Katja Tikka & Leea Lappalainen & Anu Järvinen: Kahvintuoksuinen Helsinki – Historiaa ja tarinoita kahviloista

Sain ystävältäni lahjaksi aivan ihastuttavan kirjan. Katja Tikan, Leea Lappalaisen ja Anu Järvisen Kahvintuoksuinen Helsinki – Historiaa ja tarinoita kahviloista (Minerva, 2013) on tietokirja, joka houkuttelee avaamaan ja lukemaan kirjan. Kirjan tekijöistä Katja Tikka on historioitsija ja kaupunkielämän tarkkailija. Leea Lappalainen on kielitieteilijä ja auktorisoitu Helsinki-opas. Anu Järvinen puolestaan on valokuvaava taidehistorioitsija. Katsoessani paikalliskirjaston tilanteen kirjan kohdalta, niin täytyy sanoa, että hyvällä onnella kirjan voi löytää kirjaston hyllystä, mutta huonommalla joutuu vartomaan. 

Kahvintuoksuinen Helsinki esittelee helsinkiläisiä kahviloita. On jokaisen tuntemia klassikkokahviloita, mutta on myös uudempia kahviloita, joista on tullut kaupunkilaisten kohtaamispaikkoja. Mukana on myös muutama toimintansa lopettanut kahvila, joita varttuneemmat ihmiset muistelevat mielellään.

Kirjan johdanto sananmukaisesti johdattaa lukijan suomalaiseen kahvi- ja kahvilakulttuuriin. Tämän jälkeen kirja on jaettu neljään eri osaan. Empire-Helsingin helmiä osiossa viehättää eniten kahviloiden historialliset taustat. Kappeli sai silmissäni aivan uuden arvon ja kuvan, kun luin kuvauksia, kuinka Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Jean Sibelius ovat istuneet kyseisessä kahvilassa. Lisäksi Kappelin taideaarteet alkoivat kiinnostaa minua uudella tavalla tai aiemminhan en ollut edes ajatellut Kappelin taidetta minään. Meren ja luonnon äärellä osio tarjoaa otsikon mukaisesti kahviloita, jotka sijaitsevat meren tai luonnon läheisyydessä. Minua viehättivät etenkin luvut Korkeasaaren kahviloista Pukki ja Saarenvartijan tupa sekä Linnunlaulussa sijaitseva Sinisen huvilan kahvila, johon haluan ehdottomasti vielä joskus tutustua. Kantakaupungin katuvilinässä osiosta tulvahtivat nuoruusmuistot mieleen, kun menimme ystäväni kanssa Café Ekbergiin. Hieno kahvila, joka veti teinitytöt hiljaiseksi ja hieno kahvila on edelleenkin. Arvostusta lisää Fredrik Edvard Ekbergin uranuurtajuus suomalaisessa leivoskulttuurissa. Lasipalatsiakin tuli viimeksi Helsingissä käydessäni katsottua eri tavoin kuin ennen. Mainosvalot, joissa ovat tarjoilijat sekä hattupäinen kahvia nautiskeleva nainen, ovat lähtöisin peräti 1930-luvulta. Kirjan viimeisessä osiossa Ratikkamatkan varrella piipahdetaan mm. Fazerilla ja torikahviloissa. Parhaiten tästä osiosta jäi kuitenkin mieleeni Villipuutarha. Kahvila, jossa en ole käynyt, mutta joka kuuluu listalle ”Pakko tutustua”.

Kahvintuoksuisessa Helsingissä on mukavasti kerrottu kunkin kahvilan historiasta ja nykypäivästä sekä tietenkin mukana on kuvailuja kahviloiden antimista. Kirja on tieto- ja historiankirja samanaikaisesti. En voi kuin vain ihmetellä, miksei koulussa tarjoiltu historiaa näin mukavassa muodossa. Kenties lukion kuvaamataidon taidehistorian luennotkin olisivat saaneet mielenkiintoni puolelleen, jos ne olisi osattu ympätä näin mukavaan muotoon. Kirjan kuvitus saa myös kiitoksensa. Pieniä yksityiskohtia kahviloista, herkullisen näköisiä leivonnaisia ja kahvikuppeja. Kirja on helppotajuinen, eikä ollenkaan kuiva, kuten tietokirjat usein ovat.

Suosittelen kirjaa ehdottomasti kaikille kahvilaihmisille sekä Helsingistä kiinnostuneille. Kirja on loistava lukupaketti, joka on pakko ahmia kannesta kanteen. Kirja antaa myös sysäyksen tutustua uusiin, itselle ennestään vieraisiin kahviloihin. Mielestäni kirja on myös mainio lahjaidea kahviloissa viihtyvälle ystävälle.

Tähtiä kirja saa 4½ (asteikko 1-5).