Kissa karkuteillä

Minulla on tapana soittaa äidilleni sunnuntaisin, kuten tein tänäänkin. Emme olleet ehtineet pitkään jutella, kun aloin ihmetellä, miksi Herra Karvajalka alkoi mouruta. Ääni koveni ja koveni, joten menin katsomaan, mikä oli hätänä. Mies, joka täällä asuu, oli terassilla, mutta ihmettelin, miksi kissa pitää noin kovaa ääntä tuollaisesta jokapäiväisestä asiasta. Raotin terassin ovea ja sanoin miehelle, että kissa mouruaa. Mies vastasi, että seinänaapurimme yläpuolella asuvan perheen kissa oli hypännyt ikkunasta. Siksi siis Herra Karvajalka oli hurjana.

Mies ja seinänaapurin rouva yrittivät pyydystää karkurikissaa, mutta kissa vaikutti olevan vikkelä tassuistaan. Lopetin puhelun äidin kanssa ja päätin mennä avuksi. Laitoin Herra Karvajalalle ulkoilupuvun eli valjaat päälle ja kiinnitin fleksin valjaisiin. Ajattelin, että tällä tavoin saamme kissan houkuteltua paikalle. Herra Karvajalka lähti heti hurjana kissana terassille, eikä aikaakaan, kun karkurikissa yritti hyökätä katajan alta kissamme kimppuun. Ei onnistunut. Vain valkoinen karvavana jäi nurmikkoa koristamaan, kun Herra Karvajalka oli valmiina antamaan karkulaiselle köniin.

Ei ollut siis hyvä idea ottaa Herra Karvajalkaa ulos. Sain kissan takaisin sisälle ja lukitsin oven, koska herralla tuntui olevan sellaiset voimat päällä, että menisi pienimmästäkin raosta ulos. Seurasin ikkunasta, kun mies, joka täällä asuu, ja naapurinrouva menivät kissan perässä pitkin pihaa. Karkurikissan omistajat eivät olleet kotona, joten pienen karkulaisen kiinniottaminen vaikutti olevan todella hankalaa.

Kun mies tuli sisälle, sanoin, että menen rapun kautta ulos ja yritän etsiä kissaa. Mies lähti mukaani ja pian joukkoon liittyi naapurinrouva. Karkulainen meni pitkin taloyhtiömme pihapiiriä. Hirvitti ajatella, jos lähtisi juoksemaan vilkasliikenteiselle kadulle talon toisella puolella. Yritin houkutella karkulaista Gourmet-herkulla ja hieman karkulainen ruoasta kiinnostuikin, mutta sitten taas mentiin. Alkoi olla todella epätoivoinen tunne.

Kissa porhalsi pitkin lasten leikkikenttää. Välillä syöksyttiin pensaiden kätköihin ja käytiinpä kääntymässä viereisellä vesitornin tontillakin. Karkulainen selvästi nautti vapaudestaan. Yritti välillä nappailla ohi mennessään hyönteisiä. Kaikki aistit olivat hyvin valppaina. Karkulainen on vielä nuori kissa. Mielestäni alle vuoden ikäinen. Olen jo pitkään ajatellut, milloin kissa hyppää avoimesta ikkunasta, koska nuorukaisen jokapäiväinen huvi on ollut keikkua ikkunoissa ja hieman ikkunoiden ulkopuolellakin. Voitte vain arvata, ettei Herra Karvajalka ole hyväksynyt moista riekkumista ollenkaan. Hänen talo. Hän oli täällä ensin. Karkulaiskissa on siis periaatteessa sisäkissa. Muutaman kerran kissa on tuotu ulos ilman valjaita, mutta tarkan valvonnan alaisena.

Kissajahti jatkui ja tuli tunne, ettemme saa kissaa kiinni, mutta sitten karkulainen teki virheen. Hän porhalsi suoraan rappumme tuulikaappiin, koska ulko-ovi oli auki. Äkkiä ovi kiinni ja kissa oli tuulikaapin suojassa. Hirvittävä hätä tuli nuorukaiselle. Melkein jo hellyin ja avasin oven, mutta en kuitenkaan. Sitten minulle iski ongelma, kuinka saisimme kissan tuulikaapista. Olin lukinnut terassin ovemme ja sisälle pääsisimme vain rapun oven kautta. Aloin ihmetellä, missä mies oli, koska häntä ei näkynyt missään. Menin katsomaan terassillemme, niin siellähän se mies istui tuijottamassa televisiota. Koska formulat! Oli siis kesken kissapyydystyksen lähtenyt seuraamaan formuloita.

Sanoin miehelle, että päästää minut sisälle terassiovesta, niin haen Herra Karvajalan vanhan, muovisen kuljetuskopin. Yritetään saada kissa siihen loukutettua. Haettuani varastosta kuljetuskopin, mies tuli mukaani ja meni tuulikaappiin. Tuulikaapissa alkoi sähinä ja tohina. Karkurikissa oli eri mieltä kuljetuskoppaan joutumisesta, mutta mies piti pintansa. Kissa saatiin lopulta kiinni.

Seuraavaksi iski ongelma, mihin kissa laitetaan. Meille sitä ei oikein voinut ottaa, koska Herra Karvajalka nostaisi metelin. Seinänaapurimme lupasi ottaa kopin terassillensa. Karkurikissa yritti työntää kapeita tassujaan kuljetuskopin verkko-oven rei’istä, mutta ei auttanut. Kiikissä oli ja taas minua säälitti. Toinen yrittää päästä kaikin keinoin pois vankilasta, mutta ei pääse.

Naapurimme yritti tavoittaa kissan omistajaperhettä, mutta puhelinnumero oli salainen tai tietoja ei ainakaan hakupalvelusta löytynyt. Nyt sitten jännitämme, milloin perhe palaa, jotta kissa saataisiin takaisin kotiinsa. Ehdotinkin, että soitetaan jossain vaiheessa huoltoyhtiöön, jotta tulisivat avaamaan asunnon oven ja sulkisivat ikkunat. Saataisiin samalla karkurikissa kotiinsa. Kova nälkä ja jano pienokaisella tuntui jo olevan. Kuivamuona ja neste kelpasivat kissalle todella hyvin.

Olipahan taas selkkausta, mutta tällaiset sattumukset tekevät elämästä mielenkiintoisen. Onko sinulle tapahtunut tänään mitään erikoista? 

Valokuvat ovat Herra Karvajalasta, koska en ehtinyt nappaamaan karkurikissasta kuvaa sen kirmatessa vapaana. Kuljetuskopasta en viitsi kuvaa ottaa.

Ja juuri, kun olin julkaisemassa postausta, karkulaisen perhe kotiutui ja kissa pääsi kotiinsa. Olivat onnellisia, kun kissa palasi ehjin nahoin karkumatkalta.

Kirjabloggaajan kesäaakkosia O-U

Jatketaan kesäaakkosilla sunnuntaiseen tapaan.

O = Onnellinen. Aivan usein ihmiset sortuvat marmattamaan turhanpäiväisistä asioista. Myönnän, sorrun siihen itsekin. Yritän kuitenkin muistuttaa itseäni, kuinka onnellinen loppujen lopuksi olen. Elämässäni on oikeastaan asiat pääosin hyvin. On lämmin koti. On mies, joka asuu täällä. On kissa. On äiti ja isä. On veljet. On ystäviä. On työpaikka. On blogi, joka on avannut minulle aivan uuden maailman. Olen onnellinen myös neljästä vuodenajasta ja Suomen kauniista luonnosta. Olen onnellinen pienistä iloisista hetkistä ja elämän kummallisista sattumuksista. Olen onnellinen, että olen suhteellisen terve ja tähän asti olen onnistunut saamaan apua, jos olen sitä tarvinnut. Onnellisuus on läsnä ihmisen jokapäiväisessä elämässä, jos vain pitää silmänsä ja mielensä auki.

P = Päiväunet. Kuulun siihen ihmisjoukkoon, joka rakastaa päiväunia. Päiväunet ovat minulle viikonloppujen luksusta. Päivällä on kiva mennä kirjan kanssa sänkyyn tai sohvalle ja lukea hetki kirjaa. Pienen lukuhetken kuluttua silmäsi alkavat mennä kuin itsestään kiinni, vaikka kirja olisi kuinka hyvä. On päiväunien aika. Päiväunien kesto on yleensä puolesta tunnista jopa pariin tuntiin, riippuen ihan siitä, paljonko viikolla on kertynyt univelkaa. Onnekseni en kuulu siihen joukkoon, jolla menee päivä täysin sekaisin päiväunien jäljiltä. Itselleni päiväunet on loistava tapa virkistäytyä ja saada uutta potkua päivään.

Q = QP. Onpa vaikea kirjain, mutta sitten tuli mieleeni QP eli McDonaldsin klassikkohampurilainen Quarter Pounder. Nuorempana tuli käytyä usein hampurilaisella, nykyään tosi harvoin. Sitä en edes muista, milloin viimeksi olisin käynyt McDonaldsissa. Liian monta vuotta sitten. QP tuli kuitenkin valittua aina silloin tällöin herkkuhetken pääruoaksi, koska on vain niin hyvää. Tuplapihvi ja tuplajuusto. Nam. Ja nyt alkoi tehdä mieli hampurilaista, mutta tyydyn uusiin perunoihin, jotka liedellä kiehuvat.

R = Ruusu. Monen naisen suosikkikukka on ruusu. Itse en edes tiedä, onko minulla suosikkikukkaa, koska useimmat kukat ovat todella kauniita. Ruusun valitsin tähän siksi, että nuoruusvuosinani olin yhden kesän ruusutarhalla töissä. Työ oli pääosin nuputtamista isoissa ja kosteankuumissa kasvihuoneissa, mutta pääsin minä kaalejakin istuttamaan. Ja mitä on nuputtaminen? Ruusun varteen kasvaa uusia varren tai kukan alkuja. Nämä poistetaan ruususta nuputtamalla eli poistetaan ruusun varresta ylimääräiset alut. Tällä tavoin ruususta saadaan ykkösluokan leikkoruusu, kun se vihdoin leikataan kukkakauppaan päätyväksi myyntiartikkeliksi. Työ ruusutarhalla oli raskasta ja kesän päätteeksi käteni muistuttivat kalansuomutautisen ihoa. Ei siihen aikaan mitään työhanskoja jaeltu.

S = Sanomalehti. Pidän perinteisen sanomalehden lukemisesta ja mielestäni sanomalehti kuuluu aamuun. Meille tulee paikallinen sanomalehti ja siitä olisi verkkojulkaisukin saatavilla, mutta en osaa sellaiseen tarttua. Pidän siitä, kuinka saan aamupalalla keskittyä sanomalehden uutistarjontaan ja tunnen lehden käsissäni. Koen sähköisen sanomalehden kylmänä ja kaukaisena. Pelkään kuitenkin sitä, että jossain vaiheessa perinteinen sanomalehti häviää kokonaan.

T = Turkki. Turkki maana, ei vaatteena, vaikken olekaan mikään kettutyttö. Olen käynyt Turkissa useamman kerran. Pidän maan monipuolisuudesta, vaikka tällä hetkellä harmittaakin maan poliittinen tilanne. Turkissa on ihanaa ruokaa, aurinkoa ja hiekkarantoja. Turkkilaiset ovat pääosin hauskoja, vaikka joku saattaakin tuntea olonsa epämukavaksi kohdatessaan turkkilaisen hyökkäävyyden paikallisilla markkinoilla. Turkissa on paljon historian tuntua, mutta samalla modernia elämänmenoa. Plussaa tulee tietysti myös siitä, että Turkki on edullinen maa matkustaa.

U = Uuniperuna. Rakastan uuniperunoita erilaisilla täytteillä. Pitkään uunissa kypsytetty peruna on todellinen herkku. Yksinkertainen ja helppo valmistaa. Uuniperunoita tulee syötyä aivan liian harvoin ja ehkä uuniperuna onkin enemmän talviherkku. Perunaa on alettu hyljeksiä suomalaisessa ruokavaliossa ja itsekin huomaan, että syön nykyisin vähemmän perunoita. Perunassa on kuitenkin paljon vitamiineja, joten sitä ei pitäisi hyljeksiä. Syksyn tullen siis uunit lämpenemään ja perunat uunin lämpöön. Itse ainakin aion herkutella uuniperunoilla ja kenties kehittää jonkin uuden täyte-elämyksen perunan kyytipojaksi.

Kesäaakkoset A-G

Kesäaakkoset H-N

Kesäteatterissa: Engelin hattu

Kesäteatteri on aina kokemus. Ulkona oleva ympäristö antaa esitykselle paljon, eikä esityksen tarvitse olla edes luonnonhelmassa. Valtimonteatteri toi oman kesäteatterinäytelmänsä Engelin hattu keskelle Helsinkiä, aivan Senaatintorin kupeeseen. Ja mikä vielä mielenkiintoisempaa, esitys kätkeytyy Helsingin kaupunginmuseon yhdelle sisäpihalle, Falkmanin pihalle. Ihastuttava miljöö, jossa voi tuntea historian havinaa jo itsessään, ja vielä mukavammaksi kokemuksen tekee esitys, joka on viety parinsadan vuoden takaisin tunnelmiin.

Pinja Hahtola ja Eero Enqvist

Kuva © Seppo Honkonen, Valtimonteatteri

Engelin hattu on kertomus siitä, kuinka Carl Ludvig Engel (Eero Enqvist) palkattiin rakentamaan Helsinkiä. Helsingin ruutukaava saa aivan uuden mallin. Kadut levenevät ja rakennuksia, mukaan lukien esimerkiksi kaupunkilaisten rakastama Ulrika Eleonoran kirkko, puretaan maan tasalle. Carl Ludvigilla on visio. Hän haluaa rakentaa kirkon. Oikein ison kupolikirkon, joka näkyy kauas ja on taatusti hienompi kuin Pietarissa oleva kirkko. Carl Ludvig saa tukea uudelleenrakentamiskomitean puheenjohtajalta Johan Albrecht Ehrenströmiltä (Marko Pakarinen). Kaupungin rakentamisesssa aviomiestänsä tukee myös Charlotte Engel (Pinja Hahtola). Carl Ludvig rakentaa myös kodin perheelleen ja siihen puutarhan, eikä mitä tahansa puutarhaa, vaan mitä monimuotoisempia kasveja puutarhaa koristamaan ja ilostuttamaan. Esimerkiksi rabarberistä saadaan mahtavaa mehua. Helsinkiläiset eivät tätä kaikkea tuhoamis- ja rakentamisvimmaa suodata. Seurapiireissä kohistaan ja eräskin seurapiirirouva (Anna Ranta) jättää Helsingin tällaisen vulgäärin takia.

Eero Enqvist Carl Ludvig Engelin asussa ja jopa hatussa antaa vakavahenkisen kuvan itsestään, ja miksei antaisi, onhan miehellä valtava työ tekeillä. Pinja Hahtola puolestaan tekee loisteliaan roolin Charlotten puvussa. Uskollinen aviovaimo, joka ei kuitenkaan kieltäydy pienestä silmäpelistä, jos siihen tulee mahdollisuus. Marko Pakarinen Ehrenströminä on hauska ja hullutteleva. Ei todellakaan mikään tiukkapipo virkamies. Entä sitten kaksoisroolituksen tekevä Anna Ranta? Naisella pitää kiirettä roolien välillä, mutta taitavasti nainen molemmat roolit vetää. Seurapiirirouvan mekossa keikkuva Ranta on alituisesti Engeleillä kyläilemässä ja aina maistuu porejuoma ja leivonnainen.

Anna Ranta

Kuva © Seppo Honkonen, Valtimonteatteri

Seppo Honkonen on ohjannut Engelin hatun. Näytelmä etenee hyvin loogisesti, eikä katsojalle jää arvailujen varaa. Pidin näytelmän puvustuksesta erityisen paljon. Asut olivat hyvin ajalle tyypillisiä. Etenkin Charlotten asut olivat todella kauniita. Ihastuin myös siihen, kuinka Falkmanin pihaa hyödynnettiin näytelmässä. En tiedä, olivatko näytelmässä olevat kukat aitoa lavastusta vai Falkmanin pihalle kuuluvaa kalustoa, mutta todella kaunista ja värikästä kukkaloistoa näytelmässä nähdään.

Engelin hattua oli kiva katsoa, etenkin kun olemme lukupiirissä lukeneet kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2016 voittaneen Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista. Oli mukava tehdä vertauksia kirjan ja näytelmän Engelien välillä. Hyvin samanlaisen historiakuvan Engelin kaupungista saa sekä kirjasta että näytelmästä.

Marko Pakarinen, Anna Ranta, Eero Enqvist ja Pinja Hahtola

Kuva © Seppo Honkonen, Valtimonteatteri

Esityspäivänä, jolloin kävin näytelmän katsomassa, alkoi ripsiä sadepisaroita muutama minuutti ennen esitystä. Katsomo ei ole katettu, joten onneksi olin tällä kertaa varustautunut kunnolla. Kaivoin kassista lisävaatetusta ja kertakäyttösadetakin päälleni. Kesken esityksen huomasin, että osa katsojista oli avannut sateenvarjon jalkojensa päälle. Niin tein minäkin. Esitystä oli varsin mukava seurata, kun oli kunnon varusteet. Pystyi keskittymään kokonaisvaltaisesti esitykseen, kun kylmyys ei haitannut. Kesäteatteri vaatiikin myös erittäin positiivista asennetta. Pienet sadekelit eivät teatterielämystä huononna.

Engelin hattua esitetään enää vain kaksi kertaa, joten jos kiinnostuit, nyt tulee kiire lähteä Falkmanin pihalle.

Engelin hattu sai kantaesityksensä 28.6.2017.

Rooleissa: Eero Enqvist, Pinja Hahtola, Marko Pakarinen ja Anna Ranta

Käsikirjoitus: Anna Eloaho ja Eero Enqvist

Ohjaus: Seppo Honkonen

Näin esityksen vapaalipulla. Kiitos Valtiomonteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.

Kesäteatterissa: Bonnie & Clyde

Sain mielenkiintoisen kesäteatterikutsun, johon oli pakko vastata kyllä. Helsingin ylioppilasteatterin ja Teatterikorkeakoulun opiskelijoista koostuva vapaa ryhmä on valmistanut näyttämöteoksen Bonnie & Clyde, joka kiertää autolla Suomea kesällä 2017. Esityksellä halutaan tuoda uudenlaista musiikkiteatteria julkiseen kaupunkikuvaan osaksi monimuotoista ja kehittyvää kaupunkikulttuuria.

Bonnie & Clyde pärähtää käyntiin sillä, että Bonnien ja Clyden tarina kerrotaan äkkipikaa katsojille. Mitä ihmettä? Sitä, että tämän jälkeen hypätään nykyaikaan ja näyttämöllä oleva trio, Lumi Aunio, Eeva Kaihola ja Elias Salonen esittävät kukin Bonnieta tai Clydea. Ihan sen mukaan, mikä parhaiten sopii kohtaukseen. Katsoja voi nähdä näytöksen kohtaukset osana näyttämöllä olevien nuorten aikuisten unelmia ja pelkoja tai kuten minä, että näyttelijät tuovat Bonnien ja Clyden nykyaikaan, ja kuinka he nykymaailmassa toimisivat ja ajattelisivat.

Lumi Aunio

Kuva © Lauri Laukkanen

Pidin siitä, kuinka näyttelijät pistivät itsensä peliin. Esitysilta, jolloin näytelmän näin, oli todella kylmä, mutta siitä huolimatta näyttelijät eivät tuntuneet kylmyydestä kärsivän. Tässä oli todellakin tekemisen meininkiä ja into paistoi näyttelijöiden kasvoilta, mutta ei suinkaan niin, että se olisi haitannut näyttelemistä. Vaikuttaa siltä, että Suomeen kasvaa uusia hienoja ja ammattitaitoisia näyttelijöitä.

Pauli Patinen on vastannut Bonnien & Clyden ohjauksesta. Mielestäni esitys pysyi varsin hyvin koossa, vaikka esityspaikat saattavat vaihdella joka ilta. Esityksessä on Henna Helasvuon säveltämää ja Helasvuon ja Patisen sanoittamia musiikkikappaleita, joita näyttelijät tulkitsevat. Näyttelijäkolmikosta on nostettava ehdottomasti esiin Lumi Aunio, jonka tulkinnoista pidin erityisen paljon.

Eeva Kaihola

Kuva © Lauri Laukkanen

Bonnie & Clyde on melkoisen pirstaleinen esitys, mutta siitä huolimatta puolitoistatuntinen ilman väliaikaa menee nopeasti. Vaikka näytelmä on pirstaleinen, on siinä punainen lanka, joka vie esitystä eteenpäin. Näytelmässä tapahtuu paljon, eikä katsojalle tule tylsiä hetkiä. Esityksessä on myös paljon huvittavia kohtauksia.

