Äidiltä lainaksi saadusta kirjakassista löytyi Linda
Olssonin Kun mustarastas laulaa
(Gummerus, 2015). Ruotsinkielinen alkuteos I
skymningen sjunger koltrasten on ilmestynyt vuonna 2014. Kirjan on
suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi. Paikallisissa kirjastoissa kirjaa joutuu
jonottamaan eli ilmeisen suosittu teos on kyseessä.
Kun mustarastas laulaa
kirjassa on kolme henkilöä, jotka asuvat Etelä-Tukholmassa saman kerrostalon
samassa rapussa. Jokainen omalla tavallaan yksinäinen ja jollain tavoin hieman
omissa maailmoissaan elävä. Noin 50-vuotias Elisabeth on täysin
eristäytynyt muusta maailmasta. Hän on mielenterveysongelmainen, eikä hän halua, että kukaan näkee häntä, tai että kukaan kuulee häntä. Otto on
eläkkeellä oleva leskimies, joka on luopunut elämäntyöstään antikvaristina. Nuori
ja lahjakas sarjakuvapiirtäjä Elias kaipaa elämäänsä rakkautta. Lisäksi hän
on jumissa työnsä kanssa. Hän osaa piirtää uskomattoman taitavasti, mutta
kirjoittaa hän ei osaa.
Kirjan henkilöiden tarinat kohtaavat ja vähitellen heistä
muodostuu tiivis kolmikko. Otto ja Elias ovat ystävystyneet jo aiemmin.
Muutaman sattuman kautta Elisabeth tulee osaksi heidän joukkoaan. Kevään ja
kesän hiipiessä sekä mustarastaan laulaessa pitkän ja kylmän talven jälkeen,
alkaa jokaisessa kolmikon henkilössä tuntua siltä, että elämä hymyilee. Heille
jokaiselle on paikkansa tässä maailmassa, vaikka välillä epäusko meinaakin
vallata mielen.
Kirjassa on hiljainen ja rauhallinen ja jopa hieman
runollinen tunnelma. Kirjan lukeminen eteni nopeasti, koska halusin tietää,
mitä henkilöille käy. Toisaalta kirja oli mielestäni kautta linjan alakuloinen ja
välillä ahdistavakin. Tämä on syy, jonka takia en ole varma, pidinkö kirjasta
vai en. Kirjan loppu jäi mielestäni myös hyvin avoimeksi ja herätti kysymyksiä.
Kuinka lopulta oikeastaan kävikään? Onko kirjalle kenties tulossa jatkoa,
koska lopussa oli muutama virke, jotka saattaisivat antaa vihjauksen, että
jatkoa olisi tulossa.
Kirjan teksti on kaunista ja sopusointuista. Pidin myös
kirjailijan tavasta ottaa musiikki ja muu kirjallisuus osaksi kirjan tekstiä. Olsson
on osannut käyttää kynää taitavasti. Kirjasta huokuu tunnelmaa läpi teoksen.
Kirjan tarina myös eteni, eikä jäänyt paikoilleen junnaamaan.
Linda Olsson on minulle entuudestaan tuntematon kirjailija. Vaikka
en osaa päättääkään, pidinkö kirjasta vai en, saattaisin ottaa jonkin toisenkin
Olssonin kirjan luettavakseni. Kun
mustarastas laulaa kirjaa suosittelen kuitenkin kaikille, jotka kaipaavat
kiireetöntä ja kaunista tekstiä luettavakseen.
Tähtiä annan kirjalle 3 (asteikko 1-5).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti