Sissi Katz: Maxwell Sternin tutkimukset

Olin toukokuussa Bloggariklubin kirjallisuusillassa, jossa oli kolme kirjailijaa kertomassa uunituoreista kirjoistaan. Yksi kirjailijavieraista oli Sissi Katz, jolta on vastikään ilmestynyt kirja Maxwell Sternin tutkimukset (Tammi, 2019). Kuulostaa dekkarilta, mutta ei se aivan sitä ollut.

Olen yleensä muutamilla virkkeillä kuvannut kirjan tarinaa, mutta nyt se tuntuu olevan todella haastavaa. Kirjan tarinassa vai pitäisikö sanoa tarinoissa liikutaan useissa paikoissa ja useilla eri tasoilla. Toisaalta kaikki liittyvät toisiinsa, mutta sitten taas kaikki tuntuu pirstaloituvan ympäriinsä. On kirjailija, jota syytetään murhasta. On punatukkainen Maxwell Stern, joka saanut murhatulta henkilöltä tehtävän selvittää, missä Liz London seikkailee. Nainen on viimeksi nähty Intian valtameressä sijaitsevalla La Libertyn saarella. Hammaslääkärin vastaanotolla ovat punatukkaiset kaksoset, jotka ovat Maxwell Sternin kopioita. Entä sitten runoilija Jesus Statterton ja väriään vaihtava kameleontti? Selvää on kuitenkin se, että liikutaan Tähtitorninmäellä, Pariisissa ja kuvitteellisella La Libertyn saarella. Siirrot paikasta toiseen voivat tapahtua hetkessä ja ehkä jopa ajasta toiseen.

Olen aina pitänyt Salvador Dalin surrealistisista tauluista. Niissä on jotain vangitsevaa. Nyt luin kirjan, joka on surrealistinen. En aivan osaa sanoa, pidinkö vai en. Sinänsä Maxwell Sternin tutkimukset on kiehtovaa luettavaa. Ikinä et tiedä, mitä seuraavan sivun takaa paljastuu. Henkilöhahmoista toiseen poukkoileminen teki lukemisesta jollain lailla vaikeaa. Ehkä vireystilani ei ollut aivan huipussaan, jotta olisin aina pysynyt täysin mukana. Tai mukanakin saatoin pysyä, mutta välillä oli hieman vaikea hahmottaa, kenestä milloinkin oli kyse. Mietin jopa sitä, pitäisikö kirja lukea uudestaan, jotta huomaisin kaikki merkitsevät pienet vivahteet ja pääsisin kirjaan paremmin sisälle.

Sissi Katzia on joka tapauksessa kiitettävä mahtavasta kuvailusta. Useimmissa kohtauksissa tunsin olevani itse läsnä. Ympäristön kuvailu oli upeaa luettavaa. Pidin etenkin puutarhan kuvailusta. Tuli tunne, että pystyin hengittämään puutarhan ilmaa ja haistelemaan erilaisia tuoksuja. Kirjassa on myös hienoja ja välillä erikoisiakin yksityiskohtia, joita oli mukava nähdä silmissään. Mielikuvituksen puutteesta Katzia ei tarvitse syyttää. Pidin myös viittauksista, jotka pompsahtivat myöhemmin esiin mitä merkillisimmissä kohtauksissa. Tarina ikään kuin vähitellen punoutui yhdeksi säikeeksi, vaikka toisaalta jotain jäi kuitenkin avoimeksi.

Bloggariklubilla Sissi Katz kertoi, ettei kirja ole suoranaisesti dekkari. Kirjasta löytyy Katzin omaa elämää uneksittuna ja kaikki kumpuaa todellisuudesta. Katz kertoi myös viihtyvänsä oman tekstin ympärillä ja pitävänsä kirjan huumoria todella tärkeänä. Kirjan teemoiksi Katz mainitsi vapauden ja rakkauden. Täytyy myöntää, että rakkausteemaa kirjasta kyllä löytyy, niin ja myös vapautta.

Kannen kuvitus ja suunnittelu on Ilja Karsikkaan käsialaa. Pidän siitä, kuinka hyvin etukannen surrealistisuus kuvaa itse kirjaa. Muutenkin kirjan kannet ovat varsin erikoiset, mutta mielenkiintoiset. Yksityiskohtia löytyy melkoisesti.

Sissi Katzin Maxwell Sternin tutkimuksia suosittelen luettavaksi, jos haluaa haastaa itseään. Kirja ei ole mielestäni helpoimpia luettavia, mutta pakko on myöntää, että Katzin kuvailut ovat yksinkertaisesti hienoja.

Kirjalla osallistun myös Oksan hyllyllä -blogin Kirjankansibingoon. Tämän kirjan kansi menee ruutuun ”kirja”, koska kannen keskellä komeilee kirja.

Kiitos kustantajalle kirjasta.