28.3.2020

Maaliskissa -haaste osa 4: maaliskuu 2020


Tassulinnan ja Niemennokan nelijalkaisten Maaliskissa-haaste on edennyt neljänteen ja viimeisimpään osaan. Tällä kertaa on vuorossa aiheena yksinkertaisesti maaliskuu 2020. Tälläkin kertaa ajattelin antaa kuvien olla pääosassa.



Ulkoilut ovat olleet vähissä, mutta maaliskuussa on niistäkin hetkistä jonkin verran ehditty nauttia. Minä tutkin hiirenkoloa ja Palvelijatar lukee Juice-kirjaa.



 Ulkona voi myös vain haaveilla.



 Päikkärit olisivat ihan paras juttu, jos vain joskus saisi nukkua rauhassa.



 Olen myös tehnyt palapelejä ja katsonut luontodokumentteja.



 Kun Palvelijatar on ollut etätöissä, olen pomottanut ja katsonut, että työt tulevat tehdyiksi.



Jotain laatikkoleikkejä olen myös leikkinyt. Paras oli yksi myöhäisilta (lue: kekiyö), kun aloitin jalkapallon omassa isossa pahvilaatikossani. Miespalvelija suuttui ja sanoi, ettei siihen aikaa saa möykätä niin kovaäänisesti. Kummallista, että toiset voivat pelata jalkapalloa sisällä, mutta minä muka en saisi.



 Hieman lisää ulkoilua.



 Menisin jo sisälle, jos joku vain suvaitsisi avata oven.



Terassilla on kiva viettää aikaa, mutta jotain palveluskunta huutaa, ettei muka saisi pyydystää pikkulintuja tai hätistellä mustarastaita.



 Marjakuusen alla voi kuvitella olevansa viidakossa.



 Välillä voi sammua sängyn päälle jätetyn paidan päälle.



Palveluskunta varautui koronaan. Miettivät vain sitä, että jos korona iskisi ja joutuisivat molemmat sairaalahoitoon, niin kuka minua hoitaisi.



Lidlistä palveluskunta osti kummallisen hanskan. Palvelijatar ei saa käyttää sitä, koska näytän tassua, mutta miespalvelija saa. Hän osaa kunnon taktiikan, jolloin minä kehrään ja maukaisen välillä kiitoksia.



Kuulemma korona-aikana ei saisi tuhlata vessapaperia.

Tällaisia minä olen touhunnut maaliskuussa. Ihan tavallista kissanelämää.




6 kommenttia:

  1. Sinun vessapaperileikki näyttää kivalta, eipä ole tullut koskaan testattua. Ymmärränkö oikein, että olet saanut enemmän huomiota nyt tässä kuussa? Ehkä kuten minäkin eli töissä avustamalla? - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla vessapaperileikkiä. Se on kiva leikki, kun tylsistyttää. Enemmän olen saanut huomiota, mutta en tietenkään tarpeeksi. Ensi viikolla pitää taas katsoa Palvelijattaren perään, kun yrittää tehdä niitä etätöitänsä. En kyllä ymmärrä moista, koska työt ovat täällä minun ympärilläni.

      -Herra Karvajalka-

      Poista
  2. Ihana postaus, tästä tuli hyvälle mielelle. Mukavaa sunnuntaita teille molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maaliskissa oli kiva haaste korona-ajan keskellä. Jostain sitä iloa on revittävä. :)

      Ihanaa sunnuntain jatkoa sinullekin.

      Poista
  3. Miten ihana postaus kertakaikkiaan ja haha tuo vessapaperi hommeli on niin tuttua. Nyt Diana on antanut olla rauhassa, mutta mitä kummallisemmat esineet täällä saa kyytiä. On myös repinyt meidän villatorkkupeitteet ja villaiset tyynynpäälliset, voi kääks. Mutta tämän tiesin, että asioita tuhoutuu, kun perheeseen tulee vauva.

    Tuo käsinehän olisi hauska, välillä tulee kisuja harjattua, tykkäävät siitä, mutta muuten karvat kyllä katoavat Samun karvojen joukkoon, ihan kuin meillä ei kissankarvoja edes olisikaan.

    Nyt peukut pystyyn, että jos sairastutte, ette yhtäaikaa, ettekä vakavasti. Kyllä näitäkin asioita joutuu miettimään, että kuka hoitaisi sitten eläimiä tai kävisi niille kaupassa.

    Hurjasti tsemppiä sinen ja sydämellistä uutta viikkoa Mannilainen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin uskoa, että teillä tuhoa tapahtuu, kun Diana touhuaa. Mutta se kaikki on kuitenkin sen arvoista. <3

      Viimeisin todettu tuho Herra Karvajalan jäljiltä on televisio. Mies ihmetteli, miksi maikkarin kanavat pikselöityvät. Epäiltiin, että kanavissa on jotain vikaa Elisan suunnilta. Luin kuitenkin netistä, että ensin kannattaa palauttaa television tehdasasetukset. Sitten ne ongelmat vasta alkoivatkin. Ensin vaihdettiin antenninjohto uuteen, kun huomattiin, että on melkein poikki. Ei auttanut uusikaan antennijohto. Herra Karvajalka on Kimi Räikköstä leikkiessään hajottanut antennijohdon ja televisiossa olevan liitoskappaleen. Tämä aiheuttaa sen, että maikkarin kanavat pikselöityvät. Tuskin kannattaa korjata, vaan pitänee hankkia uusi televisio.

      Ihanaa viikon jatkoa sinulle Tiia. <3

      Poista