin aikeissa tutkia jotain luonnon ihmettä lähemmin, kissa hyökkäsi, nosti heinikosta päänsä ja lähti juoksemaan kotia kohti. Toinen hiiripaisti! Tämä hiiri sai hieman enemmän kyytiä ennen kuin joutui raakaravinnoksi. Kissa nuoli lopuksi tyytyväisenä huuliaan. Minä sen sijaan olin tyytyväinen, että tulimme kotiin, koska kotityöt odottivat.

Ei tarvitse kuvata.

Mies, joka täällä asuu, lähti herra Karvajalan kanssa illalla vielä normaalille myöhäisiltaulkoilulle. Itse tein iltapuuhastelujani ja valmistauduin menemään nukkumaan. Jossain vaiheessa terassin ovi raottui. Mies huikkasi oven raosta, että hiiripaistia. Hei! Siis kolmas hiiri yhden illan aikana. Kävin tietenkin ihastelemassa ja kehumassa herra Karvajalan saalista. Vastaukseksi sain tiukan maun. Tietenkin kissa tietää, mitä tekee ja on taitava siinä, mihin ryhtyy. Mies ja kissa lähtivät jatkamaan ulkoilua. Olin jo sängyssä lukemassa, kun kuulin tekstiviestin tulevan. Nousin sängystä katsomaan, kuka lähestyy myöhään illalla. Viestissä luki pelkästään: ”Neljäs.” Jaahas, enää ei jaksettu juosta kotiin saakka hiiren kanssa.

Osaan tehdä näinkin, vaikka olenkin leikattu poikamies.

Aamulla ihmettelin miehelle herra Karvajalan taituruutta. Mies vastasi, että kissa oli saanut vielä viidennenkin hiiren, mutta sillä oli vain leikitty ja jätetty lopuksi polulle. Uskomatonta tai toisaalta ei. Viime kesänä kissa sai reilun kahden päivän aikana yhdeksän hiirtä. Tässä kuten viime kesänkin tapauksessa hiirenpoikaset olivat ilmeisesti juuri jättäneet pesänsä, joten olivat sikäli helppoja kohteita saalistajalle. Suoranainen sadonkorjuuaika siis. Tämä juttu varmasti inhottaa osaa lukijoista, mutta uskon eläinlääkäriä, joka sanoi, että antakaa kissan saalistaa, jos se fleksin päässä sellaiseen kykenee. Tekee hyvää kissan psyykelle. 

Nyt täytynee kyllä antaa herra Karvajalalle matokuuri ihan piakkoin, kuten myös punkkiaine. Kissan niskasta löytyi eräänä päivänä ällöttävä punkki. Onko teillä jo punkkiaineet laitettu kissan niskaan?

Kesäaika alkoi

Taas se tapahtui. Kellon viisareita siirrettiin ja jotain vinksahti paikaltaan. Herään normaalisti arkiaamuisin puoli kuudelta. No, toisaalta herään myös viikonloppuisin ja vapaalla puoli kuudelta, koska herra Karvajalka rakastaa rutiineja. Vapailla ollessa on siis automaattinen kissaherätys päällä, vaikka illalla kuinka selittäisin, että aamulla saadaan nukkua. Eilen illalla ajattelin, että tänä aamuna kello olisi puoli seitsemän kesäaikaa, kun herätys tapahtuisi. Kuinka siinä sitten oikeastaan kävikään?

Heräsin aamulla tuttuun, kovaääniseen maukumiseen. Katsoin herätyskelloa. Viisarit näyttivät kello 04.20. Siis mitä ihmettä? Nousin sängystä käydäkseni vessassa ja sanoin karvaiselle herättäjälle, ettei vielä herättäisi. Vessareissun jälkeen kömmin takaisin sänkyyn lämpimän peiton alle ja aloin miettiä. Itse asiassa herätyskelloni oli vielä normaaliajassa eli oikeasti kello lähenteli kesäaikaisia viisarilukemia puoli kuusi. Armoa! Halusin vielä nukkua, mutta herra Karvajalka oli asiasta toista mieltä. Koska kello on puoli kuusi, ei tässä taloudessa palveluskunta nuku. Maukuminen ja patjan rei'ittäminen kyllä takaavat, että kaikki heräävät.

