Oikeus nukkua

Sunnuntaiaamu. Herään siihen, että pääni yläpuolelta tyynyn päältä hiippaillaan yöpöydälleni. Kaivan herätyskellon käteeni. Kello on 05.30. Kissa tuijottaa minua mustilla silmillään ja sanoo: ”Mau.” Vastaan kissalle, että nukutaan vielä. Äiti (siis minä, kissan adoptioäiti) on tosi väsynyt. Suljen silmäni ja seuraavaksi totean, että käsivarteni on kissan hampaitten välissä. Avatessani silmäni irvikissa tuijottaa minua vihaisena ja irrottaa hampaansa käsivarrestani. Totean tähän, että joo, nukutaan vielä hetki. Silitän hieman kissaa ja suljen taas silmäni. Kissa maukaisee vihaisena ja tarttuu hampaillaan kyynärpäästäni. Kai se on pakko nousta sängystä ylös.

Kissa seuraa minua kylpyhuoneeseen ja maukuu. Kiire on kova päästä ulos, mutta ensin minun on käytävä vessassa. Kissa liikehtii hermostuneena. Tiedän olevani aamuisin hidas, mutta mielestäni kissa ilmaisee asian minulle liiankin raadollisesti. Hieman nätimminkin asian voisi esittää. Lopulta pääsen avaamaan terassin oven. Otan kissan harjan ja ulkoilupuvun (lue: valjaat) esiin. Ennen ulosmenoa kissa harjataan. Joka aamu, jos minä olen se valittu, jonka kissa on aamulla herättänyt, harjaan kissan. Kissa kääntelehtii hermostuneena, mutta alistuu toimenpiteeseen, koska tietää, että tämän jälkeen laitetaan ulkoilupuku päälle ja fleksi kiinni. Sitten pääsee terassille haukkaamaan happea.

Kaiken edellisen jälkeen pääsen aloittamaan aamutoimet. Kissan aamupala, oma aamupala, hampaitten pesu jne. Kissa käy välillä sisällä mennäkseen herättämään miehen, joka täällä asuu. Saan käännettyä kissan huomion ruokakuppiin, joten mies saa jatkaa uniaan. Seitsemän aikoihin olen saanut itseni ravittua ja lehden luettua, joten voin pukea ulkoiluvaatteet päälleni ja lähteä herran kanssa ulkoilemaan. Terassilta kissa jo seuraileekin puuhiani tarkasti. Koska se tulee, koska se tulee? Kärsivällisyys ei ole kissamme parhaita puolia.

  

Lopulta olen ulkona. Kissa menee jo edellä neliveto päällä. Onneksi on fleksi, jotta pysyn perässä. Olen edelleen väsynyt. Mietin, kuinka menen takaisin pehkuihin, kunhan palaamme kotiin, koska mies, joka meillä asuu, on varmasti jo siihen mennessä herännyt. Aamu on kaunis. Auringonsäteet saavat edellisen yön jäljiltä olevat sadepisarat kimmeltämään. Kissa on aktiivinen. Punarinta on ensimmäinen saalistuskohde. Juoksemme pitkin rinnettä linnun perässä. Hai-saappaani meinaavat livetä yhdessä vaiheessa, mutta saan pidettyä tasapainoni. Punarinta menee menojaan ja me jatkamme kierrostamme. Pihlajanmarjat hehkuvat upean oransseina terttuina. On hiljaista. Törmäämme ainoastaan kahteen ihmishahmoon. Naapuriin, joka kotiutuu yövuorosta ja nuoreen mieheen, joka kaahaa polkupyörällään.

Matka jatkuu. Kissa ei pysähdy haaveilemaan, vaan liikumme koko ajan. Toisena saalistuskohteena on käpytikka, mutta sitä on mahdotonta saada kiinni. Lintu on korkealla männyn oksalla hakkaamassa oksaa poikki. Kissa luovuttaa ja kääntää suuntansa kohti kotia. Ihanaa, kohta pääsen nukkumaan. Mitä vielä. Suunta kohti taloyhtiön parkkipaikkaa. Kolmas saalistuskohde. Orava säkättää männyssä. Kissan viikset taipuvat kohti suuta ja kieli nuolee huulia. Varma kohde. Lukitsen fleksin. Orava hyppi oksalta toiselle säkättäen välillä. Lopulta pörröhäntä laskeutuu männynrunkoa alas ja kipittää asfaltin poikki läheiseen pusikkoon. Kissa jää ihmettelemään, minne orava hävisi. Ymmärtäessään häviönsä, kissa vihdoinkin kääntyy kotia kohti. Lähes tunti ulkoilua ja nyt pääsen nukkumaan. Ei siis raitis ulkoilma auttanut tähän väsymykseen.

Kaadun sänkyyni ja vedän matkahuovan päälleni. Olen unen ja valvetilan rajamailla. Mielestäni näen jo hieman uniakin, kunnes sänkyni vierestä kuuluu vaativa: ”Nau!” Kissa on taas sänkyni vieresä ja maukuu. Täällä ei nukuta, jos on kerran herätty. Nostan kissan syliini ja sylistäni yksiöön (kissan oma hylly vaatekaapissa) nukkumaan. Kissa kehrää ja vaikuttaa tyytyväiseltä. Otan ulkoilupuvun pois päätä ja rapsuttelen ja silitän kissaa. Kissa kehrää ja sulkee silmänsä. Menen takaisin sänkyyn. Samassa kuuluu kops. Kissa on hypännyt yksiöstä alas ja menee makuuhuoneesta pois. Vien ulkoilupuvun omalle paikalleen ja menen takaisin sänkyyn.

Hieman kääntyilen ja etsin hyvää asentoa. Uni tulee kuitenkin aika nopeasti. Vihdoinkin unta. Olen asian suhteen kuitenkin liian sinisilmäinen. Ei kestä kauan, kun sänkyni vierestä kuuluu jälleen kerran naukumista. Kissa huutaa ja vaatii huomiota. Nousen istumaan sängyn laidalle ja juttelen kissalle. Rapsuttelen kissaa ja kissa kellii lattialla selällään. Tämä kaikki ihanuudelta vaikuttava on vain kissan salajuoni. Yhtäkkiä kissa nappaa jalastani kiinni etutassuillaan ja alkaa potkia takajaloillaan. Päälle vielä hieman puraisua varpaista. Sanon, etten ala tuollaiseen leikkiin. Kissa hyppää sängylle ja yrittää saada leikin jatkumaan. Aikamme nahisteltuamme päätän luovuttaa ja jättää nukkumisen seuraavaan yöhön. 

Menen tekemään kotihommia. Kissa seuraa minua. Pöydän päälle asetetulle pyyhkeelle on hyvä hypätä makaamaan, koska siitä näkee, mitä minä puuhastelen. Kissan silmät alkavat mennä kiinni. Minua yskittää. Kissa maukaisee unisena kuulostaen kärsimättömältä. ”Eikö täällä saa edes rauhassa nukkua?”. Hieman kotihommia tehtyäni kirjaudun Facebookkiin. Chattailen hetken aikaa parin ystäväni kanssa. Tietokoneen näppäimistön ääni on häiritsevää. Kissa kitisee. On se kummallista, ettei täällä saa rauhassa nukkuakaan.