Tuomas Kyrö: Benjamin Kivi

Kissanulkoilutus- sekä työmatkalukemiseksi valikoitui tällä kertaa Tuomas Kyrön Benjamin Kivi (WSOY, 2007). Sivuhuomautuksena sanottakoon, että kyllä, kyllä minä luen kirjoja ulkoiluttaessani herra Karvajalkaa, koska siinä saatetaan olla samassa paikassa tuntikin, ja mikäs mahtavampaa kuin hyödyntää tämä aika sivistämällä tai viihdyttämällä itseään. Lukemani versio oli Bon-pokkari vuodelta 2014. Kirjan sain äidiltäni lainaksi. Paikallisista kirjastoista kirjan saa suhteellisen helposti lainattua.

Benjamin Kivi on minä-muotoon kirjoitettu kirja, jonka päähenkilönä on niinkään Benjamin Kivi – mies, joka ehtii elämänsä aikana vaihtaa nimeäänkin muutamaan otteeseen. Kirjassa ei selkeästi kerrota, mitä aikakautta kulloinkin eletään, mutta päättelemällä voi itse antaa ajat ja paikat kirjan tapahtumille, vaikka kirja fiktiota onkin. Aluksi eletään vuoden 1918 tienoilla, jolloin punaiset ja valkoiset ottavat toisistaan mittaa. Benjamin on tällöin 14-vuotias. Isän kadotessa Benjamin ja hänen äitinsä lähtevät sotaa pakoon äidin vanhempien luokse. Samalla nuorukaisen tyttöystävä Elsi jää pojan muistoihin. Kun he palaavat takaisin kotiin, on kaikki muuttunut. Benjamin ottaa omasta elämästään vastuun ja päättää olla voittaja. Benjamin on mies, joka halutessaan jättää taakseen kaiken, jos kyse on rahan takomisesta vai jättääkö sittenkään?

Kirjan johtavana teemana on mielestäni ihmisen moraali. Kuinka pitkälle ihminen voi mennä petoksen keinoin ja kuinka paljon ihminen voi valehdella lähimmäisilleen? Entä mitä kaikkea ihminen voi sivustakatsojana hyväksyä toisilta ihmisiltä? Hieno teema on kätketty veijaritarinan sisuksiin. Välillä kirja kauhistuttaa, välillä naurattaa. Kylmäksi kirja ei taatusti jätä, koska se pakottaa lukijaa ajattelemaan asioita laajemmin.

Tuomas Kyrö tunnettaneen parhaiten Mielensäpahoittaja –kirjoistaan, mutta täytyy sanoa, että Benjamin Kivi on sellaista sanallista taiteilua, että siinä jäävät mielensäpahoittajat toiseksi. Kyröllä on uskomaton taito käyttää kynää ja siitä on todisteena Benjamin Kivi. Välillä oli pakko jäädä toviksi miettimään Kyrön tekstejä ja oivalluksia. Teksti on vahvaa ja suorasukaista. Kirjan juoni on nerokas, eikä kirjaa malttaisi laskea välillä käsistään.

Tuomas Kyrön Benjamin Kiveä suosittelen kaikille, jotka nauttivat taitavasti kirjoitetuista romaaneista, mutta osaavat lukea kirjoja myös pilke silmäkulmassa.

Tähtiä kirja ansaitsee 4½ (asteikko 1-5).

Samalla osallistun Lukulampun kesäkirjahaasteeseen. Tämä kirja menee kategoriaan 5. eli kirja, jonka löysin luettavakseni ilmaiseksi (esimerkiksi kirjojen vaihtopisteestä). Oikeasti itse en tätä löytänyt, vaan äitini paikallisen kirjaston kierrätyshyllystä, mutta mielestäni tämän voi hyvin ujuttaa tähän kategoriaan.