Järvenpään teatteri: Broken Heart Story

 

Järvenpään teatterin ja Järvenpään Opiston taiteen perusopetus ovat lyöneet taitonsa yhteen ja antaneet nuorten valloittaa teatterin näyttämön. Yhteistyön tuloksena on syntynyt intensiivinen näyttämösovitus Saara Turusen Broken Heart Storysta. Näytelmä on huikea osoitus siitä, kuinka tärkeää tällainen taideopetus on nuorille. 

Milli Himanen, Lotta Leistola, Minnea Paalasmaa, Erika Steiner ja Lumi Huovinen
Järvenpään teatteri: Broken Heart Story (2022)
Kuva © Kapina Oy

Mitä tapahtuu, kun kirjailija (Erika Steiner) huomaa menettäneensä Sielunsa (Milli Himanen)? Pelkkä mytty lattialla, eikä sielua missään. Eihän siitä voi mitään tulla. Elämänilo katoaa, eikä kirjoittaminen suju. Äiti (Nikolai Kyrö) ja isä (Joonatan Pekola) käyvät välillä kylässä. Äiti touhuaa ja jakelee mielipiteitään. Isä juo lähinnä kahvia. Kirjailija istuu vaiti. Ei hänellä ole mitään puhumista vanhemmilleen.

Mitä Sielulle sitten on tapahtunut? Nuori Sielu (Lotta Leistola) on rikkonut sydämensä vuosikausia sitten tapahtuneen tragedian vuoksi. Nuori Sielu kulkee ja kulkee, kunnes vanhenee ja havahtuu rakastuneensa Mieheen (Joonatan Pekola). Nuoripari muuttaa yhteen. Sielu on onnellinen, mutta eräänä päivänä jotain tapahtuu. Sielu jättää taas kaiken taakseen. Taas vähintään yksi sydän rikkoontuu. Mitä Sielu hakee? Mitä kirjailija hakee? Mitä kaikki etsivät? Identiteettiä. 

Minnea Paalasmaa, Joonatan Pekola, Milli Himanen, Lotta Leistola ja Nikolai Kyrö
Järvenpään teatteri: Broken Heart Story (2022)
Kuva © Kapina Oy

Pidin siitä, millaisia vastakohtia teos esittelee. Kirjailijan maskuliinisuus verrattuna hänen somaakin somempaan Sieluunsa on häkellyttävä. Erika Steiner vie kirjailijan rooliaan läpi tarkasti ja huolellisesti. Milli Himanen Sieluna sen sijaan tuntuu leijuvan pilvilinnoissa. Molempien nuorten kyvyt tulevat hyvin esiin näytelmää seuratessa. Nikolai Kyrön äidin rooli oli hilpeää seurattavaa. Loistavan paheksuvia katseita silmälasien kehysten yli. Entä sitten Lumi Huovinen Daisyn, upean valkoisen kissan roolissa? Kissamaista sulokkuutta ja pehmeän näköistä turkkia, jonka kätköistä saattaa löytyä terävääkin terävämmät kynnet. Pakko myöntää, että koko nuorten näyttelijäryhmä tekee hienoa työtä. Kuoro-osuudet olivat upeaa seurattavaa.

Riikka Kasperin ohjauksessa nuoret ovat joutuneet laittamaan peliin kaiken. Näytelmä ei välttämättä ole mikään helppo näyteltävä. Paljon erilaisia kuvioita, mutta hyvin työryhmä on onnistunut työssään. Mielestäni siirto kirjailijan elämäntilanteesta Sielun vaeltavaan elämäntilanteeseen sujui hienosti. Tunnin esitys on kuitenkin sen verran lyhyt, ettei virheliikkeille ole tilaa, eikä niitä onneksi näytelmää seuratessa syntynytkään. Hanne Lindströmin puvustus tarvitsee erikoismaininnan. Pidin näyttelijöiden asuista ja hirvenpää oli ehdottomasti yksi illan huikeimpia rekvisiittoja. 

Minnea Paalasmaa, Milli Himanen, Lotta Leistola ja Lumi Huovinen
Järvenpään teatteri: Broken Heart Story (2022)
Kuva © Kapina Oy

Broken Heart Story vaatii katsojalta herkeämätöntä tarkkaavaisuutta. Ilmassa on paljon suuria kysymyksiä. Kuka minä olen? Mikä on identiteettini? Mikä on elämän tarkoitus? Entä, jos olenkin mies naisen ruumiissa? Vai olenko sukupuoleton? Jokaisen on löydettävä oma suuntansa elämälleen. Onko valinta oikea vai väärä, sitä ei voi kukaan määrittää. Ihmisen on löydettävä sisimmästään tunne, että tekee ja toimii oikein. Sielua ei saa hävittää. Toisinaan elämän suunta muuttaa muotoaan ja silloin on löydettävä uudet polut kulkemiseen. Tärkeintä on kuitenkin olla oma itsensä.

