18.1.2020

Mitä kaikkea kuntosalilla tehdään?


Kaikkihan sen tietävät, etten käy kuntosalilla, vaikka pitäisi. Siksi olinkin hieman kauhuissani mennessäni katsomaan Teatteri Takomon ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun yhteistuotantoa Liikunnan ilot. Mitä jos esitys olisi sellainen, että näyttämölle raahattaisiin katsojia? Saisin hävetä silmät ja korvat päästäni, koska valinta osuisi kuitenkin kohdalleni. Muut voisivat nauraa hikoilukohtaukselleni. Onneksi esitys oli jotain aivan muuta.

Tuomas Rinta-Panttila ja Milla Kuikka
Teatteri Takomo ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu: Liikunnan ilot (2020)
Kuva © Mitro Härkönen




Kuntosali on täynnä porukkaa. Ihmiset rehkivät tosissaan. Kaikki hymyilevät leveää hymyä. Paitsi yksi. Yksi nainen (Milla Kuikka) on jollain tavoin kärsivän, ja ehkä hieman surullisenkin näköinen. Vähitellen selviää, että nainen on aina kuntosalilla. Hänen elämänsä on siellä. Kuntosalilla on myös muuta vakioporukkaa. Naisen ja yhden miehen (Tuomas Rinta-Panttila) välille syntyy kivulias suhde. Miehellä on tyttöystävä, eikä nainen tykkää siitä, vaikka muuta vakuuttaakin. Onneksi kuntosalilla on myös toinen mies (Joel Hirvonen), johon voi iskeä silmänsä, vaikka tämän miehen kanssa ei kipinöi samalla tavoin. Toisaalta ensimmäinen mies saa aiheen olla mustasukkainen, kun nainen osoittaa huomiotaan toiselle miehelle. Mutta mitä tapahtuu, kun nainen ei saavukaan kuntosalille?

Milla Kuikan ja Tuomas Rinta-Panttilan välillä tuntui oikeasti olevan sähköä ilmassa. Kuikan eläytyminen loukatun naisen rooliin oli sydäntäsärkevää katsottavaa. Kuikka tuntui luhistuvan seinustalle kuullessaan tyttöystävästä. Ja oikeastihan mies eli Rinta-Panttila oli sika. Ei aleta sekoilla muiden kanssa, jos ollaan suhteessa. Se repii kaikkia osapuolia. Toisaalta nautin siitä, kuinka toinen mies eli Joel Hirvonen lähestyi naista. Siitä sai Rinta-Panttila. Hänellekin hieman mustasukkaista oloa.

Milla Kuikka ja Joel Hirvonen
Teatteri Takomo ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu: Liikunnan ilot (2020)
Kuva © Mitro Härkönen


Molempien näytösten alussa kertojapari Linda Hämäläinen ja Sara Paasikoski huhkivat kuntosalilla ja kertovat samalla erinäisiä asioita. Hämäläisen kasvoilla hymy on korvissa, vaikka samalla pitää kahvakuulaa heilutella. Kuinka oikeasti voi hymyillä ja raataa samalla hurjana? Paasikosken kasvoilla hymy ei ole niin herkässä, mutta kovaa on meno hänelläkin. Kaiken lisäksi naiset tuntuvat tekevän asioita rytmissä. Miten joku ylipäätään pystyy tekemään jotain rytmissä? Taitavaa.

Väliajalla oli pakko todeta ystävälleni pilke silmäkulmassa, ettei kuntosalille voi mennä, jos tiedossa on tuollaista draamaa. Toisaalta huvitti myös kuntosalilla aikaansa viettävät somettajat. Pääasia oli lantion kaaressa ja takamuksen kiinteässä pyöreydessä. Ainakin, jos ajattelee sitä, kuinka niitä kuvattiin salilla. Siis valokuvattiin. Someen tietysti. Ella Kähärän käsikirjoitus on vahvasti kiinni tässä ajassa. En halua paljastaa kaikkea näytelmästä, mutta tätä tukee myös toisen näytöksen makaaberius. Tuli jotenkin tunne, että tällaista ei voi tapahtua, mutta tapahtuu siitä huolimatta. Huh huh!

Linda Hämäläinen, Suvi Blick, Ida-Sofia Fleming ja Sara Paasikoski
Teatteri Takomo ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu: Liikunnan ilot (2020)
Kuva © Mitro Härkönen




Käsiohjelmassa oli listattuna asioita, joita naisen mukaan kuntosalilla voi tehdä. On ihan pakko listata tähän muutama. Ihan vain vinkiksi, jos jollekin iskee kuntosalikärpänen. Itse repeilin näytelmän aikana ja käsiohjelmaa lukiessani, mitä kaikkea siellä salilla voi oikeastaan tehdä. Listauksessa on ehkä kevyimmästä päästä asioita kuntosalitekemisistä.

-nostella puntteja
-maata jonkun selän päällä
-roikkua tangossa
-käydä läpi perhesuhteet, terapiasuhteet, rakkaussuhteet
-hakata nyrkkeilysäkkiä
-haistella jonkun paitaa

Liikunnan ilot on näytelmä, joka näyttää kuntosalin ja sen käyttäjät jännitteisessä valossa. Hikisen salin sisältä löytyy ihmisiä, jotka eivät ole voittamattomia.

Liikunnan ilot sai ensi-iltansa Teatteri Takomossa torstaina 16.1.2020.

Rooleissa: Suvi Blick, Ida Sofia Fleming, Joel Hirvonen, Linda Hämäläinen, Milla Kuikka, Sara Paasikoski, Tuomas Rinta-Panttila ja työryhmä

Teksti: Ella Kähärä
Ohjaus: Joel Härkönen
Lavastus: Kaisa Rajahalme
Pukusuunnittelu: Elina Ström
Valosuunnittelu: Veli-Ville Sivén
Äänisuunnittelu: Atte Kantonen

Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Kiitos Teatteri Takomolle, kuten kiitos myös kuvalainauksista.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti