23.6.2016

W. Somerset Maugham: Näyttelijätär

Voitin jo viime marraskuussa Oksan hyllyltä –blogin kirjojen kierrätysarvonnassa W. Somerset Maughamin Näyttelijättären (Otava, 2005). Vaikka kirja on ohut, en ollut ehtinyt siihen aiemmin tarttua, joten ehdotinkin kirjaa luettavaksi lukupiirissä. Lukemani kirja oli Sevenin pokkariversio. Englanninkielinen alkuteos Theatre ilmestyi vuonna 1937, joten varsin kunnioitettavan ikäisestä kirjasta on kyse. Otava julkaisi kirjan ensimmäisen kerran vuonna 1951. Kirjan on suomentanut J. A. Hollo. Siitä olin hieman hämmästynyt, ettei Kirkes-kirjastoista löydy kyseistä teosta kuin yksi ainokainen kappale.

Näyttelijätär kertoo Julia Lambertista. Näyttelijättärestä, jota yleisö rakastaa. Näyttelijättärestä, jonka uraa ohjaa aviomies Michael. Näyttelijättärestä, joka on diiva ja itsekeskeinen. Näyttelijättärestä, jolla on suhde itseään huomattavasti nuorempaan seurapiireihin kuulumattomaan Tom Fennelliin. Julian näytteleminen ei rajoitu teatterin näyttämölle, vaan nainen näyttelee koko ajan. Hänen elämänsä on yhtä ja suurta näytelmää, jonka vain hänen poikansa Roger uskaltaa hänelle sanoa suoraan päin naamaa. Lannistaako Juliaa lopulta edes keski-iän tuomat merkit vanhenemisesta?

Lukupiirissä Maughamin Näyttelijätär aiheutti melkoisen keskustelun. Kirjasta pidettiin pääsääntöisesti kohtalaisen paljon ja vanhahtavan kielen luettiin kuuluvan asiaan. Itseäni kirjassa ärsytti Julian pinnallisuus ja itsekeskeisyys. En kuitenkaan osannut kirjaa lukiessani ajatella sitä, mikä lukupiirissä tuli ilmi, että kenties Maugham oli teoksellaan halunnut olla sarkastinen teatterimaailmaa kohtaan, jonka itse näytelmäkirjailijana tunsi erityisen hyvin. Kirjan nimi on suomennettu näyttelijättäreksi, mikä on ollut ehkä hieman huono käännös, koska alkuperäinen Theatre suomeksi käännettynä Teatteri, olisi ehkä laittanut lukijan lukemaan kirjaa hieman toisesta näkökulmasta. Nyt ainakin itselläni koko mielenkiinto kohdistui Juliaan, vaikka kirjassa olisi ollut teatterimaailmaa laajemminkin esittelevää kerrontaa.

Maughamin tapa kuvata pinnallisia ihmisiä on satiiria parhaimmillaan. Kirjassa on meheviä kohtauksia, jotka laittavat naurattamaan kaikessa hulluudessaan. Myös ajankuvaukset ovat loistavia. Kirjassa voi nähdä myös sen, kuinka kirjailija on asettanut vanhan brittiläisen ja modernin teatterin vastakkain. Yksi lukupiiriläinen on lukenut kirjan useaan otteeseen ja hän kertoi, että teoksesta löytyy joka lukukerralla jotain uutta, joka kiinnittää lukijan huomion.

Itselleni tämä oli ensimmäinen kosketus Maughamiin, mutta en usko että jää viimeiseksi. Kirjastossa kävin jo hipelöimässä muita Maughamin kirjoja, mutta vielä en lainannut, koska kotonakin on vinot pinot lukemattomia kirjoja. Yksi lukupiiriläinen kertoi, että vaikka Maugham ei ole muodikas kirjailija nykypäivänä, kuvaa hän Jane Austenin tapaan ihmisiä ja ihmissuhteita hienolla tavalla.

Näyttelijättärestä on tehty myös elokuvaversio. Being Julia sai ensi-iltansa vuonna 2004.

W. Somerset Maughamin Näyttelijättäreen kannattaa tarttua, jos tykkää vanhoista kirjoista, joissa on sitä jotain.

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 4 (asteikko 1-5).





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti