27.6.2019

Elina Kilkku: Täydellinen näytelmä


Bazarin sähköpostiin lähettämissä markkinointiviesteissä on aina silloin tällöin kysely halukkuudesta osallistua jonkin uutuuskirjan lukijapaneeliin. Minähän olen aina halukas ja tällä kertaa nappasi. Pääsin mukaan lukijapaneeliin, jossa saimme luettavaksemme Elina Kilkun Täydellisen näytelmän (Bazar, 2019). En tiedä miksi, mutta viehätyin lukijapaneeliajatuksesta vielä enemmän, koska kyseessä oli suomalaisen kirjailijan kirjoittama kirja. Vaikka pidän käännöskirjallisuudesta, rakastan sitä, kuinka hienosti monet suomalaiset kirjailijat kirjoittavat. Täydellinen näytelmä aloittaa trilogian, joka vaikuttaa kaikessa kauheudessaan melkoisen hulvattomalta.



Alina on äiti. Hän on vankilassa. Ei oikeassa vankilassa, vaan yksinhuoltajan vankilassa. Tilassa, josta ei voi irrottautua ja lähteä tuosta vain kahville tai baariin. Aina ovat lapset huollettavina. Lasten isä on puolestaan ottanut hatkat ja muuttanut Pariisiin. Elatusmaksujen kanssa on niin ja näin. Ammatiltaan Alina on teatteriohjaaja. Hän rakastaa työtään, mutta on työtön. Alinan tehtävänä on yrittää saada jalkansa jonkin teatterin oven väliin, jotta homma luonnistuu. On myös haettava apurahoja. Mikään ei kuitenkaan onnistu. Aina tulee kieltäviä vastauksia. Toisille apurahojen saaminen tuntuu olevan lastenleikkiä. Työvoimatoimisto ja Kela uhkailevat milloin milläkin asialla. Alinalla on vilkas mielikuvitus ja hän kehitteleekin päässään mitä kummallisempia näytelmiä. Tosin yleensä luomistyö jää kesken, koska lapset vaativat huomiota.

Kuulostaako hurjalta? Se on hurjaa, mutta se on myös totta. Alinan tarina on fiktiivinen, mutta tällaisia tarinoita on Suomi pullollaan. Täydellinen näytelmä onkin täydellinen nyky-Suomen kuvaus. Elina Kilkku kuvaa työttömän yksinhuoltajan arkea riipaisevalla tavalla. Toisaalta itkettää, koska kaikki menee pieleen. Ihan kaikki. Toisaalta kuitenkin naurattaa, koska absurdit kohtaukset ovat yksinkertaisesti huvittavia. Ei noin voi kenellekään käydä, paitsi, että käy. Entä voiko yksinhuoltajalla olla rakkautta tai edes seksiä? Alina on sitä mieltä, että peli on menetetty, koska hän on äiti. Onhan se vaikeaa käydä treffeillä tai ylipäätään missään, jos ei ole tukiverkostoa, eikä sen puoleen rahaa maksaa lapsenvahdille muutamasta tunnista. Asiat voivat kuitenkin muuttua ja mielenkiinnolla odotankin trilogian toista osaa, kuinka Alinan rakkauselämän kanssa käy.

Kilkun tapa kuvata Alinan tunnemaailmaa on hyvin realistinen. Välillä teki mieli raivota, kun Alina sai jälleen kerran kieltävän vastauksen apuraha-anomukseensa. Kilkulla on selvästi myös tilannetajua ja loistava huumorintaju. Nautin siitä, kuinka meheviä kohtauksia kirjassa on. Lukiessani kirjaa junassa, aloin nauraa ääneen jollekin aivan karmealle kohtaukselle, koska kaiken hirvittävyyden takana oli jotain surkuhupaisaa. Kanssamatkustajat katselivat alta kulmain. Mielestäni kirjan tarinasta löytyy myös oiva muistutus sellaisille, jotka valittavat joka asiasta. Ihan oikeasti jollakin voi aina olla huonommin.

Kirjan kieli on helppolukuista ja luvut ovat suhteellisen lyhyitä. Tällaisia kirjoja on kiva lukea etenkin silloin, kun on väsynyt. Ei tarvitse kauheasti miettiä joka sanaa ja pisteen paikkaa. Pidän myös siitä, että tällaiset kirjat ovat jollain tavoin hyvin selkeitä. Kevyttä luettavaa, mutta toisaalta hyvinkin rankkaa.

Elina Kilkun Täydellinen näytelmä sopii mahtavasti kesälomalukemiseksi. Kirjassa riittää huumoria, mutta toisaalta kirjan tarina tuo esiin myös yhteiskuntamme raadollisuuden. Niin, ja kirja kannattaa tietysti lukea myös, jos on kiinnostunut teatterista.

Kirjalla osallistun myös Oksan hyllyllä -blogin Kirjankansibingoon. Tämän kirjan kansi menee ruutuun ”nainen”. Ei tarvinne selitellä miksi.



Kiitos kustantajalle, joka mahdollisti kirjan lukemisen lukijapaneelin muodossa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti