Catrine Tollström: Kokeilu

Yleensä en pidä trillereistä, mutta nyt löytyi mielenkiintoinen kirja. Catrine Tollströmin Kokeilu (HarperCollins Nordic, 2016) on psykologinen trilleri, jota ei malttaisi laskea käsistään. Ruotsinkielinen teos Experimentet on vuodelta 2015. Kirjan on suomentanut Pirjo Lintuniemi. Kiitos lähtee kustantajalle, jolta kirjan sain. Kirjassa on myös todella kaunis kansi. Kannen kuva on Shutterstockin ja suunnittelu Intergrafika UAB.

Ruotsin suurimman tosi-tv:n kuvaukset ovat käynnissä Palawun saarella, joka on auringonpalvojan unelma. On autioita hiekkarantoja, luontoa ja luksushotelli. Kilpailijat ovat kahdessa leirissä. Pohjoispuolelle pääsee voittajat, jotka saavat asua luksushotellissa ja heille tehdään muodonmuutosleikkauksia. Eteläpuolen kilpailijat puolestaan kärsivät tyypillistä Selviytyjät-meininkiä. Liian vähän ruokaa, ei hygieniatuotteita, eikä muitakaan mukavuuksia. Jostain syystä tosi-tv-sarjan kuvauksien budjetti on ylittynyt huomattavilla summilla. Åse Nordenskiöld lähetetään paikalle vetämään projekti loppuun ja selvittämään, minne rahat hupenevat. Åsen saavuttua saarelle alkaa tapahtua ikäviä asioita, joille ei tunnu löytyvän selityksiä. Joku tuntuu sabotoivan kilpailua. Lopulta käy niin, että kaikki yhteydet mantereelle katkeavat ja alkaa ajojahti, jossa ihminen ei voi luottaa kuin itseensä.

Kokeilu on piinaava tarina, jossa joukko täysin erilaisia ihmisiä on laitettu samaan paikkaan. Vaikka kirjan henkilöt ovat tietynlaisia stereotypioita, on kirjailija osannut luoda kertomuksellaan hienoja jännitteitä henkilöiden välille. Kirjassa on myös pahuutta. Aivan kammottavaa pahuutta, jota vain sairas ihmismieli keksisi toteuttaa. Osa kirjan kohtauksista on todella inhottavia, mutta kirjan psykologinen puoli pitää lukijaa otteessaan. Pidin myös siitä, kuinka kirjan luvut olivat suhteellisen lyhyitä. Mitään kauhutarinaa ei jatkettu sivutolkulla, vaan asiat saivat yleensä jonkinlaisen päätöksen melko nopeasti.

Pidin myös siitä, kuinka osa kirjan henkilöistä kehittyi henkisellä tasolla. Ihmisen joutuessa tilanteeseen, jossa vastassa on väkivaltainen tai piinaavan hitaasti lähestyvä kuolema, saattaa ihmismieli löytää itsestään täysin uusia ulottuvuuksia. Kirjan henkilöistä kokiksi pestautuneen Josefinen pelkojen määrä on loputtoman suuri. Nainen pelkää merta, liskoja, pimeää, hämähäkkejä, isokokoista kilpailijaa. Lista tuntuu loputtoman pitkältä, mutta oppiessaan itsestään jotain, Josefine pystyy selättämään pelkojansa. Pidin tavasta, jolla Tollström tämän toi kirjassaan ilmi.

Kokeilu on Catrine Tollströmin ensimmäinen romaani. Tollströmillä on takanaan monivuotiset opinnot käyttäytymistieteiden alalta, joita hän on hyödyntänyt kirjan psykologiselin pelin kehittelyssä.

Catrine Tollströmin Kokeilua voin suositella kaikille, jotka pitävät psykologisista trillereistä. Piinaavia lukuhetkiä on tiedossa, mutta ei onneksi liian piinaavia. Kokeilu on saatavilla myös pokkarina syyskuusta lähtien, joten kirja sopii myös mukana kannettavaksi.

Annan kirjalle tähtiä 4+ (asteikko 1-5).

Michael Cunningham: Illan tullen

Ullan luetut kirjat -blogissa on ollut kesän aikana ihania kirja-arvontoja. On tietenkin pitänyt osallistua, koska kirjoja ei voi koskaan olla liikaa. Ensin voitinkin mahtavan kirjapinon, mutta huippua oli, että yhdessä toisessa arvonnassa voitin vielä yhden kirjan lisää. Ja mikä se kirja sitten oli? Michael Cunninghamin Illan tullen (Gummerus, 2014) pokkariversiona. Kirjan englanninkielinen alkuteos By Nightfall ilmestyi vuonna 2011. Kirjan on suomentanut Laura Jänisniemi.

Peter Harris on keski-ikäinen taidegallerian pitäjä. Hänen vaimonsa Rebecca on arvostetun kulttuurilehden päätoimittaja. Pariskunta kuuluu New Yorkin taidepiireihin, jossa juhlitaan usein ja pidetään silmäpeliä kiinnostavien ihmisten kanssa. Peterin elämä mutkistuu, kun Rebeccan pikkuveli Mizzy muuttaa heille asumaan. Onko kyse väliaikaisuudesta vai pidemmästä ajasta? Sitä ei osaa kukaan sanoa. Mizzyn elämä on mennyt raiteiltaan huumeiden takia, eikä Peter haluaisi tällaista loiseläjää luoksensa asumaan. Jotain kuitenkin tapahtuu, ja Peterin ja Mizzyn välit lähenevät yllättävällä tavalla. Tämän jälkeen Peterin elämä vasta sekaisin meneekin.

Michael Cunninghamin teoksia on ylistetty ja palkittu, mutta jostain syystä itselleni Cunninghamin kirjat eivät ole täysin kolahtaneet. Aina on kuitenkin annettava kirjailijalle ja kirjalle mahdollisuus ja niin annoin nytkin. Illan tullen ympäristö ei ole sitä, mistä tykkään lukea. En ole ikinä käynyt New Yorkissa, enkä sinne edes halaja. Olen siinä suhteessa ehkä hieman outo yksilö. Taiteesta pidän, mutta jossain vaiheessa kirjaa lukiessa Peterin kuvailemat taide-esineet ja ihmiset niiden ympärillä alkoivat pursuta yli hilseen. Se, mistä kirjassa pidin, oli Peterin ja Mizzyn suhteen kehittyminen. Olisin kuitenkin halunnut, että suhde kehittyy ja jatkuu vielä hieman pidempään. Pidin myös Peterin ja Bean, pariskunnan tyttären, öisestä puhelinkeskustelusta. Rebeccalle olisin antanut kirjassa hieman enemmän tilaa. Nyt Rebecca jäi ikään kuin statistin rooliin, vaikka tärkeässä asemassa kirjassa olikin. Pidin kirjan yllättävästä lopusta, joten siitä on annettava plussapisteitä.

Illan tullen on kertomus vanhemmuudesta, ikääntymisestä ja mahdollisuuksista. Kirja antaa hyvin yksipuolisen kuvan vanhemmuudesta. Tuli vaikutelma, ettei Peterin ja Rebeccan tytär välittänyt vanhemmistaan yhtään tai vastusti lähinnä vanhempiensa elämäntyyliä. Ei mikään ihanneyhtälö, kun tietää, että vanhemmat olisivat halunneet tyttärelleen vain kaikkea parasta. Kirjassa kuvattu vanhemmuus kuvastaa hyvin riittämättömyyttä, josta moni vanhempi varmasti kärsii. Peterin ikääntyminen peilautuu koko kirjan tarinan läpi. Keski-ikäinen Peter ei ole mikään vanhus, mutta ajattelee monista asioista siten, että ainakin minulle lukijana tuli sellainen kuva, että Peter eli elämänsä viimeisiä hetkiä. Onneksi kirja kuitenkin raotti myös sitä kuvaa, kuinka paljon ihmisellä voi olla mahdollisuuksia, jos vain haluaa muuttaa elämänsä suuntaa.

Michael Cunninghamin Illan tullen kannattaa lukea, jos on pitänyt muista Cunninghamin kirjoista tai jos haluaa lukea kaunista tekstiä.

Kirjalle annan tähtiä 3½ (asteikko 1-5).

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo

Olipa taas hetki, jolloin tunsin itseni tyhmääkin tyhmemmäksi. Lukupiirissä ehdotettiin luettavaksi Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjoa (Otava, 2004). Menin kirjastoon ja aloin hakea kirjaa kaunokirjallisuushyllyistä Z-kirjaimen kohdalta. Hain ja hain, enkä mitään löytynyt. Kävin kirjaston hakukoneella toteamassa, että luokitus on oikea 84.2 RUI. Edelleenkään mitkään hälytyskellot eivät soineet. Kävin vielä Z-hyllyn läpi, enkä löytänyt hakemaani. Lopulta oli mentävä neuvontaan kyselemään tyhmiä. Oho. Kirja olikin R-kirjaimen kohdalla ja tämä olisi pitänyt ymmärtää tietysti jo lyhenteestä RUI, mutta koska ihmismieli on mitä on, niin olin sitä mieltä, että kirjan olisi pitänyt olla Z-kirjaimen kohdalla. Onneksi kirjastossa on palvelualtista henkilökuntaa ja sain vuodelta 2014 olevan Seven-pokkarin lainatuksi. Espanjankielinen alkuteos La Sombra del Viento on vuodelta 2001. Kirjan on suomentanut Tarja Härkönen.

Kymmenvuotias Daniel yrittää pitää kuolleen äitinsä kasvoja mielessään. Kun poika eräänä yönä herää, eikä muista äitinsä kasvoja, lupaa hänen kirjakauppias-isänsä viedä hänet salaiseen paikkaan. Isä johdattaa pojan Unohdettujen kirjojen hautausmaalle. Paikka, joka sijaitsee Barcelonan vanhassa kaupungissa ihmisten tietämättömissä. Daniel saa valita Unohdettujen kirjojen hautausmaalta yhden kirjan, josta pojan pitää huolehtia niin, ettei kirja unohdu, vaan että se pysyy elossa. Labyrinttimaisen pyhäkön tuhansien ja tuhansien kirjojen joukosta Daniel valitsee Julian Caraxin Tuulen varjon, kirjan, joka tulee muuttamaan Danielin elämän. Caraxista tulee pojalle pakkomielle. Daniel etsii kadonnutta kirjailijaa yli vuosikymmenen ajan laittaen samalla peliin oman elämänsä. Lopulta Caraxin elämäntarina alkaa pelottavasti toistua Danielin omassa elämässä.

Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo on kirja, josta lukupiiri yksimieleisesti haltioitui tai ainakin ne haltioituivat, jotka olivat mukana kirjasta keskustelemassa. Kirjasta löytyy todella hyviä juonenkäänteitä ja paljon yllätyksellisyyttä. Jännittäviä paljastuksia riittää kirjan viimeisille sivuille saakka. Kirjassa on aineksia moneen. Löytyy seikkailua, ystävyyttä, rakkautta ja välillä kunnon jännitystä sekä jopa kauhua. Kirja on myös Danielin kasvukertomus. Voisi kuvitella, että näin monesta asiasta ei saisi järkevää kokoonpanoa aikaiseksi tarinan siitä kärsimättä, mutta niin vain on, että Ruiz Zafón on osannut laittaa asiat yksiin kansiin ja todella taitavalla tavalla. Ei voi muuta kuin hämmästellä.

Kirjan henkilögallerian monipuolisuus ja henkilöiden värikkäät kuvaukset antoivat oman leimansa lukunautinnolle. Lukupiiri keskusteli etenkin ylikomisario Fumeron pahuudesta, jota pidettiin psykopaattisena. Fumerosta ei löytynyt yhtään inhimillistä piirrettä päinvastoin kuin Danielin eriskummallisesta ystävästä Fermínistä, miehestä, joka oli valmis mihin tahansa ystävänsä vuoksi. Kaiken lisäksi Fermín oli kutkuttavan hauska henkilöhahmo, johon kaikki lukupiiriläiset ihastuivat.

Yksi lukupiiriläinen nautti kirjan Barcelona -kuvauksista, koska hänelle kirjasta nousi esiin monia tuttuja kulmia, vaikka tapahtuma-aikana kirjassa elettiinkin vuosina 1945-1956. Itse en ole Barcelonassa käynyt, eivätkä kirjan kuvaukset antaneet ainakaan minulle Barcelonasta kauhean hyvää kuvaa, koska kirja oli tunnelmaltaan melkoisen synkkä, vaikka hyvä olikin. Toisaalta kirjasta oli helppo aistia Francisco Francon ajan kovuus ja sodan varjot.

Tuulen varjo on osa Carlos Ruiz Zafónin Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjaa. Ette varmaan arvaakaan, kuinka nyt tekisi mieli lukea sarjan muut osat Enkelipeli ja Taivasten vanki.

Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjoa voin suositella kaikille, jotka kaipaavat mahtavaa lukuelämystä. Paksu kirja, jonka tarina vie lukijansa mukanaan. 

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 5 (asteikko 1-5).

Rankka päivä

Vaikka yleensä yritän suhtautua asioihin positiivisesti, oli eilinen rankka päivä. Mies, joka täällä asuu, sai maaliskuussa kuulla joutuvansa isoon sydänleikkaukseen. Alkoi odotus. Sairaalassa ja kotiin tulleissa lippulappusissa kerrottiin, että leikkauksen keskimääräinen jonotusaika olisi 3-4 kuukautta. Laskeskelimme, että leikkausaika ajoittuisi kesälle. Mietimme myös sitä, kuinka kesälomat sotkisivat jonoja. Leikkausajan luvattiin tulevan noin kuukautta aikaisemmin kirjeitse kotiin. Kirjettä ei vain kuulunut.

