29.4.2019

Teatterissa: Tie Konyaan


Minua on jo pidempään kiinnostanut tehdä matka Konyaan. Lähinnä sellainen matka, että olisin Turkissa lomalla ja lähtisin lomakohteestani bussilla muutamaksi päiväksi Konyaan. Miksikö? En tiedä. Konyassa on jotain kiehtovaa, eikä vähiten se, että derviššitanssijat ovat lähtöisin Konyasta. Vaikka matkani Konyaan ei ole vielä toteutunut, sain yhden Bloggariklubi-illan päätteeksi hienon tilaisuuden kokea välähdyksen siitä, millainen on ollut näyttelijä Jari Virmanin tie Konyaan.

Jari Virman on siis oikeasti tehnyt matkan Konyaan, eikä minkä tahansa matkan, vaan 670 kilometrin vaelluksen. Virman oli törmännyt dervišširunoilja Rumin runoon, joka alkoi kiehtoa häntä kummalla tavalla. Miehelle tuli halua lähteä vaeltamaan kohti Rumin hautaa. Matkan aikana Virman nauhoitti kaiken kokemansa. Tie Konyaan on Jari Virmanin henkilökohtainen löytöretki tuntemattomaan, joka on nyt tuotu Kansallisteatterin Willensaunaan suuren yleisön nähtäväksi ja koettavaksi. Esityksen takana on kokkolalainen Ruska Ensemble -teatteri.

Jari Virman
Kuva © Mitro Härkönen



Ennen esitystä meitä opastetaan ottamaan tuolien selkänojilla olevat kuulokkeet valmiiksi käsiimme. Sanoin heti ystävälleni, että minä en ole kuulokeihminen, kuinka päin nämä laitetaan päähän. Ystäväni totesi aivan samaa. Siinä sitten arvuuttelimme ja katsoimme kuulokkeissa olevia säätimiä ja painiketta. Ennen kuin varsinainen h-hetki koitti, saimme vielä tarkat ohjeet, kuinka kuulokkeet asetetaan päähän, ja mitä tapahtuu, jos painaa Tune-nappulaa. Asema menee pois kohdaltaan ja se pitää hakea uudestaan. Testasimme kuulokkeita ja piippausta kuului. En tajunnut, että olisi pitänyt kuulua puhetta. Olin siis jo ehtinyt ennen ohjeistamista painaa sitä kiellettyä nappulaa. Juuri niin minulle osuvaa tällainen. Ohjeistaja ehti häipyä näyttämöltä ennen kuin ehdin huitoa, etten kuule sitä, mitä pitäisi kuulla. Onneksi tajusin painaa Tunea uudelleen ja oikea kanava löytyi heti ja saatoin heittäytyä matkalle Konyaan, enkä edes ehtinyt menettää mitään matkan alkutohinoissa.

Tie Konyaan on kaksiosainen esitys, jossa ensimmäinen osio kertoo Virmanin matkasta Konyaan. Samaan aikaan, kun kuulokkeista valui katsojien korviin erilaisia elämän ääniä, Virman matkasi Konyaan näyttämöllä. Täytyy myöntää, että aluksi olin epäileväinen kuulokkeiden suhteen, mutta tällä tavoin matkasta tuli todella intensiivinen kokemus. Aivan kuin olisit itse vaeltanut Turkin vuoristoisella maaseudulla paahtavan auringon alla.

Jari Virman
Kuva © Jari Virman

Näytelmän toisessa osiossa Virman vaihtaa vaatteet ja näyttämölle tuodaan pirttipöytä ja penkit. On aika kutsua vieras pöydän ääreen keskustelemaan näytelmän tematiikasta. Olin katsomassa ensimmäistä yleisöharjoitusta, joten en yhtään tiennyt tai oikeastaan muistanut, kuka tulisi näyttämölle vieraaksi. Olinkin todella positiivisesti yllättynyt, kun näyttämölle asteli suufilaisuuden tutkija Mikko Viitamäki Helsingin Yliopistosta. Todella huikeaa päästä kuuntelemaan todellisen asiantuntijan sanoja Rumista ja hänen runoudestaan. Saimmepa jopa kuulla Viitamäen lausuvan yhden Rumin runoista persiaksi. Olen todella otettu.

