9.7.2017

Kirjabloggaajan kesäaakkosia H-N

Sunnuntaipäivä ja kesäaakkosten vuoro. Kirjabloggaajan kesäaakkosten haasteen heitti Minna Ja kaikkea muuta -blogista. Pitemmittä puheitta paras ja aakkosiin.

H = Heinäkuu. Useimpien suomalaisten kesälomakuukausi, paitsi minun. Ei ainakaan tänä vuonna. Viime vuonna taisin lomailla heinäkuussa viikon verran. Pidän heinäkuusta, mutta töiden takia on pakko hieman joustaa ja pitää lomia vuorotellen. Toisaalta tänä vuonna on alkanut tuntumaan yhä enemmän siltä, kuinka Suomessa, jonka talous on nousussa, yritykset voivat sulkea ovensa koko heinäkuun ajaksi. Käsittämätöntä. Vaikka en mielestäni olekaan mitenkään erityisen ekonomisesti ajatteleva ihminen, ihmettelen tällaista tapaa, joka useimmiten perustuu perinteisiin. Aina on oltu heinäkuussa kiinni ja ollaan nytkin. Nostan hattua yrityksille, jotka uskaltavat tehdä poikkeuksen ja pitää yritystä edes pienellä miehistöllä auki heinäkuun ajan. No, nyt tämä meni paasaukseksi. Oikeasti piti kirjoittaa siitä, kuinka heinäkuu taitaa olla se kuukausi, jolloin luen eniten koko vuoden aikana. Heinäkuussa on vielä valoisaa ja illat saattavat venyä hyvän kirjan seurassa pidempäänkin.


I = Instagram. Alun perin en ymmärtänyt Instagramin viehätystä. Ihmettelin, mikä some-juttu tämäkin on, kunnes sitten kerran uskaltauduin avaamaan oman Insta-tilin. Aika nopeasti jouduin Instagramin pauloihin. Kauniita ja erikoisia asioita löytyy ympäriltä paljon, jos vain pitää silmät auki. Instagramiin tulee laitettua kuvia laidasta laitaan. Ei siis pelkkiä kirjakuvia, vaan milloin mitäkin. Instagramia voisi pitää myös eräänlaisena kuvapäiväkirjana, jonne on helppo palata nautiskelemaan oman elämän ihanista ja pienistä hetkistä. Pidän myös Instagramista sen vuoksi, että sieltä löytyy toisten ihmisten mitä hienoimpia otoksia. Uskomatonta, kuinka toiset osaavat kuvaamisen jalon taidon. Instagram on hieno asia.

J = Jäätelö. Muistan jäätelökesää… Kesä ja jäätelö, mikä ihana yhdistelmä. Kesällä tulee syötyä jäätelöä paljon, talvella ei juuri ollenkaan. Nykyään on mitä erilaisempia jäätelömakuja, mutta taidan olla vanhanaikainen, koska mielestäni perinteiset jäätelömaut ovat parhaimpia. Vanilja ja mansikka tai Valion mansikkaeskimo. Suklaajäätelöstä en pidä. Haluan, että jäätelönautinto on virkistävä ja usein suklaajäätelöt ovat turhan suklaisia ja tunkkaisen makuisia, jolloin jäätelön virkistävä ominaisuus häviää. Jäätelöihin liittyy muutakin. Nuorena, juuri aikuisiän ylittäneenä, olin useana kesänä Kotisaaren tai sittemmin Kotisaari-Ingmanin jäätelötehtaalla töissä. Niinä kesinä jäätelöä tuli syötyä vähemmän, mutta eivät ne kesät silti jäätelöhimoani mihinkään häivyttäneet. Tietyistä jäätelöistä vain tulee tiettyjä asioita mieleen. Kingis tai Jättis. Mitä tehdä, kun Kingistä tulee liukuhihnalta enemmän kuin pitäisi tai entä jos Jättiksen hillokone menee umpeen?