Mies oli saanut sairaalasta mukaansa nipun papereita. Papereiden mukana oli pyyntö osallistua luennolle, jossa kerrottaisiin sydänleikkauksesta tarkemmin sekä leikkauksen jälkeisestä elämästä. Lapussa myös suositeltiin, että omainen tulisi kuuntelemaan luennon. Koska leikkausaikaa ei kuulunut, päätimme mennä kevätkauden viimeisimmälle luennolle, jonka piti olla juhannusviikon maanantaina. Otin töistä saldovapaan, koska olisi mennyt taas hankalaksi elämä, kun olisi pitänyt mennä aamupäiväksi töihin ja hilpaista puolilta päivin Helsinkiin. Sitä paitsi niitä liukumia kertyy joka viikko, joten kai niitä joskus on pidettävä poiskin.

Luennolle mennessämme hieman ihmettelimme, miksei paikalla ollut muita. Huomasin, että luentosalin ovessa oli kaksi viikkoa vanha varauslista. Epäilykset nousivat pintaan. Eikö luentoa olisikaan? Istuimme kuitenkin alas ja alkoihan sieltä porukkaa valua paikalle. Pari tulevaa potilasta oli todella heikossa hapessa. Suomalaiseen tyyliin kaikki istuivat hiljaa ihmetellen. Aika kului, eikä mitään tapahtunut. Lopulta eräs nainen sanoi lähtevänsä kyselemään. Nainen sai käsiinsä jonkun sairaalassa työskentelevän henkilön, joka lupasi selvittää asiaa.

Sairaalahenkilökuntaan kuuluva nainen sai lopulta luennonpitäjän kiinni puhelimitse. Puhelusta päätellen kaikki luennolle tulijat olivat paikalla vääränä päivänä. Meidän olisi tultava vasta seuraavana maanantaina luennolle. Onneksi minussa on sen verran pohojanmaalaasta sisua, että nostin mekkalan. Emme huviksemme maksa kalliita seutulippuja ja sitä paitsi ei vapaita oteta sen takia, että käydään pyörimässä sairaalassa turistimielessä. Onneksi joku toinenkin tiuskaisi, että oli saanut luentolapun kaksi viikkoa aikaisemmin käteensä. Lopulta luennoitsija lupasi tulla pitämään meille lyhennetyn luennon. Anteeksipyyntöä ei kyllä kuulunut, koska vika tuntui olevan meissä, joille oli annettu väärää informaatiota. Luento oli kuitenkin todella hyvä ja asiantunteva. Siitä kiitos luennoitsijalle. Tämä tarina olisi jäänyt kertomatta, jos eilistä ei olisi tapahtunut eli sitten varsinaiseen aiheeseen.

Mies, joka täällä asuu, sai vihdoinkin heinäkuussa kirjeen, jossa ilmoitettiin, että leikkauspäivä olisi maanantaina 22.8.2016. Perjantaina 19. elokuuta hänen pitäisi myös käydä sairaalassa kirurgin, anestesialääkärin, sairaanhoitajan ja toimintaterapeutin juttusilla. Jonotusaika siis piteni kesälomien takia noin kuukaudella.

Sunnuntaina mies sitten pakkasi reppuunsa sairaalassa tarvitsemansa asiat ja välineet. Ilmassa oli jännityksen tuntua, mutta myös helpotusta, että nyt se olisi menoa. Itse pidin heinäkuussa vain viikon kesälomaa. Loput kolme lomaviikkoa ajoitin leikkauspäivästä eteenpäin, jotta saisin rauhassa juosta sairaalassa miestä katsomassa ja olisin sitten kotona, kun mies kotiutuu sairaalasta. Ei ehkä niin lomaa, mutta hermoille käypää sekin olisi ollut, että töiden jälkeen paahtaisin Helsinkiin miestä katsomaan ja miettisin samalla, että kissan pitäisi päästä ulkoilemaan.

Miehen piti olla aamulla sairaalassa kello 6.45. Koska vatsantyhjennystä ei pitänyt suorittaa, ei sairaalasta ollut saanut mukaansa taksilappua. Autoahan meillä ei ole, joten mies lähti aikaisin aamulla julkisilla kohti sairaalaa. Haikein mielin hyvästelimme ja taisi minulla muutama kyynelkin vierähtää poskelle. Kyseessä olisi iso leikkaus ja vaikka Suomen terveydenhoito on todella korkealuokkaista, niin ikinä ei voi tietää, jos jotain sattuu.

Miehen lähdettyä nukahdimme herra Karvajalan kanssa uudestaan. Heräsimme siihen, kun mies soitti kuuden jälkeen olevansa jo sairaalassa. Oli siis aika nousta minunkin sängystä. Lähdin ennen aamupalaa kissan kanssa ulos. Ajatukset pyörivät mielessäni, mutta yritin olla reipas. Kotiin tullessamme kissakin aavisteli jotain ja oli todella hämmentyneen näköinen. Aloin valmistaa itselleni aamupalaa. Puoli yhdeksän aikaan puhelimeni soi. Mies, joka täällä asuu, soittaa. Mitä ihmettä? Miehen pitäisi olla parhaillaan leikkurissa. Vastasin puhelimeen ja mies kertoi tulevansa kotiin. Oli tullut kaksi hätätapausta. Mies ja joku toinen oli lähetetty kotiin odottamaan uutta leikkausaikaa.

Tuntui, että olin aivan sekaisin. Mies soitti myöhemmin vielä uudestaan ja ehdotti treffejä kaupan edustalle. Ihmettelin, kuinka mies oli niin tyyni. Kertoi aavistelleensa, ettei kaikki ole niin kuin pitäisi, koska esilääkitystä ei oltu annettu. Kauppareissun aikana miehelle soitettiin ja kerrottiin uuden leikkausajan olevan ensi viikon tiistaina. Maanantaina pitäisi mahdollisesti myös käydä sairaalassa, jos kirurgi vaihtuu ja vaihtuuhan se, koska tänään posti toi uuden kirjeen leikkausajasta.

Päästyämme kauppareissun jälkeen kotiin, miehen tyyneys lopulta purkautui kiukkuun ja turhautumiseen. Leikkausta oli odotettu kuukausikaupalla ja valmistauduttu henkisesti tulevaan kotiokseen. Eilinen peruuntuminen oli myös minulle henkisesti hyvin raskas. Ymmärrän kyllä, että hätäleikkauksilla luultavasti pelastettiin kaksi ihmishenkeä, mikä on todella hienoa. En vain voi olla miettimättä sellaista, onko ikinä ajateltu kotiin lähetetyn potilaan henkistä hyvinvointia, kun tällä tavoin käy?

Onko teille käynyt vastaavaa, ettei leikkausta olekaan voitu suorittaa annettuna ajankohtana?

Helsingin Kaupunginteatterin syyskauden 2016 avajaiset

Viikko sitten maanantaina oli Linnanmäen Peacockissa Helsingin Kaupunginteatterin syyskauden avajaiset. Sinnehän sitä oli tietenkin suunnattava, jotta saisi näkemyksen syksyn uutuusohjelmistosta. Avajaiset avasi nykyinen ja kohta väistyvä teatterinjohtaja Asko Sarkola. Sarkolan jälkeen avajaisia luotsasi Antti Timonen. Myös tuleva teatterinjohtaja Kari Arffman pääsi avaamaan sanaisen arkkunsa ja kertomaan tulevasta.

Avajaisissa sai ottaa kuvia, mikä on hienoa, koska normaalistihan teatterissa ei ikinä saa ottaa minkäänlaisia tallenteita. Minulle kävi tietysti perinteisesti, että hienon huonon älyluurin kuvista tuli todella surkeita. Onnekseni sain vinkin, että Use Your Illusion And Enter My Dream -blogin Riikalta saisi kuvia. Tässä postauksessa käytetyt kuvat ovat siis Riikalta, joten ethän käytä kuvia ilman Riikan lupaa. Ja Riikalle tietysti suurkiitokset kuvamateriaalista, joka on sanoinkuvaamattoman mahtavaa.

Mitä uutuuksia Helsingin Kaupunginteatteri sitten tarjoaa? Aloitetaan Shrekistä. Tuo sympaattinen, vihreänaamainen ja kammottavan näköinen jätti, Shrek, lähtee pelastamaan kaunista prinsessa Fionaa ja taistelemaan hirmuhallitsija Farquaadia vastaan. Shrekissä riittää väriloistoa ja upeita pukuja ja satuhahmoja. Shrekin roolissa vuorottelevat Petrus Kähkönen ja Jon-Jon Geitel. Musikaalin on suomentanut ja ohjannut Kari Arffman. Itse ajattelin Shrekistä ensin, että kyseessä on lapsille suunnattu musikaali, mutta avajaisissa näytetyt pätkät ihastuttivat, joten Shrek on ehdottomasti syksyn katsottavien listalla. Musikaalikomedian ensi-ilta on 25.8.2016. Näytökset ovat Peacockissa.

Kuva © Riikka Kiviaho, Shrek

Komisario Palmun erehdys on näytelmä, josta itse olin heti aivan fiiliksissä, kun kuulin, että tällainen debyytti olisi tulossa. Näytelmä kertoo rikkaan rattopojan murhasta ja siihen liittyvistä murhatutkimuksista. Mika Waltarin kirjaan perustuva näytelmä on Waltarin tyttärenpojan Joel Elstelän sovittama ja ohjaama. Komisario Palmua esittää Mikko Kivinen. Jos legendaarinen Komisario Palmun erehdys kiinnostaa, kannattaa liput hankkia mahdollisimman nopeasti. Lippuja on myyty jo noin 20.000 kappaletta. Dekkarin ensi-ilta on Arena-näyttämöllä 24.8.2016.

