4.6.2018

Dion Leonard: Gobi – Tositarina pienen koiran uskomattomasta matkasta

Toisinaan on ihana lukea kirjoja, joista tietää takuuvarmasti, että nenäliinapakettia tarvitaan. Dion Leonardin Gobi – Tositarina pienen koiran uskomattomasta matkasta (HarperCollins Nordic, 2018) on juuri tällainen kirja. Sain kirjan yllätyksenä kustantajalta, joten lämpimät kiitokset siihen suuntaan. Kirja oli juuri sopivan kokoinen työmatka- ja kissanulkoilutuslukemiseksi.

Kuten kirjan nimi kertoo, on kyseessä tositarina. Ultrajuoksija Dion Leonard matkustaa Kiinaan osallistuakseen 250 kilometrin pituiseen Gobin ultrajuoksuun. Ultrajuoksu on aina haasteellista, mutta tässä kilpailussa oman haasteensa tuo Gobin autiomaan karuus. Hiekkamyrskyt, korkeat huiput, kylmyys ja toisinaan hyvin korkeat lämpöasteet haastavat juoksijan kuin juoksijan. Dion Leonard on matkassa yksin, vaikka hänen vaimonsa Lucja harrastaa myös ultrajuoksua. Kiina sinänsä on jo maana vaikea, jos ei tunne maan tapoja, eikä osaa yhtään kiinan kieltä. Nämä tuovat Dionin matkaan lisäjännitystä.

Dion on ultrajuoksijana vetäytyvä. Hän haluaa ottaa etäisyyttä muihin juoksijoihin ja keskittyä vain kilpailuun. Toisen etapin alussa hänen matkaansa lyöttäytyy pieni koira. Dion ei missään tapauksessa halua tällaista riesaa vaivoikseen. Sitä paitsi ei koira voi juosta yltiöpitkiä matkoja. Koira ei kuitenkaan tätä ymmärrä. Uskollisesti se seuraa Dionia. Koira on valinnut Dionin, eikä mies mahda asialle mitään. Koira seuraa Dionia myös kolmannelle etapille. Vähitellen Dion ymmärtää, että koira tarvitsee myös häntä, kun taipaleella tulee hankalia esteitä ylitettäväksi.

Kun kilpailu on ohi, on aika hyvästellä Kiina, mutta Dion ei voikaan jättää Gobiksi ristimäänsä koiraa. Eihän koiralla ole mitään. Ei rakastavaa perhettä, ei lämmintä kotia. Dionin ja Gobin yhteisestä juoksutaipaleesta on uutisoitu ympäri maailman. Dion tekee päätöksen. Hän haluaa viedä Gobin Kiinasta Britanniaan. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta sitä se ei ole.

Alkaa kuukausien järjestelyt ja paperityöt. Koiran vieminen Kiinasta ei olekaan kovin yksinkertaista. Ei sen puoleen, ei sitä ole helppo Britanniaankaan viedä. Dion saa Gobille luotettavan hoitajan siksi aikaa, että Gobi on valmis matkustamaan uuteen kotimaahansa. Tapahtuu kuitenkin jotain, joka vie Dionin uudestaan Kiinaan ja Ürümqiin. Dionin ja Gobin yhteinen alkutaival ei ole helppo.

Gobi on ennalta-arvattava tarina sen suhteen, että kyyneleitä tulee vuodatettua. Samalla se on seikkailu- ja jännityskertomus, joka vie lukijaansa sivu sivulta eteenpäin. Kuvittelin tarinan olevan paljon yksinkertaisempi, mutta sitä se ei todellakaan ole. Gobin kanssa sattuu ja tapahtuu. Dionin hermot ovat välillä riekaleina ja ihmettelenkin, mistä hän aina uudelleen löytää uskon kaiken onnistumiseen. Dionin ja Gobin tarinaan on helppo rakastua. Kirjassa on paljon tunteita.

Pidän kirjasta myös siinä mielessä, kuinka Dion esittelee kiinalaista yhteiskuntaa ja sen ihmisiä. Oli myös mielenkiintoista lukea ultrajuoksusta tarkemmin. Itse en missään tapauksessa tällaiseen kohderyhmään kuulu, vaikka toisaalta ei Dionkaan tiennyt aikoinaan kuuluvansa. Hänen vaimonsa sai hänet ryhtymään itsensä ylittäjäksi. Kirja avaa myös sitä, mikä on median mahti.

Dion Leonardin Gobi – Tositarina pienen koiran uskomattomasta matkasta on ihana kirja luettavaksi esimerkiksi kesälomalla tai ainakin kirja kannattaa lukea, jos rakastaa eläintarinoita.


Dion Leonardin Gobi – Tositarina pienen koiran uskomattomasta matkasta -kirjalla osallistun myös Oksan hyllyllä -blogin Kirjankansibingoon. Valintani osuu ruutuun ”seikkailu”, koska kannessa Gobi on juoksemassa pitkin aavikkoa. Selvästi seikkailun makua ilmassa.





2 kommenttia:

  1. Varmasti ihana kirja! Tuollaisia kirjoja on mukava silloin tällöin lukea. Kuten sanoit, sopii hyvin lomalukemiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Etenkin eläinrakkaita ihmisiä tällaiset kirjat koskettavat. Oli kyllä ihana lukea tämä.

      Poista