Näytelmän esityspaikat vaihtuvat sen mukaan, missä päin Suomea liikutaan. Itse olin katsomassa esitystä Helsingissä Kaartin lasaretin sisäpihalla. Täällä ei tietenkään ole valmista katsomoa, joten kunnon kesäteatterimeininkiä noudattaen katsomo oli rakennettu muutamasta matalasta pukista ja leveistä lankuista. Lisänä oli joitakin irrallisia jakkaroita. Jotenkin tästäkin tuli kunnon kesäfiilis. Mutta se, että minä, joka aina paapatan siitä, että kesäteattereihin pitää varustautua kunnon vaatetuksella, olin lähtenyt liikkeelle aivan liian vähissä tamineissa. Palelin ja otin opikseni.

Elias Salonen

Kuva © Lauri Laukkanen

Bonnie & Clyde kiertää vielä Jyväskylässä, Joensuussa, Savonlinnassa, Mikkelissä, Turusssa, Tampereella sekä uudestaan Helsingissä. Jos olet lähistöllä, niin suosittelen menemään paikalle. Pääsylipusta jokainen maksaa juuri sen verran, mitä kukkaron nyörit sallivat. Tietenkin on soveliasta maksaa jotain, koska kiertue rahoitetaan pääsylipputuloilla.

Bonnie & Clyde sai ensi-iltansa 1.7.2017 Helsingissä Tervasaaren amfiteatterissa.

Rooleissa: Lumi Aunio, Eeva Kaihola ja Elias Salonen

Ohjaus: Pauli Patinen

Tekstit: Pauli Patinen, Liila Jokelin, Martta Jylhä, Linnea Kilpeläinen ja työryhmä

Sävellys: Henna Helasvuo

Ääni ja tekniikka: Riku Vuorensola

Puvustus: Vita Edvards ja Stella Kylä-Liuhala

Kirjabloggaajan kesäaakkosia H-N

Sunnuntaipäivä ja kesäaakkosten vuoro. Kirjabloggaajan kesäaakkosten haasteen heitti Minna Ja kaikkea muuta -blogista. Pitemmittä puheitta paras ja aakkosiin.

H = Heinäkuu. Useimpien suomalaisten kesälomakuukausi, paitsi minun. Ei ainakaan tänä vuonna. Viime vuonna taisin lomailla heinäkuussa viikon verran. Pidän heinäkuusta, mutta töiden takia on pakko hieman joustaa ja pitää lomia vuorotellen. Toisaalta tänä vuonna on alkanut tuntumaan yhä enemmän siltä, kuinka Suomessa, jonka talous on nousussa, yritykset voivat sulkea ovensa koko heinäkuun ajaksi. Käsittämätöntä. Vaikka en mielestäni olekaan mitenkään erityisen ekonomisesti ajatteleva ihminen, ihmettelen tällaista tapaa, joka useimmiten perustuu perinteisiin. Aina on oltu heinäkuussa kiinni ja ollaan nytkin. Nostan hattua yrityksille, jotka uskaltavat tehdä poikkeuksen ja pitää yritystä edes pienellä miehistöllä auki heinäkuun ajan. No, nyt tämä meni paasaukseksi. Oikeasti piti kirjoittaa siitä, kuinka heinäkuu taitaa olla se kuukausi, jolloin luen eniten koko vuoden aikana. Heinäkuussa on vielä valoisaa ja illat saattavat venyä hyvän kirjan seurassa pidempäänkin.

I = Instagram. Alun perin en ymmärtänyt Instagramin viehätystä. Ihmettelin, mikä some-juttu tämäkin on, kunnes sitten kerran uskaltauduin avaamaan oman Insta-tilin. Aika nopeasti jouduin Instagramin pauloihin. Kauniita ja erikoisia asioita löytyy ympäriltä paljon, jos vain pitää silmät auki. Instagramiin tulee laitettua kuvia laidasta laitaan. Ei siis pelkkiä kirjakuvia, vaan milloin mitäkin. Instagramia voisi pitää myös eräänlaisena kuvapäiväkirjana, jonne on helppo palata nautiskelemaan oman elämän ihanista ja pienistä hetkistä. Pidän myös Instagramista sen vuoksi, että sieltä löytyy toisten ihmisten mitä hienoimpia otoksia. Uskomatonta, kuinka toiset osaavat kuvaamisen jalon taidon. Instagram on hieno asia.

J = Jäätelö. Muistan jäätelökesää… Kesä ja jäätelö, mikä ihana yhdistelmä. Kesällä tulee syötyä jäätelöä paljon, talvella ei juuri ollenkaan. Nykyään on mitä erilaisempia jäätelömakuja, mutta taidan olla vanhanaikainen, koska mielestäni perinteiset jäätelömaut ovat parhaimpia. Vanilja ja mansikka tai Valion mansikkaeskimo. Suklaajäätelöstä en pidä. Haluan, että jäätelönautinto on virkistävä ja usein suklaajäätelöt ovat turhan suklaisia ja tunkkaisen makuisia, jolloin jäätelön virkistävä ominaisuus häviää. Jäätelöihin liittyy muutakin. Nuorena, juuri aikuisiän ylittäneenä, olin useana kesänä Kotisaaren tai sittemmin Kotisaari-Ingmanin jäätelötehtaalla töissä. Niinä kesinä jäätelöä tuli syötyä vähemmän, mutta eivät ne kesät silti jäätelöhimoani mihinkään häivyttäneet. Tietyistä jäätelöistä vain tulee tiettyjä asioita mieleen. Kingis tai Jättis. Mitä tehdä, kun Kingistä tulee liukuhihnalta enemmän kuin pitäisi tai entä jos Jättiksen hillokone menee umpeen?

