26.6.2016

Slunga & Seppänen: Lapin Lolita

Nyt tulee poistuttua hieman omalta mukavuusalueelta, koska aion kertoa teille Heli Slungan ja Jaana Seppäsen Lapin Lolitasta (WSOY, 2016). Kyseessä on uutuuskirja, joka luetaan bitch lit -genreen kuuluvaksi. Sain kirjan kevään viimeisimmässä Bloggariklubissa. Täytyy myöntää, etten ehkä olisi kirjaan tarttunut, ellei sitä olisi kassista löytynyt. Hienoa kuitenkin, että löytyi, koska tuli taas kerran todettua, että välillä on hyvä poiketa totutuilta lukupoluilta hieman sivupoluille.

Lapin Lolitassa on kolme kertojaääntä. 18-vuotias Irene on karannut kotoaan pohjoisesta Helsinkiin. Saadakseen lisätienestejä Irene päättää huutokaupata neitsyytensä. Samassa hostellihuoneessa Irenen kanssa asuu vironvenäläinen Nadja. Nadja on prostituoitu, joka yrittää ansaita rahoja tyttärelleen Mašalle, joka asuu isoäitinsä luona Virossa. Päivittäin Nadja unelmoi rauhallisesta avioelämästä Suomessa. Johtaja on mies, joka on voittanut Irenen neitsyyshuutokaupan. Hänellä on takanaan epämääräinen suhde alaikäiseen thaityttöön Sungiin. Irenestä johtaja etsii viattomuutta.

Pidin kirjan rakenteesta. Kolme eri kertojaääntä toivat kirjaan erilaisia katsantokantoja. Lisäksi minua huvittivat suuresti kirjan sivuille upotetut huutokauppavastaukset Irenelle. Vastauksien kirjo oli melkoinen sekametelisoppa. Irenen osuudet kirjassa oli kerrottu lapinmurteella. Vaikkei minulla tietääkseni ole mitään sukujuuria Lapissa, maistelin sanoja suussani ja nautin lukemastani, vaikka teksti olikin rivoa ja uhittelevaa. Pidin myös siitä, kuinka Irenen mielen lapsellisuus ja viattomuus tulivat kirjassa esiin. Nadja henkilöhahmona jätti minut jollain tavoin kylmäksi. En oikein saanut otetta Nadjaan. Johtaja sen sijaan kaikessa herrasmiesmäisyydessään oli etova viimeistään siitä lähtien, kun ymmärsin, että hänellä oli ollut ulkomaanmatkallaan suhde alaikäiseen tyttöön, voisi jopa sanoa lapseen. Ei vain ymmärrä.

Lapin Lolita on pornoa. Kieli on melkoisen ronskia ja räävitöntä ja kerronta vahvaa. Seksuaalisuus on kirjassa läsnä joka sivulla, mutta kirjan jännite säilyy loppuun saakka. Vaikka kirjan genre onkin minulle vierasta, oli kirjaa silti helppo lukea. Otsikoinnissa vuorottelivat I, N tai I <3 J, jolloin lukijan viimeistään oli helppo tietää, kuka on milloinkin äänessä. Toisaalta henkilöiden kerronnat poikkesivat niin paljon toisistaan, että kertojaäänen olisi tiennyt jo pelkän tekstin perusteellakin.

Ronskiudestaan huolimatta kirja herättää ajatuksia ihmisen kaipuusta parempaan elämään ja ihmissuhdetoiveeseen. Mietin myös sitä, kuinka ihminen ajautuu prostituoiduksi. Jos ihmiseltä on viety kaikki, eikä mistään saa taloudellista apua, onko ainoa vaihtoehto todellakin prostituutio? Eikö ole mitään muuta vaihtoehtoa? Onko prostituutio ainoa tapa tienata nopeasti ja paljon? Vaikeita kysymyksiä ja vastauksia on varmasti monia. Prostituutio ei ole yksiselitteinen asia, koska prostituutiossa saattaa olla kyse myös esimerkiksi ihmiskaupasta tai huumeista. Entä sitten prostituutiosta maksajat? Hakevatko tällaiset ihmiset itselleen hetken huumaa ja jännitystä vai mistä tässä kaikessa on kyse?

Slungan & Seppäsen Lapin Lolitaa suosittelen vahvoille persoonille. Henkilöille, jotka eivät vierasta rujoutta. Henkilöille, jotka haluavat lukea kotimaisen bitch lit -kirjan.

Tähtiä kirjalle annan 3½ (asteikko 1-5). 

Kiitos kustantajalle kirjalahjasta.



4 kommenttia:

  1. Löysin tuon postilaatikostani ja käyn harkintaa... Sinun tekstisi perusteella saattaisin selvitä tuosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti selviät. Vaikka teksti onkin aikamoista revittelyä, on taustalla kuitenkin tarina, joka etenee.

      Poista
  2. Kaipa tämä on korkattava kuitenkin, vähän arastelen, samasta tilaisuudesta saatu mukaan. Toisaalta tällaisista on selvitty ennenkin, rivouksista ja rujouksista ja hankalista aiheista, ja tekstisi kannustaa että kyllä tämän voisi sittenkin lukea. Kiitos kannustuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeasti vain kimppuun. Itse en selvinnyt edes ensimmäisestä Fifty Shades of Greystä, mutta tämä oli huomattavasti helpommin lähestyttävä. Aiheena prostituutio on tietenkin raskas.

      Poista