Kari Hukkila: Tuhat ja yksi

Lukemattomien kirjojen pinossa on ollut jo lähes vuoden ajan Kari Hukkilan Tuhat ja yksi (Teos, 2016). Sain kirjan viime vuonna Helsingin Kirjamessujen bloggaajatilaisuudesta. Kiitokset kirjasta lähtevät siis kustantajalle. Omaatuntoani on hieman kolkutellut, koska kirja on jäänyt aiemmin lukematta. Onneksi muistin kirjan, kun tuli vuoroni ehdottaa lukupiirikirjaa. Ajattelin, että nyt olisi ehkä jotain todella erilaista luettavaa, ja oikeassa olin.

Kirjan minä-kertoja riitaantuu sukunsa, ja etenkin veljensä kanssa ja ryhtyy kirjoittamaan vastinetta heidän maahanmuuttajavastaisille ajatuksilleen kirjailija Gustaw Herling-Grudzińskista ja hänen gulag-vankileirikokemuksistaan. Kirjoitustyö kuitenkin keskeytyy, kun kertojan ystävä Mara ottaa yhteyttä ja pyytää kertojan Roomaan. Mara on tutustunut etiopialaiseen Kurreen, johon myös kertoja tutustuu. Kurre on paperiton ja yhteiskunnan ulkopuolinen yksilö. Mara ripustautuu ailahtelevaiseen Kurreen, joka häipyy kuitenkin omille teilleen. Kertoja seuraa tätä kaikkea vierestä, ja pohtii samalla kirjoitustyötään sekä elämää itsessään filosofisten ajattelijoiden kautta.

Huh huh. Nyt täytyy sanoa, että lukupiiri piti parisataasivuista kirjaa aivan liian täytenä. Kirjassa on paljon ja kaikkea. Lukijan oli välillä vaikea saada selvää, oliko äänessä kertoja vai Mara. Jollain tavoin kirja ei täysin avautunut lukupiiriläisille. Kirja vaikutti sekavalta, etenkin, kun filosofisia ajatuksia rinnastettiin pikkuasioihin. Olisi pitänyt myös olla enemmän tietämystä esimerkiksi Herlingistä, Wittgensteinista ja Aggesta, jotta kirja olisi auennut paremmin. Siitä lukupiiriläiset olivat kuitenkin yhtä mieltä, että Hukkila on todellakin pohtinut kirjoittamaansa ja hän kirjoittaa todella älykkäästi. Jollain tavoin vain tuli tunne, ettei kirja ollut ehkä tarkoitettu tällaisille aivan tavallisille tallaajille. Lukupiirissä pohdittiin myös sitä, olisiko kirja toiminut paremmin, jos se olisi pilkottu useammaksi esseeksi. Lukijan olisi ollut ehkä helpompi syventyä siihen, että nyt ollaan jonkin ison ja filosofisen kysymyksen äärellä.

Kirjassa oli kuitenkin myös loistavia ajatuksia. Yksi lukupiiriläinen oli napannut Facebook-sivuilleen kirjasta otteen: ”Asunto meni halvalla, ensin sitä maksaa kalliisti menneisyydestään, sitten haluaa enää päästä siitä mahdollisimman huokealla eroon.” Teksti sopii vallan mainiosti tilanteeseen, jossa pitkään myynnissä ollut asunto tai mikä tahansa muu asia myydään edullisesti, vaikka siitä itse ollaan vuosikymmenten saatossa maksettu paljon.

Teoksen bloggaajatilaisuudessa Hukkila itse kertoi, että kirja on pitkään tehtyjen muistiinpanojen tulos. Hän kertoi myös, ettei kirja ole juonivetoinen, mutta siinä on paljon keskusteluja ja paljon ajatuksia. Tämän lukupiiriläiset myönsivät olevan juurikin näin. Kirjan kaupunkikuvauksista Hukkila kertoi, että hän on itse joko asunut tai viettänyt paljon aikaa kyseisissä paikoissa. Täytyy myöntää sekin, että kaupunkikuvaukset olivat hyviä ja lukija pystyi näkemään kirjan paikat silmissään.

Kari Hukkilan Tuhat ja yksi kannattaa lukea, jos pitää filosofisesta ajattelusta ja nauttii isoista ajatuksista.

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 3 (asteikko 1-5).

Kirsi Kunnas: Tiitiäisen tuluskukkaro

Aiemmin lukemani Kirsi Kunnaksen runot innostivat sen verran paljon, että lainasin kirjastosta Kunnaksen Tiitiäisen tuluskukkaron (WSOY, 2000). Runoja lapsille ja miksei myös lapsenmielisille. Kirjan on kuvittanut Kristiina Louhi. Ajattelin, että kirja sopisi hyvin lukumaratonille luettavaksi hieman kevyempänä vaihtoehtona.

Tiitiäisen tuluskukkarossa käydään läpi aakkoset A:sta Ö:hön. Mukana matkassa on ihastuttavia eläin- ja luontoaiheisia runoja, mutta mahtuu mukaan myös matkarunoja. Ei ole myöskään unohdettu nykyajan ihmeitä ja nettimaailmaa. Voisin uskoa, että aakkosten oppiminen alkaa kiinnostaa lasta, kun kirjaa selailee ja runoja lapselle lukee. Aasi, Bööbötiböö ja Sirkus Circus.

Kirja on tietenkin suunnattu lapsille, mutta itsekin nautin tavattomasti runoista lukiessani kirjaa ihan yksikseni. Runot ovat oivaltavia ja hauskoja. Löytyy loppusointua, lyhyttä ja pitkää runoa. Löysin myös runoja, jotka ajatuksensa puolesta sopivat vallan hyvin myös aikuisten mietittäväksi. Runoista huomaa nopeasti, että Kunnas on varsinainen sanataituri. Riemastuttavaa suomen kielen käyttöä. Uskon, että osa runoista jää lapsen mieleen pyörimään ja kenties pihaleikeissä saattaa kuulla Kunnaksen runonpätkiä. Kirjan runoja voi hyvin käyttää myös lapsen lohdutukseen. Itku saattaa hävitä kuin ihmeen kaupalla, kun kääntää lapsen huomion hauskaan runonpätkään.

Kristiina Louhi on vastannut kirjan ihanan värikkäästä kuvituksesta. Kuvitus sopii mahtavasti kulloiseenkin runoon. Lisäksi joillakin sivuilla seikkailee pieni hännäkäs hahmo, jonka itse ajattelin kirjan maskotiksi, vaikka toisaalta hahmo sopi hyvin kulloisenkin sivun runoon.

Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen tuluskukkaroa suosittelen lämpimästi lapselle, jota kirjaimet alkavat kiinnostaa. Aikuisen avustuksella lapsi saa varmasti kiinni kirjaimista ja kenties oppii lukemisen riemun. Niin, ja kyllä nämä runot sopivat aikuisellekin tuomaan iloa ja riemua arjen keskelle.

Kylvyssä

Oli kerran koira, mustan musta.

Se tahtoi olla valkeampi valkeaa

ja meni vaahtokylpyyn

ja pidätti aivastusta.

kun pelkäsi että saippuasta halkeaa.

Lainattu Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen tuluskukkarosta. 

Tiitiäisen tuluskukkarolla osallistun Reader, why did I marry him -blogin runohaasteeseen. Runoja kirjassa on yhteensä 140.

Hannu Mäkelä: Muistan – Vapaus

Lukumaratonissa lukulistalla oli Hannu Mäkelän Muistan – Vapaus (Tammi, 2016). Kirjan lukemisen olin aloittanut jo aiemmin, enkä toiveistani huolimatta saanut kirjaa päätökseen lukumaratonin aikanakaan. Toisaalta, eihän tässä valmiissa maailmassa ole kiire minnekään, joten kirjan loppuun lukeminen tapahtui sitten, kun oli sen aika. Kirjan sain viime vuonna Helsingin Kirjamessuilta WSOY:n ja Tammen bloggariaamiaisella. Kaunis kiitos siis kustantajalle. Hieman harmittaa, että kirja on näin pitkään odottanut lukemistaan, koska pidin Mäkelän Muistan -sarjan edellisestä osasta paljon. Oli myös mukava huomata, että Vapaus -kirjan kansiliepeeseen oli osunut blogipostauksestanikin pätkä.

Hannu Mäkelä on jättänyt Otavan ja on aika ryhtyä oman elämänsä sankariksi. Tunne on vapautunut, mutta pelottava. Millä mies pärjää, kun ei ole enää säännöllisiä tuloja? Nopeasti tekstiä kuitenkin alkaa syntyä ja kirjoja siinä samalla. Onko elämä kuitenkaan auvoista vapaana miehenä? Ulkomaanmatkoja tulee ja menee. Mäkelä huomaa, että aika usein matkat ovat alkoholihöyryistä sekoilua. Alkoholia kuluu muutenkin reippaamman puoleisesti etenkin, kun masennusta pukkaa päälle. Mutta kun Mäkelä päättää lopettaa juomisen, tapahtuu se todellakin kertaheitolla ja melkoisen yllättäenkin. Naisasioissa Mäkelällä on käynyt onni tai onnettomuus. Riippuu siitä, mistä näkökulmasta asiaa tarkastelee. Vaimoja on nimittäin matkaan mahtunut monta. Mäkelän vapauden vuodet täyttyvät yhä uusista kirjoista ja ulkomaanmatkoista. Kaikesta voi oppia jotain uutta ja kiehtovaa.

