Vilja-Tuulia Huotarinen (toim.): Taskunovellit

Nappasin kirjastosta mukaani Vilja-Tuulia Huotarisen toimittaman Taskunovellit (Karisto, 2013). Ajattelin, että olisi mukava taas vaihteeksi lukea lyhyitä kertomuksia. Kirjassa on yksitoista novellia eri kirjailijoilta sekä yksi sarjakuvanovelli yhdeltä sarjakuvataiteilijalta. Kirjailijoita ovat Anu Holopainen, Ville Hytönen, Riku Korhonen, Tuomas Kyrö, Sirpa Kähkönen, Laura Lindstedt, Rosa Meriläinen, Tiina Raevaara, Eino Santanen, Petri Tamminen ja Taija Tuominen. Sarjakuvataiteilijana on Tommi Musturi.

Riku Korhosen Leipäjono olisi muuten ollut mielestäni hyvä, mutta en pitänyt Korhosen rinnastuksesta heti novellin alussa, jossa annetaan kymmenelle köyhälle kirja. Kaksi niistä osaa avata kannet ja toinen osaa jopa lukea. Tämän on kenties tarkoitus olla ironista, mutta minä en sitä tästä löytänyt. Köyhä ihminen voi olla hyvinkin viisas.

Rosa Meriläisen Pieni naiskaartilainen oli synkkä ja surullinen tarina. Novellista löytyvä äidinrakkaus kuitenkin toi tarinaan hieman valoa ja lohtua.

Niin paljon kuin Tuomas Kyrön kirjallisuudesta pidänkin, oli Kyrön novelli Kaksijakoinen Raimo täysi floppi. Novelli ylilihavan miehen surkeasta kohtalosta. Tämä ei naurattanut yhtään, vaikka tästä ehkä olisi pitänyt löytää jotain hauskaa.

Entä sitten Petri Tammisen Erään ihailijan päiväkirjasta novelli? Päiväkirjan kirjoittaja on rakastunut kirjailija Petri Tammiseen. Huoh. Oikeasti. Tämänkin olisi luultavasti pitänyt huvittaa, mutta näin novellin enemmän sellaisena, jolla Tamminen pyrkii kohentamaan omaa itsetuntoaan. Tämä on luultavasti täysin väärä tuomio, mutta maallikkolukija näki asian tällä tavoin.

Eino Santasen Nyt ulos ja tapaamaan ihmisiä, Pekka! novellissa Pekka yrittää tavoittaa vuokranantajaa. Vaikea oli tavoittaa ja vaikea oli tavoittaa myöskään minun ymmärrystä.

Tommi Musturin Musta kappale on Taskunovellien sarjakuva. Mustavalkoinen. Siitä ei sitten enempää, koska en ymmärtänyt sitä. En alkuunkaan.

Mielestäni kirjan paras novelli on Anu Holopaisen Yksi kaksi kolme neljä viisi NYT!. Kesäinen tarina kahdesta tyttölapsesta ja heidän touhuistaan.

Kammottavin tarina lienee Tiina Raevaaran Puutarhurin tyttäret. Pieneen tarinaan on saatu kauhukertomuksen ainekset.

Ville Hytösen Sellaisena iltana kertoo miehen haluista ja toiveista. Novelli oli ihan luettava, mutta ei mitenkään erityisen mieleenpainuva.

Kirjan parhaimmistoon kuuluu mielestäni myös Sirpa Kähkösen Sorbettisydän. Novellissa kaivataan kotiin jäänyttä poikaystävää ja muistellaan mehujäitä myyvää poikaa. Hienoa kerrontaa.

Taija Tuomisen Elämä ei ole kebab-passi on rankka tilitys rakkaudesta ja mustasukkaisuudesta. Ahdistava kertomus on saatu tiivistettyä muutamaan sivuun. Erinomaista tekstiä.

Taskunovellien viimeinen kertomus on Laura Lindstedtin Slam Book eli kertomus siitä kuinka sinun isäsi nussi hänen äitiänsä. Koululuokan yhdeltä oppilaalta varastetaan vihko, johon oppilas on pyytänyt luokkatovereitaan vuorotellen vastaamaan kysymyksiin. Slam bookin kiertäessä oppilaalta toiselle ja päätyen lopulta omistajalle, saa omistajakin vihdoin selvyyden, miksi luokkakaverit ovat naureskelleet hänelle. Novelli kuuluu kirjan parhaimmistoon, vaikka aiheeltaan onkin aika raadollinen.

Takakannen tekstin mukaan Taskunovellin ahmaisee nopeasti, mutta jälkimaku säilyy pitkään. Kenties koko loppuelämän? Kyllä, kokoelman luki nopeasti, mutta ei se minua sytyttänyt. Novellit jäivät irrallisen tuntuisiksi, eikä mikään jäänyt erityisesti mieleeni. Jos kuitenkin kaipaat nopealukuista tekstiä, lue ihmeessä kirja. 

Kirjalle annan tähtiä 2½ (asteikko 1-5).