Järvenpään teatterin nuorten esittämän Broken Heart Storyn suositusikäraja on 13 vuotta. Tämä kannattaa ehdottomasti pitää mielessä, koska näytelmä vaatii katsojalta paljon. Kyseessä ei ole missään tapauksessa lastennäytelmä, mutta mielelläni soisin, että mahdollisimman moni nuori vanhempineen kävisi näytelmän katsomassa. Näytelmä ei anna vastauksia, mutta se nostaa esiin kysymyksiä, millaisten kysymysten kanssa nuoret joutuvat elämään. 

Broken Heart Story sai ensi-iltansa Järvenpään-talon Kellariteatterissa perjantaina 8.4.2022. 

Rooleissa: Milli Himanen, Lumi Huovinen, Nikolai Kyrö, Lotta Leistola, Minnea Paalasmaa, Joonatan Pekola ja Erika Steiner 

Kirjoittanut: Saara Turunen

Ohjaus: Riikka Kasper

Puvustus ja lavastus: Hanne Lindström

Valosuunnittelu: Irina Salonen

Tekniikka: Aaron Häkkinen

Laulun sävellys ja harjoitus: Aaron Häkkinen ja Minnea Paalasmaa 

Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Lämmin kiitos Järvenpään teatterille.

Saara Turunen: Sivuhenkilö

En tiedä, miksi Saara Turusen Sivuhenkilön (Tammi, 2018) postaus on jäänyt tekemättä, vaikka kirjasta pidinkin todella paljon. Toisaalta moni muukin asia on jäänyt puolitiehen. Helle on vienyt voimat ja kesälomakin siirtyi viikolla. Ehkä tämä taas tästä vilkastuu, kun ensi maanantaina oikeasti alkaa kauan kaivattu loma. Mutta asiaan. Talvilomalla ollessani olin Bloggariklubilla, jossa Saara Turunen oli kertomassa uutuusteoksestaan. Kirjan sain tilaisuudesta mukaani. Siitä lämmin kiitos kustantajalle.

Sivuhenkilössä on kertojana Saara Turusen näköinen tai ehkä paremminkin oloinen henkilö. Kertoja on julkaissut esikoisteoksensa, jolle odottaa kiivaasti arvioita. Mitä hänen kirjastaan sanottaisiin? Odottavan aika on pitkä. Aluksi ei kuulu, eikä näy mitään. Sitten tapahtuu pahin. Kirja saa tylyn tuomion valtakunnallisen sanomalehden kriitikolta. Kertoja on tullut muserretuksi kertaheitolla. Vähän sama kuin joku olisi haukkunut lastasi rumaksi ja tyhmäksi. Kertoja syöksyy jonkinlaiseen masennustilaan ja lamaantuu täysin. Vuoden ajan hän vain on ja miettii. Välillä kertojan sisaret saavat kertojaan liikettä. Nekin lähinnä silloin, kun tarvitaan lastenhoitajaa.

En yhtään ihmettele, että Saara Turusen uutta romaania moni odotti innoissaan. Turunen osaa kietoa lukijansa tarinan vangiksi. Vaikka kirjan kertojaäänelle ei kauheasti tapahdu ja sosiaalinen elämäkin on enemmän kuin hakusessa, saa kertojan ajatukset lukijan pyörteisiinsä. Kertojan minimalistinen elämäntyyli tuo oman viehätyksensä kertomukseen. Ihan oikeasti ihminen voi pärjätä juhlissa kuin juhlissa yhdellä ja samalla mekolla. Ihastuin myös siihen, että kertojan kulkuneuvo on polkupyörä. Tunsin tästä jonkinlaista yhdenvertaisuutta itseni kanssa. Minähän olen autoton nainen, joka suosii julkista liikennettä ja kävelee aina kuin se on mahdollista. Polkupyörä on toki ihana vempele kesähelteillä ja sillä taittuu hieman pidempikin matka sutjakkaasti.

Saara Turunen kirjoittaa hienoa suomen kieltä. Selkeä ilmaisu on aina plussaa ja itse ainakin koen, että tällaisia kirjoja on kiva lukea. Kirja on jollain tavoin hyvin rehellinen ja kertoo asiat siten kuin ne ovat. Kirjasta löytyy myös todella mehukkaita kohtauksia. Esimerkiksi kertojan sinkkuus on aihe, josta Turunen kertoo hyvin oivaltavasti ja toteavasti. Sinkku nähdään eräänlaisena outona tapauksena vakioparien ja perheiden keskuudessa. Vaikka Sivuhenkilö on paikoitellen melkoisen surullinen tarina, en voinut olla tirskumatta aina välillä. Kertoja todellakin katsoo sivusta elämänmenoa ja tekee viiltävän tarkkoja huomioita.

Saara Turunen voitti esikoisromaanillaan Rakkaudenhirviö Helsingin Sanomien Kirjallisuuspalkinnon vuonna 2015. Itse en ole kirjaa lukenut, mutta moni on verrannut Rakkaudenhirviötä ja Sivuhenkilöä keskenään, ja näkevät kirjoissa saman kertojan. Saara Turunen kertoi Bloggariklubilla, ettei Sivuhenkilö ole jatkoa Rakkaudenhirviölle, vaikka kertojaääni onkin hyvin samanlainen. Turunen totesi myös, että luultavasti jatkossakin kertojaääni on samanlainen kuin näissä kahdessa ensimmäisessä romaanissa.

Erityismaininta täytyy antaa kirjan todella kauniille kansille, joista on vastannut Timo Mänttäri. Ihanat kukat. Tästä pitää mennä ihan sivupolulle. Sivuhenkilön kertoja onnistuu kasvattamaan kiinanruusua ja saamaan sen kukkimaan vuodesta toiseen. Olen kateellinen. Minä onnistun aina tappamaan kaunistakin kauniimman kiinanruusun. Viimeisimmän istutin ulos kukkapenkkiin ja siellä se nyt nuppujaan taikoo. Eivät siis pidä kiinanruusut meidän talouden atmosfääristä.

Kirjalla osallistun Oksan hyllyllä -blogin Kirjankansibingoon. Arvatenkin tämän kirjan kannet sijoittuvat ruutuun ”kukkia”.

Kevätlukumaratonin päivitysraportti

Kohta on tarkoitus startata kevätlukumaraton. Aloitan lukemisen klo 16.00 ja päätän sen huomenna klo 16.00. Maraton alkaa lukemalla muutamia Risto Ahdin runoja, joista siirryn sujuvasti Juha Hurmeen Niemeen vai pitäisikö sanoa Niemelle. Kun lähden kissan kanssa ulkoilemaan, lähtee mukaan Turusen Sivuhenkilö. Ehdin siis lukea tänään kaikkia kirjoja ainakin hetken aikaa. Televisiota aion kyllä myös katsoa tänään. Amazing Race alkaa ja se on nähtävä, vaikka mutten en pahemmin televisiota tuijottele.

Tämä postaus päivittyy maratonin aikana, joten käykää seurailemassa, kuinka matka etenee. Ja siis toivottavasti päivittyy. Jotain ongelmia Bloggerin kanssa. Mur.

Lauantai 26.5. 2018 klo 16.00

Lukumaraton alkaa siirtymällä parin kirjan kanssa terassin lämpöön. Onneksi tulee formuloiden aika-ajot, niin ei ole mies, joka täällä asuu, vieressä höpöttämässä.

Klo 17.45 

Hitaasti etenee. Luettuja sivuja yhteensä 41. Runokirjan tyhjiä sivuja en laske luettuihin sivuihin. Aloitin maratonin lukemalla muutamia runoja Risto Ahdin runokirjasta Ensimmäinen rakkaus. Runoja, joita luin, jouduin lukemaan ajatuksella ja useampaan otteeseen. Ahti kirjoittaa yhdessä runossaan, että kreikkalaisen, kärjellään seisovan pyramidin korkeutta ei voi kukaan mitata. Myöhemmin samassa runossa mainitaan, että ihminen on kärjellään seisova pyramidi. Antaa todellista ajattelun aihetta. Huh. Juha Hurmeen Niemessä kuljin 1600-luvulta 1700-luvulle. Lukiessani kirjaa aloin ihmetellä naisten puutetta historian tapahtumien valossa. Tähän asti ei ole paljon muita naisia mainittu kuin kuningatar Kristina, mutta nyt mainittiin. Naiset saivat aikaan herätysliikkeen Lounais-Niemen rukoilevaisuus. Mutta nyt jatkuu maraton kissaulkoilulla.

