1.12.2018

Maunulalainen päiväkirja


Keväällä kävin matkalla tuntemattomassa. Kävin Maunulassa. Tänä syksynä sain kutsun tulla katsomaan Maunulalaista päiväkirjaa. Otin kutsun ilolla vastaan, koska kyseessä oli maunulalaisten julkisten päiväkirjojen purku. Siis mitä? Maunulalaiset saivat vuoden 2016 keväällä kirjastoonsa kolme tyhjää päiväkirjaa täytettäväkseen. Päiväkirjat olivat kenen tahansa lainattavissa, ja niihin sai tallentaa omia ajatuksiaan. Näistä ajatuksista alettiin tämän vuoden kesällä tehdä teatteriesitystä. Esitys oli osa Kansallisteatterin ja Maunulan Maisema -yleisötyöhankkeen tuotoksia.

Jonnakaisa Risto ja Matti Onnismaa
Kuva © Katriina Gafoor, Kansallisteatteri ja Maunulan Maisema -yleisötyöhanke



Näyttelijät Matti Onnismaa ja Jonnakaisa Risto olivat saaneet kunnian lukea tai oikeastaan näytellä kohtauksia päiväkirjoista. Kaksikon yhteen pelaaminen oli loistavaa. Vaatteet ja roolit vaihtuivat lennossa. Pidin myös näyttelijöiden eläytymisestä päiväkirjojen sisältöön. Ei mitään ylinäyttelemistä, vaan ihan aitojen tuntemusten julkituomista yleisölle. Päiväkirjojen sisältö oli toteutettu loistavasti näytelmämuodossa. Ei vain luettu päiväkirjoja, vaan esitettiin kirjoituksia sellaisina kuin ne on koettu, kun niitä on luettu.

Maunulalaisten kirjoittamien päiväkirjojen sisältö avautui katsojalle aitojen ja tuntevien ihmisten erilaisina tuntemuksina ja ajatuksina. Tuli myös se hyvin ilmi, kuinka eri tavoin ihmiset kokevat ja tuntevat lukiessaan vieraan henkilön päiväkirjamerkintöjä. Toinen voi ymmärtää lukemansa täysin eri tavalla kuin toinen. Tällaisten päiväkirjamerkintöjen lukeminen tai tässä tapauksessa katsominen näytelmämuodossa on kiinnostavaa. Mikähän siinä onkaan, että ihminen on utelias tietämään, mitä saloja toiset ihmiset päiväkirjoihin kirjoittavat?

Jonnakaisa Risto
Kuva © Katriina Gafoor, Kansallisteatteri ja Maunulan Maisema -yleisötyöhanke



Näytelmän pituus oli tunnin verran. Juuri sopivan kompakti esitys, jossa oli monia elementtejä. Pidempi esitys ei olisi ehkä toiminut. Näytelmän alussa kerrottiin kolmesta tyhjästä päiväkirjasta, jotka hankittiin Maunulan kirjastoon lainattaviksi ja täytettäväksi. Näytelmässä kerrottiin, että yksi päiväkirjoista olisi hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Ihan oikeastiko joku jätti palauttamatta yhden yleisötyön kohteena olleen päiväkirjan vai kähvelsikö joku kyseisen kirjan? Mysteeri, jolle ei ehkä ikinä saada vastausta. Toisaalta, voihan joku maunulalainen tai ihan kuka tahansa vuosikymmenten kuluttua nostaa hävinneen päiväkirjan päivänvaloon. Saisimmeko silloin kuulla viimeisen päiväkirjan salaisuuksien sisällön?

Matti Onnismaa
Kuva © Katriina Gafoor, Kansallisteatteri ja Maunulan Maisema -yleisötyöhanke

Maunulalaista päiväkirjaa esitettiin vain muutamia kertoja, eikä esityksiä ole enää tiedossa. Sinänsä harmi, koska uskon, että esitys olisi kestänyt useampikin näytöskertoja. Esitykset olivat Maunula-talolla tai Lavaklubilla. Itse näin esityksen jälkimmäisessä paikassa. Lavaklubin pieni ja intiimi tila toi esityksen lähemmäksi katsojaa. Paikkana loistava. Sopii hyvin tällaiseen päiväkirjamerkintöjen esitykseen. Samalla oli tunne kuin olisi istunut jonkun olohuoneessa seuraamassa esitystä elävästä elämästä. Sitä paitsi Lavaklubin kultainen glögi, jos nimen oikein muistan, oli mahtavan makuista. Suosittelen piipahtamaan ja maistamaan.

Maunulalainen päiväkirja sai ensi-iltansa Maunula-talossa torstaina 15.11.2018.

Rooleissa: Matti Onnismaa ja Jonnakaisa Risto

Ohjaus: Eveliina Heinonen
Ohjaajan assistentti: Jutta Lahtinen
Dramaturgia: Juho Gröndahl
Pukusuunnittelun konsultaatio: Saija Siekkinen
Valosuunnittelu: Mirva Jantunen
Äänisuunnittelu: Veli-Pekka Lahtela
Laulun sävellys: Jonnakaisa Risto
Tarpeisto: Irene Lång
Naamiointi: Hanne Hurskainen, Eve Xmua, Jani Kylmälä ja Jaana Kyöstiö

Näin esityksen medialipulla. Kiitos Kansallisteatterille ja Maunulan Maisema -yleisötyöhankkeelle. Kiitos myös kuvalainauksista.

2 kommenttia: