1.8.2014

Töihin paluu Top Ten

Kolmen viikon kesäloma oli ja meni, ja nyt on aika orientoitua pitkää talvea varten. Kirjoitin itselleni listan positiivisista asioista, miksi kannattaa palata töihin.

1. Palkka. Pieni palkka on jonkinlainen korvaus hukkaan heitetystä vapaa-ajasta. Tällä voi motivoida itseään edes hieman.

2. Kotityöt. Ei tarvitse miettiä kotihommia kovin paljon, kun viettää kolmasosan päivästä työpaikalla. Kätevää.

3. Ruoka. Ei tarvitse joka päivä miettiä, mitä söisi. Työpaikkaruokalan pitäjä hoitaa asian puolestani.

4. Tarpeellisuus. Tunnen ehkä hetkittäistä tarpeellisuuden tunnetta palatessani töihin.

5. Vaatteet. Ei enää lökäshortseja ja toppeja joka päivä. Voin pukeutua hieman asiallisemmin.

6. Säästäminen. Kun vietän suurimman osan päivästä töissä, en ehdi tuhlata omia rahojani. Tämähän on siis pelkkää säästöä, kun palaan töihin.

7. Junamatkat. Kausilipulla voin matkustaa rajattomasti kahden eri junavyöhykkeen väliä. Kesälomalla on pitänyt ostaa kertalippuja. Kallista lystiä.

8. Arkiliikunta. Työmatkat saavat minut liikkumaan. Ensin kipitys juna-asemalle ja sitten junamatkan jälkeen reipas kävely pääteasemalta töihin. Töistä päästyä tämä kaikki toisinpäin. Tunti arkiliikuntaa tulee kuitattua kuin huomaamatta.

9. Kusiaiset. Kusiaisten puremat puolittuvat, kun en ehdi enää ulkoilla kissan kanssa kuin kerran päivässä. Miehelle, joka asuu täällä, siirtyy ulkoilutusvastuu kissan aamulenkeistä.

10. Loma. Uusi loma siintää jo reilun neljän viikon päässä.





Negatiivisia puolia en viitsi listata, koska listasta saattaisi tulla loppumaton. Mitkä asiat sinua motivoivat töihin paluussa?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti