31.12.2018

Kiitos vuodelle 2018


On aika kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa uusi vuosi tervetulleeksi. Kiitos sinulle vuosi 2018. Tulit niin kuin ne monet muutkin vuodet. Räiskyen ja paukkuen. Täytyy sanoa, että minulle riittäisi vähempikin älämölö, mutta älä ota siitä itseesi. Se on sinun tapasi ilmoittaa tulostasi.

En tehnyt tälle vuodella lupauksia, koska en niitä kuitenkaan pidä. En toivonut tasaisempaa vuotta, koska sitä en kuitenkaan olisi saanut. Onnellisemman vuoden pyysin, mitä sain?

Vuosi alkoi kuten tavallisesti tammikuusta. Teatteria ja kirjoja. Sitä näyttää olleen talvinen tammikuu. Mahtui ensimmäiseen kuukauteen muutakin. Bloggariklubilla vieraili Juha Hurme. Aivan mahtava tilaisuus. Tällaiset jutut ovat elämän suola. Entä oliko tammikuu onnellinen? Kyllä. Ei valittamista, koska en muista mitään ikävääkään tapahtumaa. Onnellisuus 1/12.


Helmikuu. Tuo kylmä ja valkea kuukausi. Mitä se minulle toi? Edelleen teatteria, mutta ehkä hieman vähemmän kirjoja. Muistelen, että alkuvuosi oli tahmea kirjallisuuden suhteen, koska lukupiirikirjana oli yksi tiiliskiviteos, jota en meinannut ikinä saada luetuksi. Blogia tutkiessani huomasin, että olen tutkinut myös käsilaukun sisältöä. Miltäköhän sisältö nyt näyttäisi? Ehkä pelottavasti samalta kuin helmikuussa. Herra Karvajalkakin oli helmikuussa vapaalla tassulla. Oho, olenpa leiponutkin jotain helmikuussa. Harvinaista herkkua sellainen. Helmikuun onnellisuus edelleen plussaa. Onnellisuus 2/12.

Maaliskuu alkoi modeemitta. Mur. Heikentyi heti elämänlaatu, kun ei päässyt koneelle silloin kun halusi. Olen huono selailemaan nettiä kännykällä, enkä oikeastaan tykkää somettaakaan muuta kuin Instagramia kännykällä. Teatteria kuitenkin riitti ja lukemista. Aika yksipuolista on elämäni, mutta minä tykkään yksinkertaisesta. Maaliskuussa iski influenssakin päälle. Ei kiva. Inhottava tauti, joka vei voimat. Täytyy silti sanoa, että onnellinen olin maaliskuussakin. Onnellisuus 3/12.


Huhtikuussa on melkoisen vähän blogipäivityksiä. En muista syytä, miksi näin kävi vai veikö influenssa alkukuukaudesta vielä voimia. Joka tapauksessa yksipuolinen teatteri- ja kirjavoittoinen elämä on jatkunut. Yleensä en blogiin kirjoittele työasioita, mutta huhtikuussa alkoivat työpaineet, jotka loivat varjoa koko loppuvuodelle. Siis ei taloudellisia varjoja, vaan uusi toukokuussa lanseerattava ERP. Toiminnanohjausjärjestelmä, jota vastustin viimeiseen naiseen asti. Olinko onnellinen huhtikuussa? Ehkä voin vielä vastata myöntävästi. Onnellisuus 4/12.

Toukokuu oli jokseenkin tapahtumarikas. Kävin TRE-kurssilla, jonka oppeja olen silloin tällöin hyödyntänyt. Etenkin silloin, kun olen käynyt todella ylikierroksilla. Kävin Maunulassa. Nautin keväästä. Luin ja teatterissakin kävin. Manasin uutta ERP:iä. Hermot meinasivat mennä ja välillä menivätkin. Onnellinen silti olin. Onnellisuus 5/12.


Kesäteatterikausi alkoi kesäkuussa. Tosin kävin Mannerheim-oopperassakin. Suomen kesä on upea ja tänä kesänä se oli vielä hiostuttavan kuuma ja aurinkoinenkin. Mies, joka täällä asuu, kärsi keuhkokuumeesta kesäkuussa ja oli sairaalahoidossa. Työpaikan uusi ERP kasvatti lisää harmaita hiuksia. Kesäkuussa tunne oli, että mennään korkealla ja kovaa ja alas tiputaan vauhdilla. Onnellisuus kuitenkin jatkui. Onnellisuus 6/12.

Kesä jatkuu ja heinäkuussa kirjoja tuli luettua melkoisesti. Kävin myös Iittalassa naivistitaidetta ihailemassa. Kesälomakin alkoi heinäkuun loppupuolella. Tosin jouduin ihan viime hetkillä siirtämään lomaani viikolla. Ei olisi ollut pakko, koska perjantaina, kun minun piti jäädä lomalle, minulle tultiin asiasta puhumaan. Tiesin odottaa tätä kysymystä, koska eräs työasia oli melkoisen pahassa vaiheessa. Syy ei ollut uuden ERP:in. Onnellisuus 7/12.


Tulee kuuma, kun ajattelen elokuuta. Olipahan melkoinen kesä. Gammayökköset parveilivat liljoissa iltaisin ja hieman päivisinkin. Otin varaslähdön Oodiin ja kävin Tampereella ihan vain kissakahvilassa. Naivististataidetta tuli elokuussakin nähtyä. Vallisaaressa vierailin ja näin upeaakin upeamman tanssiteoksen. Tällaista ihmisen elämän pitäisi olla. Tosin elokuussa piti palata töihin ja arki alkoi taas. Elokuussa olin todellakin onnellinen. Onnellisuus 8/12.

Syyskuussa alkoi syksyn teatterikausi toden teolla. Herra Karvajalka täytti pyöreät kymmenen vuotta. Luin kirjoja, ja mitä ihmettä: taasko olin leiponut. Oho. Taisi olla toinen kerta tänä vuonna tai kolmaskin, koska syyskuussa leivoin pariin otteeseen. Töissä ongelmat jatkuivat ERP:in kanssa ja ilmeisesti minulla on ollut oikeasti todella kiire, kun mietin, mitä kaikkea ehdin syyskuussa puuhata. Kiireestä huolimatta onnellinen olin. Onnellisuus 9/12.


Lokakuussa kiireet jatkuivat samoilla saroilla kuin syyskuussa. Lisäksi olivat Helsingin Kirjamessut. Messut, joihin on pakko päästä. Herra Karvajalan kanssa kävin eläinlääkärissä ja sain paniikkikohtauksen. En osaa suhtautua rennosti eläinlääkärissä käymiseen. Hermostun ja kissa aistii sen. Inhottaa olla tällainen nynnerö. Kaikesta huolimatta onnellisuus voitti lokakuussakin. Onnellisuus 10/12.

Marraskuussa kissamurheet jatkuivat. Taas eläinlääkäriin. Ei selitystä vaivoille, mutta olen alkanut kallistua Tassulinnan emännän vihjeeseen väreilevän ihon sairaudesta. Eikä ilmeisesti liene loppujen lopuksi kovinkaan harvinainen. Työkaverini kissalla oli kesällä samankaltaisia oireita ja hänen siskonsa kissalla melko usein. Kissan sairastelun lisäksi miestä, joka täällä asuu, alkoivat vaivata toisen reiden hermokivut. Itse puolestani siirryin terveyskeskukseen selvittelemään perussairauksien saloja, koska työpaikkalääkäri ei niitä enää hoida. Tuntui, että marraskuu oli alakuloinen ja kiireinen. Onnellinen olin kuitenkin siitä, että räntäsateet puuttuivat. Marraskuu oli kuiva ja mukava säitten suhteen. Onnellisuus joka tapauksessa 11/12.


Joulukuussa kuvittelin kirjoittelevani vaikka mitä blogipostauksia. Mitä pidemmälle kuukausi eteni, sitä huonommalta postaustilanne näytti. Kiire, kiire ja kiire. Kiire töissä, kiire kotona. Sitten iski flunssa, joka jatkuu vieläkin. Tapaninpäivän jälkeen äitini soitti ja kertoi pikkuveljeni olevan sairaalassa. Henkikulta oli ollut lähellä mennä sairaskohtauksen myötä, mutta onneksi oli veljelläni enkeleitä matkassa. Hän ehti saada apua. Olen onnellinen. Olen onnellinen myös siitä, että tänään veljeni kotiutui sairaalasta, ja soitellessaan, vaikutti olosuhteisiin nähden hyvin pirteältä. Onnellisuus ehdottomasti 12/12.

Se on kummallista, kuinka onnellinen sitä loppujen lopuksi on, vaikka arjen kiireissä paljon ikäviä asioita onkin. Pitää vain löytää ne kauniit ja ihanat asiat sekä olla onnellinen niistä. Kuinka onnellinen sinä olit vuonna 2018?

Otetaan uusi vuosi ilolla vastaan. Onnea Uudelle Vuodelle 2019!


8 kommenttia:

  1. Meilläkin oli upea kevät ja kuuma kesä, joka jatkui ja jatkui ja jatkui. Siis ihan superonnellinen vuosi. Gammayökkösiä oli hirmu paljon, joista ei kannattaisi ollaniin iloinen, mutta olen iloinen keisarinviitoista, jotka kotiutuivat meidän iloksi saarelle. Mansikoita ja omenoita. Kukkia sai kastella joka päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gammayökkösistä olen kanssasi samaa mieltä. Niitä oli aivan älyttömät määrät, ja mitä tuhoja ne saivatkaan aikaiseksi. Täytyy sanoa, etten ole ehkä vielä kertaakaan nähnyt keisarinviittaa luonnossa. Ehkä ensi kesänä onnestaa.

      Poista
  2. Ihana ajatus keskittyä kauniisiin ja ihaniin asioihin. Ne kantavat surun tai stressaavan elämäntilanteen läpi.

    Hyvää uutta vuotta 2019! Toivottavasti vuoden päästä voi todeta jälleen kerran onnellisuuspisteiksi 12!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä pakko ajatella positiivisia asioita, kun oikein tulee vastoinkäymisiä vastaan.

      Uskon, että onnellisuuspisteet ovat itsestä kiinni. Täytyy vain tehdä vuodesta niin hyvä kuin mahdollista.

      Hyvää uutta vuotta sinullekin!

      Poista
  3. Kiireinen vuosi sinulla ollut! Onneksi veljesi on päässyt sairaalasta :) Joko sait ERP:n kuntoon vai kiusaako se tänäkin vuonna? Minulla ollut paikkajärjestelmän tulorekisterikriisi viimeiset pari kuukautta ja sotkenut jouluajatuksiakin. Saa nähdä maksanko kenellekään palkkoja nyt tammikuussa vai saavatko ihmiset tehdä työnsä palkatta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh! Tulorekisteri kuulostaa kyllä todella pahalta haasteelta yritysten suhteen. Ihmiset kuitenkin tarvitsevat palkkansa. ERP ei ole vieläkään aivan kunnossa. Taidetaan torstaina taas palaveerata aiheesta. :(

      Poista
  4. Kiva idea antaa itselle onnellisuuspisteitä. Toivotaan, että tänä vuonna saat hyvät onnellisuuspisteet ja voit keskittyä ihaniin asioihin, joita niitäkin on ympärillä aika paljon jos ja kun niitä haluaa nähdä. Kaikkea hyvää alkaneeseen vuoteesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy keskittyä kaikkeen mukavaan, niin näkee elämän hyvät puolet. Jos jää vellomaan omissa surkeissa asioissa, niin silloin onnellisuuspisteitä ei tipahtele.

      Sinulle myös kaikkea hyvää uudelle vuodelle!

      Poista