Olen mykistynyt. Pidin kirjasta todella paljon. Mäkelän teksti on hienoa suomen kieltä. Hieman välillä sanoilla leikittelyä, mutta tarinassa pysyttäydytään kuitenkin. Hannu Mäkelä kuvaa elämäänsä hyvin laajalti. Ei säästellä lukijaa asioilta, joita ihmiset yleensä pyrkivät peittelemään, vaan kerrotaan esimerkiksi alkoholismista ja masennuksesta rehellisesti mitään kaunistelematta. Kirjan matkakertomukset antavat kirjaan oman suolansa. Hienoja ja värikkäitä matkoja erilaisine muistoineen. Nautin myös paljon siitä, kuinka Mäkelä esittelee L. Onervan elämää. Tekee mieli tarttua Mäkelän Eino Leinosta ja Onervasta kirjoittamaan kirjaan Nalle ja Moppe. Mielenkiintoista oli myös lukea, kuinka Casanova alkoi kiehtoa Mäkelää enemmän ja enemmän.

Kirjan nimi Vapaus on monitasoinen. Vapaus on ilman muuta vapautta olla ilman jokapäiväistä palkkatyötä toisen palveluksessa. Voin nähdä vapauden myös siinä, että Mäkelä muutti Sitarlaan asumaan erotessaan pitkäaikaisesta elämänkumppanista, eikä muuttanut Sitarlasta, vaikka uusia aviopuolisoita tuli vuosien vaihtuessa vastaan. Vapautta on myös se, kuinka Mäkelä osaa ottaa ulkomaanmatkoilta irti sen, mikä häntä itseään kiinnostaa. Ei tarvitse mennä turistirysästä toiseen, vaan voi tehdä matkasta aivan omanlaisensa. Vapautta on sekin, että uskaltaa sanoa lääkärille vastaan ja hakea lääketieteellistä hoitoa vasta sitten, kun se itsestä siltä tuntuu. Elämä on myös vapautta valita, tarttuuko prosenttipitoiseen juomaan vai ei. Mäkelän sanoja lainatakseni vapaudessa olet vastuussa itsellesi.

Vapaus on Muistan -sarjan viides ja viimeinen osa. Kirjamessujen bloggariaamiaisella Hannu Mäkelä kertoi olevansa onnellinen, että sarja vihdoin loppui. Hän kertoi myös, että omat muistamiset ovat omaa totuutta. Itsestään on helpompi kirjoittaa rehellisesti kuin muista. Vapauden aikana Mäkelällä on ollut vähemmän rahaa käytössään, mutta hän on ollut paljon onnellisempi. Tätä tunnetta hän ei olisi halunnut vaihtaa mihinkään. 

Vapaus on elämänmakuinen kirja. Hannu Mäkelän elämä on ollut rikas, ja toivottavasti se on sitä myös jatkossa. Vapautta suosittelen lämpimästi kaikille, jotka pitävät muistelmien lukemisesta.

J.K. Rowling: Paikka vapaana

Lukupiirissä ehdotettiin luettavaksi J.K. Rowlingin Paikka vapaana (Otava, 2012). Kannatin ehdotusta, koska en ole lukenut muita Rowlingin kirjoja kuin maailmankuulut Potterit. Halusin tietää, kuinka Rowling onnistuu täysin toisen tyyppisessä kirjallisuudessa. Kiinnosti myös suomennos, jonka Ilkka Rekiaro oli tehnyt englanninkielisestä alkuteoksesta The Casual Vacancy (2012).

Pagfordin pikkukaupungissa kohisee. Pidetty kaupunginvaltuutettu Barry Fairbrother menehtyy äkillisesti. Juorut lähtevät välittömästi liikkeelle ja aika moni haluaa periä Barryn paikan valtuustossa. Täytyykö järjestää vaalit vai voiko asiassa oikoa? Yksi valtuustoon pyrkijöistä on Simon Price. Mies, josta kukaan ulkopuolinen ei tiedä mitään. Perheen piirissä mies on sen sijaan pelätty ja kiivasluonteinen. Apulaisrehtori Colin Wall haluaa myös valtuustoon, koska hän ihannoi Barrya ja haluaa jatkaa Barryn tekemää työtä. Colinin ongelmana on psyykkinen puoli. Mies on hermoraunio. Miles Mollison puolestaan on isänsä Howardin ja äitinsä Shirleyn mielestä paras valinta valtuustoon, koska silloin Mollisonit saisivat todellakin hallita Pagfordia. Onhan Howard itsekin valtuustossa ja Shirley valtuuston sihteeri. Kaikki ei kuitenkaan mene kuten pitäisi. Barry Fairbrotherin haamu alkaa kirjoitella kaupungin nettisivuille harjaavia ja halventavia kirjoituksia ehdokkaista ja valtuutetuista. Kuka on kirjoitusten takana?

Mitä piti lukupiiri kirjasta? Kirjan alku oli useamman lukupiiriläisen mielestä kankea, mutta kun tarina otti tuulta siipiensä alle, niin sitten oltiinkin jo koukussa. Yllätystä aiheutti se, että kirjan aihe oli niinkin arkinen kuin kunnallispolitiikka. Toisaalta politiikassa on aina kähmintää. Siellä, jos jossain, sattuu ja tapahtuu. Rowlingia luettaessa olisi kyllä haluttu, että tarinassa olisi ollut enemmän mielikuvitusta.

Kirjan ehdottomaan parhaimmistoon kuuluu henkilögalleria, joka tosin on melko laaja. Rowling on kuvannut kirjan henkilöt pikkuilkeästi. Lukija pystyy näkemään silmissään tietynlaisten ihmisten irvikuvat. Henkilöt ovat myös kirjan ehdoton suola. Lukiessa tarina alkaa kiinnostaa enemmän ja enemmän, kun ymmärtää ihmissuhteiden voimasuhteet ja muut kytkökset. Kirjan henkilöitä esitettiin monista näkökulmista, jolloin henkilöistä tuli ikään kuin elävämpiä. Poikamies Gavin on suhteessaan naisystäväänsä Kayhin täydellinen sika. Toisaalta monen mielestä Gavin on verrattoman mukava heppu. Shirleystä puolestaan saa niin kammottavan kuvan, etten ikinä haluaisi kuulua hänen piireihinsä. Rowling on ottanut aikuisten lisäksi kirjaansa joukon nuoria, jotka antavat kirjaan omaa lisäväriä ongelmineen ja tekoineen. Kirjassa oli myös keskeisten henkilöiden lähipiirin ihmisiä, joille Rowling ei ollut antanut paljonkaan tilaa. Ja miksi olisi antanutkaan, jos heillä ei sinänsä ollut tarinan kannalta oleellista tekemistä.

Kirjasta löytyy useita pienempiä tarinoita, eivätkä kaikki ole kauniita. On huumeiden käyttöä, on seksuaalista hyväksikäyttöä, on viiltelyä, on väkivaltaa. Rowling luo lukijalle tarjottimellisen elämänkirjoa kaikkine kammotuksineen. Kirjan yleistunnelma on synkähkö, vaikka aina välillä jostain pilkahtaa hieman auringonkajoa. Kirja on hyvin monitasoinen. Täytyy myöntää, että Rowling osaa kirjoittaa muutakin kuin Pottereita.

Lukupiirissä keskustelua aiheutti myös se, kuinka ihmiset voivat sulkeutua omaan itseensä niin, etteivät huomaa, jos jokin ei ole niin kuin pitäisi. Jonkinlaisten tuntosarvien pitäisi värähdellä, jos näkee selvästi jotain sellaista, mikä ei ole normaalia. Ollaanko me ihmiset todellakin nykyään niin itsekeskeisiä, ettei osata auttaa, jos joku apua tarvitsee?

J.K. Rowlingin Paikka vapaana kannattaa ottaa lukulistalle silloin, kun on aikaa syventyä paksuun romaaniin.

Lukupiiri antoi kirjalle tähitä 4 (asteikko 1-5).

Mhairi McFarlane: Sinuun minä jäin

Nyt on kesäloma vietetty tai oikeastaan suurin osa lomasta. Vielä on viikko takataskussa, joten syyskuun lopulla voi taas hyvällä omallatunnolla viettää rentouttavia lukuhetkiä. HarperCollins Nordic lähetti ihanan hömppäkirjapaketin ennen ensimmäistä kesälomasessiotani. Ehdin lukea paketin viimeisenkin kirjan Mhairi McFarlanen Sinuun minä jäin (HarperCollins Nordic, 2017) lomani aikana, mutta postaus tulee vasta nyt. Kirjan englanninkielinen alkuteos You Had Me At Hello on ilmestynyt vuonna 2012. Kirjan on suomentanut Hanna Arvonen.

Rachel eroaa pitkäaikaisesta poikakaveristaan tai pitäisikö sanoa avomiehestään. Olivathan he asuneet yhdessä iäisyyden ja häätkin olisivat olleet edessä. Rachel joutuu aivan tuuliajolle, mutta onneksi on kolme mahtavaa ystävää, jotka ymmärtävät ja auttavat. Rachel muuttaa upeaan vuokra-asuntoon, mutta tuntee itsensä voimattomaksi ja huonoksi. Lisäksi yksi ystävistä kertoo, että oli törmännyt kirjastossa Rachelin opiskeluaikojen parhaaseen ystävään Beniin. Ajatukset alkavat pyöriä enenevässä määrin Benin ympärillä, vaikka Rachel ei myönnäkään, että olisi ikinä ollut ihastunut, saati sitten rakastunut Beniin. Entä jos menisi käymään kirjastossa, jos vaikka törmäisi Beniin?

Hömppäkirjapaketin kirjoista Sinuun minä jäin oli ehdottomasti hömpin, mutta ei kuitenkaan sellainen hömppäkirja, ettenkö olisi jaksanut lukea. McFarlane on kirjoittanut viihdyttävän ja hauskan kirjan, jossa tarina etenee. Kirjassa on pari mukavaa sivujuonta, jotka tuovat kirjaan lisäjännitettä. Pidin myös siitä, kuinka McFarlane oli saanut pidettyä tarinan ehyenä, vaikka välillä lähdettiin muistelemaan Rachelin ja Benin opiskeluvuosia. Kirjan henkilöhahmot olivat omia persooniaan omine tapoineen. Ja se romantiikka. Sitä kirjasta löytyy tietenkin myös.

Sinuun minä jäin on kepeää ja nopeaa luettavaa. Kirja tuo hyvää mieltä ja on loistava viemään aivot narikkaan. Itselleni Mhairi McFarlane oli uusi tuttavuus, mutta voisin hyvinkin lukea lisää. Hieman välillä mietin, oliko kirjassa liikaa Sinkkuelämän piirteitä, mutta ei. Ei se sitä ollut, vaikka toisaalta voisin hyvinkin nähdä kirjan valkokankaalle pyöräytettynä. Mielenkiintoista on se, että Sinuun minä jäin on McFarlanen ensimmäinen teos, vaikka McFarlanen teoksista tämä ei olekaan ensimmäinen suomennos. 

Tällainen kirja sopii tietenkin lomalukemiseksi, mutta miksei myös talven pimeille illoille, jolloin on kiva käpertyä huovan kanssa nojatuolin syleilyyn. 

Elokuun lukumaratonin päivitysraportti

Kohta se alkaa. Lukumaraton. Siis se, josta postasin eilen. Starttaan klo 18.00 ja matka päättyy huomenna sunnuntaina klo 18.00. Aloitan maratonin Katja Kallion Yön kantajalla, josta on myöhemmin oiva siirtyä Hannu Mäkelän Muistan - Vapaus -kirjan kanssa sängyn pohjalle. Yön aion nukkua normaalisti, mikä tarkoittanee sitä, että kirja tippuu käsistä puoli kahdentoista aikaan illalla ja kissaherätys tapahtuu kello viisi aamulla. Yritän kyllä aamulla nukkua pidempään, mikäli kissan kynnet sen sallivat. Huomenna päivällä tartun jossain vaiheessa myös Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen tuluskukkaroon, kun tunnen tarvitsevani kevennystä maratonille.

Tämä postaus päivittyy matkan aikana, joten pysykää mukana ja käykää lukemassa, kuinka maraton sujuu.

Lauantai 19.8.2017 klo 18.00 

Lukumaraton alkaa sillä, että lähden ulkoilemaan kissan kanssa ja nautin samalla lukemisesta.

Klo 20.50 

Luettuja sivuja 69. Hitaasti etenee, mutta ensimmäinen kirja on luettu loppuun. Hitaudesta syytän miestä, joka täällä asuu sekä muutamia pakollisia kotitöitä, joita on ollut pakko suorittaa maratonin ohella. Mies tietää varsin hyvin lukumaratonista, mutta ei ymmärrä olla hiljaa. Suu käy kuin papupata ja odottaa kommenttejani. Öö, halusinko vain keskittyä ihan rauhassa lukemiseen? Mutta sitten itse maratonlukemiseen. Yön kantajassa eletään Amandan kanssa Seilin saarella. Heinäkuussa Turun retkipäivänä näimme Seilin mainoksia, ja ajattelin, että olisi kiva joskus käydä Seilissä. Tämän jälkeen Instagramissa näin Arjen pilkahduksia -blogin Seili-kuvia. Mielenkiinto nousi entisestään. Nyt luettuani Yön kantajan, haluan oikeasti matkata Seilin saarelle. Mutta paljon ennen Seiliä, on jatkettava maratonia.

Sunnuntai klo 7.10 

Hitaasti etenee. Luettuja sivuja vasta 91. Sammuin illalla tosi aikaisin, eikä aamulla ollut kissaherätystäkään. Muistan – Vapaus -kirjassa Mäkelä muistelee, kuinka hän tutki L. Onervan elämää ja runoutta. L. Onerva eli osan elämästään Nikkilän mielisairaalassa, jonne Mäkeläkin teki tutkimusretken päästäkseen lähemmäksi Onervaa. Vaikka Nikkilän mielisairaala oli jo lopettanut toimintansa, oli sinne jätetty L. Onervan poikkeusluvalla saatu työhuone. L. Onerva oli maksanut työhuoneestaan, jotta saisi rauhassa runoilla sekä piirtää ja maalata. Luettuani Vapautta, tuli miettineeksi, kuinka Yön kantajassa kirjan tarina keskittyi Seilin saaren mielisairaalaan. On ehkä kaukaa haettua, mutta erikoisia yhtymiä kirjojen väliltä voi löytää. Nyt alan valmistautua kissaulkoilulle ja päivän maraton jatkuu. Aamupäivällä maratoniin tulee ainakin reilun parin tunnin tauko. Lupauduin lähtemään ystäväni kanssa viikottaiselle kävelylenkillemme.

Klo 11.55 

Luettuja sivuja 131. Ei voi muuta sanoa kuin, että teen kaikkea muuta kuin luen. Aamulla otin kylläkin kissaulkoilulle mukaani jokerikirjan Kari Hukkilan Tuhat ja yksi, koska kirja sopii kokonsa puolesta paremmin ulkona luettavaksi kuin Mäkelän tai Kunnaksen kirjat. Kissaulkoilulta palatessa söin nopean aamiaisen, jonka jälkeen lähdin kiireellä puolentoista tunnin kävelylenkille. Suihkun kautta koneen ääreen ja nyt ajattelin lopultakin oikeasti keskittyä lukemiseen. Loppukiri. Kuusi tuntia aikaa lukea. Hukkilan kirjasta täytyy sen verran mainita, että odotan mielenkiinnolla, mitä lukupiiri kirjasta sanoo. Kirjan alku on varsin erilainen kuin normaalisti lukemamme kirjat.

Klo 16.00 

Sivuja takana 253. Jatkoin lukemalla Mäkelän kirjaa. Sängyssä. Nukahdin, enkä sen takia, että kirja olisi tylsä. Päinvastoin kirja on oikein hyvä, mutta päivällä en näemmä voi mennä sänkyyn, koska uni tulee alta aikayksikön. Herättyäni luin hieman lisää Mäkelää, jonka jälkeen siirryinkin Kunnaksen kanssa olohuoneeseen. Ja taas löytyi jotain kirjoja yhdistävää. Kristiina Louhi on kuvittanut Tiitiäisen tuluskukkaron. Mäkelä puolestaan kirjoittaa, että oli pitkään ihastunut Kristiina Louheen, kunnes menivät naimisiin. Joskin liitto päättyi myöhemmin eroon. Tiitiäisen tuluskukkarossa puolestaan käydään aakkosia läpi. Ajatellessani tätä ja luku- ja kirjoitustaitoa, tuli mieleen, kuinka Kallion Yön kantajassa luku- ja kirjoitustaidottomuus oli siihen aikaan hyvin yleistä. Mutta, nyt on vielä kaksi tuntia aikaa lukea Mäkelän kirjaa. Kirjaa en saa toiveistani huolimatta luetuksi loppuun, mutta luetaan sen verran kuin ehditään.

Kirsi Kunnas: Tiitiäisen tuluskukkaro

Kuvittanut Kristiina Louhi

Klo 18.00 

Voi surkeuden surkeutta. Lopullinen sivumäärä vain 268. Kurkottelin 350 sivua, mutta ei tällä kertaa. Ja se, ettei meillä käy ikinä yllätysvieraita. Ei siis ikinä, niin eiköhän puhelin soinut ja vieraita tulossa. Jäi siis viimeinen lukuosuus todella tyngäksi. Maratonilla oli kuitenkin kivaa. Niin, ja kämppähän oli ja on muuten kuin pommin jäljiltä, mutta siitä kärsivät yllätysvieraat.

Helsingin Kaupunginteatterin näytäntövuoden avajaiset

Viimeinen lomamaanantai vierähti Helsingin Kaupunginteatterin näytäntövuoden avajaisissa. Ja missä avajaiset vietettiin? Ihanassa ja mahtavassa, peruskorjatussa Helsingin Kaupunginteatterissa. Väistötilat ovat väistyneet ja henkilökunta on päässyt palaamaan omaan tuttuun taloonsa. Helsingin Kaupunginteatteri on valmistunut vuonna 1967 eli juhlii tänä vuonna 50 ikävuottaan, kuten allekirjoittanutkin. On siis juhlavuosi.