Kuva © Riikka Kiviaho, Komisario Palmun erehdys

Kenraali ja Casanova perustuu tositapahtumiin kenraali Maunu Sprengtportenin ja venetsialaisen seikkailijan Giacomo Casanovan kohtaamisesta. Voin uskoa, että tässä näytelmässä tullaan näkemään perinteistä draamaa ja pukuloistoa. Näytelmän on kirjoittanut ja ohjannut Pasi Lampela. Santeri Kinnunen nähdään lavalla kenraalina ja Pekka Laiho Casanovana. Draamanäytelmä saa ensi-iltansa Pengerkadun näyttämöllä 31.8.2016.

Kuva © Riikka Kiviaho, Kenraali ja Casanova

Naurua on tiedossa 40-vuotistaiteilijajuhlaa viettävän Ulla Tapanisen tähdittämässä Lava-ammuntaa V. Kyseessä on Tapanisen vetämä come back -komedia, jossa nauretaan kaikelle ihmeelliselle ja huvittavalle maan ja taivaan välillä. Komedian on ohjannut Raila Leppäkoski. Ulla Tapanisella on ollut aiemminkin Lava-ammuntaa -esityksiä. Itse en ole näitä nähnyt, mutta tällä kertaa korjaan virheen ja käyn huvituttamassa itseäni yhtenä syksyn pimeistä illoista. Ensi-ilta on Pengerkadun näyttämöllä 7.9.2016.

Kuva © Riikka Kiviaho, Lava-ammuntaa V

Ei makseta, ei makseta on Dario Fon farssiklassikko, joka on tuotu tämän päivän Suomeen. Ruoan hinta vie perheet taloudelliseen ahdinkoon. Kansalaisten kapinahenki aktivoituu ja pienen vilungin ja rikoksen välinen raja hämärtyy. Tällaisilla aineksilla saadaan varmasti aikaiseksi kunnon farssi. Näytelmän on suomentanut ja sovittanut Pentti Järvinen. Ohjaajana on Pentti Kotkaniemi. Näytelmän ensi-ilta on Studio Pasilassa 1.9.2016.

Kuva © Riikka Kiviaho, Ei makseta, ei makseta

Sitten on näytelmä, joka hieman kutkuttaisi nähdä, mutta aavistuksen pelkään omaa ymmärryksen tasoani. Nimittäin ruotsin kielen ymmärryksen. Avajaisissa näytetyssä pätkässä artikulointi kylläkin oli erittäin selkeää ja hyvinkin ymmärrettävää. Lilla Teaternissa esitetään Moliéren Tartuffe, joka on tuotu nykyaikaan. Tartuffe vaikuttaa olevan jalo ihminen, mutta oikeasti hän on oikea sika. Ihminen, joka pesiytyy joka paikkaan ja aiheuttaa mielipahaa. Näytelmän on ohjannut Kari Heiskanen ja Tartuffena kieroilee Asko Sarkola. Komedia saa ensi-iltansa 8.9.2016.

Kuva © Riikka Kiviaho, Tartuffe

Toinen Lilla Teaternin mielenkiintoinen uutuus on Mirakelmetoden. Parisuhdekomedia, jossa etsitään vanhaa rakkautta parisuhdeterapeutin luota. Näytelmän ohjaa Marina Meinander ja Kirsi Porkka. Komedian ensi-ilta on 2.11.2016.

Viimeiseksi uutuus, josta itse kiinnostuin kovasti ja aionkin näytelmän käydä katsomassa. Taju kertoo Tyko Sallisen tyttären Tajun viimeisen teoksen Isä ja minä syntyprosessista, joka on kipeä ja ahdistava. Näytelmän ohjaa Laura Jäntti. Tajun nimiroolissa on Ursula Salo. Näytelmä saa ensi-iltansa Pengerkadun näyttämöllä 10.11.2016.

Täytyy myöntää, että monipuolinen teatterikausi Helsingin Kaupunginteatterilla on tulossa. Kannattaa muistaa myös vanhat näytelmät, joita vielä esitetään, kuten esimerkiksi vuonna 2002 ensi-iltansa saanut Kiviä taskussa, Kari Hotakaisen tekstiin perustuva Palvelija tai riemastuttava Sylvia. 

Minkä näytelmän sinä näistä haluaisit nähdä?

