Mirkka Lappalainen: Pohjolan Leijona: Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611-1632

Lukupiirissä luettiin vaihteeksi hieman erilaista kirjallisuutta. Eräs lukupiiriläinen valitsi luettavaksi kirjaksi Mirkka Lappalaisen Pohjolan Leijona: Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611–1632 (Siltala, 2014.). Itselleni kirja oli täysi arvoitus. Vasta aloittaessani kirjan lukemisen selvisi, että nyt mennään todellista historiaa läpi ilman fiktiota. Paikallisesta kirjastosta kirjan sai lainatuksi pienellä jonottamisella, mutta ilmeisesti esimerkiksi Helsingissä kirjaan on pitkä jonotusaika.

Pohjolan Leijona kertoo Kustaa II Aadolfin hallitsijavuosien tarinan. Kustaa Aadolfia voidaan pitää Ruotsin legendaarisimpana hallitsijana kautta aikain. Kustaa Aadolf ja hänen oikea kätensä Axel Oxenstierna saivat aikaan monia asioita Kustaa Aadolfin hallitsijakaudella. Ruotsin ja Suomen oikeuslaitos kehittyi, kaupunkeja alkoi syntyä ja yritettiinpä kaivostoimintaakin harjoittaa. Verotusta alettiin harjoittaa systemaattisesti ja laajalti. Kustaa Aadolfin aikana syntyi myös käsitteitä, jotka ovat edelleen voimissaan. Tällaisia ovat mm. hakkapeliitta ja hovioikeus.

Suomalaisten keskuudessa Kustaa Aadolf oli pidetty ja oikeudenmukainen hallitsija, vaikka kirja antaakin sen kuvan, ettei Kustaa Aadolf itse ollut kovinkaan suomimyönteinen. Kustaa Aadolfin aikana sodittiin paljon. Kustaa Aadolf halusi yleensä ehdottomasti johtaa sotajoukkojaan ja lopulta 30-vuotinen sota koituikin hänen kohtalokseen. Vaikka kirja antaa älykkään ja toisaalta myös inhimillisen kuvan Kustaa Aadolfista, en itse ainakaan voinut olla hymyilemättä lukiessani Vasa-laivan ensiseilauksesta. Laiva oli täysin merikelvoton, jonka merikapteeni totesi heti ensimmäisellä kerralla, kun laivan kannella asteli. Kustaa Aadolf kuitenkin vaati, että laivalla sotimaan lähdetään. Sinänsä kammottava tarina, vaikka minua hymyilyttikin. Kertooko tämä jotain Kustaa Aadolfista?

Lukupiiriläiset pitivät kirjaa mielenkiintoisena. Lappalaisen teksti on lennokasta, taitavaa ja kansantajuista. Kuvaukset ovat hyvin aidosti kirjoitettuja. Kirja saa tällaisen historiaa vieroksuvankin kuin varkain janoamaan lisää. Keskustelua herätti etenkin se, että jo tuolloin sotien takana saattoivat olla uskonnolliset syyt. Tulee vain mieleen, eikö ihminen koskaan opi vai onko tämä sitä, kun sanotaan, että historia toistaa itseään. Kirjasta kävi myös hyvin ilmi se, mikä on nykyisinkin nähtävissä. Häikäilemättömimmät ja kovimmat ihmiset yleensä korjaavat potin. Vaikka kirja oli hyvin kirjoitettu, jäi lukupiiriä hieman mietityttämään, mitä veronvuokraus pohjimmiltaan tarkoittaa. Maallikoille tämä ei täysin auennut, vaikka lukupiiriläiset hyviä veikkauksia esittivätkin ja kenties oikeaan osuivat. Lukupiiri olisi kaivannut myös karttaa, josta olisi voinut seurata, missä kulloinkin mentiin ja millaiset rajat valtioilla tähän aikaan oikeastaan olivatkaan.

Mirkka Lappalainen sai kirjallaan Pohjolan Leijona Tieto-Finlandian vuonna 2014 ja aivan aiheesta. Kirja on todellinen tietopaketti. Kirjan lähdeluettelo on niin laaja, ettei voi muuta kuin nostaa hattua Lappalaiselle. Nainen on todellakin läksynsä lukenut.

Kirjaa suosittelen kaikille historiasta kiinnostuneille ja myös niille, jotka haluavat yllättää itsensä tarttumalla kirjaan, johon ei tulisi muuten tartuttua.

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 4+ (asteikko 1-5).

Pohjolan Leijonalla osallistun myös Lukulampun kesäkirjahaasteeseen 2/6. Tämä kirja menee minulla kategoriaan 9. eli kirja genrestä, jota en yleensä lue.