Kuva © Riikka Kiviaho

Helsingin Kaupunginteatterin peruskorjaus alkoi reilu kaksi vuotta sitten. Peruskorjaus piti tehdä vanhaa kunnioittaen, koska teatteri puistoalueineen on Museoviraston arvottama kulttuuriympäristö. Median edustajat pääsivät kurkistamaan teatterin kulisseihin ja kuulemaan monta mielenkiintoista tarinaa, kuinka peruskorjaus oli tehty. Esimerkiksi julkisivun erikoisvalmisteiset laatat oli irrotettu ja puhdistettu yksitellen. Osa laatoista oli kärsinyt kosteusongelmista, joten oman haasteensa työhön oli antanut se, mistä saada samanlaisia laattoja lisää. Pienenä ja mukavana yksityiskohtana Pienen Näyttämön lämpiön ulkoseinän ikkuna-aukot katonrajassa oli avattu. Teatterin huonekalut ovat samat kuin ennenkin, mutta verhoilut ovat uudet, ja niin samanlaiset kuin alkuperäisissä kalusteissa ovat olleet. Ystäväni Jeminan enkeli Tuija ihasteli naistenvessan mahtipontista sohvaa. Sanoi, että sohva kutsui kokeilemaan istumista. Kun itse kävin naistenvessassa, niin totesin, että sama vanha sohva uudistetulla ulkoasulla varustettuna, mutta aivan kuin uusi.

Kuva © Riikka Kiviaho

Näytäntövuoden avajaisissa pääsimme kurkistamaan myös Suurelle näyttämölle ja saimme otteita tulevasta ohjelmistosta. Tilaisuuden avasi teatterinjohtaja Kari Arffman ja juontajana toimi perinteiseen tapaan näyttelijä Antti Timonen.

Myrskyluodon Maija on selkeästi se, joka kiinnostaa ohjelmistosta yleisöä eniten. Onhan kyseessä suomalaisten rakastama klassikkosarja 70-luvulta. Helsingin Kaupunginteatterin suurmusikaalin musiikki on Lasse Mårtensonin käsialaa Arttu Takalon sovittamana. Lisäksi mukana on uusia sanoituksia Maija Vilkkumaalta. Musikaalin lavastaja Katariina Kirjavainen kertoi, ettei musikaalissa ole kopioitu luontoa, vaan Maijan näyt on visualisoitu lavalle. Valosuunnittelija William Iles puolestaan kertoi, että valaistuksen rajana ovat ainoastaan mielikuvitus ja aivot. Syksyn esityksiin on myyty jo nyt yli 54 000 lippua, joka on noin 80 % lipuista. Voitte varmaan arvata, että minulta lippu jo löytyykin.

Myrskyluodon Maija

Kuva © Riikka Kiviaho

Juha Vakkurin käsikirjoittama Mannerheim ja saksalainen suudelma sopii Suomen 100-vuotisjuhlavuoteen mainiosti. Mannerheim on aihe, joka ei tyhjene. Aina löytyy jotain uutta kerrottavaa ja näytelmä avaakin uusia näkökulmia Suomen historiaan ja maan riippuvuussuhteisiin kahdesta suurvallasta. Kyseessä on intensiivinen näytelmä, joka raottaa Mannerheimin yksityiselämää, ja sitä, kuinka yksin Mannerheim oli ajatustensa kanssa.

Mannerheim ja saksalainen suudelma

Kuva © Riikka Kiviaho

Yksi näytelmä, jonka luulisi myös kiinnostavan suurta yleisöä on Maria Jotunin Kultainen vasikka. Ohjaaja Heidi Räsänen vakuuttaa, että klassikko saa Pienellä Näyttämöllä uuden ja raikkaan toteutuksen. Kun ihmisellä on puutetta kaikesta, on aika ryhtyä keinottelemaan. Mutta mitä tapahtuu, kun raha ja rakkaus kohtaavat? Kumpi voittaa?

Kultainen Vasikka

Kuva © Riikka Kiviaho

Loimaan tikkakerho ja taidejuhlat. Kuulostaako mielenkiintoiselta? Ainakin kun tähän lisätään iki-ihanat Hansu ja Pirre, niin tiedossa on varmasti hauska teatterikokemus. Hansu ja Pirre – Mieleni minun tekevi uskoisi uppoavan sellaiseenkin, joka ei yleensä teatterista kiinnostu. Avajaisissa nähty pätkä nauratti. Hansu ja Pirre ottavat kontaktia myös yleisöön. Leski- ja sinkkumiehet varokoot.

Hansu ja Pirre – Mieleni minun tekevi

Kuva © Riikka Kiviaho

Suomen hauskin mies ja Martti Suosalo. Nyt voi olla niin, että joku menee halpaan. Kyseessä ei ole perinteinen komedia, vaan hirtehinen draama. Eletään vuotta 1918 Suomen sisällissodan jälkeen. Kuolemaantuomitut näyttelijät laitetaan harjoittelemaan huvinäytelmää. Suosalo kertoi avajaisissa, että samanniminen elokuva on kuvattu kesällä. Hän on sekä näytelmän että elokuvan pääosan esittäjä. Näytelmän tekeminen on kuitenkin erilaista kuin elokuvan, joten näytelmän Toivo Parikka on kenties hieman erilainen mies kuin elokuvan Parikka. Kuulostaa juuri siltä, että haluan nähdä tämän.

Suomen hauskin mies

Kuva © Riikka Kiviaho

Jyrki Karttunen tuo Pienelle Näyttämölle Aikuisten joulukalenterin, jota ei oikeasti suositella lapsille. Kyseessä on tanssiteatteriesitys, joka auttaa henkilöitä, jotka tuntevat toisinaan olevansa kaikkien joulutraditioiden ulkopuolella. Esitys sopii myös henkilöille, joille eivät perinteiset luukut riitä. Ette varmaan arvaa, että haluan kurkkia nämä luukut jo paljon ennen joulua.

Aikuisten joulukalenteri

Kuva © Riikka Kiviaho

Jos pitäisi valita yrityksen pikkujouluohjelmaksi jokin näytelmä, voisi se olla Palkkamurhaajan painajainen. Mitä tapahtuu, kun vierekkäisiin hotellihuoneisiin majoittuvat palkkamurhaaja ja hylätty ja riutuva aviomies. Arena-näyttämölle nousevan farssikomedian uskoisin naurattavan lähes kaikkia.

Palkkamurhaajan painajainen

Kuva © Riikka Kiviaho

Juoksuhaudantie on Red Nose Companyn ja Teatteri Quo Vadiksen vierailu Arena-näyttämöllä. Näyttämöllä nähdään kaksi klovnia, jotka vievät Kari Hotakaisen romaaniin perustuvan esityksen kahdessa tunnissa läpi. Esitystä on kiitelty hauskaksi ja hulvattomaksi paketiksi.

Juoksuhaudantie

Kuva © Riikka Kiviaho

Lillanissa tapahtuu jotain aivan uutta. Det ordnar sig, sapiens! parodioi revyy-hengessä nykymaailman menoa. Mukana nähdään Anne Berner, Donald Trump ja Nalle Wahlroos. Kuulostaa hurjalta, mutta se ruotsin kieli, jos ei vaikka ymmärrä. Nyt ei kuitenkaan tarvitse pelätä omaa kielitaidottomuuttaan. Lillanissa tehdään ensimmäistä kertaa kokeilu, jossa tekstitys on saatavilla omaan kännykkään tai lainalaitteeseen. Haluan testata.

Det ordnar sig, sapiens!

Kuva © Riikka Kiviaho

Muita Lillanin uutuuksia ovat Vinterkrieget – Here We Go Again ja Robert Jägerhorn – på riktigt? Ensin mainittu on sekä purevaa satiiria että tiukkaa komediaa. Toinen puolestaan taikatemppuilua ja maagisia tilanteita tähtitaivaalla.

Arvoituksellisia muunnelmia on viiden eri teatterin yhteisproduktio. Mielenkiintoinen parivaljakko Heikki Kinnunen ja Ilkka Heiskanen käyvät lavalla sanallista taistelua, josta kumpuaa jotain yllättävää ja yhteistä. Studio Pasilassa esityksiä nähdään elokuun lopulta alkaen.

Arvoituksellisia muunnelmia

Kuva © Riikka Kiviaho

Marco Bjurström kävi avajaisissa kertomassa omasta rakkaasta lapsestaan. Hän ohjaa ja lavastaa ShedHelsingin nimissä Studio Pasilaan Prinsessa Ruusunen – Paluu tulevaisuuteen -esityksen. Esityksessä on 150 lasta ja nuorta. Osa on näyttelijöitä, osalla on kokemusta näyttelemisestä ja osa on aivan ensikertalaisia. Kyseessä on brittiläinen formaatti, jossa annetaan lapsille ja nuorille mahdollisuus loistaa näyttämöllä.

Prinsessa Ruusunen – Paluu tulevaisuuteen

Kuva © Riikka Kiviaho

Melkoisia näytelmiä tulossa siis. Näiden lisäksi lapsia ja lapsenmielisiä muistetaan esityksillä Kani Untuvakerä ja Tontut suutareina. Lisäksi Peppi Pitkätossu valloittaa uudelleen Suuren Näyttämön. Uusien näytelmien rinnalla jatkavat myös vanhat ja tutut näytelmät. Ohjelmistosta löytyvät esimerkiksi Kiviä taskussa, Lava-ammuntaa V ja Mieletön metodi. 

Postauksen hienot kuvat ovat Use Your Illusion And Enter My Dream -blogin Riikalta. Riikalle suurkiitokset vielä tätäkin kautta. Jos haluat käyttää kuvia, niin pyydäthän Riikalta luvan.