Samuel Davidkin: Rautakupoli

Nyt tuli luettua aivan uunituore kotimainen dekkari tai trilleri tai dekkaritrilleri. Ihan miten asiaa haluaa itse ajatella. Jännitystä joka tapauksessa. Eikä kirja ollut mikä tahansa, vaan Samuel Davidkinin uutuusteos Rautakupoli (Johnny Kniga, 2019). Olen aiemminkin hehkuttanut Davidkinin kirjoja Esikoisten lunastus (Johnny Kniga, 2016) ja Sodomasta pohjoiseen (Johnny Kniga, 2017) ja nyt tulee lisää hehkutusta. Tuntuu, että Samuel Davidkinin tapa kertoa tarinoita paranee kirja kirjalta.

Venäläisiltä on hävinnyt ase, joka on saatava takaisin Venäjälle hinnalla millä hyvänsä. Tällä kertaa hintana on rikostutkija Leo Asko, koska mies on viimeinen henkilö, joka on aseen nähnyt. Askon elämä heittää yhtäkkisesti kuperkeikkaa. Lainvalvoja huomaa olevansa lainsuojaton. Askon pakomatka suuntaa Lontoon kautta Lappiin. Samaan aikaan Daniel Janovsky nauttii lomautuksen tuomasta ylimääräisestä vapaa-ajasta. Hän uppoutuu tutkimaan juutalaisen Kruunun sanomaa, joka osoittautuu hyvin vaikeasti avautuvaksi arvoitukseksi. Salaperäinen teksti lennättää Danielin Lontooseen, jossa hän yllättäen saa yhteydenoton Askolta. Ei aikaakaan, kun aseet räiskyvät, eikä ihmishenki ole minkään arvoinen.

En tiedä, millä sanoilla kirjaa kuvaisin, mutta aivan käsittämättömästi Davidkin on saanut tapahtumia ja toimintaa mahtumaan uutukaiseensa. Kirja ei kuitenkaan tunnu liian täydeltä, vaan sellaiselta, jossa jokaisella käänteellä on oma paikkansa. Taitavaa tarinankerrontaa. Pidän siitä, kuinka kirjassa kulkevat rinnakkain Askon ajojahti sekä Danielin Kruunun sanoman selvittäminen. Ajojahdissa riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita ihan hengästymiseen asti. Kruunun sanoman selvittäminen puolestaan tuo tasapainoa ja rauhoittaa mieltä ajojahdin lomassa.

Rautakupoli on ilman muuta poliittinen trilleri, jossa kuljetaan ympäri maailmaa. Davidkin on luonut teoksen, jossa pieninkin virheliike voi johtaa maailmanlaajuisiin ongelmiin. On mahtavaa ja oikeastaan hieman pelottavakin kulkea Askon rinnalla kirjaa lukiessa. Davidkin on osannut hienosti kuvata kulloistakin ympäristöä. Itseeni suurimman vaikutuksen tekivät Lappi-kuvaukset. Keskellä talvista erämaata, jossa pitäisi rauhan tyyssijan sijaita, tapahtuukin uskomattomia siirtoliikkeitä.

Danielin selvitystyö Lontoossa avaa kulttuurinnälkäiselle lukijalle upean taideteoksen, jossa on kuitenkin ilmiselvä virhe. Eikä kyseessä ole mikä tahansa teos, vaan ihka oikea Rembrandt. Ja siis tämä on ihan oikeasti totta. Ei kirjailijan luomaa tarinaa. En kuitenkaan paljasta teosta, ettei mene lukijalta ilo, jos Rautakupolin lukee. Mutta jo pelkästään tämä tarinan osuus tekee kirjasta enemmän kuin kiehtovan. Aika hurja juttu sinänsä. Voi olla, että monet tämän tapauksen jo tietävätkin, mutta minä en tiennyt.

Kirjasta löytyy myös ihmissuhdekiemuroita. Täytyy sanoa, etteivät Asko ja Daniel välttämättä ole kaikkien naisten mieleen. Miehet kyllä ajattelevat puolisoitaan ja varmasti myös rakastavat, mutta Askon on lähes mahdoton tavata Tuvaa ja Daniel puolestaan on niin uppoutunut tutkimustyöhönsä, että viimeisillään raskaana oleva vaimo Hannah jää hieman vähemmälle huomiolle. Toisaalta poliisien vaimot ovat varmasti tällaiseen tottuneet.

Samuel Davidkinin ajankohtainen poliittinen trilleri kannattaa ehdottomasti ottaa lukulistalle, mutta suosittelen ensin lukemaan sarjan kaksi ensimmäistä osaa. Tällä tavoin Rautakupoli antaa lukijalleen paljon enemmän, eikä tarvitse miettiä, mistä kaikessa on kyse.

Lämmin kiitos kustantajalle, jolta kirjan sain.