1.1.2019

Hyvää Uutta Vuotta 2019


Minusta on tullut auttamattoman vanha. Vuodet vaihtuvat perinteisen kaavan mukaan. Rauhallisesti kotona rentoutuen ilman mitään sen kummallisempia juhlallisuuksia. Ensinnäkään en enää jaksaisi riekkua missään juomajuhlissa, ja toisekseen en halua tai pitäisikö sanoa emme halua jättää herra Karvajalkaa yksin kotiin uudenvuodenaattona. Ilotulitteet! Vihoviimeinen keksintö. Aina puhutaan, kuinka koirat pelkäävät ilotulitteita, mutta niin pelkäävät muutkin eläimet. Heti kun hieman kovempaa paukkuu, säntää Herra Karvajalka makuuhuoneen sängyn alle piiloon. En yleensä kirjoita blogissani politiikasta, mutta tässä teen poikkeuksen. Toivon todellakin, että kansalaisaloite F2 ja F3 luokkiin kuuluvien pyroteknisten tuotteiden käytön rajoittamiseksi menisi joskus tulevaisuudessa päättäjien käsissä läpi ja uusi laki tulisi voimaan.

Uuden vuoden lupauksia en tee tänäkään vuonna. Se on turhaa, koska en niitä kuitenkaan pidä. Miksi siis yrittäisin huijata itseäni? Toiveita voi kuitenkin esittää. Toivon enemmän vapaa-aikaa. Toivon kiireettömämpää uutta vuotta kuin viime vuosi. Hieman vähemmän stressiäkin olisi kiva asia. Niin, ja ne kahdeksan tunnin yöunet olisivat luksusta. Näiden vaatimattomien toivomusten rinnalle toivon paljon teatteria ja kirjoja sekä mukavia blogijuttuja. Tästähän tuli hieman kuin joulupukin toivomuslista, josta vain jokin toive voidaan toteuttaa. Katsotaan vuoden kuluttua, mikä toive toteutui.

Koska en lupaa mitään, asetan itselleni haasteen. Viime vuonna se oli ajatus kirjoittaa vähintään kerran kuukaudessa jostain muustakin kuin kirjoista ja teatterista. Taisin siinä aika hyvin onnistua, joten saman haasteen heitän kehiin tällekin vuodelle. Voin vannoa, että Herra Karvajalkakin tulee saamaan palstatilaa tänä vuonna ainakin silloin tällöin.

Ihanaa uutta vuotta sinulle rakas blogini Lukija! Oletko luvannut olla lupaamatta mitään?




2 kommenttia:

  1. Heippa! Kahdeksan tunnin yöunet, voi kun sellainen ihme tapahtuisi 2019. Ja voisin kuvitella kirjoittavani runoja sekä fiktiota suunnilleen kerran viikossa, joskus hyvin nukutun yön jälkeen aikaisin aamulla, vain minä keittiön pöydän äärellä. Hyvää tulevaa aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahdeksan tunnin yöunet olisi unelma. Sitä ei kyllä tapahdu juuri koskaan. Illat venyvät, kun luen sängyssä, jotta rauhoitun ennen yöunia. Lukemisen lopetettuani totean, että taas tulee nukuttua liian vähän, jos herätyskello on soimassa. Ja jos herätyskello ei soi, niin kissa huolehtii aikaisesta herätyksestä. :D

      Ihanaa uutta vuotta sinullekin!

      Poista