Klo 20.25 

Luettuja sivuja 95. Kissaulkoilu oli lyhyt. Vain puolisen tuntia, mutta jatkoin Turusen Sivuhenkilön kanssa terassilla. Pidän lukemastani, vaikka minua hieman suututtaakin. Minä ja mies, joka täällä asuu, olemme avoliitossa. Olemme eräänlainen perhe. Kummajaisia kuitenkin siinä mielessä, ettemme ole aviossa, eikä meillä ole lapsia, ellei Herra Karvajalkaa lueta lapseksi. Sivuhenkilössä itselleni nousee esiin Suomessa hiljaiseksi vaiettu teema. Yksinelävät. Siis mitä ihmettä? Aina, kun jotkin vaalit lähestyvät, ehdokkaat esittelevät perhekeskeisiä ajatuksia, ja kuinka he ratkaisisivat lasten päivähoitopulmat. Lasten päivähoito-ongelmat ovatkin tärkeä asia, jota ei voi sivuuttaa, mutta voidaanko sivuuttaa yli miljoonan Suomessa yksin asuvan asiat. Kyllä äänestäisin sitä henkilöä, joka tällaista teemaa vaaliehdokkuudessaan ajaisi. Nyt siirryn television ääreen. Mainoskatkoilla luen runoja, mutta voi olla, että seuraava päivitys tulee vasta huomisen puolella. Amazing Racen jälkeen iltapuuhat ja Hurmeen kanssa sänkyyn.

Sunnuntai 27.5.2018 klo 10.00

Naurettavan hitaasti homma etenee. Luettuja sivuja vain 124. Illalla luin vielä hetken runoja ja Niemeä. Uni tuli kuitenkin tosi nopeasti, koska on taas univelkaa kertynyt viikon varrella. Niemeä lukiessani alkoi naurattaa, kuinka hurjia urkureita Turussa on ollut 1700-luvulla. On ollut aikamoista menoa. Aamulla kuvittelin heräävääni normaalisti ennen seitsemää. Kissa herätteli jo viiden aikoihn, mutta sain sen rauhoiteltua ja jatkoin uniani. Kun vihdoin ja viimein heräsin, oli kello jo lähemmäs kahdeksan. Hyvää maratonaikaa on mennyt siis unille. Aamuisella kissaulkoilulla sain luettua muutaman sivun Sivuhenkilöä. Nyt olisi tarkoitus mennä istumaan terassille ja lukemaan aluksi hieman runoja ja sen jälkeen Niemeä.

Klo 13.00

Argh! Luettuja sivuja vain 142. Ei etene maraton ei. Menin terassille. Oli liian kylmä. Kissa meni makuuhuoneeseen. Minä perässä. Luin sängyn päällä ja nukahdin. Näin unta, että nukuin työpaikallani ja heräsin siihen, kun esimies komensi minut huoneeseensa. Yritin nousta sängystä, joka oli jostain kumman syystä työpaikallani. En meinannut millään onnistua, koska olin niin väsynyt. Kun lopulta ylös pääsin, olivat hiukseni aivan sekaisin. Ei tällaisena voisi mennä esimiehen juttusille. Lisäksi näin unta, että veljeni oli tuonut löytämänsä pesukarhuperheen viereeni sängylle. Emo oli henkihieverissä käärittynä mattoon. Ihmettelin, miksei ollut käärinyt otusta pyyhkeeseen, kuten poikaset. Poikasia oli kaksi, joista toinen ylivilkkaana kömpi pyyhkeen sisältä pihalle. Mietin, mitä tekisin pesueelle. Ahdin runot ja Hurmeen Niemikö tällaista saa aikaiseksi? Pitäisikö siirtyä takaisin Sivuhenkilöön?

Klo 16.00

Maraton ohi. Lopullinen sivumäärä 184. Olen pettynyt itseeni. En saanut oikein kunnon draivia päälle, mutta näin tällä kertaa. Viimeisessä pyrähdyksessä luin Sivuhenkilöä ja tein kaikkea muuta kuin luin. Loppuyhteenvetona yritän muistaa, etten seuraavalle lukukerralle ota mitään sellaista luettavaa, jota olen jo muutenkin kuukausikaupalla lukenut. Jos on hidasta luettavaa, niin ei se ainakaan maratonin aikana nopeudu. Niin, ja mitään kirjaahan en siis saanut loppuun kalutuksi, kuten jo edellisessä postauksessa ajattelinkin.

Sivuhenkilö, Veikko ja Shakespeare

Lomaviikko alkoi hulppeasti Bloggariklubin kokoontumisella Tammen, WSOY:n ja Johnny Knigan uudistetuissa toimitiloissa. Eihän me tietysti ihan pelkästään toimitilojen takia paikalla oltu, vaan illan ohjelmassa oli muutakin mukavaa. Kirjailijat Saara Turunen ja Erkka Mykkänen haastattelivat toisiaan toistensa uutuuskirjojen pohjalta. Lisäksi Johnny Knigan toimituspäällikkö Timo Ernamo kertoi jostain todella mielenkiintoisesta jutusta koskien William Shakespearen tuotantoa.

Saara Turunen ja Erkka Mykkänen

Saara Turunen kertoi Erkka Mykkäsen uutuusromaanin Something not good (WSOY, 2018) olevan mukaansatempaava, lämminhenkinen ja humaani. Kirjan päähenkilö Veikko on parikymppinen nuori mies, jonka elämää lukija pääsee kurkistamaan kirjan tarinan mukana. Kirja sopiikin ehkä parhaiten nuorten miesten luettavaksi, mutta Mykkäsen omana toiveena on, että myös häntä itseään vanhemmat ihmiset löytäisivät kirjan. Itse olen ainakin selkeästi vanhempi kuin Mykkänen ja kirja kiehtoo minua, joten luettavahan se on. Sitä paitsi on mukava tehdä vertauksia, kuinka nuoren aikuisen elämä on muuttunut siitä, mitä itse elin ja koin joskus aikoinaan. Turusen mukaan kirjan vahvuuksia ovat keveys ja huumori, vaikka kirjasta löytyy myös melankolisuutta. Kirjan nimi on englanninkielinen ja kirjasta löytyy myös pari englanniksi kirjoitettua kohtaa. Mykkänen kertoi, että englanti on eräänlainen roolikeino, jonka taakse voi suojautua. Mykkäsen mukaan Veikon tarinalle voisi tulla jatkoakin. Hänen mielestään olisi kiehtovaa ajatella, kuinka Veikko kasvaisi ja vanhenisi siinä sivussa, kun hän itse vanhenee.

Erkka Mykkäsen mukaan Saara Turusen Sivuhenkilö (Tammi, 2018) on ilahduttava lukukokemus. Kirjassa on kaksi pääteemaa yksin elävä naishenkilö ja taiteilijuus. Mykkäsen mukaan Sivuhenkilön kertojaääni on hyvin samanlainen kuin Saara Turusen esikoisromaanin Rakkaudenhirviö (Tammi, 2015) kertojaääni. Turusen mukaan uusi kirja ei kuitenkaan ole suoranaisesti jatkoa Rakkaudenhirviölle. Ääni tulee Turusen tavasta kirjoittaa. Luultavasti jatkossakin kertojaäänet ovat hyvin samantyyppisiä. Itse en ole palkittua Rakkaudenhirviötä lukenut, mutta Sivuhenkilön luen ilman muuta. Ihan jo sen takia kiinnostaa, kuinka Turunen kuvaa yksinäisyyttä ja taiteilijuutta kirjassaan. Niin, ja vähän myös sen takia, että kulkuvälineenä kirjassa on polkupyörä. Turunen kertoi tai oikeastaan muistutti, että polkupyörän keksiminen aikoinaan vapautti naiset kulkemaan vapaammin. Riemastuttava ajatus.

Illan kolmas teema oli Johnny Knigan toimituspäällikön Timo Ernamon ilosanoma. Maailman huippunimiin kuuluvia kirjailijoita on pyydetty kirjoittamaan kahdeksan William Shakespearen näytelmää nykyromaaneiksi. Anne Tylerin huumorilla höystetty Äkäpussi ilmestyy maaliskuun viimeisellä viikolla. Elokuussa on vuorossa Jo Nesbøn kirjoittama jännitystä täynnä oleva Macbeth. Sarjan viimeinen osa Gillan Flynnin Hamlet ilmestyy vuoteen 2021 mennessä. Tällainen ajatus on yksinkertaisesti riemastuttava. Ernamon mukaan lukijan ei tarvitse edes tuntea Shakespearen näytelmiä lukeakseen Shakespearen näytelmien pohjalta kirjoitetut nykyromaanit. Kirjat vievät lukijansa monikerroksisiin maailmoihin, joissa lukija voi selkeästi tunnistaa Shakespearen näytelmien roolihenkilöitä.

Timo Ernamo

Mitä mieltä olette, onko pyhäinhäväistys koskea Shakespearen näytelmiin ja tuoda ne nykyromaaneiksi? Itse laitoin heti Tylerin Äkäpussin kirjaston varauslistalle. Nesbønkin olisin laittanut, mutta sitä ei vielä kirjaston hankintalistalla näkynyt. Nämä kirjat siis todellakin kiinnostavat. Entä kiinnostavatko Turusen ja Mykkäsen romaanit? Itselle tulee aina halu lukea kirja, josta on kuullut kirjailijan itsensä kertovan. Tuo jonkinlaista lisäsyvyyttä lukemiseen.