K = Kuolema. Tähän olisi tietysti pitänyt ottaa kirja, mutta otin kuoleman, koska se on osa elämänkulkua. Itse olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että tähän ikään päässeenä, olen ollut hyvin harvoissa hautajaisissa mukana. Tämä vuosi on kuitenkin ollut enemmän kuin surun vuosi. Huhtikuussa kuoli viimeinen isovanhempani, 96-vuotias äidinäitini, Miiri. Juhannuksen jälkeen tuli toinen suruviesti. Tätini oli nukkunut pois vain 56 vuoden iässä. Kirjablogimaailmassa on myös ollut ainakin kahdet suru-uutiset tänä vuonna. Lukutoukan kulttuuriblogin Krista menehtyi maaliskuussa ja Ullan luetut kirjat -blogin Ulla nukkui pois toukokuussa. Surullisia uutisia kaikki. Ikääntyneen ihmisen kuoleman jollain lailla hyväksyy, vaikka surullista se aina onkin. Nuoremman ihmisen kuolema on eri tavoin järkyttävää, ja se on aina ikävä yllätys, vaikka ihmisellä olisi ollut jokin vakava sairaus. Lapsen kuolema puolestaan on jotain sellaista, jota en ymmärrä lainkaan. Kuinka kukaan vanhempi voi ikinä selviytyä pienen lapsensa kuolemasta? Kuolema on niin lopullista, että menee jonkin aikaan ennen kuin voi ymmärtää, ettei jotain henkilöä enää ole olemassa. Kuolema laittaa myös asioita uuteen järjestykseen. Kaikki ei olekaan niin selvää kuin kuvittelisi. Kuolema on myös pieni muistutus siitä, että älä anna auringon laskea vihasi ylle. Sovi aina asiat, koska ikinä ei tiedä, mitä elämä tuo tulleessaan.

L = Lukeminen. Olen pienestä pitäen saanut syntymäpäivä- ja joululahjoiksi kirjoja. Äitini on aina lukenut paljon, joten lukuharrastuksen olen oppinut jo kotoa. Opiskeluaikoina minua harmitti se, että lukemiselle ei ole löytynyt kovin paljon aikaa, jos ollenkaan. Opiskellessa tuli tietysti luettua, mutta ammattikirjallisuutta, eikä se tuo samanlaista lukunautintoa kuin romaanien ahmiminen. Koen lukemisen rauhoittavana toimintona. Illalla unen tuleminen on lähes mahdotonta, jos en edes paria sivua lue. Lukeminen on myös helppo tapa ottaa pieni irtiotto arjen hälinästä. Luen myös valoisaan vuodenaikaan ja sään salliessa kissan ulkoilutuksen ohessa. Usein kissan ulkoilutus on sitä, että kissa vaanii jotain hiirtä ja saatamme olla samassa paikassa pitkään. Mikä siis olisi parempaa ajanvietettä siinä samalla kuin lukeminen?

M = Manni. Nyt ei puhuta Tarmo Mannista, vaikka edelleen ihailenkin tätä edesmennyttä näyttelijää. Muistan kuin eilisen päivän, kun 1980-luvulla Tavastia-klubilla oli jokin erityisilta ja Tarmo Manni nousi lavalle esittääkseen jonkin runon tai katkelman jostain kirjasta. Mies oli huikaiseva. Mutta takaisin asiaan. Manni on kissa. Siis meidän ihana, valkoinen karvakasa, Herra Karvajalka toiselta nimeltään. Alun perin kuvittelin, että kertoisin blogissani enemmänkin Mannista ja siksi blogini osoitekin on /http://mannilainen.blogspot.fi, mutta elämä on usein kummallista. Blogi alkoi elää omaa elämäänsä ja pian huomasinkin, että blogini pääpaino on kirjoissa ja teatterissa. Manni on kuitenkin tärkeä perheenjäsenemme. Syyskuussa yhdeksän vuotta täyttävä kissa osaa edelleen yllättää lähes päivittäin, vaikka periaatteessa kissan rutiinit ovat hyvin tiedossamme. Olen aina pitänyt kissoista, mutta en ikinä ollut ajatellut haluavani valkoista, puolipitkäkarvaista kissaa. Mutta sellainen, kun tarjotaan kuin tarjottimella, ei sellaisesta voi kieltäytyä. Manni on tuonut kahden aikuisen yhteiseloon paljon elämää ja iloa.

N = Nauru. Nauru voimaannuttaa ei ole pelkkä klisee. Kunnon nauru on oikeasti jotain sellaista, joka tuo koko kroppaan mahtavan olon. Olen huomannut nauravani liian vähän. Nuorempana olin mielestäni nauravaisempi. Olen salaa kateellinen teinitytöille, jotka nauravat sydämensä pohjasta. Miksi itse en enää kykene päivittäin samanlaiseen hullunhauskaan nauruun? Toki välillä tulee naurettua kyyneleet silmissä, mutta aivan liian harvoin. Minua naurattaa etenkin tilannekomiikka, mutta pidän myös siitä, kuinka osaan nauraa itselleni. Olen ylpeä siitä, että vanheneminen on tuonut itsetuntoa katsoa omaa kuvaansa ja elämäänsä siten, että itselle voi ja saa nauraa. Nauru on hyvästä.

Tällaisia aakkostuksia tänään. Oletko itse ottanut osaa kesäaakkoshaasteeseen? 

Ja jos oikein innostuit, kesäaakkoseni A-G löytyy täältä.

Kirjabloggaajan kesäaakkosia A-G

Ja kaikkea muuta -blogin Minnalla oli hauska postausidea. Kirjabloggaajan kesäaakkoset eli kerrot aakkosten avulla itsestäsi jotain lukijoillesi. Onhan tätä kokeiltava, joten tästä se lähtee. Ensimmäisenä aakkoset A-G. Ei muuten sisällä kaikkein helpoimpia aakkosia suomalaiselle, mutta yrittänyttä ei laiteta.

A = Aamut. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä aiemmin herään aamuisin. Nuorena tyttönä ei ollut ongelma eikä mikään nukkua puolille päivin tai ylikin, mutta ei enää. Normaaleina arkiaamuina herään heti viiden jälkeen, koska haluan olla ajoissa töissä. Lue: lähden mieluummin ajoissa kotiin kuin vietän iltojani työpöydän ääressä. Viikonloppuisin ja lomilla olen ylhäällä viimeistään seitsemältä. Taidan siis olla aamuihminen, mutta millainen aamuihminen. Rakastan viipyileviä aamuja, jolloin saan olla omissa ajatuksissani teekupposen ja sanomalehden parissa. En kaipaa aamuisin seuraa. Herra Karvajalka on ainut, jonka hyväksyn, koska hän on niin suloisen pehmeä. Aamut, jolloin mies, joka täällä asuu, herää samoihin aikoihin kuin minä, menevät auttamattomasti piloille. Haluan aamut itsekkäistä syistä vain itselleni.

B = Banaani. Vaikeita kirjaimia, joten otetaan se sana, joka ensimmäisenä tulee mieleen. Banaanit ovat yksi lempihedelmistäni. Helppo ottaa mukaan evääksi ja täyttää pikkunälän aiheuttaman kolon vatsassa mukavasti. Kuivatut banaanilastut ovat myös herkkua, mutta ah, niin kaloripitoisia, vaikka en kaloreita jaksa enää laskeakaan. Entä mitä sanotte banana splitistä? Kuola alkoi valua. Klassikkoherkku.

C = Citymarket. Käyn Citymarketissa vain, jos siellä on jokin superhyvä tarjous tai jos minulla on asiaa Postiin, joka siellä sijaitsee. Suurin syy siihen, että käyn harvoin Citymarketissa, on se, että Citymarket on logistisesti väärässä paikassa. Prisma on lähempänä, vaikka ei aivan lähin kauppamme olekaan. Lisäksi Citymarket on kalliimpi kuin Prisma.

D = Davidkin. Ihan oikeasti tähän on otettava Davidkin eli Samuel Davidkin. Luin juuri miehen toisen dekkarin Sodomasta pohjoiseen ja voi kuinka myytyä naista olen. Uskomattoman hyvä kirja, jota on pakko hehkuttaa joka käänteessä. Davidkin kirjoittaa älykkäästi ja taitavasti. Fanitan.

E = E-kirjat. Tähän tuli nyt sama valinta kuin Minnan postauksessa. E-kirjoilla tarkoitan nyt tässä äänikirjoja, joita voi kuunnella missä tahansa. Yritin päästä viime syksynä ja alkutalvesta e-kirjojen makuun, mutta ei ollut minun juttuni. Kesäisin luen kissaa ulkoiluttaessa kirjoja, mutta syksyllä pimeiden iltojen tultua, ei ulkona pysty enää lukemaan. Suomen syksy ja talvi ovat pitkiä, joten menee monta kuukautta hieman hukkaan, kun ulkoilutusaikaa ei voi hyödyntää lukemiseen. Yritin siis e-kirjoja, mutta ei siitä tullut mitään. Jotenkin kiinnitin liikaa huomiota lukijan ääneen ja painotuksiin. Lisäksi ärsyttivät ihmiset, jotka tulivat keskeyttämään kirjan kuuntelun jorinoillaan. Keskeytyksen tultua kuulokkeet ovat jotenkin hankalampi ottaa korvista pois kuin laskea kirja käsistä alas.

F = Facebook. Facebookissa tulee pyörähdettyä joka päivä katselemassa, mitä sukulaisille, ystäville ja tuttaville kuuluu. Sain jopa perustettua blogilleni omat Facebook-sivut toukokuussa, vaikka en sivuja ole vielä blogiini linkittänytkään. Ehkä otan sen kesälomaprojektiksi elokuussa. Facebookissa ärsyttävät eniten mainokset, joita tulee joka tuutista. Jos googlaat jotain tuotetta netistä, niin seuraavan viikon ajan kyseinen tuote esittäytyy Facebookissa, kun sinne menet. Todella ärsyttävää. Facebookiin on ehkä hieman sellainen viha-rakkaus -suhde.

G = Gammayökkönen. On Facebookista hyötyäkin. Olen Facebookissa Suomen perhoset -ryhmässä. Perhostietämykseni on heikkoa, enkä tunne montaakaan perhosta, mutta opin koko ajan uutta. Pikkuveljeni harrasti lapsena perhosten keräystä ja silloin tunsin perhosia enemmän, koska olin usein pikkuveljeni mukana niityillä perhosjahdeissa. Viime kesänä iltaisin terassilampun ympärillä ja samettikukissa alkoi pyöriä jokin hyvin vikkeläliikkeinen yökkönen. Sain perhosesta napattua pari kuvaa, jotka laitoin Suomen perhoset -ryhmään. Alta aikayksikön sain vastauksen. Kyseessä oli gammayökkönen. Olin taas oppinut jotain uutta. 

