Arto Paasilinna: Kylmät hermot, kuuma veri

Luettuani Arto Paasilinnan Ulvovan Myllärin sekä käydessäni katsomassa samaisen kirjan pohjalta toteutettua kesäteatteriesitystä, tuli äitini kanssa keskustelua Paasilinnan tuotannosta. Kerroin hänelle, että kirjahyllyyni on ajautunut pienoinen rivi Arto Paasilinnan teoksia, vaikken niihin olekaan vuosikausiin tarttunut. Siitä innostuneena äitini kiikutti minulle yhden opuksen rivin jatkeeksi: Arto Paasilinnan Kylmät hermot, kuuma veri (WSOY, 2006). Mukava yllätys, koska tätä teosta en ollut aiemmin lukenut.

Kylmät hermot, kuuma veri kertoo Kokkolan Ykspihlajassa asuvan Antti Kokkoluodon elämäntarinan syntymisen ensihetkistä paikallisen ennustajan ennustamaan viimeiseen elinpäivään saakka. Antti syntyy vuonna 1918 ja ennustettu kuolinpäivä on 12. heinäkuuta 1990. Tähän väliin mahtuu Suomen lähihistoria ja sitä käydäänkin läpi yhdessä Antin elämäntarinan kanssa. On kieltolakia ja pirtun salakuljetusta, pulakauden pakkohuutokauppoja, Nivalan konikapinaa, Lapuan liikettä ja muilutusta, talvisotaa, jatkosotaa ja sotavankeutta, asekätkentää ja yleislakkoa. Antti ehtii kokea paljon elämänsä aikana. Arto Paasilinna kuvaa Antti Kokkoluodon rehtinä, suomalaisena työmiehenä, joka kykenee mihin tahansa, vaikka välillä lukijan onkin Antin rehtiyttä hieman pohdittava. Uuttera Antti myös etenee elämässään ja perustaa oman yrityksen.

Kirjan henkilöhahmot ovat paasilinnamaiseen tapaan karismaattisia ja erikoisia. Kirjan henkilökuvaukset ja tapahtumat ovat huvittavia ja välillä aivan uskomattomia. Kirjan teksti on helppolukuista ja juoni etenee loogisesti. Kirjaa voisi kuvailla sanalla perus-Paasilinnaa.

Miettiessäni kirjan syvällisempää tarkoitusta ja Paasilinnan kannanottoja joihinkin aiheisiin, nousivat aiheet helposti esiin. Kirjasta käy mielestäni täysin selväksi se, että Arto Paasilinna on asevelvollisuuden puolestapuhuja tai ainakin siltä tämä kirjasta lainattu teksti vaikuttaa: ”Mutta nyt ei ollut kyse mielivaltaisesta pidätyksestä, vaan tavallisesta asevelvollisuudesta, joka kuului jokaiselle Suomen miehelle siihen aikaan, ja kuuluu vieläkin.” Paasilinna on myös hienosti nostanut kirjassaan suomenhevosen ansaitsemalleen kunniapaikalle. Kirjaa lukiessa ei voi olla myöskään miettimättä nuoria sotilaita toisessa maailmansodassa sekä kaatuneiden lukumäärää. Lottien työn arvostus näkyy myös kirjassa. Niin ikään Kylmät hermot, kuuma veri muistaa mainita sotaveteraanit ja martat.

Vaikka Arto Paasilinnalta on ehkä enää turha odottaa uusia kirjoja, kannattaa näihin Paasilinnan vanhoihin teoksiin tarttua. Hauskoja lukuhetkiä tiedossa, ja jos oikein kaivaa, löytyy kirjoista paljon muutakin. Arto Paasilinnan kirjoja kannattaa lukea välipaloina vaikeampiselkoisten ja vakavampien kirjojen välissä.

Annan kirjalle tähtiä 3+ (asteikko 1-5).