Joyce Maynard: Vuori talon takana

Käykö teille toisinaan siten, että ihastutte jonkin kirjan kanteen niin paljon, että kirja on luettava läpi? Minulle käy. Joyce Maynardin Vuori talon takana (HarperCollins Nordic, 2016) vihreänvehreä kansipaperi kutsui tutustumaan kirjaan tarkemmin. Olin toki lukenut muutamasta blogista kirjasta aikaisemmin, mutta kannet olivat kuitenkin se jokin juttu, joka lopulta johdatti minut tämän kirjan saloihin. Kirjan kannen kuva on Shutterstockin ja suunnittelu Jenny Liljegrenin. Kirjan englanninkielinen alkuteos After Her on ilmestynyt vuonna 2013. Suomennoksen on tehnyt Eeva Parviainen. Kirjan sain kustantajalta, joten kiitokset lähtevät sinne suuntaan.

Vuoden 1979 kuumana ja kuivana kesänä Kalifornian Marinin piirikunnassa löydetään useita surmattuja tyttöjä vuorelta, joka on murrosikää lähestyvän Rachelin ja hänen pikkusiskonsa Pattyn kodin takana. Rachelin ja Pattyn vanhemmat ovat eronneet. Tytöt asuvat masentuneen ja sulkeutuneen äitinsä kanssa. Isäänsä Rachel ja Patty tapaavat säännöllisesti, kunnes tyttöjen isä, joka on rikosetsivä, saa tehtäväkseen löytää surmatöiden tekijän. Surmatyöt kuitenkin jatkuvat, eikä Rachelin isä saa surmaajaa kiinni. Suuri yleisö on ihaillut ja palvonut rikosetsivää, mutta lopulta ihailut rikosetsivää kohtaan kääntyvät laskuun ja tyttöjen isästä tulee väheksytty ja aliarvostettu. Isäänsä kaipaavan Rachelin mielikuvitus on vilkas. Hän päättää ottaa tehtäväkseen surmaajan henkilöllisyyden selvittämisen, jotta hänen isänsä nostettaisiin takaisin jalustalle, jolle hän kuuluu.

Vuori talon takana kertojana on Rachel. Tyttö, jonka isäriippuvuus on kummallisen voimakas. Yleensä murrosikää lähestyvät nuoret alkavat irtautua vanhemmistaan, mutta Rachel tuntuu tukeutuvan isäänsä entistä voimakkaammin. Liekö tässä sitten syynä se, että tyttöjen äiti on sulkeutunut, eikä anna tytöille tukea ja ohjausta tarvittaessa. Rachelin kasvukertomus on joka tapauksessa mielenkiintoinen. Rachelin tarinassa on myös yksi erikoinen piirre. Rachel on sairaalloisen kiinnostunut surmatöiden tekijän henkilöllisyydestä. Jopa aikuisiällä nainen jaksaa jahdata surmaajaa.

Kirjan takakannessa kirjaa kuvataan osittaiseksi trilleriksi ja osittaiseksi perhetarinaksi. Perhetarinan allekirjoitan, mutta en ehkä trilleriä. Toki kirjasta löytyy jännittäviä kohtauksia, mutta ei mielestäni trillerimäisiä. Maynard on kuitenkin saanut kirjaansa monta mielenkiintoa herättävää aihetta. Lasten kehittyminen ja kasvaminen kohti aikuisuuden kynnystä, lasten ja vanhempien väliset suhteet ja koulukiusaaminen. Kirjassa käydään läpi tyttöjen, etenkin Rachelin, kasvamista ja kehittymistä sekä tyttöjen suhdetta vanhempiinsa. Koulukiusaamisen voi lukea rivien välistä. Tyttöjä ei suoranaisesti kiusata koulussa, mutta itse lasken koulukiusaamiseksi myös sellaisen, jos joitakin henkilöitä pidetään pelkkänä ilmana. Ei tervehditä, eikä keskustella.

Kirja jakautuu kahteen osaan. Suurimman osan kirjasta vie Rachelin ja Pattyn lapsuuden ja nuoruuden välinen aika, jolloin sarjamurhaajaa etsitään. Kirjan tarina saa mielestäni hyvän päätöksen, kun rikostarina ikään kuin selviää, vaikka yksi asia jääkin vaivaamaan etenkin Rachelin mieltä. Kirja olisi voinut mielestäni päättyä tähän, mutta ei. Maynard oli tehnyt ratkaisun jatkaa tarinaa, kun surmatöistä on kulunut kolmisenkymmentä vuotta ja Rachel on aikuinen. Aikuisen Rachelin tarina on irrallinen ja jää roikkumaan ilmaan. Maynard on ehkä halunnut viedä lopulliseen päätökseen surmaajan tarinan, mutta sitä ei olisi mielestäni tarvinnut tehdä. Tästä tuli hieman huono jälkimaku. Tuli tunne kirjailijan selittelyistä.

Vuori talon takana on fiktiota, mutta pohjautuu tositarinaan. Kirjan yksityiskohdat kuitenkin poikkeavat todellisista tapahtumista merkittävästi.