K = Kuolema. Tähän olisi tietysti pitänyt ottaa kirja, mutta otin kuoleman, koska se on osa elämänkulkua. Itse olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että tähän ikään päässeenä, olen ollut hyvin harvoissa hautajaisissa mukana. Tämä vuosi on kuitenkin ollut enemmän kuin surun vuosi. Huhtikuussa kuoli viimeinen isovanhempani, 96-vuotias äidinäitini, Miiri. Juhannuksen jälkeen tuli toinen suruviesti. Tätini oli nukkunut pois vain 56 vuoden iässä. Kirjablogimaailmassa on myös ollut ainakin kahdet suru-uutiset tänä vuonna. Lukutoukan kulttuuriblogin Krista menehtyi maaliskuussa ja Ullan luetut kirjat -blogin Ulla nukkui pois toukokuussa. Surullisia uutisia kaikki. Ikääntyneen ihmisen kuoleman jollain lailla hyväksyy, vaikka surullista se aina onkin. Nuoremman ihmisen kuolema on eri tavoin järkyttävää, ja se on aina ikävä yllätys, vaikka ihmisellä olisi ollut jokin vakava sairaus. Lapsen kuolema puolestaan on jotain sellaista, jota en ymmärrä lainkaan. Kuinka kukaan vanhempi voi ikinä selviytyä pienen lapsensa kuolemasta? Kuolema on niin lopullista, että menee jonkin aikaan ennen kuin voi ymmärtää, ettei jotain henkilöä enää ole olemassa. Kuolema laittaa myös asioita uuteen järjestykseen. Kaikki ei olekaan niin selvää kuin kuvittelisi. Kuolema on myös pieni muistutus siitä, että älä anna auringon laskea vihasi ylle. Sovi aina asiat, koska ikinä ei tiedä, mitä elämä tuo tulleessaan.

L = Lukeminen. Olen pienestä pitäen saanut syntymäpäivä- ja joululahjoiksi kirjoja. Äitini on aina lukenut paljon, joten lukuharrastuksen olen oppinut jo kotoa. Opiskeluaikoina minua harmitti se, että lukemiselle ei ole löytynyt kovin paljon aikaa, jos ollenkaan. Opiskellessa tuli tietysti luettua, mutta ammattikirjallisuutta, eikä se tuo samanlaista lukunautintoa kuin romaanien ahmiminen. Koen lukemisen rauhoittavana toimintona. Illalla unen tuleminen on lähes mahdotonta, jos en edes paria sivua lue. Lukeminen on myös helppo tapa ottaa pieni irtiotto arjen hälinästä. Luen myös valoisaan vuodenaikaan ja sään salliessa kissan ulkoilutuksen ohessa. Usein kissan ulkoilutus on sitä, että kissa vaanii jotain hiirtä ja saatamme olla samassa paikassa pitkään. Mikä siis olisi parempaa ajanvietettä siinä samalla kuin lukeminen?


M = Manni. Nyt ei puhuta Tarmo Mannista, vaikka edelleen ihailenkin tätä edesmennyttä näyttelijää. Muistan kuin eilisen päivän, kun 1980-luvulla Tavastia-klubilla oli jokin erityisilta ja Tarmo Manni nousi lavalle esittääkseen jonkin runon tai katkelman jostain kirjasta. Mies oli huikaiseva. Mutta takaisin asiaan. Manni on kissa. Siis meidän ihana, valkoinen karvakasa, Herra Karvajalka toiselta nimeltään. Alun perin kuvittelin, että kertoisin blogissani enemmänkin Mannista ja siksi blogini osoitekin on /http://mannilainen.blogspot.fi, mutta elämä on usein kummallista. Blogi alkoi elää omaa elämäänsä ja pian huomasinkin, että blogini pääpaino on kirjoissa ja teatterissa. Manni on kuitenkin tärkeä perheenjäsenemme. Syyskuussa yhdeksän vuotta täyttävä kissa osaa edelleen yllättää lähes päivittäin, vaikka periaatteessa kissan rutiinit ovat hyvin tiedossamme. Olen aina pitänyt kissoista, mutta en ikinä ollut ajatellut haluavani valkoista, puolipitkäkarvaista kissaa. Mutta sellainen, kun tarjotaan kuin tarjottimella, ei sellaisesta voi kieltäytyä. Manni on tuonut kahden aikuisen yhteiseloon paljon elämää ja iloa.