Pakkohan se oli nousta sängystä ja aloittaa aamutoimet. Hieman aloin ihmetellä, kuinka herra Karvajalka voi muka tuntea kellonajat. Mies, joka täällä asuu, oli nimittäin illalla siirtänyt muut kellot kesäaikaan paitsi herätyskelloni. Mistä kissa oikein keksi, että nyt voi palvelijattaren herättää? Oliko se yläkerran huoneiston nuori nainen, jonka askeleet kuulin vessareissuni aikana. Nainen oli palannut yöjuoksultaan, ja kissa oli kenties nähnyt naisen aamuöisen kotiinpaluun. Vai oliko herra Karvajalka nähnyt naapurirapun rouvan ulkoiluttamassa koiraa? Rouva nimittäin kertoi edellisenä iltana, että töiden takia joutuu aamuyöstä jo neljän jälkeen vanhaa aikaa lenkityttämään koiraa. Ehkä nämä molemmat liikehdinnät öisellä kotipihalla saivat aikaan sen, että herra Karvajalka päätteli, että nyt on oikea aika herätä.

Lähdin aamutoimien jälkeen kissan kanssa aamu-ulkoilulle. Vaikka asumme aivan kotikaupunkini keskustan tuntumassa, ei mistään kuulunut mitään ihmiselämän ääniä. Pilvet roikkuivat matalalla ja ilma oli happirikas. Vain lintujen laulu silloin tällöin katkaisi hiljaisuuden. Oikeastaan oli ihan mahtavaa, että kissa herätti kukonlaulun aikaan. Saimme molemmat nauttia rauhallisesta aamuhetkestä ulkona tai kuinka rauhallista se nyt yleensä voi kissan kanssa olla.

Ensin olla möllötimme aikamme ja hengitimme syvään. Sitten kissa lähti hieman liikkeelle. Koska kissa on saalistaja, ei mennyt kauan, kun kissa havaitsi lumen alta paljastuneiden heinien joukossa jotain liikehdintää. Vaanimista ja hiipimistä. Minua katsottiin alta kulmain, jos satuin pitämään ääntä, kun siirtelin jalkojani. Eihän siinä sitten pitkään mennyt, kun kissan tassujen otteessa oli hiiri. Kissa sai otuksen napattua suuhunsa ja sen jälkeen lähdettiin rinta rottingilla juoksemaan kohti kotia. Minä yritin pysyä fleksin toisessa päässä ja syöksyä sutjakkaasi pienestä pensaankolosta kissan perässä, mutta eihän se siis sutjakasta ollut. Se minun meno siis. Kai se nyt on helppoa tuollaisella ketterällä karvajalalla sujahtaa kolosta kuin kolosta. Toista se on meikäläisellä, joka joutuu varomaan silmälasejaan ja sitä, etteivät oksat raavi naamaa verille.

Kotiterassille päästyämme totesin heti, ettei hiiri ollutkaan hiiri, vaan päästäinen. Päästäisiähän kissa ei syö, koska ne joko maistuvat tai haisevat pahalle. Mutta oli mikä oli, herra Karvajalla oli hauskaa leikitellä saaliilla hetken aikaa. Päästäiset lienevät rauhoitettuja eli sitä myöten herra Karvajalka taitaa olla valtiolle jotain velkaa. En tiedä, kuinka perintä suoritetaan. Päästäisepisodin jälkeen menimme sisälle. Aikaa oli vierähtänyt tunti. Kissa söi aamupalaansa, jonka jälkeen menimme vielä vajaaksi tunniksi ulos. Nyt kuitenkin hieman rauhallisemmissa merkeissä, vaikka mustarastaat kovasti kissaa kiinnostivatkin.

Lopputulema ulkoilujen jälkeen oli se, että kello oli kesäajassa noin puoli yhdeksän, kun tulimme sisälle. Oli kissan päiväuniaika. Jostain syystä myös minä nukahdin sängyn päälle, kun itseni sinne pitkäksi ojensin lukeakseni kirjaa. Kuinka tässä käy joka kerta niin, että kellojen viisareiden siirtäminen sekoittaa normaalit rytmit, vaikka kyse ei ole kuin yhdestä tunnista?