Joyce Maynardin Vuori talon takana ilmestyy syyskuussa pokkarina. Kirja kannattaa lukea esimerkiksi matkalukemisena.

Tähtiä kirja saa 3½ (asteikko 1-5).

Claudie Gallay: Tyrskyt

Olen jo aiemmin maininnut pari kertaa mahtavasta blogipalkinnosta, jonka voitin Ullan Luetut Kirjat -blogista. Iso kasa kirjoja, joita olen nyt vähitellen lukenut kaiken muun ohella. Yksi päivä nappasin mukaani kissaulkoilulle pokkarin, jonka pienikokoinen fontti hieman hirvitti, mutta onneksi vain hirvitti. Kirja nimittäin oli yksi hienoimmista lukemistani pitkään aikaan. Kyseessä on Claudie Gallayn Tyrskyt (Avain, 2011). Ranskankielinen alkuteos Les Déferlantes ilmestyi vuonna 2008. Ensimmäisen kerran kirja julkaistiin Avaimen kustantamana vuonna 2010. Kirjan on suomentanut Titia Schuurman.

Tyrskyt sijoittuu Normandian uloimpaan niemenkärkeen, La Hagueen, joka on kylä meren ja myrskyjen äärellä. Tyrskyjen kertoja on tullut kylään tutkimaan ja laskemaan merilintuja päästäkseen eroon menneisyyden tuskasta. Kylän ihmiset ovat erikoisia ja persoonallisia. Kun kylään saapuu muukalainen, aistii kertoja, että kyläläisten pinnan alla kuplii. Kertojan kysellessä asiasta, kukaan ei tunnu tietävän mistään mitään tai ei ainakaan halua jakaa tietämäänsä. Vähitellen kertoja alkaa löytää vihjeitä, joista hän pystyy rakentamaan tarinaa, joka on surullinen, mutta samalla toivoa antava ja ihana.

Kertoja asuu Kyntevässä, talossa, jossa hänen lisäkseen asuu Morgane ja hänen veljensä Raphaël. Morgane on kylän miesten päiväuni, mutta eniten kuitenkin hieman yksinkertaisen Maxin, joka palvoo naista. Morgane vähät välittää kuolaavista miehenkuvatuksista, mutta osaa hän välillä olla kilttikin, jos vain haluaa. Raphaël on kuvanveistäjä, joka riutuu teostensa keskellä. Lili on kylän kiukkuinen baarinpitäjä. Lilin vanhemmat, Muori ja Theo, asuvat erillään. Muori odottaa miestään baarissa päivät pitkät Lilin huolehtiessa vanhuksen perustarpeista. Isälleen Lili laittaa ruoka-annoksia, mutta he eivät keskustele keskenään. Varsin kirjavaa ja omituista sakkia kylässä asustaa.

Kirjan kieli on kaunista ja runollista. Proosaa parhaimmillaan. Gallaylla on viehättävä tyyli kirjoittaa lyhyitä lauseita ikään kuin luetellen ja todeten. Kirjan tarina kuitenkin etenee ja kasvaa koko ajan. Kirjan yksi viehättävyys piilee siinä, että luonto on läsnä alati. Lukija voi tuntea sadepisarat tai sumun kasvoillaan. Myrskyäänet ja tuulen ujelluksen seinänraoissa voi kuulla. Tyrskyissä ei eletä pintapuolista elämää. Kirja on elämänmakuinen. Siinä iloitaan ja surraan. Siinä eletään. Kirjan suomentajalle täytyy antaa myös kiitokset. Ilman hyvää suomentajaa, kirjan tunnelma olisi saattanut olla aivan toinen.

Pidin myös kirjassa siitä, kuinka Gallay oli onnistunut pitämään henkilöhahmot luomissaan muoteissa. Henkilöt olivat loppuun saakka sellaisia kuin alussa kerrottiin. Ja jos jostain syystä henkilön kuvaus jäi vähemmälle, mitä ei yleensä tapahtunut, sai lukija silti otteen kunkin henkilön ominaisuuksista pelkkien vuorosanojen tai henkilön tekemisten perusteella. Loistavalla tavalla Gallay on onnistunut yhdistämään kirjan tarinan, ympäristön ja erikoiset ihmiset.

En ollut aiemmin lukenut Claudie Gallayn kirjoja, mutta Tyrskyt antoi sysäyksen tutkia kirjailijan tuotantoa laajemminkin. Pitäisi vain olla tarpeeksi aikaa, että ehtisi lukea maailman kaikki lukemista odottavat kirjat.

Claudie Gallayn Tyrskyjä suosittelen luettavaksi, jos pidät hieman runollisesta kerronnasta, mutta haluat silti uppoutua sinulle aivan uuteen maailmaan ja tarinaan. 

Kirja saa tähtiä 5- (asteikko 1-5).