Tie Konyaan on hyvin henkilökohtainen näytelmä, jossa on monia eri kerroksia. Näytelmän tunnetilat ovat voimakkaita. On Virmanin toive ja uskallus lähteä vaeltamaan vieraaseen maastoon. On Virmanin epätoivo ja kiukku, kun kaikki alkaa väsyttää, eikä matkan päätepiste tunnu tulevan ikinä vastaan. On Virmanin suuri onni, kun hän on vihdoin Konyan rajalla. Rumi ajaa miestä eteenpäin. Hän todellakin haluaa matkata sinne, jonne Rumi on haudattu. Matka nostaa esiin suuria kysymyksiä, joihin Virman hakee vastauksia.

Mikko Viitamäki ja Jari Virman
Kuva © Mitro Härkönen



Virmanin vaeltaminen auringon paisteessa oli toteutettu hienolla tavalla. Valospotit kohdistettiin yksi kerrallaan paistamaan kuin aurinko taivaalta. Matkan taittuessa ja maan pyöriessä aurinko kohdisti säteitään eri suunnasta. Näppärästi toteutettu valaistus. Valosuunnittelun takana on ollut Titus Torniainen. Pidin myös siitä, kuinka koreografiasta tuli esiin derviššitanssin piirteitä. Hypnoottista katseltavaa.

Jäin esityksen jälkeen pohtimaan sitä, olisiko esityksestä saanut vielä enemmän irti, jos yleisö olisi saanut osallistua toisen osion keskusteluun. Toisaalta ei sitä kiellettykään. Ja voihan se olla niinkin, että jos yleisö saisi osallistua keskusteluun, niin aktiivisen yleisön kanssa tulisi ennen pitkää aikapula ja toisaalta hiljaisemman yleisön kanssa saattaisi syntyä kiusallisia hiljaisia hetkiä, jos kukaan ei keksisi mitään kysyttävää. Joka tapauksessa tulevissa esityksissäkin on mielenkiintoisia vieraita, kuten Kristian Smeds, Mikko Ijäs ja Tarja Halonen sekä Marjatta Lehtovirta ja Kati Juurus.

Tie Konyaan on erilainen teatteriesitys, joka pureutuu suoraan ihon alle. Lämmin suositus, jos et ole ennakkoluuloinen erilaisia teatteriesityksiä kohtaan.

Tie Konyaan sai kantaesityksensä Kansallisteatterin Willensaunassa perjantaina 26.4.2019.

Vaeltaja ja näyttelijä: Jari Virman

Käsikirjoitus ja konsepti: Ari-Pekka Lahti
Ohjaus ja koreografia: Panu Varstala
Audion äänisuunnittelija, ohjaaja ja dramaturgi: Tiina Luoma
Valosuunnittelija: Titus Torniainen
Säveltäjä: Tapani Rinne
Visualisointi: Työryhmä
Liikkeen konsultointi: Samuli Nordberg
Visuaalinen konsultointi: Katri Rentto
Tuottajat: Hinriikka Lindqvist (Ruska Ensemble) ja Pekka Savolainen (Yle Draama)

Kiitos Kansallisteatterille mahdollisuudesta nähdä esitys ensimmäisen koeyleisön joukossa. Kiitos myös kuvalainauksista.

4 kommenttia:

  1. Kylläpä kuulostaa jännältä konseptilta. Kiva, että teatteriakin kehitetään aktiivisesti 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä erilainen teatterikokemus, mutta ei ollenkaa huono. Teatterissa on niin paljon mahdollisuuksia, ettei edes tule ajatelleeksi kaikkea. :)

      Poista
  2. Täällä olisi käynyt juuri samoin noiden kuulokkeiden kanssa, aina uudet tilanteet ja uudet tekniset laitteet, ei taatusti mene maaliin. Mutta vaikuttaa todella mielenkiintoiselta muuten.

    Ihan mieletön uusi banneri ja kuva. <3

    Kivaa viikkistä Mannilainen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Bannerin teksti meni vähän pieleen, mutta en ole ehtinyt vielä fiksailla sitä. Ehkä en fiksailekaan. :D

      Se on kyllä niin, ett uudet laitteet aiheuttavat aina jonkinlaisia tilanteita. Sen unohdin kirjoittaa tuohon, että ensimmäisen osan päätteeksi unohdin laittaa kuulokkeet pois päältä. Sillä seurauksella, että onnistuin taas painaa tunea ja hirvittävä piipitys alkoi kuulua. :D

      Ihanaa viikonloppua sinullekin Tiia <3

      Poista