Tästä se lähtee. Myöhemmin jatkan aakkosten parissa ja olisi tietysti kiva nähdä sinunkin kesäaakkosiasi.

Teatterissa: Kuolema Venetsiassa

On jäänyt ikävästi keväällä pari teatteripostausta kesken kaikkien muiden kiireiden takia, mutta korjataan vahinkoa nyt kesällä. Kansallisteatterissa sai Suomen kantaesityksensä keväällä Thomas Mannin novelliin perustuvaa näytelmä Kuolema Venetsiassa (Der Tod in Venedig). Tämä piti tietysti nähdä, koska kyseessä on Nobel-palkitun kirjailijan klassikkoteos. Kuinka minulle sitten kävikään? Näytelmän toki näin, mutta kyseessä ei ollutkaan perinteinen vuoropuheisiin perustuva näytelmä, vaan oikeastaan kahden miehen vuoropuhelu monologin omaisesti.

Maineikas kirjailija Gustav von Aschenbach (Jukka Puotila) matkustaa Venetsiaan Lidon saarelle etsimään kadoksissa olevaa inspiraatiota. Hotellissa von Aschenbach kohtaa kauniin puolalaisen teinipojan, johon rakastuu. Kirjailija von Aschenbach seuraa ihastustaan etäältä Venetsian kapeilla kujilla kiihkeän kaipuun hullaannuttamana. Tähän maailman aikaan miesten välinen rakkaus on ollut ehdottomasti kiellettyä, eikä Pride-kulkueista ole ollut tietoakaan. Samaan aikaan näyttämön yhdessä kulmauksessa tuskailee kirjailija Thomas Mann (Jukka-Pekka Palo) tekstinsä kanssa, kuinka kuvata ja kertoa Venetsian tapahtumia ja olla ikään kuin omantunnon ääni.

Jukka Puotila ja Jukka-Pekka Palo

Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri

Jukka Puotila juhlistaa 35-vuotista taiteilijauraansa Kuolema Venetsiassa näytelmässä. Täytyy sanoa, että mies tekee huikean roolityön. Minulle tulee aina Puotilasta mieleen imitaatio. Joskus vuosia sitten kävin katsomassa Puotilan imitointiesitystä ja se on jäänyt vahvasti elämään mieleeni. Tällaisista voimakkaista mielikuvista on vaikea päästä yli, mutta nyt pääsin. Pidin Puotilan heittäytymisestä rooliin, joka sai välillä täysin mielipuolisia vivahteita. Jukka-Pekka Palon roolityö on niin ikään vahvaa ja vaikuttavaa. Nautin siitä, kuinka Palon kasvoilla erottuivat epätoivon ilmeet hänen miettiessään, kuinka jatkaa tarinansa kirjoittamista. Puotilan ja Palon rinnalla näyttämöllä oli kolmaskin henkilö. Sellisti Artturi Aalto pääsi näyttämään taitojaan ja kyllä siinä oli katsojalla ihasteltavaa. Itse laitoin silmät kiinni ja annoin musiikin viedä. Mykistyttävän hienoa.

Jukka Puotila, Jukka-Pekka Palo ja Artturi Aalto

Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri

Michael Baran on ohjannut ja dramatisoinut intensiivisen esityksen, joka vaatii katsojalta paljon. Näytelmässä on kuitenkin hyvin latautunut tunnelma, joten hienosti Baran on onnistunut tältä osin. Näytelmän lavastus on huikea antiikkimaisine tunnelmineen. Keskellä näyttämöä on vesiallas, jota ympäröivät korkeat korinttilaiset pylväät. Mahtavasta lavastuksesta on vastannut Tarja Simone.

Näytelmä ei ehkä ole kaikkein helpoimpia katsottavia, mutta pidin näytelmän unenomaisuudesta ja viipyilevästä otteesta. Näytelmä on myös voimakas, ja itselläni se jäi pitkäksi aikaa pyörimään mieleeni. Itse en ole lukenut Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa novellia, mutta kerrotaan, että teos perustuu Mannin omiin kokemuksiin Lidon lomamatkalta.

Artturi Aalto, Jukka-Pekka Palo ja Jukka Puotila

Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri

Kuolema Venetsiassa sisältää monia aiheita. Homoseksuaalisuus on ilman muuta vahvin teema, mutta teos tuo myös esiin ihmisen vanhenemisen ja rappeutumisen. Näiden ohella tulee esiin luomisen tuska, jonka kirjailija kokee, kun tekstiä on vaikea saada paperille saakka. Monia puhuttelevia aiheita.

Näytelmä kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, jos vakavahenkisempi teatteri kiinnostaa. Uskon, että esitys sopiikin paremmin syystunnelmiin kuin kevään valoon.

Kuolema Venetsiassa sai Suomen kantaesityksensä Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä 5.4.2017.

Rooleissa: Jukka-Pekka Palo ja Jukka Puotila

Muusikko: Artturi Aalto

Ohjaus ja dramatiosointi: Michael Baran

Suomennos: Oili Suominen

Lavastus ja pukusuunnittelu: Tarja Simone

Valo- ja videosuunnittelu: Ville Toikka

Äänisuunnittelu: Kristian Ekholm

Naamioinnin suunnittelu: Jari Kettunen

Näin esityksen medialipulla. Kiitos Kansallisteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.