Andrei Astvatsaturov: Ihmiset alastomuudessa

Lukupiiri luki huhtikuussa kirjan, jossa kirjailijan nimi on tuottanut kirjailijalle ongelmia läpi tähän astisen elämän. Nimi ei ole millään tavoin helppo nimi venäläisten keskuudessa. Toisaalta ei se ole helppo minullekaan, suomalaiselle, keski-ikäiselle naiselle. Itse olen yrittänyt tavuttaa nimeä Andrei Ast-vatsa-turov. Ei tietokaan, kuinka nimi pitäisi lausua tai tavuttaa, mutta suomalaisittain tuo vatsa keskellä sukunimeä helpottaa muistamista. Niin, ja lukemamme kirja oli siis Andrei Astvatsaturovin Ihmiset alastomuudessa (Idiootti, 2010).

Ihmiset alastomuudessa on Astvatsaturovin omaelämäkerrallinen teos. Kirja koostuu pienistä hetkistä kirjailijan elämästä lapsuudesta aikuisuuteen asti. Astvatsaturovin lapsuus on brežneviläistä aikakautta. Neuvostoliiton normit ovat tarkkaan säädeltyjä ja niistä ei kannata poiketa. Koulussa opettajilla on valta mollata oppilaita hyvinkin ankarasti. Myös Andrei saa kuulla kunniansa. Hänet leimataan tietämättömäksi ja henkisesti köyhäksi ja onpa hänellä yhden opettajan mukaan karvainen sydänkin. Toisaalta myös Andrein isä on hyvin herkkä arvioimaan poikansa tietoja ja taitoja, eikä mitenkään positiivisesti.

Kaikesta maahan lyttäämisestä huolimatta Astvatsaturov löytää itsensä yliopistosta opiskelemasta. Neuvostoliitto lakkaa olemasta ja Venäjä on uusi kotimaa. Andrein opiskeluvuodet kiirivät ja välillä pitää tehdä harjoituksia, joissa ei tunnu olevan mitään järkeä. Yksi tällainen on murteellisten ilmausten korttipinkat, jotka piti jakaa kylien mukaiseen järjestykseen. Toinen ohjeistaja puolestaan antoi aivan erilaiset ohjeet. Mutta koska tällaisessa opintotyössä on aikaa ajatella, päättivät Astvatsaturov ja hänen opiskelijakaverinsa perustaa rock-yhtyeen. Yhtyeen perustaminen ei käy käden käänteessä, eikä se yhtye sittemmin ehtinyt ikinä edes missään esiintyä. Oli yliopisto-opinnoista miehelle hyötyäkin. Leipäpuu löytyi lopulta Pietarin valtionyliopistosta kirjallisuudentutkijana.

Mitä sitten lukupiiriläiset pitivät kirjasta? Kirjan huumori huvitti ja kirjan sanottiin olevan virkistävän erilaista venäläistä kirjallisuutta. Kertojan lakoninen tyyli koettiin huvittavaksi. Osittain kirja oli sekava. Kirja oli selkeästi jaettu lapsuuden alkuosaan ja aikuisuuden loppuosaan. Sen sijaan kirjan keskivaiheilla oli outo pätkä Astvatsaturovin romaanintyngästä, jolla ei tuntunut olevan mitään yhteyttä mihinkään. Ja vaikka kirja koostui pääasiassa pienistä yhden luvun tarinoista, jotka olivat tapahtuneet kirjailijan elämässä tai lähipiirissä, niin kirjan loppuosassa oli selkeästi useamman luvun jatkuva tarina. Tämäkin kyllä oli tapahtunut kirjailijan elämässä.

Lukupiirissä kommentoitiin myös sitä, että kirjan kiemurainen kieli taisi olla hyvin venäläistä, joten suomentajan alaviiteselitykset olivat tarpeen. Toisaalta toinen lukupiiriläinen, joka on lukenut venäjää yliopistossa, kertoi, että venäläiset usein viittaavat muihin teksteihin ja sanomisiin, jolloin suomentajan selitykset ovat hyvin tärkeitä. Venäläinen kulttuuri pitäisi tuntea todella hyvin, jotta ilman lisäselvityksiä pystyisi venäläistä kirjallisuutta lukemaan.

Astvatsaturov sai lukupiiriläisiltä kiitosta kuvailevasta tyylistä. Ihmisten ja heidän ulkonäkönsä sekä ympäristön kuvaileminen oli huikeaa. Kaikki vertaukset kuvailujen yhteydessä hykerryttivät lukijan mieltä. Aivan mainiota kerrontaa. Kirjailija ei myöskään kaunistellut tapaa, jolla kuvasi venäläisiä tapoja ja ihmisten asuntoja. Rehellisyys huokui tekstistä kautta linjan. Myös venäläinen korruptio ja hyväksikäyttö tuli kirjassa hyvin esiin.

Jotenkin kirjasta jäi sellainen kuva, että vaikka Neuvostoliitto hajosi, jäi ihmisille pinttyneet neuvostoaikaiset tavat, ja miksikä ne yhdessä yössä olisivatkaan hävinneet. Jos ollaan totuttu juomaan vodkaa mihin aikaan vuorokaudesta tahansa, niin ei niitä tapoja ihan heti muuteta. Lukupiirissä keskusteltiin myös siitä, että Venäjällä ei edelleenkään hyväksytä ns. marginaalikulttuureja. Ne ovat lähes kiellettyjä. Asiat varmasti muuttuvat Venäjälläkin, mutta osa vain hitaammin. Keskustelua aiheutti myös Venäjän länsimaistuminen. Sitä tapahtuu, mutta lukupiirin mielestä Venäjän ei täydy länsimaistua kokonaan. Venäjässä on niin paljon itää ja heillä on oma vahva historiansa.

Kirjan venäjänkielinen alkuteos Люди в голом on ilmestynyt vuonna 2009. Kirjan on suomentanut Tuukka Sandström.

Kirja sisältää paljon Venäjän kulttuurihistoriaa ja nykypäivää hauskalla tavalla kerrottuna. Andrei Astvatstaturovin Ihmiset alastomuudessa kannattaa lukea, jos on kiinnostunut erilaisesta venäläisestä kirjallisuudesta.

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 3½ (asteikko 1-5).