N = Nauru. Nauru voimaannuttaa ei ole pelkkä klisee. Kunnon nauru on oikeasti jotain sellaista, joka tuo koko kroppaan mahtavan olon. Olen huomannut nauravani liian vähän. Nuorempana olin mielestäni nauravaisempi. Olen salaa kateellinen teinitytöille, jotka nauravat sydämensä pohjasta. Miksi itse en enää kykene päivittäin samanlaiseen hullunhauskaan nauruun? Toki välillä tulee naurettua kyyneleet silmissä, mutta aivan liian harvoin. Minua naurattaa etenkin tilannekomiikka, mutta pidän myös siitä, kuinka osaan nauraa itselleni. Olen ylpeä siitä, että vanheneminen on tuonut itsetuntoa katsoa omaa kuvaansa ja elämäänsä siten, että itselle voi ja saa nauraa. Nauru on hyvästä.

Tällaisia aakkostuksia tänään. Oletko itse ottanut osaa kesäaakkoshaasteeseen? 

Ja jos oikein innostuit, kesäaakkoseni A-G löytyy täältä.

6 kommenttia:

  1. Hauska kuulla blogisi nimen tarina!

    Tykkään eniten vanilja-mansikka pehmiksestä. Pidän myös suklaa-, mansikka- sekä päärynäjäätelöstä. Tänä kesänä en kuitenkaan ole syönyt jäätelöä melkein ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanilja-mansikka pehmis onkin todella hyvää. Pehmiksiä tulee vain syötyä harvemmin, mutta sitten kun sellaisen syö, niin siitä nauttii täysin siemauksin.

      Poista
  2. Söin kauppareissulla Aino vadelma-suklaa-tuutin. Tykkään Aino-jäätelöistä. Tykkään aika monesta eri lajista ja meillä on talvisinkin vaniljajäätelöä pakastimessa, sillä teen hilloja omenoista ja luumuista ja vanilja plus omat hillot on herkullista.
    Suosittelen katsomaan stand up-komiikkaa ja uskon, että nauruhermot repeävät. Minun mieheni yrittää olla totinen ja vakava, mutta minä olen aika kova kutittelemaan ja yleensä naurut irtoavat silloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäätelö oman hillon kanssa onkin tosi herkkua. Nam.
      Ihanaa, kun on nauravaisia ihmisiä. Täytyy kyllä kehittää syksyksi jokin kunnon nauruhermoille suunnattu esitys, vaikka sain minä perjantaina nauraa mehevästi, kun kävin katsomassa Linnateatterin Haluatko mökkiläiseksi? Meilläkin on kyllä mies vakavampi kuin minä. Taitaa olla miesten perusluonne. :)

      Poista
  3. Hmm, tajusin tässä juuri, etten ole tainnut tälle kesälle syödä vielä yhtään irtojäätelöä eli siis pallojäätelöä. Syytän huonoja säitä, ei jädekioskilla viitsi käydä pilvisellä kelillä! Minun suosikkimakujani ovat minttu, vanhan ajan vanilja ja kaikenlaiset marjaisat jäätelöt, jos sellaisia sattuu olemaan tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen syönyt yhden jäätelötötterön. Sikamaisen kallis hinta, jonka äiti kylläkin kustansi. Tötteröitä tulee syötyä vähemmän, koska samalla hinnalla saat ison jäätelöpakkauksen jäätelöä kaupasta. Minttu on muuten myös hyvä maku.

      Poista