1.7.2019

Britt Karin Larsen: Finnskogen, elämän kehto


Kävi taas niin, että menin kirjastoon hakemaan yhtä tiettyä kirjaa. Siis vain yhtä. Jostain syystä kirjaston hyllyyn oli houkuttelevasti laitettu esille Britt Karin Larsenin kirja Finnskogen, elämän kehto (Minerva, 2018). Otin kirjan käteeni ja luin takakannen esittelyn. Kirja metsäsuomalaisista. Mielenkiintoista. Kirja oli pakko lainata.



Lina on synnyttänyt aviottoman lapsen, jonka kanssa hän vaeltaa pitkin metsiä. Nainen törmää Mustamäen Taneliin, joka on kaikkien kammoksuma murhamies. Lina ei kuitenkaan anna pelolle valtaa, vaan ottaa Tanelin vieraanvaraisuuden vastaan ja lopulta hän huomaakin sanovansa Tanelille, että miehen asumus kaipaa naisen kättä. Syntyy liitto, jota muut ihmiset kummastelevat.

Metsäsuomalaisten keskuuteen on lähetetty pappi, jonka tehtävänä on käännyttää metsäsuomalaisia. Heidän uskonsa kun löytyy paremminkin metsistä kuin Jumalan hengellisistä piireistä. Tottumattomalle papille metsissä vaeltaminen on vaikeaa. On myös vaikeaa olla mies, jonka aviovaimo on jäänyt Karlstadiin parempiin piireihin. Pappi sortuu viinan kiroihin ja avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin. Kestikievarin Lisa on rakastunut pappiin ja on valmis tekemään mitä tahansa, jotta saa pienen hetken kahden kesken papin kanssa.

Metsäsuomalaisten joukossa on monta muutakin mielenkiintoista persoonaa: Jussi, Hilda ja Kaisa. Kaikilla heillä on oma tarinansa, mutta yhteistä on, että heillä on suomalaiset sukujuuret. Metsäsuomalaisia hyljeksitään, mutta toisaalta heitä myös hieman pelätään. Metsäsuomalaisilla on outoja tapoja, joita norjalaiset ja ruotsalaiset eivät tunnista omakseen.

Finnskogen, elämän kehto kertoo samanaikaisesti montaa eri tarinaa. Aluksi jotenkin vierastin sitä, että luvuissa hypittiin henkilöistä toiseen. Toisaalta, mitä pidemmälle kirjaa luki, sitä mielenkiintoisemmaksi tarina kävi, koska henkilöiden tarinat ristesivät toistensa kanssa. Larsen on osannut hienolla tavalla tuoda luonnon mukaan historialliseen romaaniinsa. Tämä on tietysti jonkinlainen edellytyskin, koska metsäsuomaliset asuivat metsissä.

Pidin siitä, kuinka kirjassa kuvailtiin saunakulttuuria. Se oli metsäsuomalaisten juttu, jota norjalaiset ja ruotsalaiset eivät ymmärtäneet ollenkaan. Oli kiehtovaa lukea myös erilaisista palvontapaikoista ja taioista. Palvontapaikat olivat metsäsuomalaisille pyhiä paikkoja, joihin liittyi vahvoja uskomuksia. Pidin myös siitä, kuinka kunnioittavasti metsäsuomalaiset kohtelivat luontoa.

Kirjan tarinaa on sinänsä helppo lukea. Kieli on selkeää ja kuvaukset ovat hienoja. Kirjan lopusta  löytyi pieni metsäsuomalaisten sanasto. Itselleni sanastosta oli hyötyä, koska mietin, mitä mahtaa olla mutti. Nyt tiedän senkin.

Finnskogen, elämän kehto on seitsenosaisen romaanisarjan aloitusosa. Norjankielinen alkuteos Det vokser et tre i Mostamägg on ilmestynyt vuonna 2009. Kirjan on suomentanut Jänis Louhivuori.

Kirjassa on paljon aineksia, joten jään odottamaan elokuussa ilmestyvää sarjan kakkososaa. Suosittelen ykkösosan lukemista kaikille, jotka pitävät historiallisista romaaneista. Metsäsuomalaisista ei taida montaa romaania löytyä.

Kirjalla osallistun myös Oksan hyllyllä -blogin Kirjankansibingoon. Tämän kirjan kansi menee ruutuun ”puu”, eikä varmaan kukaan ihmettele, miksi.




2 kommenttia:

  1. Hauska tuo bingohommeli. :) Kivaa heinäkuun alkua Mannilainen, onko siellä pian lomat jo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa olla siinä iässä, että bingoilu innostaa. :D

      Lomia joutuu vielä odottaa lähes viisi viikkoa. Jään lomalle vasta silloin, kun viimeiset lomalaiset palailevat kesälaitumilta. Oli hieman käytännön sanelema juttu. :)

      Ihanaa uutta viikkoa sinulle <3

      Poista